No mutta ollaanhan me tänään jopa tehty jotain. Nappasin Saanan mukaan lenkille ja ajateltiin pistäytyä kentällä irrottelun ja treenaamisen merkeissä.


Eteentulo oli aluksi aika kaameen näköstä, mutta pienellä korjauksella se änki itseensä lähemmäksi. Kädet pidän toistaiseksi ulkona vielä esillä, sillä aluksi pyrin saamaan kaiken toimimaan ja sen jälkeen haihdutan käden ja oman kontaktini.
Perusasennossa pyöriminen onnas hyvinkin ja siitäkin on muuttunut paljon tiiviimpi. Seuraaminen valitettavasti vähän tökki. Aluks meni hyvin, mutta alusta oli niin luminen ja liukas, että esim mä en meinannut pysyy pystyssä.

Luoksetulo oli hyvin onnistunut. Välimatka se 20m. Jätin sen siihen odottamaan ja lähdin ensimmäisellä yrityksellä kävelemään n. kahdenkymmenen metrin päähän, mut kas ollakaan kun mä käännyn niin toinen jo hölkkää sieltä. Joo ei. Uus yritys ja sitte toimi tosi hyvi. Vauhti oli hyvä ja poitsu on oppinut jarruttamaan ajoissa. Istahti eteen ja siitä siirtyi sivulle. Oon päättänyt opettaa uudelleen sivulletulon. Eli ei niin, että koira kiertää oikealta puolelta sivulle, vaan että se tavallaan ujuttautuu(?) viereen. Rallyssaha joutuu kiertämään vähän jokasuunnasta, mutta musta tää olis nyt ideaalisin, sillä se on nopeampi, näyttää paremmalta ja kontakti pysyy paljon parempana, kun koira ei joudu kiertämään selän takaa.


Posetukset oli aika must, mutta otettiin ne kotimatkalla, jolloin oltiin aika jäässä. Nätti poikahan se on ja raajatkin ovat löytäneet melkein oikean paikkansa.
Piti ottaa tennispallo mukaan, jotta sais tota vähän sytyteltyy, mutta lapanen hoiti saman homman. Tässä vielä hiukan X -kuvia ja lapasen retkutuskuvia. Kiitoksia kovasti Saana P.lle kuvista!





Käveltiin muutama kilometri hiihtolatujen vieressä kohti pientä ja jäätynyttä vesiputousta. Viime vuonna oli sen verran lämmin talvi, ettei vesiputous ollut jäässä, mutta iloksemme se tänä vuonna oli. Hohti kirjaimellisesti turkoosina, etenkin kun aurinko paistoi siihen.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.