Spidistä ja Williamista kerrankin yhteiskuvaa! Spidin ilmeestä huomaa, että hän ei ole nyt aivan tyytyväinen tähän, mutta lopulta ne molemmat käpertyivät mun jalkopäähän nukkumaan iloisesti.

Silmien väri vaihtunut 100101 kerran.

Tiistaina olis ollut aksaa, mutta mulla oli aika huono olo, niin jäin pois. Tänään oli taas, mutta olin niin väsynyt töiden takia, enkä olisi jaksanut. Todella huono kombo mennä treenaamaan. Mutta meillä on enää pari kertaa, niin ajattelin, että ehkä se vitutus katoaa ja olis kivaa. Tyhmästi ajateltu myönnän. Mun rasitus tarttui Saguriin, joka teki todella jähmeästi kaiken. Ei olla treenattu noilla luistinratakontakteilla aikoihin, niin ne sit taas jännitti älyttömästi. Kyl se sit lopulta muutamalla toistolla. Loppua kohden alkoi toimimaan paremmin, mut edelleen tosi jähmeetä. Mut joo, aina ei voi mennä kivasti. Mun pitäis kanssa saada omat hermot kuriin, olin itse tosi jäykeä, koska mun alkujäykeys tarttui koiraan ja se, että koira on jäykeä saa mut entistä jäykeemmäksi. Joten joo.

Tapsa oli poissa, joten meillä oli vaan se apuohjaaja siellä kaitsimassa. Treenattiin vähän kontakteja ja se rakensi meille radan.

Vedettiin se yhteensä kolme kertaa, kaksi kertaa silleen, että eka este oli aita ja kerran niin, että eka oli A. Vaihdoin takas Agility Bluesiin, koska värikkyys. Tossa tosiaan sai vähän miettiä miten haluaa ohjata. Mä päätin kuitenkin valssata, koska en jaksa kiertää putken ulkoreunaa. Toistepäin tein sitten niin, että takaaleikkasin. Sagur meni tosi kivasti putkeen, eikä epäröinnyt, vaikkei (muistaakseni ainakaan) olla aikaisemmin tehty tommosta. Vauhtiin pitäis panostaa enemmän.

Lopuksi otetiin myös rengasta, mikä meni tosi kivasti. Mut tosiaan, paljon yritin panostaa siihen vireeseen, mutten saanut sitä millään. En sitten tiedä mistä johtui, on se aikaisemmin nauttinut ja ollut fiiliksissä mukana. Tarjos mulle kanssa hirveesti seuraamista ja muuta. Kaikki taputtelu ja muu innostus ei millään saanut sitä kunnon juoksuun :p pitää toivoa, et ens treenit menis paremmin. Meille on ehkä tulossa joku hierojatyyppi sinne selittämään ja opettamaan, että jos ehkä opittais jotakin.


Meen huomenna kattomaan penskoja. Isoja lapsia jo! Penneleillä on kanssa nimet ja ihanat nimet saivatkin clicks. Huomenna sitten isompi postaus trikkinelikosta


Terra-äiti med vauva.

Lopuksi vielä, että kiitoksia kaikille lukijoille! Yllätyksekseni teitä on jo 62!

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.