Mitäs meille kuuluu? Työ ja koulu vie suurimman osan kaikesta energiasta ja ajasta. Tuntisin muuten huonoa omatuntoa siitä, että Cecil ei kunnolla pääse pitkille lenkeille kuin ehkä illalla, mutta se on ollut aika usein nyt Riitan mukana miittingeissä. Cecil pääsi leikkimään Nean Iisin ja Dustyn kanssa. Yhteinen sävel löytyi kuulemma nopeasti jaloissa roikkuvan Iisin kanssa. Cecil sitten vastaavasti roikkui Iisin korvissa.




Cecilin tärpit eivät ole vieläkään tulleet joten pojat ovat edelleen äidilläni. Eilen myös sattui pieni vahinko, kun parhaat kaverukset, Cecil ja Fiilis alkoivat tappelemaan aamulla. Itse olin tuolloin koulussa, joten en tilannetta nähnyt.

Aluksi se ei oikein näyttänyt miltään, Fiilis hetkellisesti aristi etutassuaan ja Cecilin silmä hieman vuoti ja silmäkulma turposi lievästi. Koulun jälkeen näin Cecilin eikä se mitenkään kauhean poikkeuksellisen näköinen ollut. Ihan hieman turvoksissa silmän vierestä. Päätettiin jäädä seuraamaan tilannetta ja laitettiin varmuuden vuoksi Cecilille kauluri päälle, jottei se sitä rapsuttelisi.



Iltaa kohti silmän tilanne muuttui radikaalisti. Vielä yhdeksän maissa se näytti normaalilta, mutta kymmeneltä se alkoi näyttämään pahemmalta. Ajateltiin aluksi, että viedään se aamulla, koska me ei kuitenkaan tulla pääsemään perjantaiyön päivystykseen moniin tunteihin. Kello 23 päätettiin että on ihan pakko lähteä nyt heti.

Odoteltiin 2h ja risat kun päästiin sitten. Hoitaja katsoi silmää läpi ja totesi että näyttää kyllä pahalta, muttei uskalla oikein mitään sanoa kun ei ole vielä valmistunut lääkäri. Sanoi kuitenkin ettei tarvitse ommella. Cecilille tehtiin perustarkistus ja kaikki oli ihan normaalisti. Meni hetki ja Cecil vietiin lääkärin tutkittavaksi.

Kello oli jotain 3 aamulla kun luovutettiin ja alettiin nukkumaan puisilla penkeillä. Ei nyt ihan makeimmat mahdolliset unet, mutta tarpeeksi pätevät. Pian meitä tultiin tökkimään hereille ja päästiin juttelemaan lääkärille.

Lääkäri sanoi, että Cecilin silmän paineet ja kyynelkanavat olivat okei. Huonona uutisena oli se, että alaluomessa ja sarveiskalvossa on vaurioita ja muutoksia. Meille on varattu silmäklinikalle aika ensi perjantaina. Siellä sitten selviää enemmän kun ei päivystyksessä pystynyt loppupeleissä hirveästi mitään katsomaan.

Saatiin silmätippoja ja Rimadyliä lääkärillä Cecil sai vielä kipulääkepistoksen, jotta olisi vähän miellyttävämpi yö edessä.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.