Ollaan tässä välissä lähinnä vain lenkkeilty! Black Friday -huuma oli vienyt aika paljon aikaa töissä, mistä syystä myös oma henkilökohtainen treenaaminen on jäänyt erittäin vähille. Mulla on nyt Havaijin auringon kirkkaudella paistava uusi otsalamppukin, niin pääsee käymään synkkinä öinä metsässäkin asti. Lumet on sulanut ja nyt on taas niin syksyinen sää. Meillä on myös huskytyttö Laeka hoidossa. Kokoonpano kasvoi väliaikaisesti yhdellä!


Samaten olen valmistamassa molemmille karvapepuille villapaitaa. Cecilin rotsissa on vatsakappale valmiina ja selkäkappale melkein. Siihen menikin jo se 4 rullaa, joten pari rullaa pitäisi vielä tilata niin saan loput selkäkappaleesta sekä kauluksen. Moiran rotsin aloitin toissapäivänä. Teen siitä huomattavasti huonommin istuvan, ettei heti tarvitse kutoa uutta :D Ohje perustuu useaan sovellukseen, joten saa nähdä millainen katastrofi lopputulos on. Näette sen kuitenkin pian! Täksi viikoksi aijon Moiran paidan saada valmiiksi, Cecilin paita odottaa lankojen puuttumisen vuoksi vielä hetken.

Moira on kova apuri. Ikävä kyllä. Violetti on Mösön ja punaoranssikatastrofi on Moikun. Vatsakappaleeseen kokeilen tuota "helmineuletta" ja yläosaksi tulee joustinneuletta. Moiralle 3o, 3n ja Cecilille 4o, 4n


Moiriksella on nyt myös uusi kaulapanta! Kasvoi noista pentupannoistaan yli. Mulla oli tarkoituksena napata Rukalta vähän saman tyylinen pinkki mitä jo Cecilillä on, mutta ne oli loppu ja mulla oli ostohousut jalassa, joooten päädyttiin Hurtan leveämpään pantaan. Mikä on törkeen mageen hopee-keltainen!


Tässä postauksessa mulla oli tarkoituksena vetää pirun isoa palmikkoa, sekä koko setti pyöröpuikoilla. Pakko sanoa, että toi oli tavattoman aikaa vievää ja koska toi lanka on kamalan paksua, toi koko setti painoi kuin synti. Tein tota varmaan monta kymmentä tuntia ihan liioittelematta ja tossa pari viikkoa sitten totesin että mjaah, ja purin koko roskan. Uusista paitayrityksistä tulee yksinkertaisemmat!

Tiistain agility

Kipastiin Mösöttimen kanssa eilen agitreeneissä tuuraamassa Riittaa! Ensi viikko tuleekin olemaan mielenkiintoinen, kun Moiris tulee myös mukaan :) Silloin tosin tuurataan konkkaronkalla valkkuryhmää. Saa nähdä mitä keksitään pikku-typykän päänmenoksi ja toivottavasti saataisiin siitä jotain videomateriaaliakin!

Ratapiirros c. Agility Akatemia

Kyseessä oli tuurausvuoro alkeis/pentukurssille, jolloin kaksi koiraa oli samaan aikaan kentällä suorittamassa pisteitä. Aluksi tehtiin pätkää 8, 9, 10, 11 ja putki 16 siitä päästä, mikä on keppien vieressä. Jäin hölmösti varmistelemaan rengasta, niin en millään kerennyt valssiin tarpeeksi ajoissa, jolloin Cecil veti esteen 11 väärältä puolelta. Jossain välissä mä huomasin myös että mun pieni prinsessa varastaa lähdössä mitä se ei ole tehnyt esim. about ikinä :D Nyt vaan oli ihan liian kivaa. Pari kertaa palauttelua paikoilleen ja pari kehua paikalla pysymisestä niin johan se taas luonnistui. Lähdin myös aikaisemmin liikkeelle, niin kerkes hyvin heittää koiran vielä takaa.

Juha ehdotti vaikeuttaa niin, että koiran mennessä putkeen mä otan sen toiselta puolelta pakkovalssille kepeille. Olin hetken aivan äimänä, että lähetäänkö me oikeasti kokeilemaan tuollaista. Kisoista on kaksi vuotta aikaa ja ei olla keppejä treenattu tauon jälkeen kuin pari hassua kertaa ja ja ja.... No lähdettiin silti kokeilemaan. Ekalla kerralla olin mahdottoman myöhässä, enkä kerennyt kepeille pakkovalssaamaan kun koira oli jo ulkona putkesta. Seuraavalla kerralla me onnistuttiin. Cecil kääntyi tajuttoman nätisti ja saatiin kepit tehtyä.
Pari toistoa vielä ja viimeinen välikkö jäi kahdesti tekemättä. En ymmärtänyt miksi, mutta huomautettiin että putken pää on niin vikan kepin vieressä, että mun pitäis oikein työntää sitä koiraa vikasta välistä. Sitten onnistui taas sekin. Ei ollut ihan moukan tuuria.

Toinen pätkä oli 20-25. Tämä oli meille aika vaivaton, joskin alkuperäinen ideani oli valssata ennen putkea, mikä oli onneton idea. Kyselin että miksi ideani kusee, sillä Cecil hyppää luonnollisesti niin pitkälle, että valssi ei ole kovin puhdas ja koira meinaa vetää ohi koko ajan. Huomattavasti parempi idea oli tehdä persjättö taikka takaaleikkaus putken jälkeen. Mulla on varsin huonot kokemukset persjätöistä putkilta, joten hieman kurkkua kuivasi. Päätin lopettaa nössöilyn ja ampaisin vaan juoksemaan. Oreniuskin kehui, että ei siinä ollut mitään ongelmaa. Ehdin heittämällä!

Loppuun vielä 20-28. Pyysin yhtä ryhmäläistä palkkaamaan loppuun. Loppusuorissa ei olla koskaan oltu vahvoilla. Edes aikoinaan kisoissa ja se näkyy kisavideoillakin. Anyways valssi muurin jälkeen ja täysillä maaliin. Ihme kyllä kerkesin siihenkin hyvin! Oli aivan mieletön tunne. Hitto että oli hyvät treenit ja Cecil oli aivan mieletön!

Se mitä opimme tai mitä mä opin on se, että älä varmistele liikaa tai epäile sitä mihin pystyy tiiminä. Ei mulla tulis mieleenkään treenata, etenkään näin pitkän tauon jälkeen, mitään pakkovalssia kepeille, mutta niin se vaan onnistui. Ja onnistui vielä hyvin. Samaten niin loppusuoria keskityn treenaamaan, mutta pitäis luottaa myös siihen omaan kykyyn kestää perässä :D

Omistajan uinti

Uimisessa ollut myös parin viikon mittainen tauko työkiireiden vuoksi. En ole viime kertaisen vapaauinnin jälkeen päässyt uimaan, mikä on kyllä harmittanut paljon. Tänään lämpäksi vähän rintaa ja sitten harjoiteltiin käsivetoja. Apuna oli tällä kertaa myös ekaa kertaa räpylät mikä ei vaan anna oikeasti voimaa potkuille, jotta en turhaudu kuoliaaksi kun en pääse eteenpäin, vaan myös korjaa nilkan virheasentoja. Paras. Keksintö. Ikinä.
Hengittäminen on tärkeä taito ja jotenkin se taito unohtuu veden kanssa. Taisin vetää kahdesti vettä nenän kautta ja muuten vaan litran väärään kurkkuun. Välillä olin ihan loppu ja sydän hakkas kahtasataa - veri happea kaivaten. Mut hyvin meni! Oikeasti. Olen hyvin tyytyväinen ja näytti koutsikin olevan.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.