Paitsi keinu..
Tänään kävimme läpitse loputkin esteet. Keinulle ei Sagurin kanssa menty, lähdettiin puomia harjoittelemaan. Se meni suorastaan huonosti. Alastulo onnistuu ripeästi ja nopeasti, mutta ylöskiipeäminen ei jostain syystä vaan sitten niin millään :p apuohjaaja ei auttanut ollenkaan. Olisin halunnut mennä sen vauhdilla, koska silleen se menisi. Hänen tehtävänä on tukea koiraa, jottei se hyppää tjsp, mutta se houkutteli sitä jatkuvasti eteenpäin, vaikka se on mun hommaa. Koira raasu meni ihan varmasti sekaisin siitä, että kaksi henkilöä yrittävät houkutella sitä liikkumaan ylös. Se kanssa välillä tuki sitä koiraa fyysisesti liikaa. Jos on kapealla ja liukkaalla alustalla ja joku tulee pitelemään käsillään, se voi olla todella ahdistavaa. En tiedä pahentuiko tilanne, mutta kuitenkin. Turhauttavaa, kun ei tuota puomia mene, mutta Ojangossa on vetänyt ihan normipuominkin. Tämä on semmoinen kompastuskivi, mutta kyllä se vielä oppii tykkäämään tosta, kunhan sais tota varmuutta.

Keppejä kokeiltiin muutaman kerran. Hitto miten jäiset kaksi ensimmäistä kertaa... yritin muistella sitä, miten Heidi opetti mulle silloin joskus Ojangossa, mutta enhän mä niitä siinä enää muistanut :D sain palautetta siitä, että mun pitää joustaa polvia ja liikkua vikkelämmin, mutta olin semmonen kanki. Lopulta älysin sen liikkeen ja se meni vallan hyvin! Kepit on todella alussa, mutta jos kävelen takaperin, samalla kun teen jotain zumbaliikkeitä, koira pujottelee hyvin. Eiköhän tämä tästä ajallaan. Palkkasin aina vasta lopussa, koska se oli ihan mussa kiinni, jos huomasi mulla kädessä jotakin. Aluksi mulla olikin kädessä ja sen takia kepit menivät vielä pahemmin päilleen. Parempi siis zumbailla ja sen jälkeen antaa palkka.

Hoidettiin kanssa pussi pois alta. Sitä ei olla koskaan otettu, mutten uskonut sen tuottavan ongelmia. Eikä se tuottanutkaan. Sitä pidettiin aluksi vähän enemmän auki sieltä päästä. Se ei ollut semmoista kevyttä kangasta, vaan semmoista jätesäkkimäistä mustaa muovia, kovempaa ja paksumpaa tosin. Todella kummallinen valinta esteen tekijältä, mutta jos noin raskaasta menee, niin menee mistä vaan. Sagur syöksyi sen hienosti ja vauhdilla. Otettiin muutaman kerran. Hienosti veti pussin vauhdilla läpi, vaikka laahus oli kiinni. Ilmeisesti kaikki mahdolliset putket ja sen tyyliset esteet ovat namnam.

Vikaksi vielä otettiin pöytä, se tosin otettiin kerran. Vaikka tyyli on vapaa, ajattelin, että voisin opettaa Sagurin aina makaamaan pöydälle. Ei mitään ongelmaa hyppäämisessä. Odotti nätisti se 5sek ja laskeutui hyvin. Oli kiva kokeilla pöytääki ekaa kertaa :D se taisi olla mini/medi pöytä, mutta tuskin se maxipöytä tuottaa ongelmia.

Seuraavat ja toistaiseksi vikat treenit ovat torstaina. Sitten on kuukauden valitettava tauko, mutta sitten alkaa taas. Pyritään kuitenkin treenaamaan sen taukokuukauden ajan ja hiomaan noita, etenkin kontakteja. Agikärpänen puraissut lujaa ja kunnolla :D Sagurkin nauttii siitä älyttömästi ja se on tärkeintä. Tai no, älyttömästi tietyistä asioita ja älyttömän vähän tietyistä asioista, kuten esmes siitä puomista.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.