Tokokoe Forssassa ei vieläkään tuottanut meille ykköstä. Lähdettiin itsevarmana liikkeelle, mutta ilmeisesti koetilanteet on meille molemmille jotenkin vaikea. En itse edes tajunnut sitä että käyttäydyn eri tavalla. Vasta videolta katsoessani huomasin, että olin täysin kalikkana ja sen lisäksi ilmeeni oli ">:----(". Olin mä ihan oikeasti iloinen! Ja iloisuus jatkui vaikka satoikin taivaan täydeltä.


Luoksepäästävyys. Kyl meil oikeesti oli hauskaa!

Cecil oli oikein tekeväinen ja riehakas ennen vuoroamme. Mentiin kehänauhojen sisälle ja vire laski välittömästi. Koira näytti todella hakatulta suorastaan. Se näytti olevan epävarma tekemisestään. Seuraamiset olivat kamalaa ja se harmitti mielettömästi, kun se osaa tehdä todella nättiä ja pitkää seuraamista. Se ei tuntunut edes tajuavan olevansa käskyn alla. Se ei ollut mitään "hei olen sunnuntaikävelyllä" tai "hei haistatan sulle nyt pitkät". Se vaan oli semmosta diipadaapaa. Mun teki niiiiiin mieli keskeyttää koe, mutta päätettiin nyt tehdä loppuun asti.

Ihme kyllä se sitten loppuakohti jotenkin piristyi. En tiedä mistä johtui, mutta onneksi. Kyllähän se edelleen oli niin tavattoman aran näköinen, mutta hieman se piristyi. Kaikki se arkuus tuntui johtuvan siitä, että vaikka koira osaa, niin ei se kuitenkaan osaa. En sitten tiedä että ollaanko me tehty liian vähän kokeenomaisia treenejä, palkattomuustreenejä vai onko se mun oma jäykkyyteni ja tahtomaton mutrunaamaisuuteni mikää saa nuoren collietytön hieman hämilleen.

Vaikka loppupeleissä tuli paremmat pisteet kuin viimeksi, niin eipä se hirveästi lohduttanut, kun kokeen yleisilme oli niin kammottavaa.

Luoksepäästävyys - 10
Paikalla makaaminen - 0, täysin paineissa heti alusta. Pysyi ehkä 15sek ja riensi mun luokse ":<"-ilme naamalla
Seuraaminen kytkettynä - 7, koira näytti siltä ettei tiedä mitä se tekee
Seuraaminen vapaana - 5, koira näytti vielä pahemmin siltä ettei tiedä mitä tekee. Eikä se tiennytkään.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 8, kaksoiskäsky
Luoksetulo - 9, hidas perusasento
Seisominen seuraamisen yhteydessä - 9, hiippaili 1½ asekelta
Estehyppy - 8,5, jäi vinoon ja jälleen kerran ennakoi perusasennon vaikka oon ekan kokeen jälkeen vahvistanut sitä, että kun oon vierellä niin jäädään seisomaan.
Kokonaisvaikutus - 7,5

ALO3, 129,5p.



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.