Virallinen nimi: Will To Win Fantazija Kutsumanimi: Sagur
Rotu: pitkäkarvainen collie Rekisterinumero: FIN41117/06, KoiraNET
Syntymäaika: 25.10.2004 Sukupuoli: uros
Väri: tricolor Säkäkorkeus: 57cm
Terveys: A/A, 0/0, CEA-vapaa Kasvattaja: Natalja Nekrošiene, Fantazija LT

Sagurin tuloksiin


Sagur on reipas vanhus ja minun ensimmäinen koirani. Iästään huolimatta se temmeltää toisten mukana pää viidentenä jalkana vailla väsymyksen merkkejä

Sagur tuli meille 2007 koiran ollessa kolme vuotias. Emme varsinaisesti suunnitelleet koiran ottamista, eikä varsinkaan collien ottamista, joten Sagur tuli meille aikalailla sattuman kautta. Ollaan Sagurin tulosta asti puuhailtu ukon kanssa kaikenlaista. Ensimmäinen laji oli rally-toko mistä herralla on RTK1 ja oikeus AVO-luokkaan. Kisaamista jatketaan sitten kun rally-tokosta tulee virallinen laji 2014 toukokuussa, niin saadaan tuloksetkin KoiraNettiin. Tokoa olemme treenanneet muutamia vuosia sitten ahkerasti, mutta kisaaminen ja treenaaminen nykyisin on vähän jäänyt. Kisaamista jatketaan lähiaikoina ja tavoitteena kolme ykköstä alosta.

Pääsimme Sagurin kanssa myös pk-puolelle ja hakua harrastettiinkin jonkin aikaa! Esineruutu oli alussa ja siihen oikeastaan jäikin, mutta ilmaisu oli ihan hyvällä mallilla! Sagur ilmaisi haukkumalla ja oli oikein lahjakas :) Jätkä myös opetti minulle paljon, mutta kisoihin ei olla koskaan suuntaamassa, sillä tottisosuus on liian kuluttavaa vanhalle koiralle.

Sagurin kanssa ollaan pyörähdetty myös mätsäreissä ja näyttelyissä, mutta ei suuremmalla menestyksellä. Niistä parhaimmat tulokset PU3 ja SIN3.

Agilityn alkeiskurssin käveimme myös muutama vuosi sitten ja sen jälkeen pienimuotoisesti aksaa aloiteltu ja yhdet möllit takana parin vuoden takaa. Nykyisin Sakke pääsee silloin tällöin aksaamaan huvikseen mielenvirikkeeksi, kun on ne putket niin kivoja!

Sagur menehtyi 15.12.2015
Seuraava on ote blogipostauksesta 29.8.2016

Sagur 25.10.2004 - 15.12.2015


Minulla on äärimmäisen suuri uutinen ja se on, että Sagur menehtyi viime joulukuussa 15. päivä. Sakari oli 11v ja 2kk menehtyessään. Tilanne oli äärimmäisen äkillinen, eikä ollut oikein mitään tehtävissä. Sagur oli ollut pari päivää hieman vaisu, muttei mitenkään hälyttävästi. Yhtäkkisesti aamuyöllä 14. ja 15 päivän välissä se alkoi kaatuilemaan. Sagur kiidätettiin Viikin eläinsairaalaan, jossa sai nopeasti hoitoa. Sagurin syke oli taivaissa ja sillä oli korkea kuume. Lääkärin mukaan Sagurilla olisi jotain neurologista, mikä vaatisi kyllä nukutuksen ja magneettikuvauksen. Sen takaraajat eivät enää toimineet oikein ja koiran oli kovin vaikea pysyä pystyssä. Anoin apua päätöksen teossa, vaikka tiesin että ainoa joka voi päätöksen tehdä on minä. Mietin pitkään että pystyisikö Saguria edes ultraamaan ja katsomaan mikä sillä on. Ikävä kyllä se aika mitä olimme päivystyksessä klo 01-07 Sagurin yleiskunto heikkeni niin huomattavasti (makasi vain kyljellään jähmettyneenä ja silmät lasittuneena), että oli parempi päästää se pois. Päätös oli yhtiä vaikeimpia mitä olen koskaan joutunut tekemään, mutta en ole hetkeäkään katunut sitä.

Sagur on antanut minulle niin paljon ja ollut paras ystäväni siitä asti kun olen ollut 12v pieni tyttö. Sagur tuhkattiin ja uurna löytyy kotoa.



Viimeiset pusut.



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.