/muokattu 11.6.2013

Sen kunniaksi että pikkuriiviö täyttää tänään vuoden mä ajattelin vihdoin kirjoittaa postauksen pinoista, karvanpituuksista, rotuunotosta, pehkoista ja vähän nahkoistakin. Ennen sitä haluan kuitenkin toivottaa pentuesisaruksille paljon onnea!




Sit päivän toiseen aiheeseen: ajattelin pyhittää blogipostauksen kokonaan siihen, että mikä se Cecil on sitten olevinaan kun ei se näytä oikeen pehkolta, mutta ei pinaltakaan eikä kyllä nahkaltakaan, vaikka nahkan piirteitä löytyykin. Hirveän moni on sitä pinaksi luullut enkä ihmettele sitä ollenkaan. Etenkin nuorempana ulkonäkö hämäsi vielä enemmän, kun se oli vielä niukkakarvaisempi.
Huomasin ettei monet collieihmisetkään tiedä mitä ne pinat on, tai miten niitä syntyy, niin päätin ottaa projektikseni kirjoittaa tämmöisen tiiviin selostuksen. Eniten mua järisytti se, että pk/sk collie harrastajat eivät ole pinojen taustasta selvillä ja osa pehkoharrastajista ei edes tiedä että pidempikarvaisia collieita syntyy nahkoille. Jotkut eivät edes tienneet, että nahkoihin on risteytetty pehkoja. Se antoi mulle lisäboostia tän tekstin kirjoittamiseen.
Pinoja kuitenkin syntyy sinne tänne aina välillä ja on kuitenkin näkyvä osa collieita, vaikkei mitään superyleisiä olekaan. Jokaisen collieharrastajan pitäisi näistä edes jotain tietää. Ja kun nykyisin rotuunottojakin SCY ja SKL sallii tietyin ehdoin niin näistä on myös ymmärrettävä jotain. Sen lisäksi mä uskon vakaasti, että tää on ihan mielenkiintoinen aihe myös ei-collieihmisille.

>Mä nyt käytän lyhytkarvaisen collien sijasta nimitystä sileäkarvainen collie, kun sillä nimellähän ne on jonkin aikaa tässä liikkunut. En vaan itse koskaan totu tähän, joten pahoittelen jos se lyhytkarvainen collie on päässyt lipsahtamaan jonnekin. Ihan näin vaan sivuhuomautuksena, ettei kukaan jää ihmettelemään että mikä ihmeen sk collie.

Eli mikä se pina nyt sitten on?
Pina on siis pitkäkarvainen nahka (nahka = sileäkarvainen collie, pehko = pitkäkarvainen collie) eli toisinsanoen pitkäkarvaisena syntynyt sileäkarvainen collie. Pina on siis kahdelle nahkalle syntynyt pentu.

Pinoja syntyy siis siksi koska nahkoilla on takanaan pitkäkarvaisia collieita. Tuoreimmat pitkäkarvaiset colliet löytyvät sileäkarvaisten takaa ennen vuotta 1990.

Miten se pitkäkarvageenin kantaminen sitten vaikuttaa?
Jotta tästä ymmärtäisi mitään, pitää mennä vähän siihen genetiikkaan. Olen yrittänyt pitää mahdollisimman selkeänä ja simppelinä, jolloin mahdollisimman moni saisi tästä kiinni.

Lyhytkarvageeni on dominoiva eli se on se mikä vaikuttaa fenotyyppiin eli ilmiasuun ts. se mikä me nähdään. Pitkäkarvageeni on sen sijaan resessiivinen eli väistyvä. Resessiivinen näkyy vain ilmiasussa mikäli koiralla on kaksi resessiivistä tekijää. Kuten väistyvä-sana jo itsessään antaa ymmärtää, että se väistyy. Mikäli koiralla on geeniparina yksi dominoiva ja yksi resessiivinen sitä resessiivistä tekijää emme näe ja fenotyyppi käyttäytyy dominoivan mukaisesti eli syntyy sileäkarvainen collie joka kantaa pitkäkarvageeniä.

Genetiikassa dominoiva merkitään aina isolla kirjaimella ja resessiivinen pienellä. Näin ollen lyhytkarvageeniä merkitään isolla kirjaimella L ja pienellä l-kirjaimella sitten väistyvää pitkäkarvageeniä.

Jokainen joka jotain genetiikasta tietää voi itse "testiristeyttää" vaikka paperille noita jos kiinnostaa prosenttimäärät eri genotyypeissä ;) Toki oikeassa elämässä ne prosentit ei aina pidä paikkansa etenkin kun yksilöitä syntyy niin vähän kerralla, mutta saa ainakin vähän osviittaa siitä miten paljon pinoja sitten syntyy.

Kuten edellä totesin, nahkojen takana on pehkoja. Se resessiivinen pieni l kummittelee siellä. On siis aikoinaan yhdistetty pitkäkarvaista ja sileäkarvaista collieta, jolloin kaikista tulee sileäkarvaisia collieita ilmiasultaan, mutta kantavat sitä pitkäkarvageeniä.

Tämä johtuu siitä, että pentu saa yhden geenin molemmilta vanhemmiltaan. Jos on vaikka isä joka ei kanna pitkäkarvageeniä se on genotyypiltään LL ja jos on emänä pitkäkarvainen collie on se genotyypiltaan ll. Pentu saa isältään jomman kumman isoista L:stä ja emältä jomman kumman pienistä l:stä. Tässähän lopputulos on täysin sama, eli kaikki ovat lyhytkarvaisia jotka kantavat pitkäkarvageeniä. Näitä risteytyksiä harrastettiin paljon ennen vuotta 1990, nykyisinhän nämä ovat kiellettyjä. Tai toki kaikkea saa tehdä, mutta pysyvät sekarotuisina.
Pinojen syntyyn mahdollistaa se, että isä ja äiti ovat sileäkarvaisia collieita, joista molemmat kantavat pitkäkarvageeniä eli risteytetään Ll x Ll. Silloin mahdollisuutena on, että pentu saa molemmilta ison L:n (eli on LL) jolloin se on sileäkarvainen collie joka ei kanna pitkäkarvageeniä. Tai se voi saada jommalta kummalta L:n ja jommalta kummalta l:n jolloin se on sileäkarvainen, mutta kantaa pitkäkarvageeniä tai sitten se saa molemmilta vanhemmiltaan pienet l:t mikä johtaa siihen että pennulla on pitkäkarvaisen collien geenipari eli karvanlaaduksi tulee pitkäkarvainen. Resessiiviset ominaisuudet näkyvät fenotyypissä vain silloin kun geeniparissa ei ole dominoivaa.

Tästä pääsemmekin siihen kysymykseen, että voiko pk collie x pk collie, pk collie x pina tai pina x pina syntyä sileäkarvaisia collieita? Vastaus on äärimmäisen yksinkertainen ja se on ei. Ylempänä oleva jo perustelee tämän.

Miksi toi pina on pitkäkarvaisempi kun toi toinen?

Yritän selittää tätä kuvan kanssa minkä väsäsin. Eli näin yksinkertaisesti on suurempi todennäköisyys osua tuohon johonkin keskelle kuin jompaan kumpaan ääripäähään. On toki periaatteessa mahdollista saada lähes täysin pitkäturkkinen pina, mutta sen todennäköisyys on jo niin tavattoman pieni, että sitä voi käytännössä katsoa mahdottomaksi. On myös mahdollista saada sileäkarvaista collieta hipova pina, mutta tässäkin on toi sama juttu eli todennäköisyys sille on käytännössä olematon. Sen sijaan syntyy jotain sinnepäin. Joku voi olla vähän niukkakarvaisempi pina ja joku vähä runsasturkkisempi pina. Pinan karvanpituuteen vaikuttaa myös tietenkin vanhemmilta perittyjen pitkäkarvageenien taipumus pitkäkarvaisuuteen. Jos vaikka ne pitkäkarvageenit mitä pina on saanut on karvaisemmilta pehkoilta, niin todennäköisyys sille, että pinalle tulee runsaampi turkki tietenkin kasvaa. Sama pätee toisinpäin.

Tässä pari esimerkkiä. Seuraavat kolme koiraa ovat puhtaita pinoja eli kahden sileäkarvaisen collien jälkeläisiä.

Kuvassa Muumi. c. Anja P.


Kuvassa Cecilin äiti Pina c. Terhi P.


Kuvassa Miru.

Mitä sit käy jos pinan yhdistää pk collieen ja miten se tapahtuu?
Tämä on tärkeä muistaa, että pinoja ei saa yhdistää pitkäkarvaisiin collieihin noin vaan siinä käy automaattisesti niin että koiria ei rekisteröidä ja ovat sitten sekarotuisen asemassa.

Ruotsissa jokainen pina rekisteröidään pitkäkarvaiseksi collieksi eikä vaadita mitään rotuunottoja. Ja sitten Ruotsissa ja muutamassa muussakin maassa sileäkarvaisia collieita ja pitkäkarvaisia collieita saa yhdistää toisiinsa erikoisluvalla. Tämä sama pätee myös Suomeen, mutta muualla lupia kysytään huomattavasti enemmän. Suomessa on myönnetty kaksi erityislupaa sileäkarvaisen collien ja pitkäkarvaisen collien risteyttämiselle. Prosessi oli hyvin pitkä ja hankala. Luvasta huolimatta kumpikaan pentueista ei loppupeleissä toteutunut.
Tässä on esimerkiksi yksi sk x pk-pentue, jos kiinnostaa katsoa jälkeläisistä kuvia (vain pääkuvia).
Suomesta on aikaisemmin lähtenyt paljon pinoja ulkomaille jalostuskäyttöön ja muuhun, eli se on tärkeä muistaa että suomalaisia pinoja saattaa jonkun sukutaulussa näkyä ja se on juuri siksi, että se on saatu pitkäkarvaisten rekisteriin helpommin muualla.

Pinat pysyvät sileäkarvaisina collieina kunnes ovat täyttäneet tietyt kriteerit jotta siirto voi tapahtua.
Koiralla ei ole siirto alaikärajaa, mutta lonkat tulee olla kuvattuna (A tai B) sekä ensi vuodesta lähtien kyynäreet (tulevat pevisaan). Silmiltään terveet niin pentuna kuin aikuisena. Kun tulokset näkyvät KoiraNetissä voi mutta tietenkään silmissä ei saa olla mitään vikaa. Mikäli pentuna peilaus on ollut epävirallinen, se voidaan kompensoida geenitestillä, mistä riittää tulokseksi normaali tai kantaja. Jalostustarkastuksen yhteydessä on tuomari arvioimassa, että onko koira EH:n arvoinen (turkki ei saa vaikuttaa arvosteluun) tai vaihtoehtoisesti jossain muussa vastaavassa tapahtumassa. Tuomarilla tulee tietenkin olla arvosteluoikeudet niin pitkäkarvaisiin collieihin kuin sileäkarvaisiinkin. Samassa yhteydessä koira tulee todeta yleiskunnoltaan hyväksi ja luonteeltaan lähestyttäväksi. Tällaisten tapahtumien yhteydessä järjestetään siis rotuunotto mikä on ollut viimeisen parin vuoden aikana mahdollinen.

Siirtoprosessi ei siis ole mikään täysin simppeli, mikä on ihan hyvä ettei mikä tahansa koira pääse siirtymään, sillä pyrkimyksenä rotuunotossa on kuitenkin parantaa pitkäkarvaisten collieiden tilannetta. Tämä siirtomahdollisuushan on Suomessa tavattoman uusi. Tähän mennessä Suomessa on kaksi pinaa siirretty pitkäkarvaiseksi collieksi ja toivottavasti niitä tullaan siirtämään lisää jatkossakin. Toinen näistä on Cecilin äiti Pina ja toinen on Timonan X-pentueeseen syntynyt Timonan Xotic Xorro.

Kun pina on siirretty pk collieksi siihen voi luonnollisestikin ottaa partneriksi pk collien ja pennut pääsevät sitten automaattisesti pitkiksien rekisteriin. Näitä pentueita on toistaiseksi Suomessa vain yksi (toivottavasti pian enemmän) ja se pentue on se mistä Cecil on.

Cecil on siis paperilla pitkäkarvainen collie, mutta suku on puoliksi sileäkarvaista. Syy miksi risteyttäminen lk ja pk collien välillä on näin vaikeaa on se, että Suomessa sileäkarvainen ja pitkäkarvainen collie ovat eri rotuja, monissa muissa maissa ne ovat eri muunnoksia yhdestä rodusta. Siksi esim. vaikkapa belgeissä siirtoprosessi on naurettavan helppoa. Jos syntyy malikka pentueeseen pitkäkarvaisempi yksilö se heitetään tervuksi tai jos vaikkapa gronttupentueeseen syntyy tervulapsonen niin se siirretään heti tervuksi. Tai vaihtoehtoisesti jossain villakoirissa ja saksanpystykorvissa vaihto koosta toiseen on mahdollinen, mutta siihenkin vaaditaan jotain tiettyä ikää ja vastaavaa mitä tässä muistelen, mutta mun pointtina on se, että näillä roduilla siirto on ollut mahdollinen reilusti pidempää mitä pinojen.

Syy siihen miksi pinoja halutaan nykyisin siirtää pitkäkarvaisiksi on se, että ne ovat sk collieina karvavirheellisiä, eikä niitä esim. yhdistellä sileäkarvaisiin collieihin ja myydään muutenkin vähän sekundakoirina mikä on sääli varsinkin silloin kun koira olisi terve ja hyväluonteinen muuten. Suurin syy on kuitenkin se, että geenipoolia on aina kiva laajentaa ja nahkat ovat silmiltään reilusti terveempiä mitä pitkäkarvaiset ovat. CEA:sta geneettisesti silmätervettä pehkoa on oikeasti turha hakea, niitä on rehellisesti vaan kourallinen. Samaan aikaan nahkoissa on ehkä kourallinen niitä joilla tuo viheliäis silmäsairaus on. Sen lisäksi pehkoissa on turhankin monessa yksilössä suuria puutteita luonteessa, nahkoilla tilanne ei ole lähellekkään niin itkettävä. Pehkot kun ovat niin paljon suositumpia koska Lassie, niin käytännössä mitkä tahansa kaksi perussesseä voi yhdistää ja myydä tonnin hintaan ja voi olla täysin varma ettei käteen jää.

20 Comments:

  1. Jenni Berg said...
    Mielenkiintoinen teksti, kiitos selostuksesta :)
  2. BeaTheShepherd said...
    Mielenkiintoinen teksti!
  3. Henna said...
    ↑ Todellakin! :)
  4. Rebecca said...
    Kiitoksia kolmikolle! Kiva että tää koettiin mielenkiintoiseksi :)
  5. Ada said...
    Mä tykkään myös. Selittää itellekin vähän enemmän.
  6. Rebecca said...
    Kiva kuulla Ada :)

    Ja tosiaan jos jäi jotain kysyttävää tai haluaa tarkennuksia johonkin niin aina saa kysyä!
  7. Remy said...
    Todella mielenkiintoinen juttu! Nyt meni vihdoin kaaliin mullakin.
  8. Rebecca said...
    Oikeasti todella ihanaa että ootte tykänneet! Ja aina on positiivista jos sitten ymmärtääkin tästä mun epäselvästä postauksesta jotain :D
  9. Anonyymi said...
    Hyvä teksti, onnistuit kirjoittamaan tosi monimutkasen asian selkeesti, niin että ymmärtää.
    Tuli vaan mieleen, et Suomeen on tuotu yksi pina Ruotsista. Tosin mä en kyl oo aivan varma, että tarviko se rotuunottoa, kun Suomeen tuli (ilmeisesti ei). Mutta tässä linkkiä, jos kiinnostaa nähdä http://www.dolmaris.net/kusti.html :)
  10. Rebecca said...
    Aijaa tuosta en ollut edes tietoinen! Kiitoksia paljon sulle tosta linkistä! Joo näemmä ei rotuunottoa tarvitse kun Ruotsissa pinat siirretään muistaakseni heti ensi rekisteröinnin yhteydessä pitkäkarvaiseksi collieksi, niin pk colliena tuli suomeen. Kiitoksia paljon tuosta linkistä :)
  11. miau said...
    Tosi mielenkiintoinen kirjoitus! Hyvin olit osannut yksinkertaisesti selittää ja näköjää lukion bilsan tunneista on ollut hyötyä, kun muistui mieleen näin monen vuoden tauon jälkeen nuo isot ja pienet kirjaimet ja miten niiden kanssa vekslataan. :)

    Ja siihen piti vielä kommentoida, että nythän on pian luovutusiässä pk collie pentue, jonka pennuilla on 50% mahdollisuus olla CEA:sta geneettisesti silmäterveitä. :)
  12. Rebecca said...
    Mäkään en oo ihan hirveästi genetiikkaa renkslannut, just nää mitä lukiossa on opetettu ja jotain mitä oon netistä lukenut värien periytymisestä + jotain dihybridiristeytyksistä, mutta siihen loppuukin mun taidot.

    Mä en oo hetkeen katsonutkaan noita tulevia yhdistelmiä, pitäisi käydä katsomassa. Kiitoksia ilmoituksesta :)! Toivottavasti sieltä tulee niitä niin saadaan joku roti näihin silmiin kun noita geneettisesti terveitä pehkoja on niin surullisen vähän.
  13. miau said...
    http://pehkot.haukotus.net/show_litter.php?status=born&litterid=674

    Tuossa se yhdistelmä, josta mainitsin. :)
  14. Riitta said...
    Hyvä teksti :) Tuosta Ruotsintuonnista: Ruotsissa käsittääkseni pinat rekisteröidään aikalailla poikkeuksetta pk. collieiksi, joten ne eivät tarvitse Suomessakaan rotuunottoa.
  15. Rebecca said...
    Riitta, joo mä tossa mainitsinkin heti alussa että "Ruotsissa jokainen pina rekisteröidään pitkäkarvaiseksi collieksi eikä vaadita mitään rotuunottoja". Ja tietenkin jos niitä tuodaan Suomeen niin pitkäkarvaisina ne tänne tulevat. Siinä on vaan se, ettei noita oo pahemmin tuotu (yhden linkki löytyy kun kattoo ton anonyymin heittämän linkin).
  16. Mira said...
    Pakkohan munkin on nyt tänne tulla kommentoimaan. Pentue mistä 'miau' kirjoitteli & linkitti, on se pentue, mistä mulle on ipana tulossa ;)
  17. Rebecca said...
    Aaaa sulle tulee tosta! Mähän tosiaan sulle Petsiessä sitä jo ihastelinkin et voiku lutunen ja ihanaa että saat vihdoin sen oman pehkon kun oot sitä niin kauan halunnut, mut en jotenkaan osannut yhdistää tohon kys. pentueeseen.
  18. Emma said...
    Kiitoksia tästä! Selvensi paljon. :)
  19. Sarianna said...
    Hyvä, että joku jälleen tämän tekstin kirjoitteli sellaiselle kanavalle, josta se tavoittaa myös ei-collieihmisiä.

    Pakko kuitenkin sen verran kommentoida, ettei nyt jäisi aivan virheellisiä käsityksiä, että ei se pehkojen luonnetilanne nyt ihan niin paljon huonompi ole kuin nahkojen (; Pehkoja on vain edelleenkin huomattavasti enemmän, joten ne koirat näkyy. Jos oltaisiin pystytty jotenkin vedenpitävästi todentamaan, että risteyttämällä nahkoja pehkoihin saataisiin aikaan keskimääräistä huomattavasti parempiluonteisia, terveempiä ja geneettiseltä perimältään kirjavampia koiria, niin kyllä se olisi jo tehty. Karu totuus kuitenkin on, että näin ei ole. Väitän, että jos esimerkiksi jenkkilästä haettaisiin täysin jenkkinlinjainen koira - pitkäkarvainen - joka risteytettäisiin paikalliseen pitkäkarvaiseen kantaan, saataisiin enemmän geneettistä vaihtelua kuin risteyttämällä keskenään suomalainen pehko ja suomalainen nahka. Tämäkään ei kuitenkaan käytännössä kannata, koska suuria puutteita löytyy myös niistä jenkkilän koirista.

    Collierodun pelastus ei välttämättä ole roturisteytykset. Näissä roduissa pitäisi ensin saada kanta ihan rodun sisällä ensin yhtenäistymään edes jollain tavalla, ennen kuin pakkaa kannattaa ainakaan kauhean raakasti sekoittaa roturisteytyksillä. Molemmissa collieroduissa löytyy esimerkiksi luonteellisesti upeita sukuja, kun taas sitten niitä, joita kannattaisi mieluummin välttää. Koko rodun status pitäisi yrittää ensin muuttaa toiseksi, ja saada kasvattajat kiinnittämään huomiota myös muihin asioihin, kuin vain kauniiseen ulkokuoreen, ja mukiinmenevään peruspuudelin luonteeseen.
  20. Rebecca said...
    Luonnetilanne on keskimäärin huonompi. Toki löytyy poikkeuksellisen hyviä pehkoja ja sekunda nahkoja, mutta jos keskiarvoa katsotaan niin nahkoilla menee paremmin. Ja niillä menee paremmin vaikka niitä on reilusti vähemmän.
    Pehkopiireissä on myös isoja ongelmia tuon vaikenemisen suhteen mistä ei tykätä puhua. Sen sijaan nahkoissa ollaan niin reilusti avoimempia.

    Tietenkin tuonneista on enemmän hyötyä, mutta niitä tuonteja ei loppupeleissä hirveästi ole. Mun mielestä tuonnit on pelkkää plussaa, etenkin jos tuo USA:sta tai esim. Saksasta. Etenkin Saksassa on aivan uskomattoman makeita pehkoja, yleisesti ottaen terveitä ja niitä on käytetty muissakin paikoissa kuin kehissä. Et jos tulis tuontibuumi niin se kyllä auttaisi asiaa jo aika paljon. Suuria puutteita löytyy jokaisen maan koirissa, sen takia pitääkin keksiä niitä yhdistelmiä missä yksilöt korvaavat toistensa puutteita.

    Eikä välttisti olekaan pelastus roturisteytykset, mutta tässä yritetään myös auttaa nahkoja siinä suhteen, että annetaan uusi mahdollisuus pinoille. Pinat voivat olla ihan yhtä makeita kuin normicolliet mutta niitä ei vaan ole käytetty, koska ne tuottavat virheellisiä koiria nahkoihin ja jos ne olis yhdistetty pehkoihin tuosta vain niin ne olisivat menneet sekarotuisiksi. Mikä on taas aivan mielettömän sääli, koska kaivattaisi juuri enemmän hyviä koiria ja karvavirheellisyyden perusteella ne on aina aikaisemmin suljettu heti pois.

    Ja en voisi olla yhtään enempää samaa mieltä. Kasvattajien pitäisi herätä katsomaan sitä luonnetta ja terveyttä, mutta sen sijaan ikävä kyllä liiankin moni katsoo kuinka monta sertiä se turkkihirmu on saanut kahmaistua. Ja edellä mainittu hyssyttely pehkopiireissä on myös järjettömän suuri ongelma. Nahkaporukat keskustelevat puutteista ja yksilön ongelmista avoimemmin, mutta pehkopiireissä sitä pidetään heti mustamaalaamisena ja sitten palkaa p:n jauhanta. Yhtenäistymistä on siis hyvin vaikea suorittaa, sillä pehkopiireissä aivan mielettömän pieni osa kasvattajista olisi valmis siihen.




Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.