Tänään kävin katsomassa pupeloita ja Ceciliä Sipoossa. Pennut olivat huuurrrjan isoja hurjine hampaineen. Oli myös aivan ihana nähdä Mösiliä ja tunne oli varsin molimminpuoleinen. Olin ikävä kyllä pari päivää sitten pienessä onnettomuudessä pyörän kanssa, joten käsi on kantoliinassa, mikä hieman hankaloitti pentujen pompottelua ja Cecilin syliin ottamista. Cecil ei tosin tästä paljoa välittänyt :D

Pennuista on yksi ihana uros vielä vapaana! Muille onkin aika huikeat kodit, joista yksi pääsee mm. lammasfarmille. Penskat kävivät myös pari päivää sitten sirutuksissa, joten ne näkyvät nyt myös KoiraNetissä. Moiraa voi sieltä jo hieman vilkuillakin! Lopputarkki on jo maanantaina. Pennut ovat luovutusikäisä ja pentu että Cecil palaakin kotiin ensi viikolla. Viikonlopun agendana on pentuturvata kämppä! Mattoja vähennetään olantakaa ja laitetaan kaikki portit paikoilleen.

Kämppis oli kanssa mukana ja otti huikeita kuvia pennuista! Tässä päivän kuvasatoa. Kaikkien kuvien copyright Nina H. Lisää kuvia löytyy Fantazija.kuvat.fistä vanhaan tuttuun tapaan!






Moira oli vähän et hyi joku pöytä


On sillä kyllä mielettömän kauniit kasvot! Nyt on enää pari vaikeaa päivää odottelua!

2 Comments:

  1. Kiira K said...
    No voihan hitsi, pentukuumehan tässä tulee <3 Koda on kyllä sellaisessa teini-iässä, että ei vielä hetkeen ole voimia pentuun, mut ehkä joskus.
  2. Rebecca said...
    Ootapa vaan kun Koda on 3-4v niin aika kultaa muistot :D Ei enää mieti tätä pissakakkarallia niin pahalla.




Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.