Tiistaina rehvittiin Ninan ja Hekan kanssa. En jaksanut ottaa molempia koiria samaan aikaan, sillä ihmisiä kulki paljon ympärillä ja joudun keskittymään 100% Williamiin silloin. W:n ohittaminen on taas parantunut, mutta en pysty keskittymään kahteen koiraan, jos joudun vahtimaan toista jatkuvasti ettei juokse vieraiden luokse. Monesti on nyt taas täällä heittäydytty maahan ja kutsuttu pentua luokse, vaikka yritän miten ohittaa. Takapakkia siis otettu, mutta paranee taas!

William ei pelännyt Hekaa ollenkaan tai liiemmin edes aristellut. Aivan erilaisilla fiiliksillä nyt kuin silloin tammikuussa. Koirat leikkivät ja juoksentelivat ympäriinsä pari tuntia.
Kaikkien kuvien Nina H. Lisää löytyy täältä.




Sitten otettiin tämä "kasvukuva". Sitä eroa ei itse huomaa, mutta nyt havahduin katsomaan jotain vanhaa seisotuskuvaa. Pentuhan on muuttunut täysin! Sillä ei ole enää sellaista virtahepomaista pyöreää naamaa, eikä se näytä enää niin kömpelöltä kuin ennen.

William 3,5kk. Löytyy jo vähän muodokkaampaa nokkaa ja turkkia on tullut hieman lisää. Se on edelleen tuollaista pumpulipörröä, mutta selkään on muodostunut joitain pidempiä karvoja. Mikä on loistava juttu!

Sitten käytiin meillä. Ulkona oli aika kylmä, joten lämmiteltiin hetki. Katseltiin L&W:tä ja Mashia varmaan tunnin ja lähdimme treenaamaan. Jätin Wilsun kotiin ja nappasin Sagurin messiin.
Treeni meni kivasti, ei olla paljoo mitää tehty Sagurin kanssa koulukiireiden ja yleisen väsymyksen takia. Liikkeestä jäävät ovat parantuneet huomattavasti ja olen niin täysin ylpeä tosta, että liikkeestä seiso toimii! Ei mitään maata mullistavaa otettu, joitain seuraamispätkiä erilaisien käännösten kera + muutama jäävä ja luoksetulo. Sitten vaan juostiin äärimmäisen lumista kenttää ympäri. Tuntui ihan reisissä kun spurttaa upottavassa ja syvässä lumessa. Oli se sen arvoista, mulla ei ole aikoihin ollut treenien pätteeksi näin hyvää oloa.
Oli jo niin pimeä, ettei kuvia saatu treeneistä/Sagurista ja Hekasta.


Tänään Camilla tuli Lee enkunvinttarinarttunsa kanssa käymään. Lenkkiä vedeltiin ympäri mettää hihnassa ja ilman. Sagur innostui juoksemaan Leen kanssa. Menimme sellaiselle alueelle, missä ei pitäisi kulkea ketään, etenkään, kun on arkipäivä ja oli aamu. No mutta ilmeisesti jokainen ihminen ajatteli samalla tavalla :D Leellä ja Sagurilla oli kivaa, tulivat erittäin hyvin juttuun.
Kaikki kuvat olen ottanut, lisää löytyy täältä.


Sagur juoksee täysiä Leen takana, yrittää kovasti saavuttaa.


"Leikitään!!". Sagur näyttää kieltä ehdotukselle.


"No kyl me voidaan vähän leikkiä" Sagur sit totes.


Puspus.

Lauantaina olimme tosiaan starttaamassa rallyuramme. Oli aivan virallinen ALO kisa (taino niin virallinen kuin voi olla, laji ei vielä täysin virallinen) Kirkkonummella. Saanan kera sinne matkasimme aamulla. Olimme numerolla 38 ja kuuluimme ALO II porukkaan. Meidän porukoiden osat starttasivat klo 14.00, joten sai luojan kiitos ihan onnellisesti uinua pitkään. Olen koko viikon ollut aika kipeänä ja minua on väsyttänyt äärimmäisen paljon.

No anyways. Jänskätti aika paljon, alkoi hieman ressaamaan, kun Sagur aloitti piippaamisen ja oli muissa maailmoissa. Ei olla muutamaan kuukauteen käyty missään hallissa, missä olisi paljon koiria ja vilskettä. Eiköhän se sitten muutu, kun käydään useammin. Ainakin toivottavasti.
Ego oli sillä paisunut hallin kokoiseksi, käyttäytyi aivan kuin kaksi vuotta sitten. "Minä olen upein, minä olen mahtavin, minä olen mies!" asenteella meni se päivä :D oli kyllä mielenkiintoista, miten tuo vieläkin jaksaa. Minulle kun väitettiin että 5-6 vuoden iässä pehko urokset lopettaisivat tuon.

Rataan tutustuminen oli jännää, mä olin oikeasti niin tyhmä, kun kävin sen pikaisesti puolitoista kertaa. Ajattelin, että "joo kyllä mä nää kyltit osaan" mut hehe en tullut ajatelleeksikaan, että se järjestys pitää myös muistaa :D onneksi en unohtanu! Kyllä huomasi, että vielä hieman lämpöä löytyy ja jännitys oli jättimäinen. Aivot pelaa. Onneksi spiraalia ei oltu laitettu, en muista kuollaksenikaan miten se tehtiin oikein, enkä youtubevideoita muistanut katsoa. Olisimme aivan varmasti pissineet sen.

Päätin, että nyt vedetään tää rata hienosti, häntä heiluen, iloisesti ja hyvän näköisesti. Pidin käsiä jatkuvasti korkealla, koska halusin pelata varman päälle. Navan kohdalla jompi kumpi käsi/molemmat oli koko radan ajan. Ei saa tietenkään palkata koiraa välissä ja koskemisesta tulee pahasti sakkoa. Hallissa oli paljon koiria ja ihmisiä. Pohjana oli tekonurmi, joka oli varmasti aaivan taivaallisen hajuinen. Vähän haki kontakti, mutta ihan kivasti pysyi. Loppua kohden sit heräsi ja tuijotti silmillään mua aika maireasti. Edisti viimeisen kyltin kohdalla, mutta ei siitä niin rokoteta rallyssä.

Lähdöstä tosiaan mentiin. Olin aivan kset housuissa, että lähdenkö siitä oikein. Siinä ollaan niin tarkkoja, enkä ole rallya harrastanut varmaan vuoteen, enkä liiemmin kylttejä sen jälkeen nähnytkään.

En järjestyksiä muista, mutta muistaakseni sen jälkeen tuli liikkeestä maahan. Koiran pitää mennä hissinä ja nousta ylös suoraan, jos se nousee ylös niin, että istuu ensin niin propseja lähtee, koska se on väärin suoritettu. Sen jälkeen tuli varmaan joku käännös tai jotakin. Kolmannen kyltin kohdalla Sagur seurasi pienen hetken turhan kaukana ja siitä lähti yksi piste. Eli pisteitä sitten 99.

Sitten tapahtui kamala asia.
Mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, ei treenikentillä ei missään.
Egoilua huipussaan, enkä edes huomannut sitä. En ehtinyt estämään.
Ja sen jälkeen vitutti.

Keskityin kovasti lukemaan neljättä (vaiko viidettä?) kylttiä ja Sagur päätti merkata kentän. Ei nostanut jalkaa ei, vaan veti niinkuin pentu. Aluksi mä luulin, että se jätätti. Sit se rupes polkemaan, houkuttelin sen pois. Tuomari huusi mulle jotakin ja jähmetyin sitten hetkeksi. Sanoi, että jatka vaan joten mä jatkoin.

Täykkäri oli turhan löyhä, mutta muuten ihan kiva. Eteen menot ja sivulle tulot meni kivasti ja MÄ OSASIN LASKEA KOLMEEN.
Mulla on ainaisena ongelmana ollut se kyltti, jossa koira on perusasennossa, otetaan yksi askel ja taas perusasento, sitten kaksi askelta ja perusasento ja sitten kolme askelta ja perusasento. Vaikka mä niitä miten laskin, niin rallyohjaajamme sanoi aina, että otan liian vähän. Tätä oon harjoitellut niska limassa ja oikein meni jee.
Sagur oli tosiaan vähän poissa oleva, eikä keskittynyt. Ei ollut parasta, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että kävimme.

Sit upskeikkaa, saatiin hylätty.
Mä olin jo ihan pilvissä, et jes saatiin ykkönen. Ja kun en ite huomannut mitään virheitä, niin tuskin edes huonoilla pisteillä.
En mä tosiaan tiennyt, että tarpeiden tekemisestä saa hylätyn, mutta ymmärränhän minä sen. Kyllä harmitti ei voi muuta sanoa. Tuntuu, että aina kun menee hyvin tai onnistutaan, niin saadaan hylätty. Sama juttu sen näyttelyn kanssa, Saguria kehutaan maasta taivaisiin ja aattelen et jes eri tulee, mut oho kappas, vaurioitunut hammas. Hylätty. Ja nyt hylätty. En tosiaan hyväksynyt sitä, että Sagur teki tarpeensa kehään, mutta huomasin sen liian myöhään, enkä tajunnut, että siitä saa hylsyn. Olisin muuten nykäissyt sen pois, mutta siitä olisi mennyt pisteitä.
Mut niin, tuomari Tiina sanoi, että hyvin meni rata ja harmillista tämä. Onhan se joo. Mutta ei mahda mitään.
99/100p. lukee lappusessa ja kysyin sitten forkalla, että merkataanko hylsyn jälkeisiä virhepisteitä ja vastaus oli että ei yleensä. En sitten tiedä merkattiinko meillä vaiko ei. Uskoisin että ei, joten tarkkaa pistemäärää en tiedä.
Mutta ei lannistuta ei, tulihan tuo aikamoisena yllätyksenä, kun ei ole koskaan ennen noin tehnyt. Ei mulle ole tullut edes mieleenkään, että sisätiloihin tekisi. Se on semmoinen koira, joka tekee vain syvimpiin puskiin.
Seuraava rally olisi Porvoossa maaliskuussa. Sinne olisi mahtavaa päästä, mutten vielä tiedä miten.

Kuvia tulee Saanalta heti kun laittaa koneelle.
Kiitoksia Saanalle ja Claudialle kivasta seurasta (:

//edit: Kuvia nähtävissä täällä.

Vähän päivälenkiltä kuvia, ettei tulisi aivan kalju postaus. Oli muuten kaunis ilma tänään.

William kävi ensimmäistä kertaa rokotettavana. Spidille oli samalla varattu aika kastraatioon + rokotuksiin.
Otettiin taksi, sillä ulkona oli niin järjettömän liukasta. Hurmaava Helsingin kaupunki ajatteli, että voidaan leikkiä taitoluistelijoita tämän päivän, kun hiekottaminen on ilmeisesti niin tavattoman vaikeeta.

Matka meni kivasti, Spidi rääkyi paljon vähemmän kopissaan kuin yleensä, William malttoi olla jopa aloillaan taksin jalkatilassa. Saavuimme eläinlääkäriin hieman myöhässä, sillä taksi tuli noutamaan meidät aikamoisella viiveellä, vaikka lupasi tulla parin minuutin kuluttua (meni 23min, sanoivat että 3-7min)

Poika oli oikein reipas. Punnittiin ja painoa on nyt 5,7kg, mikä on eläinlääkärin mukaan hyvä paino tuolle. Lekuri hoki jatkuvasti miten reipas ja avoin lapsi mulla on. William ei aristellut yhtään, vaikka oli pöydällä ensimmäistä kertaa ja joku tuntematon kuuntelee sydäntä ja näpräilee kehoa muutenkin. Ei mitään ongelmia tai huomauttamista ollut. Kehui terveeksi ja niin poispäin. Otti rokotepiikin valmiksi, sen aikaa syöttelin jotain lääkärin antamia herkkuja W:lle. Poika ei edes huomannut mitään. Herkut sitten loppuivat ja syöksyi sitten lääkärin taskua kohti, kun näki monesti, että sieltä ne namit löytyy.

Spidi minua arvelutti. Se on aina pelännyt julkisia paikkoja ja tuntemattomia ihmisiä. Se oli kuitenkin niin shokissa kaikesta, ettei lähtenyt minnekään pöydältä. Uteliaisuus voitti ja astui varovasti askel kerrallaan pöydälle. Sekin tutkittiin, eikä mitään vikaa ollut. Terve herra <3. Tutkimisen jälkeen sille annetiin joku "torkkupiikki", eli vielä varsinaista nukutusta ei annettu, haluttiin vaan rentouttaa se, siitä se on helpompi nukuttaa tai jotain. Laskin Spidin lattialle ja menin sen viereen kyykkyyn. Se vaappui hieman poissaolevasti jalkojeni alle ja nukahti sinne. Spidi on aina ollut järjetön mammanpoika ja olin todella ylpeä siitä, että käyttäytyi näin hyvin. Oli se kyllä kamalaa katsottavaa. Se ei enää liikkunut, silmät olivat auki, mutta se selkeästi nukkui. Kroppa oli täysin rento ja se lysähti jotenkin kummallisesti. Siirtelin sitä sitten parempaan asentoon ja rapsuttelin, kunnes hoitaja nappasi Spidin mukaan leikkaushuoneeseen. Perusoperaatiohan tämä on, mutta teki pahaa nähdä se siinä kunnossa ja tekee edelleen pahaa nähdä aktiivinen, ketterä, tasapainoilun kuningas näin poissaolevana. Onhan se toki ymmärrettävää leikkauksen jälkeen, mutta tekee silti pahaa. Huomenna Spidin pitäisi olla jo normaali. Nyt se kävelee aika ihmeellisesti ja yrittää olla ns normaalisti, mutta tasapaino on nukutusten, puudutusten ja ties minkä jäljiltä vielä äärimmäisen heikko. Meinasi kaatua tuolilta sivuttain lattialle ja yhdessä vaiheessa meinasi pudota myös Sagurin päälle. Joka kerta olen saanut sen ns pelastettua ja nyt se on lopettanut tuon hiihtämisen ja tyytynyt lepäämiseen. Muutamia kymmeniä minuutteja se saattaa istua ja katsoa eteensä, tajuamatta mistään mitään. Yhtäkkiä se havahtuu johonkin ja "palaa tähän maailmaan". Se myös keinuu kun siihen koskee, mikä on mielenkiintoista. Ehkä se kohta viimein menee nukkumaan ja saa nuo lääketokkurat pois. Suloisinta oli, kun Sagur oli tajuttoman huolissaan Spidistä. seurasi tätä ja katsoi huolestuneen näköisenä Spidiä jatkuvasti ja välillä tökki kuonolla sitä kylkeen. Mutta joo, 12h päästä me olemme Sagurin kanssa Kirkkonummella Rally-tokokisoissa. Jännittää aika järkyttävästi. Toivottavasti menee hyvin. Utopistisena haaveena olisi saada RTK1 tänä vuonna!
William tervehtii.

Riitta tuli eilen päivällä Fiiliksen ja Nannin kanssa tänne.

Aluksi katsoimme perinteisen häkkikentän, mutta valitettavasti se on nyt jäädytetty (yrittää varmaan luistelukenttää matkia, mutta jää on niin paskaa siellä, ettei sinne kukaan mene luistelemaan), joten kävelimme etiä päin. Sieltä löytyi sitten toinen kenttä, joka oli paaaaaljon suurempi kuin tuo minimaalinen "häkki", se oli jopa aurattu eikä ihmisiä pahemmin kulkenut siitä. Ihmeellistä, miten en ole aikaisemmin käynyt siellä. Oleskelimme siellä sitten hetken ja jatkoimme sitten lenkkiä. Löytyi mahtava lenkkireitti, en ole sielläkään koskaan ennen käynyt. Paljon upottavaa ja koskematonta lunta, mutta sitä kaikkea kierteli kuitenkin pieni tallottu tie. Fiilis ja William juoksentelivat onnellisina ympäriinsä. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin William oli mukana kaikessa, sillä W oli aristellut Nitaa, Kianaa, Noomia, Jadonia ja Hekaa, mutta ilmeisesti nyt on sitten tullut lisää ikää, eikä enää pelota. Tai jotakin. Nannin häntä taas houkutteli Williä. Meinasi useasti siihen tarttua, mutta semmoisen katseen sai Nannilta, että päätti hillitä itsensä :D. Sagurilla oli vaikeuksia hillitä itseäänsä Fiiliksen lähellä, joten joutui olemaan kiinni suurimman osan ajasta. Fiilis tuoksuu niin hyvältä, että Sagur alkoi hääräämään sen ympärillä niin ärsyttävästi ja kosiskelemaan. Mutta eipä voi mitään, sai ainakin pienen hetken olla vapaana.

Kaikkien kuvien Riitta K, paitsi Williamin rakennekuvien. Lisää kuvia täältä.


Kielikoiria.




Fiilis ja William fiilistelee.

Yritin saada Williamia pysymään hetken paikoillaan sen aikaa, että itse poistun taustalta, se oli varsinainen mission impossible :D lopulta pienen väännön jälkeen se jämähti hetkeksi paikoilleen. Sagur oli tietenkin paljon helpompi siinä.





Palkkalapanen vieressä.

<3 on se kyllä niin hieno.


Olimme hetken täysin tietämättömiä olinpaikastamme, mutta lopulta tajusin missä olimme. Suuntasimme alas lumisilta kallioilta ja ajattelimme hetkeksi pysähtyä treenaamaan. Riitta kokeili Saguria ja Williamia ja minä otin sen aikaa kuvia.
Fiilis ja Nannikin pääsivät posettelemaan. Tarkoituksena oli vielä treenata hieman Sagurin seuraamista, mutta olikin jo kiire kotiin, joten ei ehditty.


William reilu 11,5vka.


Lauantaina olisi sitten Sagurin ensimmäinen rallytoko. Jännitys ei ole aivan vielä iskenyt onneksi. Saana tulee luultavimmin mukaan henkiseksi tueksi ja katsomaan, voipi olla että ihan videota tai kuviakin saadaan (:

William tapasi eilen vähän pienemmän koiran. Shelttityttö Taikan. Hassuinta oli se, että koirat olivat saman kokoisia :D. William ei aristellut ollenkaan, päinvastoin. Se oli aivan innoissaan siitä, että kerrankin on jotain pienempiä kavereita.
Taika ei ollut aivan samaa mieltä.

Oli jännä, miten William muuttui leikkisäksi jahtaajaksi ja Taika sellaiseksi, joka haluaa tilanteesta pois ja katsoo inhoavana. Yleensä se on William, joka pötkii ujostuksissaan kauemmaksi.
Pieni lenkki heitettiin, mutta suurimmaksi osaksi olimme kentällä, koska se oli aurattu ja siinä oli parasta leikkiä. Valitettavasti oli jo niin pimeää, ettei kuvia saanut ulkoa millään.

Oli hyvin kylmä, joten siirryimme Saanan ja Petran kanssa meille. Taikalla oli äskettäin loppunut juoksut, joten Sagur piti laittaa eri huoneeseen. Taika haisi vielä niin vahvasti. Tytsä ei tosiaan niin koirapojista välittänyt, mutta kamalan kiinnostunut se oli Spidistä. Spidi ei yllätyksekseni alkanut vinemään tai mennyt karkuun, vaan oli yhtä utelias Taikasta kuin tämä oli Spidistä. Ne aluksi varovasti lähestyivät toisiaan, haistelivat toisiaan ja se olikin about siinä. Rohkea tuo meidän kissapoika. Ehkä se alkaa lopultakin tottumaan, että meillä saattaa ravata ties mitä koiria, isoista pieniin.

Oli todella mukavaa. Petra otti muutamia kuviakin meistä. Koska William täyttää 11vka niin tarvittiin uudet posetuskuvat.


Jatkossa täytyisi laittaa namit muualle kuin käteen. Käy aivan kierroksilla, sen sijaan malttaa seistä rauhassa mikäli namia ei ole kädessä, vaan on jossain muualla. Otin ketjun tuohon mukaan, ei kurista tietenkään, haluan vaan että tottuu erilaisiin pantoihin. Nyt on päässyt molempia pentupantoja kokeilemaan ja tuota ketjua. Ei ole moksiskaan mistään.



Melkeen edustetaan.

Saana tuli mukaan aamulenkille.

Will hengaili tyypilliseen tapaansa vapaana. Jouduin kuitenkin ottamaan kiinni, kun päästiin vähän isommalle tielle, missä ihmiset hiihtävät jatkuvasti. Ne tulee lujaa ja leveesti, enkä viitsi silloin pitää harhailevaa pörröpalloa irti. Mentiin häkkiin, kun ajattelin, että olisi kiva treenata, eikä täällä lähistöllä oikein ole sen parempia kenttiä, kun kaikki on jässä tai vaihtoehtoisesti niitä ei ylläpidetä talvisin = polviin asti täysin upottavaa lunta. Siinä olisikin kiva reenata seuraamista :---D ohjaaja ei pääse eteen päin ja koira on säkäänsä myöten hangessa.

Otettiin perus seuraamista. Normitäykkärikäännöksiä ja sitten rallyn 360 käännös. Liikkeestä maahan ja liikkeestä seiso.

Liike alkaa. Alussa mulla on mitä ilmeisimmin kontakti koiraan, en edes itse huomaa sitä. Pitäisi karsia pois. Mitä videolta katselin niin liikkeen aikana en ota kontaktia, vain alussa ja lopussa.


Alan olemaan jo aika tyytyväinen tähän seuraamiseen (:


Yksi Sagurin mielenkiintoisista ilmeistä.

Williamin kanssa leikittiin paljon kettulelulla ja sitten hansikkaalla.

Imutettiin jälleen. Vinotti aluksi kamalasti ja oli mahdotonta saada sitä suoraan, kun sen takapuoli lähti jotenkin liukumaan väärään suuntaan, kun oli niin täpinöissään.


Näyttäähän se vähän malttamattomalta.


Mut sitten aatteli, että jos tämän kerran rauhoittuisi.


Lällällää.
Yläpuolella olevat kuvat on ottanut Saana P.

Sit jatkettiin matkaa. William joutui tosiaan hetken olemaan kiinni, mutta pääsi pian taas vapaaksi, kun päästiin isoilta poluilta pienempiin.

Päästiin hyvälle paikalle ja päästin Sagurinkin irti. Se lähti kuin ohjus eteen päin ja pomppi lumessa aivan haltioissaan. Viimeksi pääsi 19. päivä vapaana riekkumaan ja nyt tosiaan halusi irrotella kunnolla. Alueella oli yksi pienen pieni polku, mikä siksakkasi ympäriinsä. Muuten oli aivan koskematonta lunta. Oli todella kaunista.


Kova ralli menossa. Taino Williamilla oli. Sagur ravaa hiljaa ja William juoksee minkä jaloistaan pääsee Sagurin kannoilla.


Poikkesimme sitten sivupolulle. Olin tallonut sen 19. päivä ja samat jäljet näkyivät, tosin lunta oli satanut päälle, joten siinä oli yhtä ärsyttävää kävellä. Sagur rakastaa tuollaisia paikkoja ja pomppi hangissa aivan ekstaasissa. William yritti pysytellä perässä, muttei aivan onnistunut. Kivaa oli (:

Lisää kuvia löytyy täältä

Tähän loppuun Sagurin lumihengaus kuvat. Minä olen ottanut kaksi ensimmäistä kuvaa, Saana viimeiset kaksi.


"luntaaa!!"

Näyttää vähän siltä, että eteen päin loikkiminen on raskasta.

Sagur tosiaan jäi himaan, koska Nomppapompalla on juoksut. William on vielä niin lapsi ettei mistään mitään tajua.

Matka mua aluksi vähän ressasi mua. Oltiin vain kerran aikaisemmin menty ratikalla ja siinäkin vain yhden pysäkin. Nyt joutuisimme menemään 13min ratikalla ja 30min bussilla. Ajattelin, että kuitenkin tulee matkapahoinvointia tolle ja joudun kuuraamaan jotain bussin lattioita.
Ratikassa meni ihan ookoosti. Vähän vikisi. Onneksi oli aamu, eikä kukaan jaksa lauantai-aamuisin lähteä käppäilemään, joten ihmisiä ei ollut liikkeellä kuin muutama.
Päästiin ratikasta ulos hengissä. Vilkaisin taakseni ja sieltä näkyi meidän bussi kärräävän.
Pentu sylissä yritin lyllertää pysäkille, mutten valitettavasti millään ehtinyt. Jouduimme sitten odottamaan 20 min lumisateessa.
Ihmiset jäivät tuijottelemaan, osa katsoi kovin hämmentyneenä merlepoikaani ja osa hymyili leveästi. Jotkut ihmiset tökkivät toisiaan autoissaan liikennevalojen kohdalla ja jäivät tuijottelemaan röllin näköistä penskaa. Se on semmonen katseen kääntäjä, niinkuin pennut nyt yleensäkin.
Menin istumaan lumisille portaille ja nappasin pennun syliin. En millään jaksanut enää seistä. Willilläkin alkoi jo olla kylmä, kun ei pahemmin liikuttu. Lopulta bussi tuli ja näin alkoi ensimmäinen bussimatkamme.

Joo no aikamoista säätöähän se oli, mutta päästiin hyvin istumaan. Otin sen syliin ja siinä vietettiin sitten tovi. Jälleen hieman vikisi, oli vähän levoton. Aina kun bussin ovet aukesi, se väänteli päätään melkein rullalle ja katsoi lumoutuneena ovia. Loppu matkan se tuijotti sitten ikkunasta, katsoi silmät killissä liikkuvia autoja, ihmisiä, lumisadetta, kaikkea mahdollista. Selkeästi Sagurin poika. Sekin rakastaa katsoa autojen ikkunoista.

No mutta, perillä viimein. Lindalla oli Kiana hoidossa, joten mentiin lenkille Williamin, kahden nahkan ja belgin voimin. Se jälleen hieman aristi vieraita koiria, kun olivat isoja ja innokkaita, tykkäsi tosin juosta niiden perässä.
Nitan häntä oli Williamista ihana. Marssi jalat korkealla, keskittyneen näköisenä Nitan takana ja yritti välillä haukata karvoista kiinni. Ei millään ylettänyt.

Nita ja Kiana vietiin sisälle, Noomi otettiin mukaan. Molemmat olivat vapaana. Noomista Wiltsu oli oikein mielenkiintoinen. William sen sijaan tykkäsi Noomista silloin kun käveli toiseen suuntaan. Juoksi pää viidentenä jalkana Noomin perässä ja marssi myös Nompan häntää kohti maanisen näköisenä. Heti kun Noomi kääntyi niin William pysähtyi ja ravasi toiseen suuntaan. Kivasti kuitenkin meni.

Muutama otos päivän kuvasadosta. Kaikkien kuvien Linda T. Lisää kuvia löytyy täältä.






Vintticollie.


Eräs pikkupoika sanoi tänään aamulla äidillensä, että William on söpö kissa. Kyllähän se vähän ilvekseltä näyttää.






Kova haaste. Posetus hieman epäonnistui. Ei malttanut millään pysyä aloillaan. Sisällä menee hyvin eikä mun tarvitse pitää tuota nyrkkiä sen kuonossa kiinni. Rappukäytävässä ollaan myös harjoiteltu, että tottuu erilaisiin pintoihin.

Tultiin takasin ja kivasti ohitti ihmisiä, KUNNES asian pilasi yksi nainen, joka heittäytyi maahan heti meidät nähtyään ja piti jotain ihme meteliä niin että William meni sen luokse. Jäi rapsuttelemaan sitä pitkäksi aikaa kunnes sain Williamin pois siltä. Sen jälkeen William juoksi kahden miehen luokse rapsutusten toivossa. Kiitos vain sinä keltatakkinen nainen! Tämä tekee erittäin hyvää ohitustreenillemme. On upeasti ohittanut koiria, lapsia, pulkkia ja ties mitä muita, mutta nyt lähti ensimmäistä kertaa viikkoihin tuntemattomien luokse.

Paluumatka menikin jo paremmin. Bussiin päästyämme se sammui syliini. Aluksi yritti kovasti pysytellä hereillä, mikä oli aivan naurettavan näköistä, koska pää nuokkui välillä ihan kunnolla. Lopulta antoi väsymykselle periksi ja asettui hyvään nukkumisasentoon syliini. Ratikassa taas vähän sähläystä, mutta ei niin pahaa kuin menomatkalla.
Loppupäivä onkin kulunut sitten nukkumalla.