Eilen mentiin Ninan kanssa Viikkiin. Viihdyttiin siellä useampi tunti. Koirat vetelivät vapaina.

Lenkin päätteeksi käytiin vielä kentällä. Nina opasti mua frisbeen käyttöön, oli aika siistiä, en oo aikasemmin koirille viskonut :D otettiin eka Wiltsun kanssa. Katsoi hetken aivan äimistyneenä, otti vähän kiinni ja nykäisi, päästin irti. Tein noin pari kertaa, jonka jälkeen se repi frisbeetä innoissaan. Heitin frisbeetä sivuttain maata kohti. Frisbee lähti vaudilla rengasmaisesti kauas.


Wil lähti innoissaan perään. Toi sitten sitä. Tota harjoitellaan sitten lisää. Pitäis tilata itsellekin tuollaiset.
Treenailtiin kanssa jotain ihan pientä, lyhyttä paikkista, seuraamista ja sellaista.
Sitten otettiin Sagurin kanssa. Se oli todella innoissaan kaikesta. Nappas frisbeeseen heti kiinni, revittiin sitä hetki, tein samalla tavalla kuin Wiltsulle. Pari kertaa heitin sille lyhyitä, mutta korkeita.


Sagurinkin kanssa treenailtiin hieman pitkästä aikaa. Seuraamiset meni ihan kivasti, jäävät toimii kanssa, menee tosi nopeesti maahan, eikä enää ennakoi, samaten seisomisessa, pysähtyy hyvin, eikä ennakoi sitäkään enää luojan kiitos. Ei pahemmin muuta otettu.
Olipas raskas mätsäri. Mentiin sitten molempien koirien voimin Koneen kentälle mätsäröimään. Oli hurjan kivaa, vaikka mä kämminkin aika lahjakkaasti. Hurjan paljon kiitoksia seurasta kaikille!
Bussimatka oli helvetillinen, ruuhka-aikaan jouduttiin ahtautumaan. Otin kevarinkin mukaan, kun en saa koiria minnekään. Oikeasti varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun lähtee molemmat mukaan.
Koirien kehät meni päällekäin, heitin Wiltsun isoihin pentuihin. Oltiin faaraokoiraa vastaan. Liikutti aika paljon, Wil meni ihan kivasti. Pitäisi ravaamista alkaa taas harjoittelemaan lisää. Tuppautuu menemään turhan kovaa, eikä se näytä kivalta. Saatiin sininen nauha. Ei tuomari oikeastaan sanonut mulle mitään.
Piti äkkiä tyrkätä pentu pois ja rientää Sagurin kanssa isojen kehään. Parina oli kultainennoutaja. Tuomari liikutti pienen ikuisuuden. Oli aivan tukahduttavan kuuma. Yhteensä vedettiin varmaan 3 kertaa yksin, 3 kertaa edetakaisin, kerran kolmio ja vielä parin kanssa 3 vaiko peräti neljä kertaa kehä ympäri. Saatiin Sagurin kanssa sininen nauha.
Pentuja oli paljon, kävelin ohi siitä kehästä ja huomasin et oho, siellä on siniset pennut jo menossa. Mulla ei ollut nameja. Kysyin kehäsihteeriltä, et oon jäänyt paitsi, pääsenkö vielä mukaan. Sanoi että no toki. Pääsin just ja just kehään sisälle, niin tuomari sanoi että kiitos kaikille. Harmittaa kyllä, että meni nauhakehä ohi :/
Nomut ei voi mitään. Sagurin esitti nauhakehässä Riitta. Hienosti meni! Sagur pääsi jatkoon, mutta putosi sitten. Jäätiin BIS-kehään asti, onneksi ei mennyt yhtä myöhään kuin viime kerralla. Taisin olla kotona puoli kaksitoista tai jotain, mutta nyt oli paljon vähemmän osallistujia.
William juoksenteli mätsäripaikalla Aaken kanssa sitten hieman ennen kuin laitettiin kamat kasaan.

Tunnisteet: mätsärit
Ruotsista kotiuduttu, koirat olivat kuulema oikein kivasti hoidossa. Oli kyllä orvot pari tuntia ilman koiria. Talo oli niin tyhjä. Sagur palasi turkki vielä päällään, voi olla, että seuraavan kuukauden sisällä ehkä joku koneen omistaja pääsee ajelemaan. Alan kyllä tulemaan jo toisiin aatoksiin. Olen muutamilta kysellyt, eikä suurta vaikutusta ole näkynyt. Ristiriitaisia kommentteja, mutta mitä nyt seurailin niin eiköhän tuo tolla pärjää. Ja nyt on kesä kuitenkin jo aika pitkällä.
Mentiin Sagurin kanssa Vantaalle Lindalle jälleen. Mentiin heti siitä sitten Ojankoon. Linda otti Nitan kanssa ensiksi yhden sikakivan radan.

Kyllä toi putki-puomi kohta on vammasesti aseteltu tossa Flexitrack piirroksessa. Kello on liian paljon, että mä jaksaisin välittää. Huomasin virheen vasta kun olin sulkenut kys. ohjelman, eli tosiaan putken jälkeen ei mennä puomin läpi, vaan putkesta pääsi suoraan A:lle. Toi saamarin puomi on vaan niin jättimäinen tossa.
Otettiin Sagurin kanssa taas eka pätkissä. Aluksi noi alkuhypyt, sitten putkesta pituuteen ja sitten loput.


Superlaadukkaat kontaktit




Tommi Evilä.
Lindan tekemä megahieno giffi.

Vedettiin sitten koko rata pätkien jälkeen. Kuumuus alkoi iskemään, menokin on sen mukaista. Puomin alastulo fail, tuli rojahtaen, kun niin vauhdikkaasti syöksyi. A:n jälkeinen hyppy on selkeästikin liian lähellä, siinä oli tosiaan ongelmia.
iso kiitos Lindalle videosta!
Mentiin sitten takaisin Lindalle. Hengailtiin siellä, Sagur lähinnä nukkui. Ennen kotiinlähtöä Linda puunasi vielä Sagurin ja otin siitä pozet.



Videon ja kaikkien kuvien Linda Toivonen, paitsi kolmen viimeisen.
Meillä on muuten kotisivuilla uusi ulkoasu!
Lähdettiin eilen joskus kahden aikoihin koirien kanssa Lindalle. Tarkoituksena olisi kuvata yhdellä kentällä ja muuta. Matka oli varsin hirveä. Oli kamalasti ihmisiä, vaikka olin varma, ettei siihen aikaa, etenkään siinä bussissa olisi ihmisiä. Ahtauduttiin kahden istuttavaan niin että Sagur oli nurkassa ja jätti-William mun sylissä. Se oli oikein rauhallinen, mutta koska koirat ovat julkista omaisuutta, niin kun ihmiset kävelivät ohi, ne aloittivat sen rapsuttelun ja lässyttämisen. Ihan kun ei olisi tarpeeksi ahdasta ja vaikeeta. Ja sit inistään kun pentu innostuu siitä. Älkää koskeko ilman lupaan plz.
Lähdettiin sitten kentälle päin, mutta se oli aidattu joka puolelta, joten sinne pääseminen oli käytännössä mahdotonta. Jäätiin sitten bussien kääntöpaikalle kuvailemaan. Siinä oli kuitenkin hankala ottaa edes posekuvia epätasaisen maan ja niiden bussien takia. Koiria ei päässyt juoksuttaa minnekään muualle, niin mentiin sitten koirapuistoon.





Juoksutyyli vapaa.

Loppuun vielä hteiskuva poitsuista. Yhdennäköisyys on huomattava.

Kuvien Linda Toivonen. Lisää kuvia täällä
Tunnisteet: kaverit

Ehdottomasti Sagurin lempitemppu.

Wil on hiljalleen oppinut tajuamaan tän noudon idean.
Ei olla tehty mitään. Koirilla on ollut todella kuuma, olen harkinnut Sagurin ajelua, mutta kun ei ole mitään millä ajaa, niin joutuu toistaiseksi olemaan tuolla turkilla. Ollaan vaan lenkkeilty pitkin metikköjä. Pystyy olemaan vähän huolettomammin, kun on kunnon suojat koirilla. Ei kaikkia punkkeja pidä poissa, mutta vain ehkä pari on ollut tuon litkun jälkeen.
Veera haastoi meidät kuvahaasteeseen, joten tähän vois vastata.
1. Tältä näytimme muutama vuosi sitten

2. Toisinaan Sagur/William on edustava


3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme


4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle


5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa


6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen


7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja


8. Ei paljon naurattanut


Oli ties kuinka paljon miinusta ja lunta oli aivan liikaa. Minua ahdisti etenkin Williamin puolesta, se oli niin pikkuinen karvaotus.
9. Tämä on minusta kaunis kuva


10. Lopuksi paras kuva ikinä


Tunnisteet: haaste
Perjantaina lähdettiin molempien pörröjen voimin kohti Hakunilan Ojankoa med Riitta & Fiilis ja Roosa & Muru.
Ojankoon oli vähän matkaa pysäkiltä, mikä oli hyvä juttu. Sai kunnon lämpän. William juoksenteli Fiiliksen kanssa maanisena. Metsän varrella Roosa tuli Murun kanssa.
Ojangossa oli ihan älyttömästi väkeä! Olimme aivan varmoja, ettei siellä olisi ketään :D saimme kuitenkin vallattua yhden kentän.

Tuollainen oli ensimmäinen rata. En ole koskaan ottanut ratoja aikaisemmin, eikä ole Ässäkään. Rata vaikutti helpolta, mutta huomasin pian, ettei koira mennytkään niitä :D pätkästiin rata kolmeen osaan. Aluksi 4 ensimmäistä estettä, sitten seuraavat kolme ja viimeiset kolme. Tehtiin kerran niin ja jankattiin vielä tuota pussia. Laahus oli todella painava, vielä painavampi kuin agimestassa ja se on aika hyvin se. Pätkimisen jälkeen Sagur meni kivasti koko radan ilman pätkimistä.

William oli mukana. Ihan vain ottamassa häiriötä. Pysyi hurjan kivasti vapaana, good old days. Se oli ollut mulla _aina_ vapaana, ellei olla jossain missä kulkee järjettömästi autoja. Kuukausi sitten se ilmoitti, että murkku on alkanut. Ihan järkyttävä korvien menetys ja muuta :D emmin, että kehtaanko edes päästää sitä. Mutta hyvä että päästin ja uskalsin luottaa. Leikin sen kanssa ja otettiin pari sivulletuloa. Sen jälkeen tutustutin sen putkeen.
Putki oli kaaamala hirviö aluksi. Putki oli suorana mahd. pienellä. Jätin pennun toiselle puolelle ja yritin houkutella toisesta päästä. Aluksi ei tullut niin millään, kahden kokeilun jälkeen se uskalsi hieman mennä putken sisään, kannustin sen loppuun asti. Sen jälkeen putki oli kiva juttu, etenkin kun saa leikkiä mamman kanssa ja lihapullaa. Vähitellen se meni läpi ilman, että mun piti olla toisessa päässä.

Viereinen kenttä vapautui, menimme sinne rakentelemaan rataa. Se rata pidempi ja haastavampi. Muistaakseni se meni näin

En enää muista otettiinko me tätäkin pätkissä, vai vedettiinkö putkeen, mutta sen muistan, että rata meni todella kivasti. Miinuksia kahdesta viimeisestä esteestä. Kyllä se yleensä menee renkaan ja menee sen hyvin, mutta nyt ei millään, hyppäsi aina renkaan sivulta. Kyllä se sitten pienellä blokkauksella veti ihan renkaan läpikin. Pitäisi treenata paljon, onneksi agitreenit jatkuu jossain vaiheessa.
Takaspäin sitten tallusteltiin. Myöhemmin tulee lisää kuvia ja viimeisestä radasta varmaan videotakin.

Yhteiskuvasta ja Wiltsun putkikuvasta Kiitoksia Roosalle, Sagurin putkikuvasta kiitän Riittaa :). Lisää kuvia täällä, tulee piakkoin lisää.
Hölmöistä kokeiluista. Oltiin keskiviikkona pyörähtämässä HAU Openingissa. Ajattelin ehkä joku kuukausi sitten, että joo ehdottomasti, saadaan varmasti itsemme möllikuntoon, ei möllit hirvittävän haastavia ole. Sitten huomasin, ettei siinä ole mitään järkeä ja olen vieläkin vahvasti sitä mieltä :D kivalla psykauksella aattelin et noh, kerran sitä eletään, mennään katsomaan, et mitä siellä on.
Oli hyppyrata, mikä oli harmillista, mä olisin mielelläni halunnut kanssa kontakteja. Hypyt olivat pienimmällä MAXI korkeudella. Korkeus yllätti. Taisi olla 45cm korkea tai vastaavaa. Sagur ei pudottanut rimoja tai menettänyt korvia. Meni sinne minne ohjattiinkin, vauhtia oli enemmän kuin yleensä. Möllistä ei saanut kielloista hylättyä, 3xkielto-->-15. Mä en tiedä mitä meille tuli, mutta harmillisen monta kieltoa tuli, mahtoi siis tulla monia virhepisteitä kielloista, mutta siis hyl käytännössä. Mun olisi pitänyt ohjata paljon paremmin, olisi pitänyt antaa enemmän ohjeita koiralle, mutta jotenkin siinä jännityksissäni jätin ohjaamisen puolitiehen. En mitään puhdasta rataa olettanutkaan tai mitään muuta. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tuosta radasta, vaikka kieltoja tuli paljon. Koira pysyi hyvin hanskassa, ei mennyt haahuilemaan, teki innokkaasti loppuun asti ja yritti parhaansa. Enempää en olisi voinut siltä pyytääkään. Nyt on ainakin koettu ja sitten kun ollaan korkeuksia vielä treenattu lisää, niin eiköhän se siitä!

Jouduin nyt itse piirtämään nuo viivat, kun toi ei toimi kunnolla :D pitäisi vaihtaa ohjelmaa.






