Oli puhetta yhdellä foorumilla "Mitä olisi elämäsi ilman koiraasi?" ja "Koiran omistaminen käytännössä", molemmat erittäin kiinnostavia aiheita ja ajattelin tästä tehdä postauksen. Yritän sisällyttää ton koiran omistamisen käytännössä tonne jonnekin rivien väliin, pääasiassa kirjoitan ensimmäisestä kysymyksestä.


Elämä ilman koiriani? Koko ajatus jotenkin hieman hirvittää. Koti olisi ainakin kammottavan tyhjä. Kukaan ei olisi bilettämässä mun kotiinpaluuta. Kuvitelkaa tilanne, missä takana on tosi surkea ja kammottava päivä. Haluaisitte vain hautautua jonnekin löhöämään ja nukkumaan. Saatatte olla peräti pettyneitä, tai jopa vihaisia. Sitten kuvitelkaa se tunne, kun laitatte avaimen oven lukkoon ja astutte sisälle. Siellä on yksi tai useampi nappisilmä tuijottamassa silmät kirkkaina, ne on odottanu sua. Jotenkin tuntuu kaikki surkeus unohtuvan tai vähintäänkin helpottuvan. Mä tiedän, ettei koirille sais tehdä isoa juttua kun tulee himaan, mutta mä kyllä moikkaan jokaista ja pyydän sitten rauhoittumaan, otan kamat pois päältä ja sit annan vapautuskäskyn. Se on merkki siitä, että täältä sitä rakkautta saa tulkaa ihmeessä. Mun ympärillä pomppii ja ölisee kolme koiraa, ne ei vois olla onnellisempia, enkä mäkään. Ihana olla himassa.
Jos meillä ei olisi koiria ja löytyisi pelkästään Spidi, niin oon aika varma siitä, että Spidin kaverina olisi kissa tai useampi. Koirat, etenkin Cecil, pitää Spidille paljon seuraa.

Fakta on se, että jos mulla ei olisi koiria, olisin jatkanut jalkapalloa. Se oli iso osa elämääni kahdeksan vuoden ajan ja mitä todennäköisemmin, olisin sitä jatkanut. Olen nykyisin sitten vain penkkiurheilija. Kyllä mä sitä jalkapalloa kaipaan aika useinkin, etenkin Mestarien liigan ja MM/EM kisojen aikana. Mun piti valita tossa pari vuotta sitten, että kumman mä haluan, molempia en voi saada. Mä valitsin koirat. Pointtina lähinnä tässä oli se, että jos mulla ei olisi koiria musta ei tulis jotain maatuvaa sohvaperunaa, vaan liikkuisin vielä enemmän (tehotreenejä kolmesti viikossa ja lihaskuntoa jajaja...). Vaikka sitä jalkapalloa kaipaa, niin koiraharrastus on kuitenkin niin tärkeää mulle, etten mä ole katunut. Todettakoon, että mä en ole kuitenkaan päässyt koiraharrastuksiin mukaan semmoisissa mittasuhteissa mitä toivoisin, lähinnä autottomuuden takia (pk-lajien treenaaminen ilman autoa on käytännössä mahdotonta).
Musta olisi kiva ajatella, että jos mulla ei olisi koiria, se aika menisi opiskeluun. Musta kuitenkin tuntuu, että viilaan itseäni linssiin tolla ajatustyylillä :D. Enköhän mä koulun hoitaisi samalla tavalla.


Kissalle on niin helppo löytää hoitaja, toisin kuin koiralle. Saati kahdelle. Ja hemmetti, kuka hullu kolmea koiraa hoitais? Ei todennäköisesti paljon kukaan. Eli varmaan matkustelisimme äidin kanssa reilusti enemmän ja hengaisin varmaan enemmän kodin ulkopuolella. Oon jotenkin oppinut olemaan kotona, sillä viihdyn mun eläinten kanssa niin hyvin, että mielummin mä nappaan pari karvapalloa kainaloon ja hautaudun sohvalle Midsomerin murhien pariin, kuin lähtisin ulos kavereiden kanssa. Aamulla pitää herätä aikaisin, jotta ehdin viemään koirat. Harvemmin voin koulusta suoraan mennä minnekään vaikka miten tekis mieli, koirat on pakko viedä. Ja vaikka miten haluis koomata illalla niin silloinkin pitää viedä. Rutiini on siis muodostunut!

Rehellisesti 99% kavereistani ja mua ympäröivistä ihmisistä harrastaa koiria, oon oppinut heiltä paljon, oon kokenut paljon hyvää ja huonoa porukoiden kanssa. Oon nauranut itseni tärviölle ja surrut. Olen oppinut hyvin varhain tulemaan juttuun hyvin erilaisten ihmisten kanssa, ennen kaikkea eri ikäisten. Jos mun elämästä vietäis kaikki koiria harrastavat ystäväni, mulle ei jäisi kuin 3 ihmistä mun lähipiiriin. Koirien kautta tutustuu todella nopeasti uusiin ihmisiin, koska löytyy väkisinkin samanlainen intressi: koirat. Siitä se juttu lähtee sitten vyörymään ja syntyy pysyviä ystävyyssuhteita.

Olen oppinut hyvin varhain rahan arvon ja sen käytön fiksusti kiitos koirien. Äiti kyllä on mun koiraharrastusta rahoittanut, mutta olen oppinut ansaitsemaan joka sentin ja harkitsemaan sen käyttöä. Turhan moni "nykynuori" ostaa mitä nyt sattuu käteen osumaan vaan siksi että pystyy eikä säästämisestä tietoakaan. Nyt kun käyn töissä, maksan omat laskuni, suurimman osan ruoastani, koiriin menevät kulut, koulukirjat etc. mä tiedän tasan tarkkaan miten paljon voin heittää ja mihin. Mä tiedän laittaa rahaa sivuun, jos mä haluan mennä jonnekin koirien kanssa, niin en tee jotain hölmöjä impulssiostoksia tai mene täysin mun mielitekojeni mukana. Huom täysin, en minä täydellinen ole ja säästäminen on mullekin vaikeaa. Mutta jos mielii lähtee onnekin koirien kanssa, niin sit täytyy miettiä että mitä jättää pois. Harkintakyky on rahan saralla siis kasvanut roimasti.

Tuskin olisin missään vaiheessa innostunut valokuvaamisesta ilman koiria. Mä innostuin kuvaamisesta kaverin kautta, se otti niin upeita kuvia ja mä ajattelin, että mäkin haluan saada oikeasti hienoja kuvia. Harvemmin mä tosin olen kuviini tyytyväinen, mutta tohon pienimuotoiseen harrastukseen satsaan aina välillä rahaa jos mahdollista.

Elämäni ilman koiria olisi hyvin erilaista, ainakin mä veikkaisin. Olisin kuitenkin todennäköisesti aika onneton, olen jostain 4 vuotiaasta asti toivonut koiraa. Jos se ei olisi tähän mennessä toteutunut, se varmaan toteutuisi viimeistään sitten kun muutan omaan kämppään.

Koirista on ollut mulle paljon iloa, lohduttamassa mua ja jakamassa ilot. Koirien kanssa harrastaminen on tehnyt mut myös kovin onnelliseksi, onnistumisen riemu on mahtava tunne! Olen myös joutunut, kuten kaikki muutkin, kokemaan epäonnistumisia. Se on kasvattavaa ja siihen tulee tutustua :D Täytyy vaan jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kyllä se siitä sitten palkitaan. Tosissaan luovuttaminen on kieltämättä välillä käynyt mielessä. Tuntuu etten mitenkään saavuta sitä mitä haluaisin, en vaikka miten yrittäisin. Aikansa vellomisen jälkeen sitä tajuaa, että pakkohan tässä on vain yrittää uudelleen.

Koiran omistaminen vaatii sitoutumista. Koira kuin koira kuitenkin tarvitsee paljon aikaa ja huolenpitoa, jos ei jaksa sitoutua siihen niin sitten kannattaa jättää välistä. Toki jokainen aina välillä, ihan varmasti, kaipaa sitä koiratonta aikaa. Se on niin paljon helpompaa. Miten vapaata elämä olisikaan!

5 Comments:

  1. Jenny said...
    Tosi kiva teksti. :) Varmasti aika moni meistä voi samaistua tuohon täysin.
  2. Black Sara's Original Orion said...
    Samaa mieltä,että ilman koira olisi niin tyhjää..ketä sitten halailisi ja paijailisi. ja varsinkin nyt kun on kaks niin on niin ihana katsoa niiden touhuja yhdessä ja jedin metkuja <3 toki joskus vois edes yhden päivän olla ilman koiria että saisi levätä, varsinkin kipeänä. kaikkea hyvää teille! :)
  3. Anonyymi said...
    Kiva kiva. Ajatelkaa sitten meitä joilla ei ole maailman ihaninpaa asiaa:koiraa. Rakastan niitä eniten maailmassa ne on aivan ihania. Mutta en saa.....
  4. Jenni Berg said...
    Hyvä teksti kyll :) Hymy nous huulille, ko mietin näitä kahta karvapyllyä, jokka tuossa jaloissa tuhisee <3
  5. Rebecca said...
    Kiitoksia mielettömästi kaikille positiivisista kommenteista :)

    Anonyymi, kyllä säkin vielä joskus!




Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.