Koiran koulutus -kurssi - yhteistyössä Kuono.fi kanssa!
Lähettänyt Rebecca klo sunnuntai, marraskuuta 29, 2020Pitkästä aikaa! Paljon on reilu kahden vuoden aikana tapahtunut ja tapahtumassa, mutta siitä lisää myöhemmin! Yhtenä isoimpana uutisena on, että meille tulee shiba pentu Venäjältä helmikuussa 2021!
Tämä postaus on yhteistyössä Kuono.fi kanssa! Tämä ensmmäinen postaus koskee peruskurssia, minkä olen heiltä saanut. Myöhemmin kun olen osaltani kurssin päättänyt, teen postauksen myös hajutyökurssista! Todennäköisesti aloitan sen ainakin Cecilin kanssa, kun hän on nykyisin muista harrastuksista eläkkeellä.
Koiran koulutuksen perusteet
Kuono.fi:n koiran koulutus kurssi on oiva kurssi sellaisille, jotka ovat kotiuttaneet ensimmäisen koiransa tai kokeneillekin, jotka kaipaavat apua erilaisissa arjen haasteissa.Kouluttaja Noora Tihtonen kertoo rauhallisesti ja selkeästi ohjeita videon muodossa. Videot ovat laadukkaita ja niitä on helppo katsoa niin tietokoneella kuin mobiililaitteella. Osassa moduleissa oli myös kirjallisia ohjeita, mitkä pystyy näppärästi lataamaan. Tällöin ne voi tarvittaessa vaikka tulostaa itselleen.
Suuri plussa tulee sivustosta, mikä muovautuu matkapuhelimenkin näyttöön loistavasti. Kävinkin koko kurssin pitkälti puhelimella! Ainoa negatiivinen asia, on osan videoiden alkutunnuari, mikä soi reilusti kovempaa kuin muu ääni videolla. Joten jos käytät kuulokkeita, suosittelen laittamaan ääniä pienemmälle ennen kuin aloitat uuden videon.
Omaa edistymistään on helppo seurata kurssin aikana. Kun yksi kohta on hoidettu, voi sen merkata tehdyksi ja siirtyä seuraavaan. Ja mikäli käy niin, että haluaa palata johonkin jo hoidettuun kohtaan, voi sen kätevästi vaan avata uudelleen.
Ostetut kurssit myös näkyvät oston jälkeen niin kauan, kun kurssit ovat myynnissä. Olen itse sellainen ihminen, joka oppii parhaiten kirjoittamalla, niin olen tehnyt pääpointeista tiivistelmän itselleni paperille.
Mitä kurssilla oppii
Kurssilla oppii koiran käyttäytymisestä ja ajatusmaailmasta paljon. Tihtonen kumoaa laumajohtajuus -teorian ja tuo esille enemmän modernimpaa otetta kouluttamiseen. Tähän sisältyy myös kouluttaminen naksuttimen avulla ja koiran ohjaus niin, että se itse oivaltaa - apuja koiralle annetaan jos hommat junnaa, mutta muuten odotetaan että koira itse tajuaa. Nämä ovat itselleni tärkeitä tekijöitä, sillä omat arvoni koiran koulutuksessa ovat samat. Tokikaan en käytä naksutinta aivan joka asiaan, mutta koen sen äärimmäisen hyödylliseksi apuvälineeksi moneen.Erityisen paljon pidin siitä, että videolla käytetyt esimerkkikoirat olivat nuoria ja yksi oli harvinaislaatuisempi rodultaan - basenji. Olisi ollut hieman epärehellistä, jos koirat olisivat olleet jo varttuneempia ja tottuneempia, jolloin tehtävät näyttäisivät naurettavan helpoilta. Nyt päästiin näkemään kun koiralle esitetään tehtävä ensimmäistä kertaa tai ensimmäisiä kertoja ja katsomaan koiran reaktiot. Myös ns. epäonnistumiset näytettiin, sillä näin sitä oppii omankin koiran kanssa ohjaamaan koiraa onnistumiseen.
Yhtiä tärkeimpinä osioina on mielestäni koiran perustarpeiden esittely. Tunnen tämän tiedon erityisen tarpeelliseksi uusille koiran omistajille, joita saattaa koirien erikoiset maneerit ärsyttää. Niitä on aluksi vaikea ymmärtää ja jos sitä ei osaa ohjata oikeaan tekemiseen, syntyy helpommin ongelmia.
Käyn todennäköisesti kurssin vielä uudelleen silmäillen läpi, kun pentu ensi vuonna meille kotiutuu. Tulee olemaan muutenkin shokki, kun on tottunut paimenien palvelualttiuteen ja riista- tai saalisvietittömyyteen - ainakin omien koirien kohdalla.
Olen sitä mieltä, että aina on tilaa oppia eikä koskaan omat taidot ole valmiita tai koira ole valmis. Mutta koiraharrastajalle, jolla on jo useampi koulutettu koira takana, ei ehkä kurssi ole sopivin. Moni läpikäydyistä asioista oli ainakin minulle itselleni todella selviä, sillä olen niin toiminut jo muutenkin. Minulle tuli kuitenkin jo aika nopeasti monta tuttua ja kaveria mieleen, joille kurssia voisin suositella :) Uskon että siitä on monelle hyötyä!
Tunnisteet: kuonofi, löpinää, pohdiskelua
0 Comments:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)