Kipastiin starttaamassa MAXI II luokka ensimmäistä kertaa Ojangossa BAT:in kisoissa viime sunnuntaina. Jännitys oli aivan hirveä! Katsoi täristen ratoja mitkä tuomari Vesa Sivonen oli kehitellyt. Ei sinällään ohjauksellisesti haastavia, mutta kovia ansoja!

A agilityrata.

Näytti melkein tuolta. Putkien väärät päät olivat kovasti tyrkyllä eikä radalta tullut yhtään puhdasta suoritusta.

En oikein tiedä mikä niihin keppeihin on yhtäkkiä tullut. Siitä asti kun opetin kepit alusta takaperinketjuttamalla niissä ei ole ongelmaa ollut. Nyt Cecil veti tokaan väliin eli siitä vitonen. Olisi pitänyt rauhoittaa hypyn jälkeen (ottaa kunnoll haltuun) kun nyt se hyppäs pitkälle ja se olikin melkein sitten siinä. Cecilillä oli iiihan liikaa virtaa, joten mun piti ihan kunnolla saada koira rauhoittumaan ennen kuin pystyin lähettämään uudelleen kepeille. Ja yksi rimakin putosi eli siitä toinen vitonen. Koiralla oli hyvä draivi ja Cecil oli hyvin kuulolla, mutta itse olin aivan jähmeänä.
Tolkuttomasti hävittiin aikaa kun koira pyöri edessäni vähän väliä ympäri kun ohjaukseni olivat mitä sattuu. Tuloksena 10 ja aika -3,41m/s. Aika paljon siinä kerkes aikaa menemään kun pyöriskeltiin ympyrää :---D

B agilityrata olikin teknisesti paljon vaikeampi. Neljännen esteen jälkeen poistuin radalta. Tilanteena oli taas siis kepit ja niiden toimimattomuus. Kepit olivaat 90 asteen kulmassa 3. estettä eli putkea nähden. Jouduin siis tasapainoilemaan kahden asian kanssa

... Menenkö näyttämmään kädellä oikeaa väliä eli vedänkö koiran läpi

... Vai annanko koiralle reilusti tilaa ja annan sen itse hakea

Olen aikaisemmin puuttunut keppeihin ja siitä on sanottu että se häiritsee ja sotkee koiraa. Eli pitäisi antaa tilaa jotta koira saa sen oman rytmin siihen. Mutta toisaalta jos en näytä sitä sille väliä niin hakeeko se sitten väärään väliin? Jälkimmäinen oli se mitä sitten tapahtui. Koitin itsepintaisesti muutamaan otteeseen lähettää koiraa kepeille, joka kerta sisään tokasta välistä. Olin jo niin hämmentyneen ahdistuneen sekaisin. Että kun kepit saatiin vihdoin suoritettua niin sipsutin pois. Tuloksena siis hyl.

Hyvä maku jäi kuitenkin ekalta radalta vaikka sähläsinkin ihan kunnolla! Eihän tää jännitys mene ohi kuin kisaamalla :D pakko päästä sellaiseen zen-mielentilaan. Nyt on katottu kisa tän kuun loppuun!

Jenna Caloanderin koulutus 17.11

Käytiin Cecilin kanssa Nauravan koiran hallilla Riihimäellä aivan supermahtavan Caloanderin opeissa! Cecil sai lempinimen hullu-collie ja likan kääntymiskykyä kehuttiin hurjasti! Samaten draivia ja halua tehdä. Treeniaikaa oli n. 20min ja siinä kerittiin tutustua mm. japanilaiseen, kokeilemaan piiiiiitkästä aikaa twistiä, ja treenaamaan kunnolla sylkkäriä.

4 ja 5 väliin mun aluksi piti vaan tehdä puolivalssi tai vastaavaa, mutta Jennakin totesi että etenkin isolla koiralla hankalampi toteuttaa. Treenattiinkin sitten minulle täysin vierasta liikettä eli japanilaista. Japanilaisessa koiran linjaa huijataan. Kuten videoltakin näkyy että mulla oli aika pahoja ajoitus- ja juoksulinjaongelmia :D Hyvähän siitä tosin lopulta tuli!

Kympin jälkeen ajateltiin aluksi persjättöä, mutta sitä kokeiltuamme Caloander totesi että menee niin tiukille ja koira hyppää jaloille että keksitään ehdottomasti jotain muuta.

11 taas kokeiltiin hyyvin monia asioita joiden termeistä en kyllä ole kovin selvillä. Monet eivät niistä toimineet kun jään liian eteen jolloin pusken koiraa väkisinkin seuraavan hypyn väärälle puolelle.

Välistävetoja vähän muistuteltiin kun ei meinannut millään luonnistua. Kun saan rytmitettyä ne askeleet oikein niin sitten ei ole ongelmaa :D

Loppuaika treenailtiin sylkkäriä. Cecil on kuitenkin hyvin kääntyvä joten sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Likka oli muutenkin jo aika väsynyt, joten oli oikein mahtavaa että päästiin treenaamaan lyhyttä pätkää missä lähinnä on pointtina käyttää kroppaa. Sen jälkeen tehtiinkin tuplasylkkäri ja lopetettiin esteelle 18!

Ohjeeksi saatiin nostaa hiljalleen rimaa sylkkäriin. Eiköhän näitä moovsseja uskalla jossain vaiheessa käyttääkin kunhan tulee vähän enemmän selkärangasta.

... Sanottiin viisaasti Chic Choixin blogissa. Osuu ja uppoaa ainakin yhteen collieen paremmin kuin hyvin.

Syy pitkään päivitystaukoon on se, että tilanne on tämä kiitoksia Williamin

Ei sillä, kyllähän tuo on vielä melkein siedettävä, mutta nyt se vuotaa pinkkiä ja violettia, eli näkyvissä on enää 1/3 näytöstä.

Sagur täytti 10v 25.10! Herra on toki aina ollut täysi kymppi, mutta nyt on sitä ikänsäkin puolesta. Eipä ikä tuossa koirassa oikein näy. Se juoksee, temmeltää ja painii samalla tavalla kuin aina ennenkin. Toki Sakke on hieman painunut kasaan ja kuono on levinnyt. Jäbä näyttää välillä vähän siltä että sitä olis pistelty ampiaiskeolla turpaan.

Hengailin koirien kanssa Riitalla vähän reilu kuukauden. William piti päänsä kasassa kaikesta huolimatta, Sagur oppi nukkumaan epämukavasti nojatuolissa ja Cecil kävi töissä Mustissa ja Mirrissä missä se sai paljon rapsutuksia ja herkkuja! Ilme kyllä kertookin, että tais olla aika mukavaa :D

"Äiti kato mää meen töihin!!!! T. Mösöl

Treenaaminen on jäänyt varsin marginaalisen vähäiseksi. On hyvä lukea tuota aikaisempaa postausta, missä on hurjasti intoa ja varmuutta. Mehut on vaan menneet aivan kokonaan asumisjärjestelyihin ja töihin, ettei edes takapihatokoa ole jaksettu ottaa. Pääasia kuitenkin on, että koirat ovat päässeet nauttimaan päivittäin lähes 10km lenkeistä.

Agilityä ollaan tehty sentään edes aavistuksen verran. Päästin hollantilaisen tuomarin Ton van der Laarin koulutukseen. Tehtiin kolmenlaisia pieniä rataharjoituksia, missä keskityttiin hyvin paljon kahdella kädellä ohjaamiseen ja käännöksiin.

Huomasin että ohjaaminen oli ehkä vähän sekavaa ja epävarmaa. Olin kyllä erittäin tyytyväinen Cecilin A:han ja käännökset olivat useassa kohdassa huimasti paremmat, kun niihin nyt on oppinut kiinnittämään hurjasti enemmän huomiota.

Ensimmäistä pätkää treenattiin iäisyys siitä syystä, että Cecil hyppäsi putken jälkeisen hypyn aina keskeltä, eikä läheltä siivekettä. Yritin kaikintavoin niin suullisesti kuin kropallisestikin saada laskeutumispaikka toiseksi, mutten hanskannut sitä. Loppuakohti kyllä parani! van der Laar kysyi yhdessä vaiheessa että lähteekö Cecil hänen mukansa :D Vastaus oli "I think she will" eli aikalailla ehdoton ehkä. Ja kyllähän se menikin!

Kisakiikarit on laitettu päähän. Mennään vähän makustelemaan 16.11. Jännitys on taas aivan huipussaan kun kakkosluokka on taas niin uusi eikä sitä ole sinänsä tullut seurattua. Suurin osa kisaduuneista olen tehnyt ratahenkilönä joko 1. ta 3. luokille. En sinänsä oikein tiedä mitä kakkosluokasta pitäisi odottaa, mikä jännittää entisestään! Jossain välissä pitäs päästä kenraalitreenit tekemään ennen h-hetkeä.

Viime päivityksestä on melkein kuukausi aikaa. Ei olla hirveästi mitään keritty tekemään. Ollaan keskitytty todella paljon vaihteeksi tokoon kun mulla oli ajatuksena saada Mössölle oikeus voittaja-luokkaan tän vuoden puolella, eli pitäs pikkasen tsempata. Koiralle on tullut reilusti enemmän varmuutta ja nopeutta kaikkiin muihin liikkeisiin paitsi siihen isoon juttuun eli paikkikseen.

Ei se ole edes malttamisesta kyse, vaan siitä että koira tuntee olonsa epämukavaksi. Sillä meni aikaa että se hyväksyi sen että niinkin tuttu koira kuin Riitan Fiilis, mikä oli yhdessä vaiheessa myös käytännössä samaa laumaa, makasi vieressä mutta auta armias kun Cecilin toiselle puolelle lisättiin Nanni. Heti alkoi vilkuilu, heti koira alkoi levottomaksi. Treenattiin niin kauan että koira lopulta pysyi vähän vähemmän aikaa ja lopulta se 2min. Ei sitä enää Nannikaan häiritse, mutta kokeessa sillä ei tule olemaan tuttuja koiria rinnalla. Eli pitäisi vaan taikoa jostain tuntemattomia tai tuttuja koiria paikkikseen. En enää mene kokeeseen edes sillä ajatuksella, että koira pysyy vaikka rinnalta nousisi toinen. Nyt treenaan sillä mentaliteetillä, että koira pysyy vaikka juna räjähtäisi vieressä.

Agilityä ollaan treenattu ehkä vähän vähemmän, mutta sitäkin laadukkaammin! Oltiin elokuun lopulla Saija Mustosen koulutuksessa. Saatiin jälleen paljon hyviä neuvoja tulevaisuuteen! Keskityttiin taas hyvin paljon linjoihin ja tietyllä tavalla niiden tiukkuuteen jos niin voi sanoa. Eli ei päästetä mitään levähtämään, koiran kääntyvyydestä tehdään mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa, mikä edellyttää taas sitä että ohjaaja tekee just eikä melkein :D Opin myös saamaan hieman enemmän sujuvuutta yhteen liikkeeseen, minkä nimeä en kuollaksenikaan muista. Se oli jo ihan lottovoitto, sillä aikaisemmin kroppa on huutanut "ei" joka kerta kun yritin taipua siihen.

Käytiin piiiiiiitkästä aikaa Oreniuksella tossa maanantaina. Kävin tuuraamassa jatkokurssipaikkaa, missä tehtiin lyhyempää radan pätkää. Piristyksekseni Orenius muisti meidät, mikä helpottaa huomattavasti mun ohjailua ja sitä kautta koiran, kun kouluttaja jo tietää tavallaan valmiiksi ne mahdolliset ongelmat, ohjaustavan ja yleisen mentaliteetin. Toki meininki on vähän erilaista kuin 4kk sitten, mutta ihan samoista asioista sai edelleen huomauttaa :D Eli siitä juoksemisesta, ehtimisestä, kerkeämisestä.

Ongelmana oli yksinkertaisesti toinen persjättö mikä aiheutui monen ongelman summasta. 1. ongelma oli se, että mä lähdin pakkovalssista liian myöhää liikkeelle. 2. ongelma oli se, että mun linja olis alunperinkin kannattanut olla kohti niitä siivekkeitä, sen sijaan että lähden juoksemaan putken myötäisesti. 3. ongelma oli se, että vaihdoin kättä joka kerta liian myöhää, tai en ottanut koiraa toisessa persjätössä tarpeeksi haltuun.

Pätkät on kronologisesti, eli ihan vika yritys on viimesenä. On se edelleen tavattoman epäsulava, mutta huomattavasti parempi kuin se mistä lähdettiin!

Keskiviikkona oli seuran treenit. Suurimpana ongelmakohtana oli se, etten muistanut rataa. Siinä tehtiin niin monta kertaa välistävetoja molemmilta puolilta ja sitten jotain siltä väliltä, että sekosin missä vaiheessa tuli mikäkin osuus. Kokeiltiin hirveästi erilaisia vaihtoehtoja joka kohtaan, mm. alkuun muistaakseni neljää erilaista, jotta päästäis semmoseen lopputulokseen mikä olis meille sit se nopein ratkasu.

Kepeillä oli ihan ihmeellistä sählinkiä :D Cecil-ressu liukastui, menetti rytmin ja stiplasi. Melkein heti perään sillä osuu naama yhteen keppiin, mistä syystä sillä pysähtyi kepit kokonaan pieneksi hetkeksi/hidastui. Siitä tosin pystyi huoletta jatkamaan eteenpäin, kun ei koirakaan vilkaissut muualle kuin eteen.

Pitäis kattella jos pääsis Mösilön kanssa kisoihin loppukuusta tai jos sais vielä irtotunteja Oreniukselle, niin olis vähän useammin ohjattua treeniä. Mulle ei edelleenkään hahmotu omat linjat yhtään ja se kyllä kostautuu joka käänteessä :D Opettelemallahan sitä tosin oppii.

ARVONTA on luvassa heti kun 200 lukijaa täyttyy TAI viimeistään joulukuussa kun blogi täyttää 5v!

Mun ei alunperin edes pitänyt mennä koko karkeloihin, sillä tiellä oli työt ja tuhat muutakin estettä. Elsi pyysi multa Ceciliä JH-koiraksi, joten nyt oli aivan pakko pakko PAKKO päästä sitä sitten katsomaan :D

FCI-säännöillä mentiin, eli ei ollut nuorempia tai vanhempia jaoteltu. Junior handlereita oli aivan mieletön määrä, joten ne oli porrasteltu ja jaoteltu ryhmiin. Elsi pääsi treenailemaan hyvissä ajoin Cecilin kanssa. Etsittiin sopiva juoksurytmi ja katsottiin miten koira toimii. Cecilin saa nojaamaan enemmän eteenpäin sillä, että pitelee namia hieman kauempana naamasta ja antaa koiran kurottautua namia kohti. Muuta siinä ei oikein ollut. Elsi harjoitteli Cecilin raajojen siirtämistä mikäli se ei itse siirrä niitä oikein jnejne. Parivaljakko näytti yhdessä oikein hyvältä!

Cecil oli varsin onnellinen saamastaan huomiosta ja hyppikin pusujen toivossa Elsiä vasten. Elsi raukka ei päässyt mitenkään koiran korvapesua pakoon, sillä Cecil oli kahdella jalalla handlerinsa pituinen :---D Onneksi Elsiä ei haitannut, vaan suorastaan innostutti koiraa enemmän. Tästähän likka innostui, sillä yleensä korvapesujen vuoksi kaikki kiljuvat ja parkuvat.
Ja kyllähän sen sivusta huomasi, että parivaljakko piti toisistaan. Yhteistyö oli saumatonta ja iloisen näköistä!

Tänään sitten kisasin Mösilö the Cecilin kanssa jatkoon pääsemättä, mutta olin itse suoritukseen aivan älyttömän tyytyväinen!

Mösilö the Cecil on sitä mieltä että "Mmmmm nameja".

Matkaan ei tarttunut mitään tavaraa tai muutakaan sälää. Ilmeisesti siellä oli paljon messutarjouksia, muttei löydetty niitä kyllä pahemmin. Riitta sitten treenasi Cecilillä ja Fiiliksellä parikilpailua huvikseen, vaikkei niitä koskaan saa mihinkään ilmoitettua, kun ovat eri rotuisia ja samaa sukupuolta :D Hyvin se kuitenkin meni ja kyllähän se aikaa tappo, kun piti tunti saada johonkin hävitettyä. Nimittäin pitihän sitä jäädä ryhmät ja BIS-katsomaan!
Nyt on sitten tietenkin aivan sairaaloinen kehäkuume päällä, joten oon jo katsonut loppuvuodeksi muutaman näyttelyn, missä vois noita poikia pyörittää.

Kipastiin tänään 2x agirata ja 1x hyppyrata JAU:n kisoissa, missä tuomarina oli Reetta Mäkelä. Cecilin ilmoitin aika extemporella viime vklänä juuri ennen ilmon loppumista ja ilmeisesti kannatti! Eihän me tässä ihan hetkeen olla mitään treenattu, mutta luotto koiran osaamiseen oli kova! Ratapiirrokset tulevat ehkä joskus ja video kaikista radoista löytyy postauksen lopusta järjestyksellä D, F, E!

MAXI I D-rata oli ensimmäinen ratamme. Se oli aika semmoinen perus ykkösten rata! Mä olin aivan auttamattoman myöhässä esteellä viisi, mistä syystä toi valssi myöhästyi kuin VR konsanaan ja Cecil kaarsi aivan tarpeettoman pitkän lenkin. Tohonhan olisi voinut tehdä tuhat muuta - paljon fiksumpaa - ratkaisua, mutta noh! Halusin vaihtaa puolta ja mun piti päästä pois koiran tieltä, niin en oikein muutakaan vaihtoehtoa tohon keksinyt. Meidän keinuun olin aivan mielettömän tyytyväinen! Se oli nopea ja puhdas! Ei tullut rumaa lentokeinua eikä se koira raapiutunut sitä ylös tai alas! Hieno Mösilö!
Loppusuora ei mitenkään tyylipuhdas ollut, sillä vauhtiahan ei ollut paljon nimeksikään :----D Treenattiinhan me loppusuoria vähän tossa jokin aika sitten, ettei se enää niin pahasti vilkuile taakse, mutta eipä sillä kyllä mitään erityistä raivoa ole tuonne eteen. Loppusuoria siis pitää alkaa treenaamaan ihan kunnon intohimolla, niin ei hävitä ajalla niin paljoa tulevaisuudessa, kun se ei tällä hetkellä mene raivolla päähän.

Tuloksena MAXI I D-radalta 4. sija LUVA -11,72sek ja etenemä 4,14m/s! Ihanneaikaa en muista, mutta saattoi olla jotain 43s tai vastaavaa. Eli vielä yksi LUVA jää uupumaan luokkanoususta!

MAXI I E-rata oli meidän nopein rata ikinä! Varmaan siis yks nopeimmista radoista koskaan, sillä meidän ratasuoritus kesti n. 7 sekuntia!

Ensinäkin olin aivan sekaisin. Olin kuulevinani pillin vihellyksen, mutta tosiasiassa Mäkelä puhalsi pilliin about siinä kohdassa kun olin antanut koiralle jo lähtöluvan ja se oli hyppäämässä 1. estettä. Noh, kolmas este oli puomi ja Cecil loikkasi aivan siis käsittämättömästä syystä puomin alastulo-lankun puolesta välistä alas (ei siis kontaktipinta ollut lähelläkään) ja oli ampaisemassa putkeen.

Joku juuri tuli videolla eteen eli loikkaa ei videolla nähdä, mutta siis ei sillä ollut aikomustakaan edes pohtia niitä kontakteja, vaikka käskin sitä ottamaan ne. Otin sitten puomin uudelleen. Pointtina oli kyllä ottaa se samasta suunnasta kuin radalla oli tarkoituskin, mutta Mössö tiesi tehneensä typerästi ja kipitti sitten puomin ylös "väärästä" suunnasta. Periaatteessahan se oli mulle ihan sama, kunhan se nyt ottaa sen kontaktin ja niinhän se ottikin. Toki se jäi vinoon 2o2o kun jäi mua katsomaan, mutta eipä siinä! Kuuluttajatkin totesivat että "ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä" ja sehän pitää paikkaansa.

Tuloksena MAXI I E-radalta HYL.


MAXI I F-rata oli hypäri! Sitä oli hieman muutettu minien ja medien jäljiltä, sillä tietyt lähetykset putkeen ovat isolle koiralle todella epäreiluja.

Loppusuoralla oli alunperin pussi, mutta siinä kai oli jonkinlaista häikkää ja siksi se vaihdettiin suoraan putkeen. Olin aivan kauhuissani, sillä vaikka Cecil tekee pussin hienosti, on se silti hieman hidastava ja siksi mä kerkeän pinkomaan :D No nyt se on putkesta hyppy, siitä suoraan putkeen, siitä pituudelle ja vika hyppy. Kirosin aivan mielettömästi, et miten tässä näin pääsi käymään. Kuten edellä todettu, niin loppusuorat eivät ole meidän bravuureja.

Suunnitelma siis uusiksi ja se oli pitkälti semmoinen, että "katso että koira ottaa ekan hypyn U-putken jälkeen ja sitten juokse niin maan perkeleesti".

En uskaltanut neljännelle esteelle tehdä mitään vastakäännöstä tai muutakaan. Mua pelotti että sekoon jotenkin, joten päätin vaan yrittää kääntää tiukasti, antaa koiralle paljon tilaa hakea kepit itse ja mennä sitten tukemaan rinnalle. Muurin jälkeisen putken jälkeen mulla aivot löi ihan selkeästikin tyhjää, enkä edes tiedä miksi! Videollakin näkyykin, miten jähmetyin hetkeksi putken ja hypyn väliin :D Sitten vaan äkkiä persjättö ennen putkea, jotta Cecil ei vahingossakaan mene väärään päähän.

Loppusuora meni juuri suunnitelmien mukaisesti. Katsoin vähän että se ei tule hypystä ohi ja sitten vaan juoksin. Kuuluttajilta tuli piristävästi kommenttia että "sitten rohkeaa ohjaamista loppuun saakka". Eipä oikein muuta voi, kun taidottomat treenaa :D

Tuloksena MAXI I F-radalta 3. sija LUVA

SERT

-11,74sek ja etenemä oli 4,66m/s! Ihanneaika oli 39 sekuntia.



Tuomariltakin tuli kehuja, että oli aika makea pöllie ja Mösilö sai vielä vähän rapsutuksiakin Mäkelältä. Eipä yhtään hassummin menneet nämäkään kisat! Viidellä startilla kakkosiin! Nyt sitten pitäis alkaa treenaamaan ihan kunnolla loppusuoria, tiukempia käännöksiä, erilaisia keppikulmia ja vaikka mitä muuta! Katsoo millon uskaltaa kakkosiin sitten ilmoittaa :)

Iso kiitos Riitalle videoiden ottamisesta ja ratakuvien ottajalle Anja Ahoselle myös suurkiitos!

ACP-katselmus eli vähintään 25% Corydon collieiden katselmus järjestettiin tänä vuonna ihanasti vähän lähempänä! ACP-klubi on siis lyhyesti sanottuna Corydon-kennelin sukuisten koirien kerho. Katselmus järjestetään kerran kahdessa tai kolmessa vuodessa, joten se kerää yleensä sankoin joukoin ihmisiä. Tämä oli ensimmäinen kertani ACP-katselmuksessa, sillä ne on järjestetty liian kaukana silloin autottomalle ja alaikäiselle ihmiselle (viimeksi eli 2011 järjestettiin Kuopiossa). Lauantaina oli urokset ja nyt sunnuntaina sitten nartut. Koiria yhteensä oli 81 ilmoitettu, mutten narttujen lukumäärää tiedä.

Tuomarina oli Miranda Blake eli Corydon-kennelin pitäjä Iso-Britanniasta

William sekä Sagur ovat melkein 100% Corydon-sukua. Sagurin isä on jo heti Corydon-kennelnimeä kantava koira ja emän puolelta tulee neljännessä polvessa. Williamin isä on Sagur joten isän isä on jo suora Corydon ja emän puolelta ensimmäinen tulee jälleen neljännessä polvessa.
Corydon koirat ovat siis niitä koiria, joista periaatteessa suurin osa kaikista Euroopan collieista ovat lähtöisin. Corydon koirat ovat erittäin tunnettuja maailmalla ja kasvattajat arvostettuja.

Jännä puoli tässä on se, että jopa minun puoliksi sileäkarvainen collie Cecil on 25% Corydon kun tarpeeksi pitkälle sukuja laskettiin. Nahkojen puolelta niitä ei luonnollisesti tule, mutta pehkopuolelta jo aika pian. 4. polvessa tulee sama ensimmäinen Corydon, joka on sama kuin Sagurin isä. Tämä nyt johtuu siitä, koska Sagurin sisko on Cecilin isän emä.

Mulla oli rahallisesti niin tiukkaa silloin kun ilmoittautuminen alkoi ja päättyi, joten en pystynyt ilmoittamaan koiriani mukaan. Mutta koska Cecil on sijoitus, niin sijoittaja ilmoitti Cecilin ikäluokkaan (2v-4v) ja lisäkilpailuun paras häntä ja liike.

Paras häntä ja liike kilpailussa Cecilhän on erittäin lupaava. Sillä on todella nahkamaiset liikkeet, eli draivia löytyy enemmän kuin peruspehkolta ja häntäkään sillä ei nouse selkälinjan yläpuolelle. Meidät kuitenkin käteltiin jo heti alkumetreillä ulos, sillä häntä on liian lyhyt.
Olin aivan puulla päähän lyöty, sillä Cecilillähän on ihan tajuton rokkipiiska toi häntä :D Mun oli ihan pakko itsekin kokeilla ja joo piruvie. Cecilin häntäluu on juuri ja juuri kintereelle. Tämä on siis toivottua, mutta sen mielellään pitäisi olla pidempi. Ilmeisesti noi häntäkarvat sitten hämää hirveesti. Noh eipä siinä!

Ikäluokassa 2v-4v oli 10 koiraa ilmoitettuna. Viisi valitaan jatkoon ja ne pääsevät automaattisesti kaikki paras narttu -kehään. Cecil ei tähän joukkoon kuulunut. Cecil sai kuitenkin ihan huippuarvostelun:

Very elegant tricolour bitch. Correct coat type. Excellent black colour. Her head is balanced, but needs to be more refined. Her eyes are too light in colour and her ears are too light. She could do a little more front angulation and a little less weight. Moves very nicely.

Korvathan ovat periaatteessa pystyt tai ainakin melkein. Pehmeät päät sillä kyllä on korvissa, mutta eivät taitu mitenkään fiksusti. Olin yllättynyt että turkista tuli pelkkiä kehuja! Oli kyllä hyvin paikkansapitävä arvostelu ja Miranda katsoi koiran hyvin tarkkaan läpi painellen, silmäillen ja painellen vielä vähän lisää.
Tuo "voisi pudottaa hieman painoa" oli melkoinen yllätys. Kovasti se sitä paineli ja pitkään mietti. Mutta kun itsekin kokeilin niin tottahan se on. Ilmeisesti tämä viikko äidilläni on aiheuttanut Cecilin läskistymisen, kun äiti heittää koko ajan nameja ja tähteitä koko kolmikolle heti kun silmä välttää. Lenkkien pituus on myös lyhentynyt näiden kuumien päivien takia, kun ei millään pysty olemaan tuolla helteessä, kun mittarit paukkuu 34 astetta. Onneksi ensi viikolla pitäisi välillä olla vähän viileämpää, niin pudotetaan sitten noi pienet ylimääräiset lihat luiden ympäriltä ennen kisoja!

Kipastiin viime viikolla Purinalla MAXI kisaavien möllirata. Tuomarina ja radan suunnittelijana Ville Liukka. Palkintona oli Ville Liukan koulutus, joten se houkutteli paikalle paljon ihmisiä!

MAXI supermöllien piti alkaa 20.00, mutta paikalle saavuttuamme Maijan kanssa huomasimme, että vasta MINI kisaavia palkittiin. Omaa vuoroamme saimme odotellakin sitten reilusti pidemmän tovin.

c. Ville Liukka
Rata oli hieman vaikea. Etenkin keinu - keppi asetelma minua huolestutti, sillä ei pahemmin olla treenattu ohjauksia keinulta eikä otettu kisatilanteessa keppejä "väärältä" puolelta.

1. startti alkoi joskus 23.30 ja se oli aluksi hyvän tuntuinen. Maijakin totesi, että se meidän meininki näytti aluksi tosi varmalta ja semmoselta että "nyt hei tehään tää", mutta jostain ihmeen syystä aloin epäröimään - sähläsin käsillä jotain ja koira tuli välistä pois. Otettiin kepit uudelleen ja ne menivät sitten hyvällä vauhdilla ja puhtaasti.

En tiedä mistä se johtui etten oikein ohjannut loppurataa. Mulla ei oikein pyörinyt päässä mikään ja koiralla oli aivan törkeästi virtaa. En suoristanut ennen puomia ja Cecil osui siihen jotenkin huonosti, mistä syystä se sitten "menetti otteensa" puomilla eli puomin ylöstulovaiheessa siltä lipesi jalka hyvin ruman näköisesti ja meinasi pudota alas. Juuri ja juuri Cecil sai tasapainonsa takaisin ja pääsi puomille.
Lipeäminen näytti kuitenkin sen verta pahalta, että en jatkanut rataa, vaan lähdimme radalta pois eli tuloksena hyl. Katsoin heti koiran polvet ja liikutin koiraa. Mikään ei näyttänyt olevan koiralla onneksi vialla.

2. startti alkoi joskus 00.10 :D Olin aivan tavattoman väsynyt, mutta lähdin todella hyvillä fiiliksillä. Silleen että nyt en hermoile keppejä tai muutakaan ja oon hereillä ja ohjaan. Ihan helppoa!

No mä onnistuin heilauttamaan kättä kun heilauttelin hyttysiä pois, niin Cecil otti tämän lähtölupana ja tuli. Käännyin ympäri niin koira oli jo 1-2 välissä. En tiedä mikä ihme mulle tuli kun jatkoin rataa. Tiesin kyllä sen, ettei Cecil koskaan varasta lähdöissä, mutta olisi mun silti pitänyt palauttaa se koira paikoilleen. Olihan siellä joo pimeää ettei koirakaan varmaan kunnolla nähnyt. Mutta silti!

Keinu meni paremmin, mutta kepit stiplasivat rajusti. Lähetin koiran varmaan 6 kertaa kepeille (eli tuloksena hyl), mutta se jäi vaan haukkumaan ja pyörimään siihen eteen. Koitin saada koiraa käteen, mutta se jäi vaan haukkumaan. Virtaa oli aivan liikaa ja mulla tahtoa suorittaa liian vähän. Meni väärästä välistä, mutta jatkoi hirveällä vauhdilla keppejä eteenpäin mun kutsuista huolimatta. Rauhoitin koiran keskittymään ja jatkoimme rataa. Tässä vaiheessa mulle iski aivan mieletön epävarmuus ja harmitus, kun me ollaan nyt niin paljon treenattu keppejä ja ne menee treeneissä hyvin. Vaikeatkin keppikulmat.

Kuten arvata saattaa niin loppurata ei ollut ollenkaan kivan näköistä. Koko loppurata meni niin sohien, koska en vaan päässyt siinä tilanteessa yli siitä harmituksesta. Lisää pettymyksiä tuotti se, että Cecil kielsi puomin. Kaipa se sen verran oli kerännyt sitten painetta keppien lukuisista uusimista ja säikähtänyt sen verran sitä liukastumista mikä tapahtui ekalla startilla. Otettiin puomi sitten uusiksi eikä siinä mitään. Siinä väsymyksen kourissa mulle alkoi jo olemaan ihan samaa. Loppurata nyt meni hyvin, kun siinä ei mitään kummosta ollut.

Lopputuloksena kyllä itsetutkiskelun paikka. Maijakin totesi, ettei voi edes vitsillä sanoa, että "kyllä se treeneissä osaa" sillä se on ihan erilainen tilanne. Kaipa jotenkin liian naiivina tuudittauduin siihen ajatukseen, että kaikki kisatilanteet menevät yhtä hyvin kuin aikaisemmatkin möllit tai viime kisat.

Mun pitäisi ehdottomasti itse muistaa aina vaikka miten harmittais ja väsyttäis, et kilpaileminen on ihmistä varten - koiralle riittää kiva touhuilu yhdessä.

Koiralla nyt onneksi oli kivaa ja radan jälkeen kävin sen kanssa muutamat kepit tekemässä. Mössö sai superpalkkaa jokaisen jälkeen ja sit lähdettiin Maijan kanssa jäähdyttelemään koiria.


Oon majaillut äidin luona nyt viikon, joten päätin mennä treenaamaan 19.7 koko porukalla. Riitta tuli mukavasti mukaan ja kuvasi koko homman. Otin kolmikon kanssa tokoa ja ihan aavistuksen verran aksaa.

Jotain tommosta valmista radanpätkää kierreltiin. Cecilin kepit olivat tosi makeet ja hienosti teki vaikka varmasti jo väsytti sillä toistoja tuli paljon. Puomia varmistelin ihan kybällä ja teinkin sitten sitä, että siellä oli targetti tai vaihtoehtoisesti menin sitä paijaamaan. Lopussa sitten kun otti reippaasti, niin vapautin nopeasti ja heitin eteenpäin. Oikein onnistuneet treenit mielestäni! Vauhti oli tosi jeessiä.
Cecilin toko oli hyvin pienimuotoista. Mulla nyt pointtina oli saada sitä intoa takaisin, koska se on ollut niin masentavan näkönen elukka tokon parissa. Nythän se painais eteenpäin tuhatta ja sataa. Parasta on, että häntäkin heiluu korkealla! Ei oikeasti voisi lämmittää enempää sydäntä. Toi edistäminen on toki ongelma, et siihen pitää jossain välis keksiä jotain.

Williamin toko ja agi oli kyllä eeppistä. En muista milloin viimeksi olisin sen kanssa edes agia ottanut :D Toko sujui ihan jees! William kesti keskittyä tosi hyvin, vaikka välillä haahuili. Sit vähän imutin nappuloilla sitä. Jääviä harjoiteltiin ja muisti todella hienosti! Seuraamisen heitin aikalailla tahallani läskiksi, koska pääasia on että Wiltsulla on superhauskaa.
Agi oli aika söpöä! William oli aivan kikseissä! Se yritti epätoivoisesti etsiä U-putkesta sisääntuloa vaikken sitä mitenkään ohjannut mihinkään, vaan laskin rimoja alemmaksi. Kyllä se hyvin muisti putket ja veteli niitä ihan vinksin vonksin vailla huolia.

Joku ehkä vaikeempi juttu oli se focus eteenpäin. Pentuna ja nuorena ton kanssa tein paljon erilaisia pyörityksiä, niin eihän se katso eteensä yhtään. Pitäiskin sit jatkossa kun käydään treenaamassa niin ottaa ehdottomasti ihan jokaiseen välikköön etäpalkka.

Sagurin toko ja agi oli tyypilliseen tapaan pienimuotoista. Lähinnä pyysin ihan muutamia käännöksiä ja lyhyitä seuraamispätkiä ja sit taas leikittiin viis minsaa. Jäävät tehtiin jälleen hienosti ja jotain häärättiin. Agi taas koostu siitä, että rimat oli tietenkin pois ja että Sagur pääsi juoksemaan mutkaputkesta kahden siivekkeen läpi. Ei jäbä olis voinut olla onnellisempi!

Kuten olette toivoneet niin Sagurin ja Williamin puuhailuista on nyt hieman videota. Ikävä kyllä mulla ei ole mitään piuhaa mukana täällä äidillä, niin en voi siirtää koneelle, mutta niitä on vuorossa varmasti lähiaikoina.