Kyllä! Minäkin tunnen lusikkani soppaan. Mun puolelta koiraihmisen propagandaa aiheeseen!

Kaikki jotka vähääkään käyttävät internettiä, ovat varmasti huomanneet Ylen mahtavan propagandaohjelman MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä.

Tämä on sosiaalisessa mediassa räjähtänyt käsiin siitä asti, kun Yle julkaisi ensimmäisen aiheeseen liittyvän artikkelin. Enkä voisi olla yhtään tyytyväisempi! Kasvattajat ja harrastajat ovat ottaneet Yleen yhteyttä ja aihe on todella kuuma aihe tällä hetkellä. Toivon niin syvästi, että väärät kuvat ehditään oikaisemaan, ennen kuin typeriä säädöksiä keksitään tehdä.

Koirista tietämättömät ahdistuvat tuollaisesta lietsomisesta nyt luonnollisestikin ja tunnetut kukkahattutädit, joihin kaikki olemme törmänneet, menettävät varmaan viimeisimmätkin järjen rippeet isojen koirien pelosta. Mm. lehdissä juuri oli maininta siitä, että weimarinseisoja on lopetettu, sillä puraisi pienempää koiraa, joka yritti viedä weimarilta keppiä suusta. Mitä ihmettä ja miljoona kirosanaa? Pikkukoirien varjeleminen keinolla millä hyvänsä ja toisten syyttely on niin arkipäiväistä, että mua ottaa päähän. Mä nykyisin pelkään kuollakseni pienempien koirien kohtaamista, sillä niillä on usein suuri ego tai muuten vain heiveröisiä ja kun lopulta niitä joku näpäyttää tai vahingossa tönäisee niin että pienempi säikähtää, niin johan ovat omistajat huutamassa korvauksia ja vaatimassa koiran lopetusta. Tuokin tapaus oli aivan selvä: toinen koira yritti ottaa toiselta keppiä suusta. En aivan törkeän montaa koiraa tiedä, jotka eivät näpäyttäisi tuttua, saatika ihan oikeasti tuntematonta koiraa siitä, että lelua yritetään kaivaa suusta. Jos kyseessä olisi ollut kaksi isoa koiraa, tapaus olisi varmaan kädenpuristuksella hoidettu. Tosin pienelle koiralle tuli joku haaveri mikä piti tikata, niin tietenkin purijan omistaja on velvollinen korvaamaan siitä aiheutuvat kulut. Sen sijaan lopettaminen on aika xtremeä.

Alussa nainen kertoo nyyhkytarinan siitä, miten koira oli käynyt kimppuun ja koiralla oli painoa 60kg. Kyllä joo, jos ton kokoinen koira kävisi kimppuun niin hirveästi kenelläkään olisi mitään saumaa semmoisen kanssa. Tapaus on surullinen, kyllä. Mutta yhden yksilön huonosta käytöksestä on täysin turha syyttää koko rotua tai kokonaista tyyppiä, että nyt kaikki dogot ja bullit ja mastiffit on karmeita tappahirviöitä, koska yks samantapaisesta rodusta on tehnyt jotain hörhöä. Sormen kuuluisi aina osoittaa ihmistä. Koira ei valitse ihmistään. Koira on sellainen millaiseksi ihminen sen tekee. Toki luonnehäiriöisiä syntyy ja niille nyt ei vaan voi mitään, mutta jos ääritapaukset poistetaan, niin ihminen on se tässä vastuussa, ei todellakaan koira.
Koko "dokumentissa" ei mainita kertaakaan kaikkia niitä hyviä puolia, mitä koirat ovat tuoneet Suomelle. Mm. etsijäkoirat ovat löytäneet eksyneitä tavattoman monia. Muistan ainakin jonkun metsään eksyneen ja jonkun pienen lapsen etsintäoperaation, tullissa koirat ovat tehokkaampia kuin yksikään ihminen, puhumattakaan poliisikoirista.
Ei keskitytä ollenkaan siihen, että yleisen hyödyn lisäksi koira tuo paljon iloa ihmisille iästä riippumatta. Etenkin nuorille lapsille ja vanhuksille. Tai mun mielestä ei ole mitään yhtä liikuttavaa, kuin iloinen lapsi, jonka kainalossa on yhtä iloinen koira.

Mä määräisin MOT:in tekijöille aimo annoksen elokuvaa Hachico ja Marley and Me. Johan niiltäkin tulisi varmaan jonkinlainen myötätunto sieltä kylmästä koiria vihaavasta ja pelkäävästä sydämestä.

Suhteellisen alussa todetaan sentään jotain fiksua. Todetaan, että kaikki eivät ole soveliaita koiran omistamiseen, etenkään jos koira on haastava. Olen siitä samaa mieltä, ettei kellä tahansa pitäisi olla oikeutta hankkia "munan jatkeeksi" koiraa. Mutta olen sitä mieltä, ettei tolla perusteella pidä hankkia yhtään mitään koiraa. Olen myös sitä mieltä, että kaikille ei pitäisi luovuttaa minkäänlaista koiraa, oli rotuna sitten mikä tahansa.

MOT:in ainoa tarkoitus oli saada tietämätön kansa kannattamaan tiettyjen rotujen kieltämistä, sillä mm. Tanskassa ja Saksassa on monet molossirodut kielletty. En tiedä hiertääkö näitä Ylen MOT:in ihmisiä se, ettei Suomessa ole kieltoja tietyille roduilla ja tällä tavalla toivotaan ihmisten tulevan tähän "sano ei kaikille" -projektiin.
Ensimmäisenä sätitään kanariandoggi maankoloon. Näytetään suojeluvideota siitä, mikä varmaan näyttää tietämättömän silmiin joltain tahalliselta taisteluun yllyttävältä provokaatiolta. "--Esitetään väkivaltaisia tilanteita" oli juontajan toteaminen siihen, kun koira puri juuttihihaa. Ihan oikeasti koko toi juttu on koiralle leikkiä.
Ei hohhoijaa.

Surullisinta ja suorastaan oksettavinta on se, että suurin osa Ylen sivuilla käytetyistä materiaaleista on jostain Messaritapahtumasta. Kuka ihan oikeasti tuntee olonsa mukavaksi sillä, että ottaa kuvia mukavista ja ystävällisistä koirista, jotta niiden naama pääsee komeilemaan jonkun "TAPPAJAKOIRA HYI KAUHIA VAROKAA!!" tekstin viereen.
Mot ei edes tajua sitä ironiaa minkä ne luo noissa videopätkissään! Myötähäpeä ihan tosissaan vallitsee mut. Ihan tosissaan näyttää videota siitä, kun "vaarallinen" dogo argentino vetelee jossain Koira 2013 tapahtumassa aivan kuten mikä tahansa muukin koira. Jos koira olisi kamala vaarallinen luonnevikainen ihmissurmaaja, niin tuskimpa se rennosti liitelisi tuolla monen kymmenen tuhannen ihmisen ja koiran tapahtumassa.

Mua kieltämättä jopa ahdistaa SKL:n puheenjohtajan asenne tohon. Ensinäkin hän aloittaa toteamalla, ettei tiedä aiheesta oikein mitään, eikä ole perehtynyt siihen. No miksi hitossa sinne ei hankittu jotain joka tietäisi? Ihan oikeasti tonne olis voinut yhtä hyvin hankkia lähi-Siwan Eskon puhumaan tuntemuksistaan kanariandoggeista.
Kaipa sillä on katsojille jotain arvoa, että ihan SKL:n pj on telkkarissa puhumassa jonkun ällösöpön kultsupennun kanssa. Mua lähinnä vaan hävetti ja suoraan sanottuna propsit tippu ku lehmän häntä pj:tä kohtaan.

Kysymykset "tarvitaaks niitä todella?" ja "miks niit pitää tuoda tänne?" on musta aivan naurettavia! Etenkin, kun lausahdukset tulevat SKL:n puheenjohtajan suusta. Murto-osa Suomen huimasta koiraluvusta on ns. mitään varten. Murto-osa on virkakoirina tai työkoirina, suurin osa on vain seuraksi. Mun mielestä on typerää kyseenalaistaa sitä, että miksi joku haluaa dogo argentinon. No miksi joku haluaa corgin? Tai villakoiran? Tai kettuterrierin? Jotkut haluavat harrastaa jotain ja jotkut eivät. Mä en ole perehtynyt molossityyppisten käyttötarkoituksiin sen enempää, kuin että vartioida varmasti osaavat ja iso osa pyörii kehissä.

Ja sitten rinnastetaan rikosrekisterin omaavat koiranomistajat jotenkin sekopäiksi. Ymmärrän kiellon silloin, jos henkilö on pidätetty jostain eläinrääkkäyksestä, tahallisesta tappeluttamisesta etc. Mutta jos on joku kännisekoilu tai rattijuopumus joskus ollut 10v sitten, niin siltä pitää evätä haastavien koirien omistaminen? Ihan tavattoman kapeakatseista.

Saksan mallin hypetystä vahvistetaan sillä, että saksalaisia haastatellaan. "Yllättävästi" asiaa käsitellään vain yhdeltä kantilta, nimenomaa siltä negatiiviselta. Kerrotaan mm. staffeista ja bulleista todella ilkeää settiä. Toki tapausesimerkki on surullinen, staffi oli tappanut lapsen. Sen sijaan ei ole mainittu sanallakaan että miksi. Ihan oikeasti yhdessäkin lehtiartikkelissa oli muutama vuosi sitten, että saksanpaimenkoira kävi lapsen kimppuun, kun se saamarin natiainen oli niitannut 15 niittiä koiran korvaan. Haloo vanhemmat, haloo vastuu!
Mutta koska en tunne staffitapausta ollenkaan, niin voihan toki olla, että staffi kävi lapsen kimppuun ilman että lapsi olisi eläintä jollain tasolla rääkännyt. En kyllä edelleenkään tajua, että miksei kukaan ollut pysäyttämässä: jos koira oli perheen, niin miksi vanhemmat jättävät pienen lapsen kahden kesken koiran kanssa, jos koira oli ulkopuolinen, niin missä omistaja?

Olen tavannut varmaankin 15 staffia ja muutaman bullin. Jos ne kaikki olisivat sekopäisiä, niin luulisi että olisin edes yhteen sekopäiseen koiraan törmännyt. Suurin osa noista on satuttanut mua vaan kovalla heiluvalla hännällä sääriin ja loput särkeneet mun sydämen söpöydellään. En kyllä kiellä sitä, etteikö noista kilipäisiä löydy. Mutta kilipäisiä löytyy oikeasti jokaisesta rodusta.

Inhottavinta on se, että luvut ovat vääristeltyjä. Se todettiin jopa jossain sellaisessa roskalehdessä kuin Iltalehti. Tilastot ja luvut on heitetty vaan ihan hatusta, täysin mututuntumalta.
En kiellä sitä, etteikö jonkinlaisia tappelutilanteita ole ollut. Joku staffin kaltainen oli mm. käynyt belgin kimppuun metrossa ja pistänyt tätä tosi roimasti pataan. Mutta samalla oon nähnyt lukuisia collietappeluita, sakemannitappeluita, russelitappeluita yms. Omieni kimppuun on eniten käyneet sakemannit, en mä silti leimaa jokaista sakemannia psykopaattitappajiksi. Vaikka useampi on käynyt antamassa mm. Sagurille turpiin 6-0 useamman kerran, niin ne nyt vaan oli mätiä omenoita isossa puutarhassa.
Mua ärsyttää eniten se, että nää taistelutilanteet on valikoitu. Muistan täysin elävästi kultaisennoutajan joka oli käynyt lapsen kimppuun. Miksi kukaan ei itke tossa "dokkarissa" että yhyy kultsut on ilkeitä ne pitäis lopettaa?

Stereotypiat heitellään faktoilla, nähdään mitä halutaan.

Ainoa fiksu ihminen tossa ohjelmassa edes jollain tasolla on Jonas Donner ja pisteet sille siitä. Puhuu käyttötarkoituksesta ja esittelee rodut sellaisena kuin ne on. Faktat pöytään: kerrotaan mitä niillä on tehty. Donner myös lisää, että koirasta voi tulla tosi kiva kumppani, mutta vaatii oikeat kädet.

MOT ottaa Kokoomuksen Hemmilän aiheeksi aluksi jonkinlaisena sankarina: Hemmilä haluaa kieltää tietyntyyliset rodut.
Tämä kääntyy nopeasti Hemmillää vastaan: Hemmilä on sen verta fiksu, että otti asioista selvää tutki mm. taustoja, kuunteli niitä jotka tietävät aiheesta jotain etc. niin perui lakialoitteensa.
MOT väittää, että Hemmilä perui lakialoitteensa painostuksen vuoksi. Painostus antaa todella todella todella ikävän mielikuvan. Hemmilän puheenvuoro myös luetaan todella sarkastiseen ja inhottavaan sävyyn. Niin käsittämättömän lapsellista.

Oma kantani on että mitään rotua ei pitäisi kieltää, mutta kasvattajilla on vastuu siitä, mihin ne koirat menevät. Toki kuka tahansa voi selittää ummet ja lammet roskaa, mutta kasvattajan pitäisi katsoa sitä, ettei vaikeaa koiraa luovuteta ensimmäiseksi koiraksi, eli tulevalla omistajalla pitäisi olla jotain näyttöä.
Tällä en viittaa edes puoliksi vitsillä molossityyppisiin, vaan ihan kaikkiin haastaviin rotuihin. Jokaisesta koirasta voi tulla ongelmakoira. Ikävä kyllä pienissä roduissa tätä harvoin huomataan ja isoihin rotuihin halutaan kiinnittää vähän turhankin paljon huomiota. Eniten huomiota tietenkin keräävät kaikki ne rodut, joita ulkopuoliset pitävät "taistelukoirina" ja pelkäävät jo valmiiksi, ilman että ovat perehtyneet rotuun, saatika yksilöön ollenkaan.

Ja vetoa jälleen! Ajelin äikän prelistä Jenin luokse, tarkoituksena oli ajella pyörillä Viikissä. Ikävä kyllä vain yksi pyörä mahtui autoon, joten vuorotellen kierreltiin sitten ympäri Viikin peltoja ja mantuja! Kuvissa näkyvä pyörä taittuu kasaan aika mukavasti, joten sen sai palasina mahdutettua vaatimattomaan Golfiin aika makeesti!


Seisinki oli Cecilistä aluks aivan megaällö, sillä siinä joutuu väkisinkin reagoimaan vierustoverin liikkeisiin. Alussa mentiinkin sitten ilman seisinkiä (kuten toissapäivänä suurimmaksi osaksi), kun molempien fokus oli jatkuvasti eteen. Sitten mentiin semmoista kivan hitaan tasaista laukkaa seisinki kiinni koirissa. Muutaman hetken kuluttua kaksikko viiletti seisinki välissään aivan huoletta, Sössöä se ei enää haitannut ollenkaan!

Canicrossia harjoiteltiin Cecilin kanssa ihan hieman, kun Jenillä oli sopivasti juoksuvyökin mukana. Cecil juoksi kyllä vetoköyden mitan edellä ja köysi oli tiukka, muttei vetänyt minua lähes ollenkaan. Välillä tuntui pari nykäsyä likan suunnalta, muttei mitään sen ihmeellisempää. En mä tiedä onko se epävarmuutta siitä, kun olen räyhännyt sille remmissä vetämisestä.
Palkkailin hyvästä yrityksestä ja päätettiin hieman hetsata, että Cecil pääsee juoneen kunnolla mukaan. Jen kutsui Ceciliä ja heilutteli lelua. En päästänyt Ceciliä välittömästi juoksemaan, vaan annoin sen huutaa ja nykiä hetken. Johan sieltä tulisielu paljastui!
Cecil veti täysillä mua mukana. Tehtiin kahdesti noin hetsaamalla ja päätettiin lopetella canicrossaaminen siihen. Pyöräiltiin sitten vielä ympäriinsä. Mä itse ajoin koirilla varmaan pisimmillään vähän yli 500m. Muuten ehkä n. 300m pätkiä: suoraa, kaarretta, pieniä käännöksiä. Mulle, kuten Cecilillekin, toi on vielä todella uutta, joten ei hirveän suuria kokonaisia lenkkejä uskalla vielä ottaa. Mutta ensi kerralla jo uskallettais varmasti pidemmälle!







Neljän ensimmäisen kuvan c. Jen vesileimasta huolimatta.


Erittäin pientä videopätkää pienestä pätkästä! Mäen päältä kameranaisen kohdalle piti päästä. Aloitin jarruttamisen liian myöhään, joten mentiin parilla metrillä ohi.


Toi panta on kyllä varsin huono tähän :D. Onneksi sen sai säädettyä niin löysälle, että kiristyessään se ei kurista ollenkaan. Hankinnassa on nyt ainakin joku peruspanta että treenaaminen helpottuu!

Hurjan kivaa kyllä oli ja likoillakin oli hauskaa! Päivän päätteeksi leikkivät vielä pelloilla keskenään. Ei kyllä Jenin kanssa yhtään tajuta että miten ne tommosen parin tunnin treenisession jälkeen jaksaa juosta vielä jotain kehää keskenään ja painia :D Tosin Cecil on ollut jossain kestokoomassa siitä asti kun päästiin kotiin. Tosin niin olen ollut minäkin.

Huomenna Cecil menee agikisoihin turistiksi ja mitattavaksi. Jalostustarkissa se mitattiin joo, mutta toi ei vaan voi pitää millään tasolla paikkansa (Cecil on varmasti korkeampi) joten ihan mielenkiinnon vuoksi käydään kattomassa että monellako sentillä heittää.

Kävästiin kaverin luona Vesalassa vetotreeneissä! Viime talvena Wipe tais kerran käydä kokeilemassa millaista on vetää potkukelkkaa, nyt oli Cecilin vuoro päästä kun likalla tota energiaa riittää.
Oon ollut kipeenä vähän yli viikon, joten aksatreeneihin ei olla menossa. Olikin siis aivan superia päästä treenaamaan jotain, mikä on raskasta koiralle muttei niinkään mulle.

Asteita oli -17 ja välillä -19. Olin pukenut puolet vaatekaapistani, joten kylmä ei tuntunut missään! Muuten oli ihan jees, mitä nyt mulla ja Jenillä tukka kirjaimellisesti valkoisena kun hengitys + kylmä ilma vähän jäähdytti... :D

Ensin kokeiltiin potkukelkalla. Ajeltiin pari kilsaa paikkaan, missä toivottiin olevan enemmän lunta, mutta ei pahemmin kyllä ollut. Cecil ei oikein päässyt juttuun mukaan, eikä Jenin huskya Laekaakaan pahemmin kiinnostanut, kun kelkan veto oli melkein mahdotonta, kun hiekkaa tuntui olevan kaikilla poluilla.
Jollain pimeellä pellolla kävästiin kärräilemässä, mutta ei sekään ollut kauhean kiva epätasaisuuden ja tietenkin sen pimeyden vuoksi. Päätettiin ajella takaisin Vesalaan ja ottaa pyörät käyttöön.

Pyöräily onnistuikin paljon paremmin! Jenillä oli tosi makee maastopyörä, jonka tankoon kiinnitettiin "vetokoukku". Remelit sitten kiinni ja menoksi! En sitten tiedä, että muistiko Sössö kickbikekokeilut vai miten, mutta ei katsellut kertaakaan taakseen ja oli ihan vanhan konkarin oloisena mukana.
Pyöräiltiin vuorotellen Jenin kanssa. Mä tykkäsin ajaa, mutta musta oli kanssa tosi kiva juosta pyörän rinnalla, niin sainpahan itsekin pientä kuntotreeniä :D Sen lisäksi musta oli jotenkin rentouttavampi nähdä joku muu pyörän päällä huutamassa ohjeita Laekalle, kun musta tuntu että mä itse sekoilen ja rikon jotain. Laeka ja Cecil välillä meni rivakalla ravilla ja laukkasivat sitten lopunaikaa.

Videota varten toinen suksi jonnekin kauemmaksi ja antoi lähtöluvan. Laekaa ei nyt konkarina mitään hetsaamista tarvinnut, mutta ei yllättäen Cecilkään! Yhdessä vaiheessa mulla loppui kunto ja Jen jatkoi ajamista. Jäin taakse kävelemään, eikä Ceciliä se hetkauttanut. Pysähtymiskäskyn Jeniltä saadessaan se sitten tuli kyttäämään että millon mä sieltä kaukaa löydän luokse. Onneksi toi on tommonen! Eikä se vilkaissut muakaan kertaakaan silloin kun ajoin. Tästä voi siis oikeasti tulla jotain!

Krhm.










Fiilis on kaunis ku hirvi ja takana tuleva toveri muistuttaa piisamia -Toveri @Facebook

Kuvista iso kiitos Riitalle ja loput löytyy täältä.

Heilahdettiin HSKH:n mölleissä Tehis cupissa. Jännitti jo törkeesti ennen möllien alkamista, mikä purkautui mulla tällä perus "apua-jalka-tärisee-holtittomasti" -jutulla. Rata oli aika selkeä, mutta kova kiire tuli useammassakin kohdassa joten haastava se oli silti! Tuomarina oli Janne Karstunen!

Eka startti oli _fiasko_ niin monella eri tasolla :D Eka fiaskonaihe oli se, että mä jäin odottelemaan ja varmistelemaan koiraa aivan epätoivoisen paljon. Tää johti siihen, että putken jälkeisellä suoralla mulla ei ollut niin minkään valtakunnan mahdollisuuttakaan missään universumissa ehtiä ohjaamaan Ceciliä. No tuli sitten kieltoja. Eipä siinä. Pitäis luottaa enemmän, kyllä se koira osaa.

Mut sitten kävi jotain niin idioottimaista... Unohdin radan. Ihan oikeasti ei ollut mikään hetkellinen "apua minne pitää mennä?" vaan ihan kunnon "äasjdfpaselfjsk? Ootas hetki meitsi miettii." Mä pysähdyin ja jäin etsimään niitä esteitä :D. Mutta joo, semmoista sattuu ja niin pois päin!

Toka startti oli ohjaukseltaan samanlaista tökeröä puskemista. En saanut missään vaiheessa hyvää rytmiä ja jäin jälleen varmistelemaan pituutta likaa, sillä se ei ollut täysin samassa linjassa. Tuli taas aivan hullu kiire, mikä näkyy hulluna spurttina. Oltais voitettu varmasti monia sekunteja, jos olisin tehnyt valssit ajoissa ja edes jollain tavalla pysynyt ylipäätään mukana. Cecil hiihteli milloin missäkin, kun en lähtenyt kääntymään ajoissa. On kyllä ihme ja kumma, että koira tuli kuitenkin ohjauksiin :D

Ekalta startilta 5, 19. sija, aika 36,97 (-8,03), mutta tokan startin avulla napattiin 3. sija ajalla 28,06 (-16,94)! Koirakoita oli maxeissa 46, mutta ulkopuolisena 7.

Videota tokalta startilta. Nopeuttahan on tullut reilusti lisää. Asia mikä oikeasti järkytti oli tuo, miten huonosti se otti kontaktin A:lla lopussa. Ei sillä, että sen kontaktit muutenkaan olisi mitenkään nätit. Ne on varsin hirvittävät. Mutta toi laskeutuminen A:lta lopussa on kyllä ruma, sillä koira osui tsäkällä jollain yhdellä tassulla kontaktille.

Sillä virtaa vielä oli, niin otettiin kaksi starttia putkikisaan joista tais tulla sitten 2xhyl. Eka hylätty rata oli semmoinen etten oikein keskittynyt ja päätin pokkana leijeröidä. Cecil kuitenkin haki niin paljon mielummin siihen kivaan keltaiseen miniputkeen kuin pelottavaan mustaan putkeen, että hirveästi ei ohjaukset enää kiinnostaneet. Sen lisäksi en vahtinut koiran tekemistä tarpeeksi, vaan jätin sen täysin selän taakse.
Toka startti olikin paljon kivempi! En leijeröinyt enää yhtään, vaan juoksin miljoona kertaa mustan ja keltaisen läpi. Lopulta tämä muuten kiva ja vauhdikas rata loppui siihen, että itse ohjasin ihan tietoisesti mustaan putkeen, kun sekosin jotenkin hieman taas järjestyksessä. Noh, mutta jäi tosi kiva mieli, kun koira haki nyt kunnolla siihen mustaan keltaisen sijasta.

Kaikki, jotka omistavat ikkunan, ovat varmaan huomanneet, että lumen tulo on viivästynyt eikä sitä ole läheskään yhtä paljon kuin ennen. Etelässä tää on ainakin huomattu, kun täällä ei ole ollut lunta ollenkaan. Pari päivää taisi joskus pari kuukautta sitten olla aivan hetkellisesti pari milliä, kunnes se muuttui jääksi ja vedeksi.

Nyt kuitenkin tuntuu siltä että this is it!

Nyt sitä on satanut jopa ehkä pari senttiä! Sen kunniaksi autoni ovet olivat jäätyneet ja jouduin pienen akrobatiatempun suorittamaan ninjaamalla itseni takapenkiltä kuskin paikalle. Ei muuten ole mikään helppo homma munlaiselle köntykselle :D Onneksi onnistuin siinä ja kärräilin koirien kanssa Viikkiin moikkaamaan Petraa. Kävästiin kuvailemassa ja heiteltiin pieni lenkki. Mun ottamat kuvat epäonnistuivat verisesti ja sormet huutivat kylmyydestä hoosiannaa, mutta onneksi Petran otokset onnistuivat paremmin ja saattekin nauttia niistä nyt!


Olin vähän sitä mieltä, etten mä mitään pipoa tai kunnollista takkia tarvi. Noh... Voin sanoa että kadutti ihan kympillä. Huomatkaa vielä hajonneet housut. Kyllä se niin vaan menee, että mun pitäis opetella kävelemään.





Loppuun ihan pakolliset rakennekuvat molemmista!

1v 8kk.


9v 2kk.

Treenit olivat hurjan kivat! Rata oli oikein kiva, vaikka lukuisat suorat vähän hirvittivätkin. Ehdin kuitenkin useimmiten yllättävän hyvin tilanteisiin.

Tokalla pakkovalssi tuotti hieman ongelmia. Jäin joko liian kauaksi aikaa ihmettelemään koiran menoa, jolloin kolmosen jälkeinen persjättö on liian myöhässä; vaihtoehtoisesti hosuin liikaa ja lähdin liian aikaisin liikkeelle -> koira ei hyppää. Rata rullasi ihan ookoosti 9-10 välille asti. En tajunnut missään vaiheessa jarruttaa ennen ysihyppyä, joten C pariin otteeseen sen hypätessään otti myös ykkösen. Jarrutin jyrkästi ja vedettiin sitten kymppikin.

Keinu paineisti Ceciliä. Mä päätin ihan suosiolla palkata sen ja laskea keinu alas, vaikka periaatteessa keinu osattais suorittaa itsenäisesti. Paineistumisen näki keinun jälkeisellä radalla: näki niin koiran ilmeestä ja käytöksestä. Onneksi se ei kuitenkaan muuttanut koiran tekemistä traagisesti, mutta C oli selkeästi hieman hermostunut.

Päätin kokeilla jotain minulle täysin uutta esteellä 15. Normaalisti olisin varmaan pyörähtänyt ympäri, mutta päätin kokeilla moovssia minkä olin lukuisista aksavideoista nähnyt ja toimihan se yllättävän hyvin! Mutta se ei toiminut, koska eksyin valssaamisen ansiosta puomin väärälle puolelle... :D Siinä vaiheessa multa pääsi semmoinen parkaisu "eeihheij oon väärällä puolella, oon väärällä puolella."
Joten mun piti tehdä siinäkin pakkovalssi. Mulle tämä tuotti ongelmia, en edes hahmottanut aluksi kunnolla miten se tehdään. Sen verta peruskauraa se on joo, että mun olis pitänyt tietää se.

Sitten olikin enää aivan törkeä kiire, nopeasti koira takaakiertoon ja hirveellä kiireellä painaa eteenpäin. Juoksin aivan täysiä ja olinkin ehtinyt yllättävän hyvin. Väistin ennen putkea tarpeeksi kauas, ettei koira hyppää päälle. Yritin juosta jo takaisin ja koiran olisi pitänyt irrota, mutta tää ei taas ihan onnistunut :D Vikaan pätkään kameralla heiluva Riitta palkkasi lelulla loppuun jolloin tää onnistui!

Enää kolme aksakertaa jäljellä. Ollaan kuitenkin jatkamassa valkkuryhmässä jatkossakin :) Eli huhtikuun loppuun asti. Harmittaa kyllä sinällään, ettei tulla pääsemään kokonaisia ratoja, kun keppien treenaaminen on hidasta. Jos olisi törkypaljon rahaa, niin voisi ilmoittautua keppikurssillekin.

Yöllä käytiin Riitan kanssa treenaamassa lähikentällä hieman tokoa. Tein vaan älyttömästi liikkeellelähtöjä; aluksi kaikki oli hyvin ja sitten koirasta alkoi näkymään paineistuminen. Aina kun Sössön ilme muuttui epämukavaksi, tein aina piristävän luoksarin. Tätä lähinnä jankattiin ja jätettiin siihen.