/muokattu 11.6.2013

Sen kunniaksi että pikkuriiviö täyttää tänään vuoden mä ajattelin vihdoin kirjoittaa postauksen pinoista, karvanpituuksista, rotuunotosta, pehkoista ja vähän nahkoistakin. Ennen sitä haluan kuitenkin toivottaa pentuesisaruksille paljon onnea!




Sit päivän toiseen aiheeseen: ajattelin pyhittää blogipostauksen kokonaan siihen, että mikä se Cecil on sitten olevinaan kun ei se näytä oikeen pehkolta, mutta ei pinaltakaan eikä kyllä nahkaltakaan, vaikka nahkan piirteitä löytyykin. Hirveän moni on sitä pinaksi luullut enkä ihmettele sitä ollenkaan. Etenkin nuorempana ulkonäkö hämäsi vielä enemmän, kun se oli vielä niukkakarvaisempi.
Huomasin ettei monet collieihmisetkään tiedä mitä ne pinat on, tai miten niitä syntyy, niin päätin ottaa projektikseni kirjoittaa tämmöisen tiiviin selostuksen. Eniten mua järisytti se, että pk/sk collie harrastajat eivät ole pinojen taustasta selvillä ja osa pehkoharrastajista ei edes tiedä että pidempikarvaisia collieita syntyy nahkoille. Jotkut eivät edes tienneet, että nahkoihin on risteytetty pehkoja. Se antoi mulle lisäboostia tän tekstin kirjoittamiseen.
Pinoja kuitenkin syntyy sinne tänne aina välillä ja on kuitenkin näkyvä osa collieita, vaikkei mitään superyleisiä olekaan. Jokaisen collieharrastajan pitäisi näistä edes jotain tietää. Ja kun nykyisin rotuunottojakin SCY ja SKL sallii tietyin ehdoin niin näistä on myös ymmärrettävä jotain. Sen lisäksi mä uskon vakaasti, että tää on ihan mielenkiintoinen aihe myös ei-collieihmisille.

>Mä nyt käytän lyhytkarvaisen collien sijasta nimitystä sileäkarvainen collie, kun sillä nimellähän ne on jonkin aikaa tässä liikkunut. En vaan itse koskaan totu tähän, joten pahoittelen jos se lyhytkarvainen collie on päässyt lipsahtamaan jonnekin. Ihan näin vaan sivuhuomautuksena, ettei kukaan jää ihmettelemään että mikä ihmeen sk collie.

Eli mikä se pina nyt sitten on?
Pina on siis pitkäkarvainen nahka (nahka = sileäkarvainen collie, pehko = pitkäkarvainen collie) eli toisinsanoen pitkäkarvaisena syntynyt sileäkarvainen collie. Pina on siis kahdelle nahkalle syntynyt pentu.

Pinoja syntyy siis siksi koska nahkoilla on takanaan pitkäkarvaisia collieita. Tuoreimmat pitkäkarvaiset colliet löytyvät sileäkarvaisten takaa ennen vuotta 1990.

Miten se pitkäkarvageenin kantaminen sitten vaikuttaa?
Jotta tästä ymmärtäisi mitään, pitää mennä vähän siihen genetiikkaan. Olen yrittänyt pitää mahdollisimman selkeänä ja simppelinä, jolloin mahdollisimman moni saisi tästä kiinni.

Lyhytkarvageeni on dominoiva eli se on se mikä vaikuttaa fenotyyppiin eli ilmiasuun ts. se mikä me nähdään. Pitkäkarvageeni on sen sijaan resessiivinen eli väistyvä. Resessiivinen näkyy vain ilmiasussa mikäli koiralla on kaksi resessiivistä tekijää. Kuten väistyvä-sana jo itsessään antaa ymmärtää, että se väistyy. Mikäli koiralla on geeniparina yksi dominoiva ja yksi resessiivinen sitä resessiivistä tekijää emme näe ja fenotyyppi käyttäytyy dominoivan mukaisesti eli syntyy sileäkarvainen collie joka kantaa pitkäkarvageeniä.

Genetiikassa dominoiva merkitään aina isolla kirjaimella ja resessiivinen pienellä. Näin ollen lyhytkarvageeniä merkitään isolla kirjaimella L ja pienellä l-kirjaimella sitten väistyvää pitkäkarvageeniä.

Jokainen joka jotain genetiikasta tietää voi itse "testiristeyttää" vaikka paperille noita jos kiinnostaa prosenttimäärät eri genotyypeissä ;) Toki oikeassa elämässä ne prosentit ei aina pidä paikkansa etenkin kun yksilöitä syntyy niin vähän kerralla, mutta saa ainakin vähän osviittaa siitä miten paljon pinoja sitten syntyy.

Kuten edellä totesin, nahkojen takana on pehkoja. Se resessiivinen pieni l kummittelee siellä. On siis aikoinaan yhdistetty pitkäkarvaista ja sileäkarvaista collieta, jolloin kaikista tulee sileäkarvaisia collieita ilmiasultaan, mutta kantavat sitä pitkäkarvageeniä.

Tämä johtuu siitä, että pentu saa yhden geenin molemmilta vanhemmiltaan. Jos on vaikka isä joka ei kanna pitkäkarvageeniä se on genotyypiltään LL ja jos on emänä pitkäkarvainen collie on se genotyypiltaan ll. Pentu saa isältään jomman kumman isoista L:stä ja emältä jomman kumman pienistä l:stä. Tässähän lopputulos on täysin sama, eli kaikki ovat lyhytkarvaisia jotka kantavat pitkäkarvageeniä. Näitä risteytyksiä harrastettiin paljon ennen vuotta 1990, nykyisinhän nämä ovat kiellettyjä. Tai toki kaikkea saa tehdä, mutta pysyvät sekarotuisina.
Pinojen syntyyn mahdollistaa se, että isä ja äiti ovat sileäkarvaisia collieita, joista molemmat kantavat pitkäkarvageeniä eli risteytetään Ll x Ll. Silloin mahdollisuutena on, että pentu saa molemmilta ison L:n (eli on LL) jolloin se on sileäkarvainen collie joka ei kanna pitkäkarvageeniä. Tai se voi saada jommalta kummalta L:n ja jommalta kummalta l:n jolloin se on sileäkarvainen, mutta kantaa pitkäkarvageeniä tai sitten se saa molemmilta vanhemmiltaan pienet l:t mikä johtaa siihen että pennulla on pitkäkarvaisen collien geenipari eli karvanlaaduksi tulee pitkäkarvainen. Resessiiviset ominaisuudet näkyvät fenotyypissä vain silloin kun geeniparissa ei ole dominoivaa.

Tästä pääsemmekin siihen kysymykseen, että voiko pk collie x pk collie, pk collie x pina tai pina x pina syntyä sileäkarvaisia collieita? Vastaus on äärimmäisen yksinkertainen ja se on ei. Ylempänä oleva jo perustelee tämän.

Miksi toi pina on pitkäkarvaisempi kun toi toinen?

Yritän selittää tätä kuvan kanssa minkä väsäsin. Eli näin yksinkertaisesti on suurempi todennäköisyys osua tuohon johonkin keskelle kuin jompaan kumpaan ääripäähään. On toki periaatteessa mahdollista saada lähes täysin pitkäturkkinen pina, mutta sen todennäköisyys on jo niin tavattoman pieni, että sitä voi käytännössä katsoa mahdottomaksi. On myös mahdollista saada sileäkarvaista collieta hipova pina, mutta tässäkin on toi sama juttu eli todennäköisyys sille on käytännössä olematon. Sen sijaan syntyy jotain sinnepäin. Joku voi olla vähän niukkakarvaisempi pina ja joku vähä runsasturkkisempi pina. Pinan karvanpituuteen vaikuttaa myös tietenkin vanhemmilta perittyjen pitkäkarvageenien taipumus pitkäkarvaisuuteen. Jos vaikka ne pitkäkarvageenit mitä pina on saanut on karvaisemmilta pehkoilta, niin todennäköisyys sille, että pinalle tulee runsaampi turkki tietenkin kasvaa. Sama pätee toisinpäin.

Tässä pari esimerkkiä. Seuraavat kolme koiraa ovat puhtaita pinoja eli kahden sileäkarvaisen collien jälkeläisiä.

Kuvassa Muumi. c. Anja P.


Kuvassa Cecilin äiti Pina c. Terhi P.


Kuvassa Miru.

Mitä sit käy jos pinan yhdistää pk collieen ja miten se tapahtuu?
Tämä on tärkeä muistaa, että pinoja ei saa yhdistää pitkäkarvaisiin collieihin noin vaan siinä käy automaattisesti niin että koiria ei rekisteröidä ja ovat sitten sekarotuisen asemassa.

Ruotsissa jokainen pina rekisteröidään pitkäkarvaiseksi collieksi eikä vaadita mitään rotuunottoja. Ja sitten Ruotsissa ja muutamassa muussakin maassa sileäkarvaisia collieita ja pitkäkarvaisia collieita saa yhdistää toisiinsa erikoisluvalla. Tämä sama pätee myös Suomeen, mutta muualla lupia kysytään huomattavasti enemmän. Suomessa on myönnetty kaksi erityislupaa sileäkarvaisen collien ja pitkäkarvaisen collien risteyttämiselle. Prosessi oli hyvin pitkä ja hankala. Luvasta huolimatta kumpikaan pentueista ei loppupeleissä toteutunut.
Tässä on esimerkiksi yksi sk x pk-pentue, jos kiinnostaa katsoa jälkeläisistä kuvia (vain pääkuvia).
Suomesta on aikaisemmin lähtenyt paljon pinoja ulkomaille jalostuskäyttöön ja muuhun, eli se on tärkeä muistaa että suomalaisia pinoja saattaa jonkun sukutaulussa näkyä ja se on juuri siksi, että se on saatu pitkäkarvaisten rekisteriin helpommin muualla.

Pinat pysyvät sileäkarvaisina collieina kunnes ovat täyttäneet tietyt kriteerit jotta siirto voi tapahtua.
Koiralla ei ole siirto alaikärajaa, mutta lonkat tulee olla kuvattuna (A tai B) sekä ensi vuodesta lähtien kyynäreet (tulevat pevisaan). Silmiltään terveet niin pentuna kuin aikuisena. Kun tulokset näkyvät KoiraNetissä voi mutta tietenkään silmissä ei saa olla mitään vikaa. Mikäli pentuna peilaus on ollut epävirallinen, se voidaan kompensoida geenitestillä, mistä riittää tulokseksi normaali tai kantaja. Jalostustarkastuksen yhteydessä on tuomari arvioimassa, että onko koira EH:n arvoinen (turkki ei saa vaikuttaa arvosteluun) tai vaihtoehtoisesti jossain muussa vastaavassa tapahtumassa. Tuomarilla tulee tietenkin olla arvosteluoikeudet niin pitkäkarvaisiin collieihin kuin sileäkarvaisiinkin. Samassa yhteydessä koira tulee todeta yleiskunnoltaan hyväksi ja luonteeltaan lähestyttäväksi. Tällaisten tapahtumien yhteydessä järjestetään siis rotuunotto mikä on ollut viimeisen parin vuoden aikana mahdollinen.

Siirtoprosessi ei siis ole mikään täysin simppeli, mikä on ihan hyvä ettei mikä tahansa koira pääse siirtymään, sillä pyrkimyksenä rotuunotossa on kuitenkin parantaa pitkäkarvaisten collieiden tilannetta. Tämä siirtomahdollisuushan on Suomessa tavattoman uusi. Tähän mennessä Suomessa on kaksi pinaa siirretty pitkäkarvaiseksi collieksi ja toivottavasti niitä tullaan siirtämään lisää jatkossakin. Toinen näistä on Cecilin äiti Pina ja toinen on Timonan X-pentueeseen syntynyt Timonan Xotic Xorro.

Kun pina on siirretty pk collieksi siihen voi luonnollisestikin ottaa partneriksi pk collien ja pennut pääsevät sitten automaattisesti pitkiksien rekisteriin. Näitä pentueita on toistaiseksi Suomessa vain yksi (toivottavasti pian enemmän) ja se pentue on se mistä Cecil on.

Cecil on siis paperilla pitkäkarvainen collie, mutta suku on puoliksi sileäkarvaista. Syy miksi risteyttäminen lk ja pk collien välillä on näin vaikeaa on se, että Suomessa sileäkarvainen ja pitkäkarvainen collie ovat eri rotuja, monissa muissa maissa ne ovat eri muunnoksia yhdestä rodusta. Siksi esim. vaikkapa belgeissä siirtoprosessi on naurettavan helppoa. Jos syntyy malikka pentueeseen pitkäkarvaisempi yksilö se heitetään tervuksi tai jos vaikkapa gronttupentueeseen syntyy tervulapsonen niin se siirretään heti tervuksi. Tai vaihtoehtoisesti jossain villakoirissa ja saksanpystykorvissa vaihto koosta toiseen on mahdollinen, mutta siihenkin vaaditaan jotain tiettyä ikää ja vastaavaa mitä tässä muistelen, mutta mun pointtina on se, että näillä roduilla siirto on ollut mahdollinen reilusti pidempää mitä pinojen.

Syy siihen miksi pinoja halutaan nykyisin siirtää pitkäkarvaisiksi on se, että ne ovat sk collieina karvavirheellisiä, eikä niitä esim. yhdistellä sileäkarvaisiin collieihin ja myydään muutenkin vähän sekundakoirina mikä on sääli varsinkin silloin kun koira olisi terve ja hyväluonteinen muuten. Suurin syy on kuitenkin se, että geenipoolia on aina kiva laajentaa ja nahkat ovat silmiltään reilusti terveempiä mitä pitkäkarvaiset ovat. CEA:sta geneettisesti silmätervettä pehkoa on oikeasti turha hakea, niitä on rehellisesti vaan kourallinen. Samaan aikaan nahkoissa on ehkä kourallinen niitä joilla tuo viheliäis silmäsairaus on. Sen lisäksi pehkoissa on turhankin monessa yksilössä suuria puutteita luonteessa, nahkoilla tilanne ei ole lähellekkään niin itkettävä. Pehkot kun ovat niin paljon suositumpia koska Lassie, niin käytännössä mitkä tahansa kaksi perussesseä voi yhdistää ja myydä tonnin hintaan ja voi olla täysin varma ettei käteen jää.

Me käytiinkin nyt jo paimentamassa tossa eilen 20.4. Aluksihan meidän piti mennä vasta 5.5, mutta mulle tuli soitto perjantai-iltana, että joku on perunut haluisinko tulla. Pienten järjestelyjen jälkeen sanoin kyllä.

Terhi (Roxyn (Cecilin isä) ja Jedin (Cecilin veli) omistaja) tuli hakemaan mua puol kuus ja lähdettiin ajamaan kohti Someroa. Automatka taittui oikein mukavasti. Mukana oli Terhiltä Jedi-veli, niin ei Cecilin tarvinnut automatkaa viettää yksin takakontissa.

Syötiin siellä aamupalaa ja suunnittelimme että kuka menee milloinkin. Koiria oli paikalla 11 ja me olimme numerolla 9. En ollut ennen nähnyt livenä koiria paimenhommissa, joten kaikki oli minulle täysin tuntematonta. Onneksi oli kahdeksan koiraa ennen meidän koitosta niin sain otettua vähän mallia ja suunnitella omaa säätämistäni.

Ensimmäisellä kierroksella oli 4 lammasta aitauksessa. Aitauksen ympärillä oli avustajapaimenbortsut Swedu ja Tiikeri.

Ihan eka kerta kehikon sisällä ja ekaa kertaa käveltiin lampaita kohti. Cecil oli jo aika skarppina.

Heti sekaan vaan!

Ensimmäisillä kerroilla koiralla pidetään valjaat ja liina. Liinasta aluksi pidetään kiinni jonka jälkeen se lasketaan sitten maahan. Mulla on ollut todella hyvä kutina päivästä eikä Cecil pettänyt luottamustani! Parin sekunnin jälkeen kun astuimme kehikkoon Cecil kyyläsi lampaita jo tarkkana. Se ei epäröinnyt ollenkaan mennä lampaiden sekaan, eikä osoittanut mitään epämiellyttävääkään käytöstä, joten sain ohjeen laskea liina maahan.

Hankalinta koko hommassa oli lampaiden ohjaaminen. Lampaat liikkuivat sinne minne menin vain ja ainoastaan jos koira oli toisella puolella kuin ohjaaja. Cecilin ohjaaminen lampaiden taakse oli todella vaikeaa (jatkuvasti tuli samalle puolelle tai jäi 90 asteen kulmaan) ja siksi jumituimmekin usein jonkinlaisiin nurkkiin. Sisälle kutsuttiin kehikon ulkopuolella kiertelevä Swedu joka ohjaili lampaita keskemmälle, jotta pääsisimme taas jatkamaan. Swedun lähdön jälkeen lauma jotenkin hajosi niin, että yksi meni aika kauas. Cecil näppäränä likkana kävi koukkaamassa sen siihen laumaan. Meillä meni ensimmäinen kierros mielettömän hyvin ja päätimme jättää siihen. Olin kyllä niin ylpeä pikkulikasta ja kehuja tuli muiltakin paljon.


Taituri-Swedu tuli auttamaan ohjauksessa. Mä en saanut lampaita liikkumaan eikä lampaat liikkuneet Cecilinkään vuoksi kun oltiin koko ajan samalla puolella. Pyörät taas pyöri kun Cecil otti mallia Swedusta :----D

Sitä sopii pohtia että mitä mä tässäkin säädän.

Toiselle kierrokselle vaihdettiin lampaat. Nyt niitä oli kolme, joista tämä yksi musta lammas oli kyllä aika mielenkiintoinen. Se ei hakeutunut laumaan ja oli hyvin usein nokka kohti koiraa ja tuijotti tuimasti. Ennen sisään menoa mulle sanottiin, että koska Cecil oli niin taitava ensimmäisellä kierroksella niin ei tarvitse valjaita eikä liinaa ollenkaan. Kaikki meni aluksi vallan mainiosti, mutta sitten lampaat säikähtivät jotain ulkopuolelta ja hajosivat kokonaan toisistaan ja lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Cecilillä heräs vähän saalisvietti tossa vaiheessa ja lähti yhden lampaan perään. Ei se luojan kiitos yrittänyt niitä napata tai muutakaan (oli sen verran lähellä että olisi pystynyt). Rauhoitin tilannetta pitkällä sauvalla mikä napataan mukaan ennen kehään menoa, tilanne oli pian ohi. Jatkettiin vielä hetki että saadaan joku mukava suoritus aikaiseksi ennen kuin lopetamme toisen kerran, ettei Cecilille jää päällimmäisenä muisto kieltämisestä.
Toiselta kierrokselta on videota, mutta paimennusvideot ovat vain omaan käyttöön joten niitä ei täällä tulla julkaisemaan ;)

Kolmas kierros alkoi lounaan jälkeen. Samat kolme lammasta oli laitumella. Musta lammas oli jatkanut samaa linjaa, eli tepasteli laumasta ulos milloin huvitti ja meni syömään keskelle. Ne kaksi jäljelle jäävää lammasta eivät seuranneet mustaa, vaan jäivät sinne mistä musta oli lähtenytkin. Musta lammas ei myöskään ollut erityisen helposti liikuteltavissa, eli vaikka koirat yrittivät saada sitä liikkumaan, niin se vaan tuijotti tuimasti takaisin pieneltä etäisyydeltä minkä mm. Cecil koki uhkaavaksi ja siksi muuttuikin epävarmaksi.

Cecil ja evvk-lammas
Cecil tosiaan tuntui heti oudolta kolmannella kierroksella. Tiesin kyllä että päivä oli väsyttävä ja vastaavaa, mutta se vaikutti vähän huolestuneelta. Mietin että johtuiko se siitä kepistä, että olinko ollut sen kanssa liian raju toisella kierroksella vai missä oli vika. Vein sauvan pois, mutta se edelleen käyttäytyi varovaisesti. Syyksi selvisi se samainen musta lammas. Se oli tsuppaillut Ceciliä päin aika pokkana ja tuijotti tuimasti. Tytöllä oli itseluottamus tässä vaiheessa kadonnut, enkä oikein tiennyt että mitä pystyisin tekemään. Kutsuttiin sitten Swedu sieltä ulkoringistä kiertelemästä jälleen sisäpuolelle auttamaan. Cecil sai kuulemma selkeästikin heti lisää itseluottamusta kun Swedu tuli helppimään ja otti Swedusta malliakin!
Bortsu laittoi lampaita vähän liikkeelle, eikä musta lammas sitä ruvennut uhmaamaan kun vastassa oli taitava koira, jonka jälkeen Swedu kutsuttiin vähän kauemmaksi jotta Cecil pääsisi taas vauhtiin. Sain kehoituksen ohjata lampaat vielä tiettyyn pisteeseen ja lopettamaan siihen. Loppu meni vallan mainiosti ja hyvillä mielin poistuimme laitumelta. Mäkin olin vähän paremmin perillä lampaiden ohjaamisesta.


Seuraava paimennuskerta onkin sitten edessä 5.5 ja lauantain perusteella mennään ehdottomasti taippariinkin silloin 26.6. Tekisi hirvittävästi mieli mennä Wiltsunkin kanssa lampaille, näkemäni perusteella Wiltsu vois olla ihan pätevä tossa touhussa.

Ihan lopuksi otimme vielä yhteiskuvia näistä sukulaisista. Paikalla oli siis Jedi-veljen lisäksi Arska-veli ja äiti Pina.

Se kaikista valokuvauksellisin on Cecil ;)!

Kaikista kuvista kiitoksia Terhille ja loput löytyvät täältä

Mun hissankokeen jälkeen treffattiin pitkästä aikaa Jeniä ja Laeka-huskya. Tällä kertaa mulla oli koko poppoo mukana, kun en ehdi viemään erikseen mun autokoulun(!!! jes vihdoin) takia. Sagur ei päässyt rälläämään vapaana sillä Laeka tuoksui Sagurin mielestä ihan liian hyvältä. Loppuviikosta mennään taas vuorostaan Jenin luokse toisiin vetotreeneihin Wiltsun kanssa!

Cecilistä oli ihana saada jotain tosi rajua leikkiseuraa! Tyttönen näytti välillä mielettömän hurjalta ja kammottavalta. On se kyllä hauskan näköinen eläin toi likka.


Ceciliä sorretaan

Everybody was kung fu fighting




Loput kuvat löytyy täältä. Kiitoksia Jenille lenkkiseurasta!

Tällä kertaa mätsäriin pääsi mukaan William ja Cecil. Cecilille tämä on viimeinen kerta pennuissa. Oltiin sovittu jo aikaisemmin, että Williamin esittää parikehässä Riitta ja minä sitten nauhakehässä mikäli Fiilis sekä William saa saman värisen nauhan.

Koiria oli isoissa pennuissa noin 70. Tuomari oli kuitenkin todella nopea, joten kauaa ei siinä mennyt. Cecil esiintyi hienosti! Olin myös varautunut vallattomaan laukkaraviin, mutta tyttö ravasikin oikein nätisti ja tapitti namia seistessä ryhdikkäästi. Tuomari kysyi saako katsoa hampaat ja sanoin että toki. Cecilillä tyypilliseen tapaan vispasi häntä eikä ollut moksiskaan. Meidät osoitettiin punaiseksi ja jäätiin odottelemaan sitten nauhakehiä.

Isojen pentujen nauhakehässä otettiin pieninä erinä kaikki pennut ja niistä valittiin sitten pari jatkoon. Me ei ikävä kyllä jatkoon päästy joten Cecilin tuloksena PUN ei sij.

Isoissa koirissa taas oli noin 90 koiraa ja siinä meni kyllä kauan. Riitta esitti tosian Williamin ja Wiltsu oli tosi nätisti!



Tuomari kuulemma tykkäsi Wiltsusta hurjasti ja sen kyllä näkikin! Paijaili hurjasti ja syötti kaikkea kivaa sille. Wiltsu sai punasen.

Nauhakehiä saatiinkin sitten odotella. Wiltsu oli 39. iso koira ja niitä isoja kun oli n. 90 et siinähän sitten hengailtiin. Fiiliskin sai punaisen, joten menin nauhakehään sitten Williamin kanssa. Poitsu oli oikein mukavasti! Yleensä se ei ole kauhean ryhdikäs kun mä esitän sitä, mut nyt se näytti ihan hyvältä. Meidät kuitenkin kiitettiin ulos sieltä eli Williaminkin tulos oli PUN ei sij.

Hyvä päivä kaikkien kaikkiaan ja seura oli mahtavaa! Mätsärin loput kuvat ovat täällä mutta ei ole kuin ihan muutama.

Meidän suojelukoiratestistä, mikä oli tossa 23.2, voi lukea juttua täältä. Suojelukoiratestin kuvat tosiaan tulivat nyt nettiin! Kyseisen päivän loput kuvat ovat täällä




Kiitoksia mielettömästi kuvaajalle Milja Viljamaalle!

Mun ruotsinkokeen jälkeen Riitta tuli Nannin ja Fiiliksen kans treenaamaan ja lenkille. Tällä kertaa keskityttiin kyllä enemmän siihen lenkkeilyyn kuin treenaamiseen. Mentiin kans jotain ihan uutta reittiä pitkin, hieman kyllä joutui tarpomaan ylämäkiä, mutta onneksi metsässä ei ollut liukasta!
Cecilillä oli joku iha ihme päivä kyllä eikä siksi hirveästi mitään otettu. Luoksari tuntui olevan ihan mahdottomuus likalle, varasti ihan joka kerta. Nyt se meni vähän niin että kun olen kääntynyt ja juuri antamassa käskyä niin likka lähtee hipsuttelemaan mun luokse. Parasta tässä on se, että se tietää tekevänsä väärin koska se tulee niin mielettömän hitaalla ravilla kun taas normaalisti se juoksee luokse kunnon laukalla. Lopulta helpotin niin, etten mennyt niin kauas ja kävin välillä palkkaamassa siitä, että se pitää ne istumalihakset maassa. Mulla oli vahingossa oma kapula jäänyt himaan, mutta lainasin sitten Riitan kapulaa. Cecil haki sen kyllä tosi nätisti vaikka se aluksi katsoikin sitä hieman hämillään, että nyt ei oo tutun mallinen kapula. Jotain positiivista tähän treenisessioon on kuitenkin se, että Cecil toi jälleen heti alusta lähtien käteen asti sen kapulan!




"Ai häh enkö saa tulla vielä?"

Kiitos Cecilin treenikuvista, alimmasta kuvasta ja mahtavasta seurasta kuuluu Riitalle! Loput kuvat löytyvät täältä.

Joo ei kyllä enää heti ehkä uudelleen :D Aamulla lähdin kolmen koiran, kameran, repun ja lautakasan kera bussiin. Jatkossa en kyllä ehkä estehyppyä jaksa bussiin viedä. Suurin osa laudoista mahtu treenireppuun mut osaa piti kantaa kädessä. Mut hengissä selvittiin ja se on pääasia.
Treenikaverina tosiaan Oonan projektikoira Niilo. Treenattiin jonkun koulun pihalla kun yks kenttä olikin sit ihan lumessa ettei siellä pystynyt olemaan.

Cecilin kanssa jatkettiin hyppytreeniä. Meni aika jeessisti ja nyt uskalsin vaatia siltä ympärikääntymistä ja pysähtymistä. Hiljaa hyvä tulee. Sit otettiin seuraamispätkiä mitkä meni kivasti ja hinkattiin täykkäriä vasemmalle. Menee jo paremmin. Sit otettiin paikkista sen aikaa kun Oona otti Niilolla luoksaria. Ja voihan piru vie Cecil nousi molemmilla kerroilla. Tehtiin sit vielä niin, että Oona huutaa "tänne"-käskyä metrin päässä minusta pariin kertaan. Pari kertaa Cessu nytkähti eteenpäin, mutta sitten juurtui maahan. Jännä ettei tässä ollut ongelmia torstaina. Vahvistellaan vaan tätä ettei tulevissa kokeissa käy vahinkoja.


Sit oli kyllä niiiiin voittaja-fiilis ton noudon kans. Meillähän on ollut hirveesti ongelmia ton kanssa et Cecil pudottaa sen pari metrii liian aikasin tai sit vaihtoehtoisesti heittää sen suoraan mun eteen. Nyt se ihan ekalla lähti täpöä kapulalle, otti sen nätisti ja vielä oikein suuhun ja toi sen täysin käteen asti sekä piteli sitä niin kauan kunnes annoin luvan.



Sagurin kanssa en oo treenannut pitkään aikaan. Se oli nin innoissaan ja liekeissä että tuli suorastaan huono omatunto siitä, että oon laiminlyönyt sen kanssa treenaamisen kokonaan. Oonhan mä toki kotona ottanut jotain pientä, mutta en sen kummempaa. Tuli kyllä niin kiva mieli kun tolla koiralla on innostusta taas tähän. Yhdessä vaiheessa se oli niin pakko pullaa meille molemmille, ettei oikeasti huvittanut ollenkaan.
Sagurin kanssa otettiin kaikki yksilöliikkeet paitsi hyppyä. Ei kyllä tosin mitenkään koemaista treenaamista, mut anyways. Jäävistä on sit kans videota. Huomaa kyllä että ollaan pidetty treenitaukoa kun ei mene hissinä alas ja hiipii seisomisessa. Noh, pikkuvikoja nopeastihan noista eroon päästään.




Sit Oona otti vielä rakennekuvaa Sagurista. Aika hyvin toi turkki on lähtenyt kasvamaan!

Wiltsukkaisen kanssa lähinnä vaan leikittiin ja tehtiin seuraamispätkiä.


Ja Wiltsusta kans posekuvaa! Ikää taitaa olla se 2v 4kk


Ja kun oli kerrankin tilaisuus, niin kolmikosta on piiiiiiitkästä aikaa yhteiskuvaa. Sagur näyttää jotenkin niin jättiläiseltä :---D
Kaikki loput kuvat täällä

Ollaan menossa Cecilin kanssa paimennuspäiville 5.5 Somerolle. Muuten oltais samaan aikaan ilmoittauduttu paikkutaippareihin, mut koska varoaika ei ole kuvauksista mennyt umpeen (kuvausten ja tapparin välillä olisi ollut kuusi päivää ja vaaditaan se seitsemän) niin ei taippareihin päästä. Ceciliä kuitenkin sytytellään lampaille ja muuta. Mikäli kaikki menee toivottavasti niin Cecil menee taippareihin sitten 26.6. Voi myös olla että samaisena päivänä Sagurkin menee.

Oon nyt vähän ollut taas hiljaisena. Cecil meni tosiaan sinne sijoittajalle 11pv kun meno alkoi olemaan täällä huushollissa aivan hirvittävä. Viime viikonloppuna Cecil tuli sitten takaisin kun ei enää siirtänyt häntää eikä sijoittajan omat urokset tyttöön enää reagoinut. Oli kyllä aivan järjetön ikävä meillä kaikilla.

Nyt on kuitenkin juoksut ohi ja kaikki on palautunut normaaliksi. Alotetaan kunnon tehotreenit mun koeviikon jälkeen, eli ensi kuun puolella. Ollaan myös varmaan tossa sunnuntaina 7.4 menossa treenaamaan tokoa Gardenian mätsäriin jos jaksetaan (ilahduttava koeviikko jatkuu taas heti maanantaina). Ens kuussa olis täällä lähellä myös yhdet möllit (mätsärien yhteydessä tosin) ja voitais sinne yrittää pyrkiä ehkä. Pitää vähän vielä miettiä sitä, että onko sitten liian paljon häiriötä ensikertalaiselle mölleillä suuren mätsärin yhteydessä.

Riitan Fiiliksellä on tosiaan lauantaina ensimmäiset AVO-kokeet mihin oon menossa tsemppaamaan. Pidettiin vielä sitten kenraalitreenit ennen kokeita, toimittiin Cecilin kanssa häiriönä ja saatiin häiriötä itsekin.

Aluks otettii hyppyä. Jaksettiin sinne hornaan asti kantaa noita laudan paloja. Cecilin kanssa ei hyppyä olla otettukaan aikoihin ja kyllähän se aluksi tuotti vaikeuksia. Viekas tyttönen varasti useampaan otteeseen ja sitten pienellä käsiavulla vihdoin meni yli. Pari kertaa tehtiin helpotettuna ja sit menikin yli ihan nätisti itse. Me ei olla aikaisemmin otettu noin korkealla, joten siinäkin mielessä lisää haastetta.


Hyppyjen jälkeen Riitta otti luoksaria Fiiliksen kanssa ja me otettiin Cessun kans paikkista siinä vieressä paikkista niin, että Cecil makaa ja oon itse hihnanmitan päässä. Ei olla aikaisemmin tämmösiä treenejä oikein päästy tekemään, niin ei luottamus ollut ihan katossa :D Cecil pysyi mielettömän hyvin eikä pahemmin muualle vilkuillut. Aina välillä kävin palkkaamassa eikä siinä sen kummempia.

Sit olikin noutojen vuoro. Cecilillä on rasittava tapa pudottaa se kesken matkan :| Hienolla vauhdilla juoksee kapulan luokse, ottaa sen suuhun ja juoksee täysiä takaisin, mut sit siinä jonkun metrin päässä sit pudottaa sen. Joudun antamaan lisäkäskyn "käteen" x2312342, mut kyl tää tästä. Ainakaan se ei vihaa kapulaa ja se on piristävää. Poikien mielestä kapula on hirveen ällö.


Ei näin. Jotenkin niin de ja vu mä muistan kun Wiltsu oli ton ikänen meininki oli about sama. Paitsi et Wiltsu lisäs tohon vielä vapaaehtoisen maanisen ilmeen.

Otettii sit kans seuraamispätkiä. Meidän pitäis vasemmalle täykkärii saada runsaasti tiukemmaks. Nyt mä koko ajan potkin polvella vahingossa tota tyttörukkaa kylkeen kun se kaartaa hirveen uukkarin. Imuttamalla siis jatkossa ja kyl se sit siitä.




Fiilikselle piti vielä saada sellasta kunnon häiriöpaikkista. Riitta meni piiloon ja mä sen aikaa otin Fiiliksen vierestä Cecilin kanssa luoksaria. Kyllä Fiilis oli vankkumaton! Meidän luoksarit menee muuten tosi kivasti, hirveen kovalla vauhdilla sivulle, mut aijettä se jää vinoon niin joudun koko ajan korjata sitä. Pitäis harjoitella nyt lyhyemmillä väleillä ja painottaa sitä siistiä sivulletuloa ja sit ketjuttaa se yhteen tohon itse luoksariin.

Mentiin heittämään vielä lenkkiä. Tytöt juoksenteli itekseen, Fiiliksen tennispallon ja erinäisten keppien perässä.

Kuin kaksi marjaa. Korvatkin harottaa tismalleen samalla tavalla!

Ja koska Cecil täytti 11kk siitä jaksoi jotain kasvukuvaakin ottaa. Tuuli kyllä ihan pirusti ja korvat ovat siksi normaalia kevyemmät. Ei sillä että ne korvat muutenkaan kauheen hyvässä taitossa olis.

On se kyllä aikuistunut hirveästi :)