Tänään oli aamulla ilmaisutreenit. Paikalla oli vetäjän kolme bortsua, joista kaksi osallistuivat. Heidi oli Terran kanssa ja Tarja belggari Zorin kanssa.
Sagur otettiin ekana. Kaks ekaa pistoa oli tosi hyvät, Ässältä vaaditaan jo vähän enemmän, nyt se joutuu haukkumaan useemmin kun kerran, että palkka tulee. Hienosti se meni maalimiehien luokse ja haukkui. Kahden piston jälkeen se sit keksikin, et on paaaaaljon mukavampaa hengailla pitkin mettiä, kun ettiä jotain tylsiä ihmisiä jostain tylsästä metsästä, koska tylsä Rebecca sanoo niin. Se tiesi mitä pitää tehdä, muttei tehnyt. Hain sen sitten sieltä jostain pusikosta haistelemasta ja lähetin uusiksi. Se ei ottanut askeltakaan mihinkään suuntaan. Olin hölmistynyt. Otettiin sitten keskilinjalta pari askelta maalimiestä kohti ja lähetin, sitten se meni sinne. Koska koirasta ilmeisesti rutiininomainen satunnainen haukkuminen on niin tylsää, niin otettiin niin, että maalimies on ihan keskiviivan tuntumassa ja kun annan koiralle "ukko" käskyn, niin maalimies lähtee juoksuun ja koira sitten lähtee tätä jahtaamaan, kunnes huudetaan maahan, jolloin maalimies menee kyykkyyn ja palkkaa koiran. Tämä nostatti Saguria ja siihen sitten lopetettiin, jäi hyvä maku koiralle suuhun.
Maalimiehenä olin sitten kaikille muille koirille, paitsi Terralle ja omalleni, kivaa kyllä oli, vaikka mulla kai oli huono floo, kun jotenkin hajamielinen olin sen liikkumisen suhteen, mutta ens kerralla sitten paremmin (:
Tunnisteet: haku