Oih ja voih. Ikuinen ongelma kaikessa nimeltään kepit. Oon jotenkin aina vannoutunut tekemään takaperin ketjuttamalla, sillä se oli se juttu millä oli järkevää tehdä. Saa super itsenäiset kepit. Ja ihan varmasti saa. Mun olisi vissiin kuitenkin pitänyt ottaa huomioon se, että kaikki tavat eivät sovi kaikille koirille vaikka sitä miten jaksaa hakata päätä seinään.

Moira on tavallaan osannut kepit vähän reilu puoli vuotta. Se menee tavallaan aina siihen, että se osaa 10 sit se osaa 12 sit se ei osaa ehkä kun neljä ja välillä ei meinaa mennä kolmeakaan. Sitten taas osataan 6 sitten ehkä 10 mutta sitten ei taaskaan osata kuin neljä. Moira on myös luonteeltaan sellainen, ettei se kestä kauaa epäonnistumista ja sitten se alkaa yliyrittämään. Tämä Moiran tapauksessa tarkoittaa sitä, että se rupee tarjoamaan ihan mitä mieleen juolahtaa eikä kuuntele tai meinaa rauhoittua.
Kun koira on päässyt tähän mielentilaan, on sen onnistumisen tarjoaminen todella hankalaa. Se koira on jo niin out tästä koko hommasta. Tämän vuoksi nämä kepit on ahdistanut minua joten minun ratkaisu on ollut se, etten vaan treenaa niitä :D Ei vissiin kuitenkaan tule kisavalmiiksi sillä tavalla.

Sama kauhu on pätenyt myös kontakteihin, mutta olen hiljalleen päässyt kammosta eroon. A-este on pakko ottaa juoksarina, kun kuluu olkapäät jos se rojahtaa siitä vauhdista niin jyrkästi pysäreille. Osumat alkaa olemaan aika hyvät ja annan mennä Moiran parhaimmalla katsomallaan laukalla. Mun kriteerit on A:ssa tosi matalat, koska haluan ettei se ole tarpeettoman kuormittavaa. Riittää siis yksikin tassu, mutta joku siihen täytyy osua. Harmittaa, ettei sen laukka ole niin siisti, koska jos se tulee neljällä, niin se hätinä osuu kontaktille, mutta viidellä taas se rytmi on vaikea.

Puomi taas on vieläkin kammotavampi kuin kepit ja sitä ei ollakaan hetkeen treenattu..

Keinu taas oli ihan sairaan hyvä! Voi hitsi se juoksi ihan siihen päähän ja jäi kauniiseen 2o2o :)! Ikävä juttu kyllä siinä, että Moirasta keinu oli niiiiin kiva, että se saattoi välillä karata keinulle ja paukuttaa sitä itsekseen. No sitten kävi jossain vaiheessa niin, että se paukautti omille varpailleen sen keinun ja sen jälkeen se onkin ollut aika jännä. Treenaamme superpalkalla ja muilla avuilla keinua ja menee jo paljon paremmin. Moira uskaltaa taas itse paukuttaa keinun päätä.

No joo. Kaikkea sitä pitäisi tehdä. Olen ladannut AgiNotesin muutama viikko sitten ja siitäkin on ollut jonkin verran apua. On ehkä huomannut sen, että monissa treeneissä on ollut onnistumisia ja mitkä teemat toistuu.

Mianen kanssa ollaan käyty kentällä varmaan kuusi kertaa. Hän osaa hienosti putken ja takaakierron, muuta ei oikeastaan olla tehty eikä varmaan hetkeen tehdäkään. Päästiin onnekkaasti tässä huhtikuussa pentukurssille, mikä tämän maailmantilanteen vuoksi on aika yksärimallisesti. Muut pennut ovat jo melkein vuoden ikäsiä ja meitä edellä, mutta meidän kanssa tehdään sitä mitä he tekivät talvella - eli leikitään, opetetaan superpalkkaa ja palkalle menoa. Näin saadaan vauhtia, itsevarmuutta ja fokusta. Mianella on vähän "paha tapa" lähteä lelu suussa rallattamaan ympäri kenttää.
Tässä päästään siihen, että sinänsä joo koira saa ns. päättää parhaimman tapansa leikkiä. Ei aina tarvitse repiä. Mutta sitten taas näin alussa ei ehkä ole ihan ok, että se pentu huitelee 50m päässä ja jää nyhtäämään karvalelusta karvoja irti eikä tule luokse vaikka miten heiluu :D Eli hän saa valita tämän tavan sitten myöhemmin, kunhan ensin on tottunut siihen että mamman kanssa parasta jee ja muutenkin yhdessä tekeminen. Eikä se sitä ole että olisin jotenkin tylsä, mutta lelu on niin kiva että sen kanssa ensin juostaan ympyrää ympri kenttää ennen kuin tullaan luokse.

Meillä on Mianen kanssa sunnuntaina taas treenit ja Moiran kanssa lauantaina Sanni Kariniemen treenit ekaa kertaa toooosi pitkään aikaan. Ei ehkä olla ihan kauheasti siitä edistytty mutta ehkä vähän! Tulee kiva viikonloppu :)!



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.