Agirodussa kipastiin A- ja B-agiradoilla. A oli samalla Finnish Open SM-kisa, mistä sitten 7 parasta I-luokkalaista, 15parasta II-luokkalaista ja 25parasta III-luokkalaista pääsee epäviralliseen finaaliin. Eka rataantutustuminen alkoi 9.40 ja toisen piti 17.30, mutta olikin tunnin myöhässä.
Ekan radan tuomarina oli Sari Mikkilä. Rata oli aika suoraviivainen, eikä siinä ollut ohjauksellisesti mitään kummoista. Mä nyt tietenkin olin aivan mielettömässä paineessa - en pystynyt syömään, oksetti, tärisytti, mikään ei tuntunut hyvältä. Onneksi oli kannustusjoukot mukana ;) Yhdessä vaiheessa mä vaan valitin että miten kadun koko ilmoittautumista ja uhkasin jatkaa postimerkkien keräilyä, kun tämä koirailu on niin stressaavaa!
Kisasuunnitelman pääpointti oli vaan varmistaa aivan kaikki mahdollinen, koska se on ihan sama mikä aika sieltä tulee, kunhan sieltä tulee se haluttu tulos.
Jännittäminen onneksi loppui aika pian kun radalle päästiin :D Ei oikein ollut enää aikaa jännittää. Cecil ei kyllä ollut vauhdikkaimmillaan, vaikka musta se silti tuntui hirveän nopealta, niin videolta ei näyttänyt ainakaan alussa siltä. Varmistelin melkein jokaisen esteen huolella ja siitähän meinasikin soppa syntyä, kun mun hieno plääni keinu-muuri -välillä lakosikin käsiin.
Pelastus oli kyllä melkoinen ja voitonriemu oli vieläkin suurempi, kun sain kuin sainkin koiran yli muurista ja huudettua vielä putkeen. Edessä oli vielä kepit ja ahdistava loppusuora, joten en voinut edes huokaista helpotuksesta. Mulla oli siis pointtina siirtyä koiran oikealle puolelle, jotta mun ei tarvitsisi takaaleikata muuria. Noh, en katsonut koiraa tai tehnyt mitään kunnolla, niin koira ei tulekaan vasemmalle puolelleni. Huidoin ja kitisin paniikissa koiraa eteenpäin ja onneksi se tepsi!
Tuloksena A-radalta -10,18 LUVA ja sija 12. Noin kaukaa emme FAO:n päässeet, mutta eipä se haittaa ollenkaan, kun siellä oli tarjolla kolmosten rata. Ehkä ensi vuonna sitten!
Toka rata olikin aivan mieeeelettömästi hankalampi. Tuomari oli Kari Jalonen. Mulla ei ole vielä lähellekään niin kehittynyt silmä, että mä osaisin katsoa linjaukset tarkasti tai ajatella rataa tarpeeksi monipuolisesti niin koiran kuin ohjaajankin kannalta. Kaikki esteet olivat jotenkin lomittain ja esteitä oli ns. tyrkyllä eli jos ei ollut todella todella todella tarkka ohjaamisesta, niin koira oli joko vetänyt jollekin kontaktille ennen aikojaan tai kontaktin yli. Onneksi Elena auttoi miettimään erinäisiä ongelmakohtia tarkemmin, mutta enpä mä niitäkään viisauksia enää kentällä osannut soveltaa, joten rumaksihan se rata parissa kohdassa meni :D
Kuumuus ja väsymys painoi mulla ihan kunnolla. En oikein kerinnyt hahmottamaan ohjauskuvioita, kun tutustumisaika tuntui valuvan todella nopeasti hukkaan. Yritin silti parhaani ja Cecilillähän oli tokalla radalla ihan erilainen draivi :D Koko rata oli tosin ihan pelkkää toivotaan-toivotaan ja yllättävän hyvin meni siihen nähden. Mun piti varmistella tuhat kohtaa, ettei se mene ohi, mutta en mä kyllä kerinnyt sitten enää mihinkään ajoissa. Cecil ei kuitenkaan vielä ole erityisen estehakuinen, niin sitten ainoa asia mitä mä tein oli se, että juoksin aivan täydellä vauhdilla sen perässä, huusin ja huidoin.
Puomin ylösmeno kontaktin poisjääminen oli omaa syytäni, kun en suoristanut koiran linjaa. Sillä ei ollut mahdollisuuttakaan tulla puomille niin kuin pitäisi, vaan se sitten hyppäsi siitä sivusta messiin. Mä kans olin katsovinani, että se ottaa alasmenokontaktit, mutta eipä se näemmä ottanut. Mun olisi pitänyt katsoa tarkemmin, mutta olin niin väsynyt enkä vaan enää keskittynyt.
Sama hihhulointi jatkui loputkin radasta. Keinu oli aivan hirvittävää roskaa ja sitten tapahtui se surkujuttu, eli kepit kusivat.
Kepit olivat vinot ja ilmeisesti koiraa olisi pitänyt ensin vetää itseään päin ja sitten lähettää koira kepeille. Mä tarjosin koiralle keppejä suoraan, niin sehän ei sitten onnistunut. Se sitten vaan kusi kerta toisensa jälkeen ja lopultahan se sinne meni. Ikävä kyllä en ottanut huomioon sitä, että kepit ovat aivan reunassa ja jyrkästi vinot, niin sehän tuli vikasta välistä pois. Kuumuus veti veronsa enkä kehdannut muutenkaan vaatia koiralta noin vaikeaa, joten annoin olla. Mulla alko jalat olemaan aivan maitohapoilla ja auringonpistos alkoi tuntumaan + hyllykin oli alla niin juostiin sitten vain iloisesti loppuun.
Vikalta radalta siis HYL.
Cecil sai hurjasti kehuja ja rapsutuksia mm. Oonalta, Maijalta, Riitalta, Elenalta ja tietenkin minulta. Mössötin oli oikein pätevä ja tästä on hyvä jatkaa. Huomenna vielä joukkuerata!
