Päätettiin jälleen kerran suunnata Ojankoon Maijan ja Oonan kanssa. Mukaan tuli tällä kertaa omasta laumasta trikit. Kuumahan siellä oli, mutta onneksi siellä aukealla treenialueella tuuli aluksi ainakin vähän. Viisi tuntinen treenatessa vierähtikin, ei sitä edes tajunnut miten paljon kello oli kun oli niin hauskaa! Treenien päätteeksi koirat pääs kans leikkimään. Sagurista Nauru oli yli-ihana ja niin oli Kida ja Orakin, mutta vastarakkautta Sagur ei tytöiltä saanut. Paitsi vähän Naurulta.

Maijan taiteilema rata. Tuo putki numero 17 suoritetaan ennen puomia.
Tehtiin Cecilin kanssa 1-8. Alkupätkä oli jo sellainen kauhistuttava, mutta yllättävän hyvin se meni! Maija ohjasi minua tekemään vekin aitojen 1 ja 2 välissä, jolloin siirtyminen kolmoselle oli huomattavasti helpompaa. Ei sillä että olisin siinä mitenkään onnistunut, kun olin aina armottoman myöhässä. Aikamme sitä jankattiin ja otettiin sitten vain pätkää 2-3 ja putkea 17. Oli tosi voittajafiilis kun saimme sen lopulta toimimaan.


Puomi oli taas jotenkin ihan pirun kummallinen. Ihan sama juttu kuin eilen, eli se aluksi käyttäytyi aivan kuin ei kontakteilla olisi eläissäänsä koskaan ollutkaan ja kieltäytyi menemästä. Sitten kun sen sai kerran tai kaksi vedettyä, niin sit se taas haki sinne normaalisti ja veti sen hyvällä vauhdilla. En ymmärrä tota logiikkaa, että se on aluksi aivan karmea kummitus vaikka sitä ollaan jankattu tässä nyt jo monet treenit, niin sitä täytyy aina kauhistella ja sitten ollaankin ihan kuin puomilla tai A:lla kiipeily olisi maailman normaalein ja kivoin asia.


Puomilta sitten siirryttiin tekemään 5-8, taidettiin me ehkä kerran ottaa ysi ja kymppikin. Tää pätkä olikin mulle itselleni superjännä kun oppi niin paljon uutta, vaikka kyseessä onkin vain neljän esteen suorittaminen. Taisin vahingossa tehdä yhdessä vaiheessa päällejuoksun, mutta kyllä sit lopulta saatiin se tehtyä läpi. Mulle opetettiin sitten myös pakkovalssi esteellä 9. Sitä harjoitellaankin sitten lisää seuraavissa ohjatuissa, mutta oli mahtavaa saada pohjustusta jo nyt.

Harjoiteltiin sitten vielä niitä keppejä, kujakepeillä taa taitaa nyt sitten luonnistua. Maija autto palkkauksessa. Aluksi mä meinasin että palkaksi kävis hyvin pallo, mutta likka tuntui olevan jo niin väsynyt, että paras palkka tolla hetkellä oli namit. Cecil joka kerta veti alun hyvin, mutta sitten se oikaisi jostain kohdasta ja rynnisti Maijan luokse. Muutaman toiston jälkeen se jo älysi jälleen juosta sitä suoraan. Kyllä ne tästä lähtee!



Sagurin kanssa ei kyllä mitään tähtitieteellistä tehty. Päästin sen vapaaksi ja se riensi heti putkiin ja oli ihan jeejeejee. Sitten otettiin rakennekuvaa! Sagurilla nyt ikää se 8v 7kk, turkin ajelusta on vähän yli 5kk. Hyvin tavalliselta jo näyttää, normaalisti vähän pidemmät karvat "säärissä" ja sitten vatsan alueella, mutta kyllä se muuten näyttää jo aivan itseltään. Eiköhän se syyskuussa jalostustarkkiin ole jo pehkon näköinen, paitsi että siihen mennessä mun on viimeistään trimmattava noi tassut kunnollisiksi kun nyt ne on tommoset lumikengät + korvahapsuja + kinnerkarvoja. Toistaiseksi sillä ei ole mitään väliä, niin olkoon raihnaisen näköinen.
Kätevähän tää turkki on näillä keleillä, kun ei hirveän paksu ja pitkä ole. Sagurin turkillahan on toi järjetön logiikka että suuri pehkotukka kesällä ja talvella pudotetaan kaikki.
Otettiin Saken kanssa tota 5-8 pätkää pätkissä ja sit vaan lisää putkia ja siirryttiin suoralle putkelle ja sieltä suoraan putkelle 13 yms. Sellaista ihmeellistä heilumista, ei mitään systemaattista tai suunniteltua. Jotain esteitä ja pääasia että on kivaa. Ja kyllähän sillä olikin! Pieni collievanhus ei ole aikoihin näyttänyt noin onnelliselta!



Aika onneton.



Ora, Nauru ja Cecil veteli tosiaan hullua rallia. Nopeasti se väsymys ja uupumus unohtui kun pääsi rallattelemaan kavereiden kanssa. Ora oli sitä mieltä että kaksikko oli aivan varmasti pystyttänyt jonkun salaliiton, kun Nauru ja Cecil yksissä tuumin yritti viedä Oralta sen aarrekeppiä. Halukkaat pääsivät myös pulahtamaan ojassa. Cecil ei ihme kyllä pulahtanut innokkaasti mukaan, vaikka se selkeästikin harkitsi sitä. Se kahlasi ja oli kaulaansa myöten välillä vedessä, mutta jalat se halusi pitää tukevasti maassa. Sagurille nyt ei tullut mieleenkään upottautua yhtään mihinkään. Sinällään tosin ehkä ihan hyvä, ettei Cecil pulikoinut kunnolla, muuten bussissa olisi haissut... noh... märkä koira.