Riitta tuli eilen päivällä Fiiliksen ja Nannin kanssa tänne.
Aluksi katsoimme perinteisen häkkikentän, mutta valitettavasti se on nyt jäädytetty (yrittää varmaan luistelukenttää matkia, mutta jää on niin paskaa siellä, ettei sinne kukaan mene luistelemaan), joten kävelimme etiä päin. Sieltä löytyi sitten toinen kenttä, joka oli paaaaaljon suurempi kuin tuo minimaalinen "häkki", se oli jopa aurattu eikä ihmisiä pahemmin kulkenut siitä. Ihmeellistä, miten en ole aikaisemmin käynyt siellä. Oleskelimme siellä sitten hetken ja jatkoimme sitten lenkkiä. Löytyi mahtava lenkkireitti, en ole sielläkään koskaan ennen käynyt. Paljon upottavaa ja koskematonta lunta, mutta sitä kaikkea kierteli kuitenkin pieni tallottu tie. Fiilis ja William juoksentelivat onnellisina ympäriinsä. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin William oli mukana kaikessa, sillä W oli aristellut Nitaa, Kianaa, Noomia, Jadonia ja Hekaa, mutta ilmeisesti nyt on sitten tullut lisää ikää, eikä enää pelota. Tai jotakin. Nannin häntä taas houkutteli Williä. Meinasi useasti siihen tarttua, mutta semmoisen katseen sai Nannilta, että päätti hillitä itsensä :D. Sagurilla oli vaikeuksia hillitä itseäänsä Fiiliksen lähellä, joten joutui olemaan kiinni suurimman osan ajasta. Fiilis tuoksuu niin hyvältä, että Sagur alkoi hääräämään sen ympärillä niin ärsyttävästi ja kosiskelemaan. Mutta eipä voi mitään, sai ainakin pienen hetken olla vapaana.
Kaikkien kuvien Riitta K, paitsi Williamin rakennekuvien. Lisää kuvia täältä.
Kielikoiria.
Fiilis ja William fiilistelee.
Yritin saada Williamia pysymään hetken paikoillaan sen aikaa, että itse poistun taustalta, se oli varsinainen mission impossible :D lopulta pienen väännön jälkeen se jämähti hetkeksi paikoilleen. Sagur oli tietenkin paljon helpompi siinä.
Palkkalapanen vieressä.
<3 on se kyllä niin hieno.
Olimme hetken täysin tietämättömiä olinpaikastamme, mutta lopulta tajusin missä olimme. Suuntasimme alas lumisilta kallioilta ja ajattelimme hetkeksi pysähtyä treenaamaan. Riitta kokeili Saguria ja Williamia ja minä otin sen aikaa kuvia.
Fiilis ja Nannikin pääsivät posettelemaan. Tarkoituksena oli vielä treenata hieman Sagurin seuraamista, mutta olikin jo kiire kotiin, joten ei ehditty.
William reilu 11,5vka.
Lauantaina olisi sitten Sagurin ensimmäinen rallytoko. Jännitys ei ole aivan vielä iskenyt onneksi. Saana tulee luultavimmin mukaan henkiseksi tueksi ja katsomaan, voipi olla että ihan videota tai kuviakin saadaan (:
Tunnisteet: kaverit