Voi tätä onnistumisen määrää! Kävästiin taas ohjatuissa perjantaina, rataa tehtiin pätkissä ja tuntui menevän todella mainiosti!

Päästiin aika muikeesti A:lle asti, mutta pussi oli todella hidas. Välistäveto oli jotenkin myöhässä jatkuvasti, Cecil ehti kutosen jälkeen todella pitkälle ja olin itse armottoman myöhässä. Lähdin sitten tekemään (muistaakseni) pakkovalssia seiskalla ja Cecil irtosi tosi kivasti kasille sen aikaa kun tein persjättöä. Kepit jätettiin väliin ja jatkettiin sitten kympiltä.

Keinulla taas joku ihan ihme ongelma. Ehkä jatkossa jätetään keinu kokonaan pois radalta ja tehotreenataan sitä (näemmä pussi on nykyisin kans niin hidas että sitä täytyy myös, ja sit se rengas kun sekin on alkanut kusemaan...). Aikaisemmin toiminut vallan loistavasti, nyt viime treeneissä ja tän viikon ohjatuissa se on kussut urakalla. Kielsi, hidasteli, stoppaili, panikoi.

14-16 oli jännät. Aluksi kokeilin heittää koiran oikealla kädellä ja se onnistuikin pariin otteeseen. Siinä sitten pieni pyörähdys ja hirveellä vauhdilla eteenpäin. Putkelle ei meinattu oikein päästä, koira luki persjättönä omien mokieni takia. Otettiin sitten muutaman kerran uusiksi, mutta ei enää toiminutkaan. Mun liike töksähteli viidellätoista eikä koira enää hypännyt sitä kun tultiin vauhdilla ja sit vaan töks.
Kokeiltiin tavattoman monta kertaa, mutta se sit jumahti siihen. Ehdotettiin, että voisin vaan heittää sen vasemmalla kädellä ja vetää sitten kuudelletoista. Eli koira kiertäisikin sitten sen toisen siivekkeen. Tää sitten toimikin paljon paremmin! Cecilille se oli niin reilusti helpompaa ja mäkin nyt jaksoin luottaa siihen että se ottaa sen kuudentoista ja menee seittemälletoista. Vaikka aluksi mietin että vetääköhän se 16 ohi ja hakeekohan se sitä 17 itse kun itse suksin jo hirveällä kiireellä esteelle 18 ohjaamaan tulevaa päällejuoksua. Päällejuoksu onnistui silleen ja silleen. Kuten aijemmin todettu, että koira luki persjättönä omien mokieni takia eikä päästy putkelle asti millään. Otin lelun käteen ja vedettiin koko 14-18 pätkä ja palkkasin sitä toivottuun kohtaan. Siihen olikin hyvä jättää!



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.