Jotkut ehkä muistavat, että olen puhunut Spidi-kissastani. Spidi on leikattu maatiaiskissa - ihana ja seurallinen semmoinen. Se vastaa naukuen omaan nimeensä, osaa antaa tassua ja tulee luokse kutsusta. Spidi on 11-vuotias, eli ollut osana elämääni järjettömän pitkään. Jätkä on kuitenkin muuttojeni vuoksi jäänyt äidilleni asumaan välikaikaisesti, mutta tulee todennäköisesti äidilleni jäämään, sillä muuten William jäisi aivan yksin ja hyvinhän se täällä pärjäilee. Rakas se on kuin mikä ja meidän koko perheelle tavattoman tärkeä.

Spidi on myös varmaan kaikista sisäkissoista sisäkissoisin, se ei uskalla valjaissakaan mennä ulos. Spidin ulkoiluun onkin kuulunut vain parvekkeilla hengailu ja siitä se on aina tykännyt. Kesällä on kiva ottaa aurinkoa ja talvella kökkiä lämpimässä ja karvaisessa raapimapuussa haukkaamassa vähän raitista ilmaa. Sille ei ole koskaan tullut mieleenkään aidatulta alueelta poistuminen, sillä aitojen ulkopuolelta löytyy aivan liian iso maailma pienen kissan aivoille.

Tänään yöllä joskus 2 maissa Spidi oli kuitenkin ilmeisesti löytänyt jonkun hiiren tai linnun ja lähtenyt sen perään aitojen ulkopuolelle. Äitini etsi sitä ihan koko yön ja aamulla minä ajoin Paloheinästä avuksi. Äitini kotia vastapäätä on iso rakennusalue ja pelkäsimme Spidin juosseen sinne piiloon, sillä se on oikeasti törkeän vaarallinen paikka pienelle elukalle. Onneksi rakennustyömaalla oli miehiä töissä, jotka lupasivat pitää silmät auki, mikäli kissa näkyy jossain.

Spidi on kerran aikaisemminkin karannut. Vuosi taisi olla 2006, kun muuttomiehet säikäyttivät kissan ja se pääsi livahtamaan jotenkin ulos. Mutta silloinkin Spidi vaan kökki jossain puskassa suoraan talon edessä. Täällä ei ole välittömässä läheisyydessä puskia, minne pääsisi piiloon.

Laitoin Spidistä kuvan Facebookiin ja pyysin jakoja. Heitin myös ilmoituksia Petsieen ja muualle. Ei tainnut mennä kuin 28 minuuttia kun äitini puhelimeen tuli ilmoitus, että Spidin näköinen kissa on löytynyt Viikin löytöeläintalon sivuilta. Tuli jotenkin täydellisen typerä olo, että miten ihmeessä ei tajuttu ottaa sinne yhteyttä. Minä vielä äidille ajaessani ajattelin, että ihan ekana katotaan löytöeläintalot läpi ja sit heitetään Faceen jakopyyntöjä Spidistä kuvan kera. Se nyt jotenkin vaan unohtui :D viestejä tuli vielä tiuhempaan. Ihanaa, että ihmiset ovat olleet hereillä ja näin avuliaita!
Ja totta tosiaan, siellähän oli kuva kauhistuneen näköisestä, lautassilmäisestä kissasta. Kiittelin tekstarin lähettäneitä ja soittelin Viikin löytöeläintalolle.

Sieltä se sitten löytyi. En olisi ikinä uskonut, että näkisin Spidiä. Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta, kun kissa oli ihan priimakunnossa. Sit vaan kantoboksii, palvelumaksun maksu ja ajo äidille. Äitikin oli herkkänä, kun rakas kissa löytyi elävänä. Olihan ressu 12 tuntia kadoksissa, mikä on noin ulkoaralle sisäkissalle aika vaikea paikka.

Koirat olivat oikein innoissaan nähdessään velipojan. Cecil etenkin, kun se nyt on ihan BFF ton kissan kanssa.


Ei voi siis muuta sanoa kuin että järjettömän paljon kiitoksia sille ihanalle ihmiselle, joka Spidin löytöeläintaloon toimitti. Pohdimme porukalla kyseisen henkilön viitseliäisyyttä. Että henkilö on oikeasti nähnyt yksin heiluvan kissan, uskaltanut lähestyä sitä ja ottaa sen kiinni ja vielä vaivautui toimittamaan sen omalla ajallaan omasta pussistaan löytöeläintaloon. Jos joskus törmään tähän tekstiin, niin olet hieno ja upea ihminen. Kiitos.