Olin edeltävänä päivänä pakannut suurimman osan kamoista. Päivällä lähdettiin Wiltsun kanssa kauheiden tavarakasojen kera Vantaalle. Jasu tuli hakemaan meidät sieltä. Jasminen Luna oli mun seurana takapenkillä, Capo etupenkillä, Nita, Noomi ja Wil sitten takakontissa. Mökki oli Iittissä, sinne oli siis hieman matkaa, muttei kuitenkaan mitenkään hirvittävän pitkä. Matka taittui ihan mukavasti. Pysähdyttiin kaupalla ja jatkettiin. Oltiin perillä illalla. Mökki oli tosi ihana. Ylempänä yksi ja muutaman metrin päässä toinen mökkerö ("alakerta"). Mökki oli järven vieressä. Koirat juoksivat melkein heti uimaan. Wil kuitenkin pidättäytyi siitä huvista.


W juoksenteli ulkona suurimman osan. Aluksi sitä jänskätti uudet koirat, mutta innostui sitten riehumaan ja teki paljon aloitteita. Eniten se tykkäsi leikkiä Capon kanssa. Painia ja hippaa. Lauma juoksenteli sukkula-Noomin perässä kuin viimeistä päivää, muttei kukaan saavuttanut sitä. Wiltsukin innostui jahdattavaksi ja sitäkin jahdattiin ympäri pusikkoja. Se oli siitä hurjan mukavaa.
Purettiin tavaroita, syötiin, hengailtiin ja pelattiin paljon korttia. Mökkiviikonlopun avainsana taitaa ollakin Järvi.

Seuraava päivä kulki samoissa merkeissä. Kävästiin koirien kanssa illalla pellolla.


Pölliet.




Wiltsu oppi nopeasti epätoivotun tempun. Sillä on paha tapa kerjätä, nyt se meni liiallisuuksiin. Se nosti etutassut pöydälle. Käskettiin se aina alas ja kun se teki sen, niin palkattiin. Se huomasi sen, että jos se tekee jotain tarkoituksella väärin ja sen jälkeen oikein, hän saa palkan. Sitten se lopulta johti siihen, että se steppas edestakaisin ja odotti palkkaa. Siihen loppui palkkaaminen ja lopulta se Willinkin steppaaminen loppui.
Katteltiin loppuillasta Step up 2 ja osittain Napapiirin sankarit. Nukahdin kesken kaiken :D....

Sunnuntaina heräsin jo puoli kahdeksalta. Laitettiin Lindan kanssa puita takkaan, kun oli aika vilpoista. En saanut kyllä enää unta, joten menin ulos istuskelemaan.

Koska sunnuntaina täytin vuosia, syötiin suklaakakkua ennen kuin alettiin tiskaamaan viikonlopun tiskit ja pakkailemaan kamoja kasaan. Jasu oli ihanasti ostanut kakkuun kynttilöitäkin :D

Ennen lähtöä otettiin koirapoppoosta kuva!


Noomi, Nita, William, Luna ja Capo.

Paluumatka meni nopeammin. Torkuin välillä, väsytti ihan tajuttomasti. Päästiin Vantaalle ja hipsuttelin kamojen + Willin kanssa suoraan bussipysäkille.
Kun päästiin himaan Sagur kömpi melkein mun syliin onnesta. Se kanssa pusutteli Wiltsun kanssa, jonka jälkeen W kömpi äidin syliin iloissaan.

Oli tajuttoman mahtava vkl!

Lisää kuvia täällä. Kaikkien kuvien Jasmine L.

Sunnuntaina on sitten rallykisat. Jänskättää nyt jo. Täytyy tarkasti katsoa ettei se vapauta itseäänsä mihinkään, tulisi sitten taas hylly ja kylläpäs se vituttais.



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.