Lähdimme sunnuntai-aamuna Riitan kanssa Karjaan näyttelyyn, missä valokuvasin kaikki nahkat. Fiilis oli ERI2 SA ja sitten matkasimmekin pariksi tunniksi takaisin Tervakoskelle ennen Agirodun seuraavaa osiota.

Oli vielä kuumempi kuin lauantaina. Tuntui ihan kuin olisi pätsissä. Harmitti niin vietävästi, kun siellä olisi ollut Hurtan viilennysloimi alennuksessa, mutta eipä mulla rahaa siihen hätään ollut. Onneksi siellä oli kaksi letkua, joten kastelin muutamaan otteeseen Cecilin vatsan ja kyljet.

Olimme Sössön kanssa ALO L radalla ja starttasimme toisina meidän joukkueesta. Tuomarina oli Kim Kurkinen, joka ilmoitti, että hylätystä tulee 25 lisäsekuntia ja vitosesta aina se 5. Joukkueviestissä starttaa siis neljä koiraa ja yhteisaika on se mikä ratkaisee.

Me saatiin Sössö kanssa 10 lisäsekuntia. Toi putkijuttu oli aivan käsittämättömän typerä moka minulta :D En ohjannut ollenkaan ja oletin, että koira menee. No ei mennyt.
Meinasin kaatua naamalleni kohdassa 0:21, mutta onneksi se ei näytä niin pahalta videolla! Sain käsillä onneksi vastaan, joten polkaisin itseni ylös.

Pyöräyttäminen oli kyllä huono idea ennen loppusuoraa. Vaikka me juuri Mustosen koulutuksessa treenattiin oikeanlaista pyöräytystä, niin tuossa ohjasin niin leveästi, että koira kaarsi kuin Silja Line konsanaan.

Toiseksi viimeisellä esteellä tuli toinen femma. Ihmisiä on videon edessä, joten ei ihan kunnollista analyysia pysty tuosta tekemään. Aluksi olin aivan hämilläni, että miksi ihmeessä se koira tulee väärältä puolelta _taas kun pienoinen déjà-vu pyöri mielessä meidän lauantain A-radan kohdalla. Joten uskoisin syynkin olevan hyvin samanlainen!
Hölmö ohjaaja oli eksynyt liian keskelle estettä ja koira valitsi sen puolen mikä siihen kohtaan tuntui paremmalta. Mitä muutakaan se olisi voinut tehdä, kun en kunnolla ota sitä haltuun kummallekaan kädelle.

Lähdimme välittömästi Cecilin vuoron jälkeen, kunhan ensin oli koiraa taas vähän suihkuteltu vesiletkulla ja jäähkä saatu tehtyä. Oli kiire takaisin pakkaamaan ja pitihän sitä kuluttaa pienoinen hetki hyvästellen hoitokoirat Leena, Jaana, Meeri ja Pipa!



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.