Viime aikoina en hirveästi ole juossut (enemmänkin pyöräillyt). Mutta siltikin heikon treenaamisen jälkeen päätin lähteä kokeilemaan onneani uudemman kerran 10km juoksutapahtumassa Helsinki Midnight Runissa! Mukaan tuli kannustamaan ja kuvaamaan meininkejä kämppäkaverini Ready to Go Whenever:n Nina ja juoksuseuraksi Pawsomness:n Satu!
Oli kyllä huikea olla porukalla. Pisti sää ärsyttämään huomattavasti vähemmän. Satoi kuin aisaa koko tapahtuman ajan. Jossain välissä sitä vaan lopetti välittämästä sateesta. Kastutaan kuitenkin :D Kenkien sisällä oli varmaan 33% maailman vesistöistä päivän päätteeksi. Litisi ja lätisi mukavasti juostessa.

Häppeninkiä oli vaikka hur mycket. Oli sambatanssijoita, cheerleadereita, DJ, ihan törkeen magee pyroshow, bändejä, valosettiä, lämmintä kahvia ja törkeesti porukkaa. Tietenkin sää verotti jonkin verran kadulla tsemppaavia ihmisiä ja osallistujia, mutta 9777 ihmistä tuli maaliin. Ilmoittautuneita oli käsittääkseni hieman yli 12 000.

Ylempänä näkyy reittikartoitus missä ohjelma pyöri. Alempana on minun juoksureittini. Kengännauhoihin tuli kiinnittää chippi ja matkan varrella oli samanlaisia aikamattoja mitä on agikisoissakin. Siitä saadaan eksakti aika jokaiselta osallistujalta pitkin matkaa. Aikani oli tosiaan 1h 18min 26sek. En ole aikaisemmin juossut pitkiä matkoja asfaltilla, mutta aikaan olen kyllä tyytyväinen, sillä tulos on minun näköinen.

Satu ja minä ennen lähtöä
Lähdimme matkaan Satun ja Ninan kanssa joskus hieman yli kahdeksan Rautatieasemalta. Heitettiin kamat tavarasäilytykseen Helsingin yliopistoon ja matkasimme kohti Senaatintoria. Valoja oli joka puolella ja niitä heijastettiin Tuomiokirkkon ja muiden rakennusten seinille. Isolla lavalla soitti joku livebändi. Oli joitain kojuja ja törkeästi ihmisiä säästä huolimatta. Kello 21 alkoi lämppä. Lavalla näytettiin liikkeitä ja kannustettiin tekemään perässä.


En tiedä mille nauroin, mutta ilmeisesti oli tosi hauska juttu

Ryhmittäytyminen omiin ryhmiin alkoi. Juoksin ryhmässä 7a, tavoiteaika 70-90min, eli lähtö oli viimeinen. Jokaisen lähtöryhmän kohdalla oli aivan mielettömät pyroshowt, ilotulitukset ja musiikki pauhasi. Aivan siis mieletön tunnelma, en oikein pääse siitä yli :D




Ensimmäiset 5km meni ihan jees. Sit jo alkoi pistämään ja tuntumaan asfaltti ikävästi nilkassa. Sanoin Satulle, että mun on pakko hidastaa ja kannustin Satua menemään omaa tahtiinsa. Tiesin että joutuisin keskittymään ihan erilailla hengitykseen kuin ensimmäiset 5km. Meininki alkoi helpottamaan hieman 7km jälkeen kun pääsin jonkinlaiseen ihmeelliseen zoneen. En nähnyt ketään, en ajatellut mitään, mä vaan kuuntelin mun hengitystä. 8,7km kohdalla rupes reidet leikkaamaan kiinni. Viimeksi taisi käydä niin kun pyöräilin 40km. No ei siinä mitään, joku 100m kävelyä ja ravistelin jalkoja. Viimeinen mäki tuli lähellä maalia. Sen koitin vielä epätoivoissani pomppia ylös.

Sit vaan kävi jotain. Et kun kuuli maalialueelta tulevan musiikin, vaikkei nähnyt sitä, niin itelle iski törkeä Taistelu-Jaska -meininki. Sit viimeiset 300m, mä juoksin vaan täysiä. Ohitin karmean määrän ihmisiä vikalla suoralla maalia. Viimeksi olen juossut noin lujaa varmaan muutama vuosi sitten agikisoissa kun piti juosta melkein rinta rinnan Cecilin kanssa loppusuora maaliin! Kaikki mikä irti lähti, ihan sama miten jalat kramppas ja alaselkä oli kipeä. Mut täysiä.
Hetkeksi menin märälle katukivetykselle istumaan maaliintulon jälkeen. En löytänyt Ninaa enkä Satua hetkeen mistään. Kävin hakemassa jakopisteiltä Alpro:n jonkun kaakaojuoman, banaanin, vähän energiajuomaa ja Sportyfeelin proteiinipatukan. Mulla on aina kamalat ennakkoluulot niitä kohtaan, koska yleensä ne maistuu aivan karmeille ja koostumus on vähintäänkin ällöttävä. Olin aivan äimistynyt, että toi oli oikeasti hyvää. Siis tosi _hyvää_.

Ei siinä. Sit takas yliopistolle vaihtamaan vaatteet. Taidettiin poistua tapahtumapaikalta 00.30. Kotiin saavuin 1.35. Voin kyllä todeta että voimat olivat aika lopussa. Kupillisen teetä vielä vedin ennen kuin vaivuin koomaan.

Ihan jees paita jäi muistoksi tapahtumasta! Onpahan sitten tuolla kaapin perällä sotasaaliina. Mä en taida juurikaan tän vuoden puolella juosta enää asfaltilla ellei ole ihan pakko. Lokakuussa on yksi polkujuoksutapahtuma ja sit on melkeen pakko mennä Halloween-runiin. Jonkinlainen asu pitäis varmaan keksiä. Onneksi siihen on aikaa.
Cecil ja pentu kotiutuvat tässä parin viikon kuluttua! Pennulle on jo hankittu hihna, panta, kupit löytyi jo valmiiksi, pari lelua, lapsiportti ja olikohan vielä muuta. Käyn mahdollisuuksien mukaan vielä kerran katsomassa pupeloita ja etenkin Ceciliä. Syksy ja talvi keskitytään Cecilin kuntouttamiseen siihen kuntoon mitä se on joskus ollut, että voi sitten kevään alkaessa treenata taas agilityä. Kyl se 9 pennun katras vie vähän voimia :D Moira on tyttelin nimi ja virallinenkin nimi oli ihanasti Black Sara's Jaded Future minkä ajatuksen toin n. viikko sitten ilmoille.