Agia ja Wiltsusta tilannepäivitystä
2 kommenttia Lähettänyt Rebecca klo keskiviikkona, heinäkuuta 24, 2013Williamin tilanteesta ensin. Labratulokset ja muut tuli. Williamilla ei ole kilpirauhasen liikatoimintaa, ei parasiitteja eikä mitään muutakaan. Lymfooma on myös nyt lopullisesti poissa laskuista, mikä on kyllä helpotus, koska sitä ei pysty hoitamaan. Veriarvot ovat myös normaalit, paitsi se folaatti. Kuitenkin näiden mukaan se folaatti ei ole huolestuttavan matala, että niitä vitamiineja tarttis missään nimessä syöttää, koska se taas sotkee muita juttuja. Giardia on nyt myös täysin poissuljettu juttu, vaikkei sitä nyt pitkään aikaan ole epäiltykään, mutta kun se ulostetutkimus tehtiin, niin ei sitäkään voi olla.
Se mitä tiedetään on, että ohutsuolen alkuosassa on vika. Se periaatteessa voisi olla joku i:llä alkava harvinainen sairaus minkä nimeä en muista, mutta sen todennäköisyys on niin pieni + kaikki oireet eivät täsmää, eli sekin on hyvin epätodennäköinen. Jos ripulointi jatkuu, niin pitää ohutsuolesta ottaa koepala jotain bakteerijuttua varten.
Huomaa mitän paljon ymmärsin lääkärin selityksistä!
Tilanne kuitenkin muuttuu vaikeaksi, kun lääkärin mukaan William ei saisi kuukauteen syödä mitään muuta kuin hypoallergeenista ruokaa. Siis absoluuttisesti yhtään mitään muuta. Ei nameja, ei luita, ei lihoja, ei kotiruokaa, ei yhtään mitään muuta kuin sitä tiettyä nappulaa, jotta saadaan ulostetutkimuksesta paremmat arvot.
Järkevintähän on siirtyä kokonaan raakaruokintaan, sillä jos ongelmana on varastopunkki, niin eihän se auta vaikka mitä nappulaa syöttäisi. Noissakin on kuitenkin viljaa ja raakaruokintaa ollaan muutenkin mietitty pitkään, että jos nyt Wiltsun sais kokonaan ja trikit vaikka 50/50.
Eilen käytiin Riitan kanssa aksaamassa. Oli kyllä yllättävän kuuma eikä pieni tuulenvire hirveästi hyödyttänyt loppupeleissä yhtään.
Ratana oli joku MAXI II rata. Jossain välissä olisi ollut puomikin, muttei sitä jaksettu siirtää niin kepit tehtiin kahdesti. Loppupeleissä ei mikään hirveän vaikea, paitsi 13-16 ja toi kasi. Olen siis piirtänyt väärin minkä itse huomasin vasta. Että koira siis hyppää aidan keppien puolelta putkea päin, kääntyy ja rientää sitten kepeille.
Tein ekalla kerralla 1-12 ja sitten pätkissä samaa pätkää, kepit erikseen luonnollisesti ja kerran 12-19. Pääsin mä Fiilistäkin kokeilemaan! Onneksi koira osasi enemmän kuin ohjaaja niin ei mun mokat sen menoa haitannut :D.
Oli kyllä kiva saada videolle tekemistä! Naurattaa suorastaan toi oma heiluminen, että miten epäpuhtaan näköistä se on.
Mukana samassa läjässä on niitä videoita, mitä Jasu otti lauantaina. Eli putki-irtoaminen ja neljän sarja eteen. Kepit meillä myös edistyy hyvää vauhtia! Heti kun ite tajusin miten siinä kannattais heilua niin johan koirakin tajusin. Aavistuksen verran on tullut lisää vauhtia :)
Käytiin pienellä jäähdyttelylenkillä ja koirat pääsivät jonnekin kuopille pulahtamaan. Ei oikein ollut mitään mitä heittää, paitsi jotain satunnaisia tikkuja.
Uinnin jälkeen käytiin sitten vielä Megaeläimessä hakemassa Wipelle sitä safkaa ja Cecilille piti saada uusi hihna. Hyvästi siis ihqpinq hihna, mikä katkesi kolmeen osaan jotenkin täysin maagisesti. Nyt on kourassa semmoinen järkkypaksu Hurtan hihna. Pitäis ehkä joskus jaksaa hankkia vähän sopivampi panta, kun nyt toi hihna on niin tumma ja reilusti paksumpi kuin itse panta.
Tunnisteet: agility, ratapiirroksia, sairastellaan, uinti