Ceciliä tuli hieromaan Janni! Siitä on jo jokunen tovi, kun Ceciliä on viimeksi leivottu. Pieniä jumeja selän/sä'än alueella, sekä takareisissä, mutta mitään aivan mahdottoman kamalaa ei onneksi löytynyt. Saatiin kanssa vinkkejä siihen, miten saatais treenattua syviä lihaksia ja ylipäätään lihaskuntoa takaisin tikkiin.
Cecilistä puheenollen, se onnistui sössimään anturansa muutama päivä sitten metikössä. Siinä roikkuu palanen hieman epämääräisesti. Saimme ohjeeksi pestä sitä joka lenkin jälkeen, antaa sen hengittää ja tietenkin desifioimaan sitä. Mösil on joutunut pitämään kauhukauluria päässä. Tänään se on saanut olla ilman, kun loppui se jalan lussuttaminen

> CECIL JA MOIRA FACEBOOKRYHMÄ kaikille julkinen! Sinne tulee päivityksiä lähes päivittäin :)

Cecil oli vähän sitä mieltä, että on kokenust suurta vääryyttä, syrjintää ja joutunut kärsimään epäkohdista. Kuvatodisteet alla:




Myyris on kyllä huikea likka. Otin sen mukaan ajatuksella "jätän autoon hengaamaan" kun käytiin Peten Koiratarvikkeen Tammiston avajaisissa. Siellä ei silloin niin paljon porukkaa ollut kun me käytiin siellä, niin ajattelin että otan sen sittenkin sisälle. Ihmishälinä ei kovasti häirinnyt, mutta haukkuvat ja rääkyvät koirat hieman jännittivät. Onneksi se palautui todella nopeasti ja leikittiin siellä sitten. Meinasi tarttua kaiken näköistä matkaan, mutta jonot olivat niin kovat etten jaksanut muutaman tarvikkeen takia jonottaa :D onneksi työpaikka on niin lähellä, niin pääsen seilaamaan sinne aika helposti. Kipastiin sitten myös Murren Murkinassa hakemassa kanan kauloja. Aluksi kelasin, että pitää varmaan vähän sulatella niitä pentua varten, mutta kyllä se ne jäisenäkin sai alas. Mösil oli murheen murtama, kun se söi omansa niin nopeasti ja pennulla kesti. Sen oli vaikea käsittää, että miksi ei saisi auttaa Moiraa syömisessä.

Aika katastrofaalista! Nainen ratissa!

Helsinki City Trail 2016

Lauantaina oli osallistumienn HCT16 tapahtumaan! Matkana oli 11km mikä vaikutti ihan helpolta ajatukselta, ja olin puolitosissani tehnyt aikamoisia tavoitteita ajan parantamiseen. Viimeksi olin vastaavanlaisessa tapahtumassa 2.7. Tällä viikolla flunssainen olo on hellittänyt ihan kokonaan, mutta toki muutamien viikkojen treenaamattomuus vei terävyyden. Ja pakko tän jälkeen huilata ihan kiltisti pari viikkoa. Mulla huiteli heti alusta asti sykkeet taivaissa. Loppusuoralla tuli sykehuippu 202, mutta mitä mä vähän väliä vilkuilin kättä, niin ei se 191-197 ollut kovin epätavanomainen. Kestin ihan hyvin alle 188 sykkeellä olon, mutta huomasi heti kun nousi siitä ylöspäin. Jossain välissä teki oikeasti todella pahaa ja oli pakko hetkeksi lopettaa. Ihan pienen hetken mietin keskeyttämistäkin. Geelit oli onneksi mukana ja pidin mun geelinapsimissuunnitelmasta kiinni, sekä osasin kerrankin nesteyttää fiksusti! Ei tullut huonoa oloa, ei nestevajausta, ei mitään negatiivista siltä osalta.

Ennen starttia mua haastateltiin ja siitä tulossa kisavideota myöhemmin. Nyt on loppuvuodelle katottu vähän rennompaa settiä, pyrin myös käymään uimassa kerran viikossa ja oikeasti pitämään kiinni lihaskunnosta myös himassa :D Juoksukin varmaan rullais paremmin. On kans hieman treenikavereita löytynyt! Huomattavasti isompi kynnys jättää menemättä jos muutkin menee.


Kiitos kuvista Karri Jalava ja Onevision.fi Juha Saastamoinen.

Tänään käytiin sitten silmäpoliklinikalla Viikissä kun meillä oli ysiksi sinne aika. Päästiin jonnekin jännään huoneeseen missä oli erinäisiä tarvikkeita. Cecilin vointia kysyttiin ja kerroin että välillä ihan kirsikanpunaiset, vilkkuluomet näkyy tai tulee kokonaan iiriksen päälle, rähmii älyttömästi, vuotaa ja koira yrittää hinkkaa itseään se lampunvarjostin päässään pitkin tasoja ja kulmia koska sitä kutittaa eikä pääse rapsuttamaan itseään.

Cecil nostettiin pöydälle ja sorkkiminen alkoi. Aluksi katottiin ihan vaan jollain valolla ja peilailtiin. Ilmenikin että sillä on haavauma sidekalvossa. Totesin että meille sanottiin päivystyksessä että sarveiskalvossa ja mulla lukee myös papereissa että sillä on nimenomaa sarveiskalvossa repeämä. No eipä siinä. Vähän sitä ihmeteltiin että miten ihmeessä päivystävällä tuli tommoinen vika, mut eipä siinä nyt sinällään.

Likkaa kehuttiin hirveesti! Et ihanan pirtee, avoin, rauhallinen käsiteltävä ja hirveen kaunis. Lääkärit oli kans aivan loistavia kun niiltä lens semmosta läppää että huhhuh :D. Cecilin silmä rupesi yhtäkkiä kunnolla vuotamaan puudutuspiikin jälkeen niin toinen lääkäreistä sanoi että apua tulva ja jossain vaiheessa yksi lääkäreistä totesi että kiusa se on pienikin kiusa.
Alaluomessa on viilto mikä on tullut hampaasta, mutta se menee kyllä ohi oikeilla tipoilla. Alaluomen alle pujotettiin valkoiset paperilaput mitkä muuttuivat sinisiksi. Koko vilkkuluomi kaivettiin esille ja sen alle katsottiin. Sieltä löytyi poikkeuksellisen paljon imukudosta mikä on kuulemma tyypillistä nuorille koirille ja sen lisäksi sieltä löytyi keltaisia täpliä. Mulle lääkäri esitteli vielä sitä vilkkuluomea ja pääsin katsomaan sen sisäpuolelle. Oli kyllä karun näköistä :D
Silmiin sitten heitettiin hirveät määrät jotain mönjää mikä muuttui vihreäksi ja sitten tapahtui jotain mistä en ymmärtänyt mitään ja lopputulos on että kaikki on hyvin! Saatiin kortisonitippoja ja niillä sitten menee.

Kävimme hakemassa Sagurin tänne uuteen kotiin. Keskustelimme äitini kanssa Williamista ja päädyimme siihen että ehkä sen on parempi jäädä äidille. Se on muutenkin aina ollut enemmän äidin perään ja sillä on ollut todella hyvä äidin kanssa Viikissä. Se on tasaisempi siellä, vatsa on pysynyt kurissa ja se kauhea stressitärinä on vähentynyt. Ja pääsen katsomaan sitä milloin tahansa joten eipä siinä. Ja sillä on seurana Spidi.

Mitäs meille kuuluu? Työ ja koulu vie suurimman osan kaikesta energiasta ja ajasta. Tuntisin muuten huonoa omatuntoa siitä, että Cecil ei kunnolla pääse pitkille lenkeille kuin ehkä illalla, mutta se on ollut aika usein nyt Riitan mukana miittingeissä. Cecil pääsi leikkimään Nean Iisin ja Dustyn kanssa. Yhteinen sävel löytyi kuulemma nopeasti jaloissa roikkuvan Iisin kanssa. Cecil sitten vastaavasti roikkui Iisin korvissa.




Cecilin tärpit eivät ole vieläkään tulleet joten pojat ovat edelleen äidilläni. Eilen myös sattui pieni vahinko, kun parhaat kaverukset, Cecil ja Fiilis alkoivat tappelemaan aamulla. Itse olin tuolloin koulussa, joten en tilannetta nähnyt.

Aluksi se ei oikein näyttänyt miltään, Fiilis hetkellisesti aristi etutassuaan ja Cecilin silmä hieman vuoti ja silmäkulma turposi lievästi. Koulun jälkeen näin Cecilin eikä se mitenkään kauhean poikkeuksellisen näköinen ollut. Ihan hieman turvoksissa silmän vierestä. Päätettiin jäädä seuraamaan tilannetta ja laitettiin varmuuden vuoksi Cecilille kauluri päälle, jottei se sitä rapsuttelisi.

Iltaa kohti silmän tilanne muuttui radikaalisti. Vielä yhdeksän maissa se näytti normaalilta, mutta kymmeneltä se alkoi näyttämään pahemmalta. Ajateltiin aluksi, että viedään se aamulla, koska me ei kuitenkaan tulla pääsemään perjantaiyön päivystykseen moniin tunteihin. Kello 23 päätettiin että on ihan pakko lähteä nyt heti.

Odoteltiin 2h ja risat kun päästiin sitten. Hoitaja katsoi silmää läpi ja totesi että näyttää kyllä pahalta, muttei uskalla oikein mitään sanoa kun ei ole vielä valmistunut lääkäri. Sanoi kuitenkin ettei tarvitse ommella. Cecilille tehtiin perustarkistus ja kaikki oli ihan normaalisti. Meni hetki ja Cecil vietiin lääkärin tutkittavaksi.

Kello oli jotain 3 aamulla kun luovutettiin ja alettiin nukkumaan puisilla penkeillä. Ei nyt ihan makeimmat mahdolliset unet, mutta tarpeeksi pätevät. Pian meitä tultiin tökkimään hereille ja päästiin juttelemaan lääkärille.

Lääkäri sanoi, että Cecilin silmän paineet ja kyynelkanavat olivat okei. Huonona uutisena oli se, että alaluomessa ja sarveiskalvossa on vaurioita ja muutoksia. Meille on varattu silmäklinikalle aika ensi perjantaina. Siellä sitten selviää enemmän kun ei päivystyksessä pystynyt loppupeleissä hirveästi mitään katsomaan.

Saatiin silmätippoja ja Rimadyliä lääkärillä Cecil sai vielä kipulääkepistoksen, jotta olisi vähän miellyttävämpi yö edessä.

Williamin tilanteesta ensin. Labratulokset ja muut tuli. Williamilla ei ole kilpirauhasen liikatoimintaa, ei parasiitteja eikä mitään muutakaan. Lymfooma on myös nyt lopullisesti poissa laskuista, mikä on kyllä helpotus, koska sitä ei pysty hoitamaan. Veriarvot ovat myös normaalit, paitsi se folaatti. Kuitenkin näiden mukaan se folaatti ei ole huolestuttavan matala, että niitä vitamiineja tarttis missään nimessä syöttää, koska se taas sotkee muita juttuja. Giardia on nyt myös täysin poissuljettu juttu, vaikkei sitä nyt pitkään aikaan ole epäiltykään, mutta kun se ulostetutkimus tehtiin, niin ei sitäkään voi olla.

Se mitä tiedetään on, että ohutsuolen alkuosassa on vika. Se periaatteessa voisi olla joku i:llä alkava harvinainen sairaus minkä nimeä en muista, mutta sen todennäköisyys on niin pieni + kaikki oireet eivät täsmää, eli sekin on hyvin epätodennäköinen. Jos ripulointi jatkuu, niin pitää ohutsuolesta ottaa koepala jotain bakteerijuttua varten.
Huomaa mitän paljon ymmärsin lääkärin selityksistä!

Tilanne kuitenkin muuttuu vaikeaksi, kun lääkärin mukaan William ei saisi kuukauteen syödä mitään muuta kuin hypoallergeenista ruokaa. Siis absoluuttisesti yhtään mitään muuta. Ei nameja, ei luita, ei lihoja, ei kotiruokaa, ei yhtään mitään muuta kuin sitä tiettyä nappulaa, jotta saadaan ulostetutkimuksesta paremmat arvot.

Järkevintähän on siirtyä kokonaan raakaruokintaan, sillä jos ongelmana on varastopunkki, niin eihän se auta vaikka mitä nappulaa syöttäisi. Noissakin on kuitenkin viljaa ja raakaruokintaa ollaan muutenkin mietitty pitkään, että jos nyt Wiltsun sais kokonaan ja trikit vaikka 50/50.

Eilen käytiin Riitan kanssa aksaamassa. Oli kyllä yllättävän kuuma eikä pieni tuulenvire hirveästi hyödyttänyt loppupeleissä yhtään.
Ratana oli joku MAXI II rata. Jossain välissä olisi ollut puomikin, muttei sitä jaksettu siirtää niin kepit tehtiin kahdesti. Loppupeleissä ei mikään hirveän vaikea, paitsi 13-16 ja toi kasi. Olen siis piirtänyt väärin minkä itse huomasin vasta. Että koira siis hyppää aidan keppien puolelta putkea päin, kääntyy ja rientää sitten kepeille.

Tein ekalla kerralla 1-12 ja sitten pätkissä samaa pätkää, kepit erikseen luonnollisesti ja kerran 12-19. Pääsin mä Fiilistäkin kokeilemaan! Onneksi koira osasi enemmän kuin ohjaaja niin ei mun mokat sen menoa haitannut :D.

Oli kyllä kiva saada videolle tekemistä! Naurattaa suorastaan toi oma heiluminen, että miten epäpuhtaan näköistä se on.

Mukana samassa läjässä on niitä videoita, mitä Jasu otti lauantaina. Eli putki-irtoaminen ja neljän sarja eteen. Kepit meillä myös edistyy hyvää vauhtia! Heti kun ite tajusin miten siinä kannattais heilua niin johan koirakin tajusin. Aavistuksen verran on tullut lisää vauhtia :)

Käytiin pienellä jäähdyttelylenkillä ja koirat pääsivät jonnekin kuopille pulahtamaan. Ei oikein ollut mitään mitä heittää, paitsi jotain satunnaisia tikkuja.



Uinnin jälkeen käytiin sitten vielä Megaeläimessä hakemassa Wipelle sitä safkaa ja Cecilille piti saada uusi hihna. Hyvästi siis ihqpinq hihna, mikä katkesi kolmeen osaan jotenkin täysin maagisesti. Nyt on kourassa semmoinen järkkypaksu Hurtan hihna. Pitäis ehkä joskus jaksaa hankkia vähän sopivampi panta, kun nyt toi hihna on niin tumma ja reilusti paksumpi kuin itse panta.

Viime maanantaina Wiltsu vietiin Viikin pieneläinklinikalle. Lääkärin mukaan William on juuri nyt ihanteellisessä kunnossa. Porukat ihastuivat sen iloiseen luonteeseen. Tiedot otettiin ylös ja William jäi sinne 8-15 ajaksi.

Ei löytynyt mitään poikkeavaa, verikokeitakin otettiin ja nyt epäillään kilpirauhasen liikatoimintaa kun vajaatoimintaa ei kyllä ole missään elimessä. Suurin iloisuus on se, että Williamilla ei olekaan kasvainta! Masentavaa taas on toki se, ettei vieläkään tiedetä mikä sillä on.

Nyt täytyy sitten ulostetta tutkia, eli pitää sitä kerätä muutamalta päivältä ja lähettää sinne tutkittavaksi. Jotenkin vähän ällöä hommaa, kun sitä pitää jääkaapissa säilöä... Että nyt vian on pakko olla ruokavaliossa. Se on voinut yhtäkkiä tulla allergiseksi jollekin tai vastaavaa, eikä siksi ruoka imeydy aivan niin kuin pitäisi. Eli vaihtoehtoina on nyt sitten barffaus (mikä olisi aivan mahtavaa) tai sitten se, että trikit jatkaa sillä millä on aina vetänytkin ja Wiltsulle ostettais jotain hypoallergeenistä ruokaa. Tai sitten vähän molempia. Mutta että ennen kuin tähän mihinkään uskaltaa juuta tai jaata sanoa, niin pitäisi odottaa niitä labratuloksia.

Ohjatussa agissa katsottiin missä vaiheessa kontaktit on. Ja keppejä myös katsottiin, muttei ne oikein ole meillä millään mallilla, niin kehitystä ei pahemmin ole tapahtunut. Välistävetotreeniä oli myös. Kolme aitaa rinnakain ja sieltä sitten kumpaakin suuntaan vedeltiin. Cecilillä oli lievästi sanottuna vähän virtaa, kun se ei ollut koko päivänä päässyt tekemään mitään. Aluksi se vaan sääti jotain ja sitten keskittyi kun käskin tiukemmin. Sitten likka kyllä tajusi sen ja veti hienosti kaikki kolme molempiin suuntiin.

Olimme sopineet Maijan ja Oonan kanssa, että meidän ohjattujen jälkeen treenattais jotain rataa, mikäli Cecil jaksaa. Ja jaksoihan se, kun ei näyttänyt missään tuntuvan.

Melkein koko rata saatiin tehtyä! Otettiin pätkä 1-3 ja sitten keinu (4) itsenäisesti. Seuraavaksi piti saada tuo kiva aitasuora tehtyä. Otettiin kuitenkin Cecilille tuohon putki mukaan, eli se oli siinä ensin. Mun täytyi jäädä tarpeeksi kauas, että ehdin juosta ton tyttösen kanssa, mutta en mä kyllä mitenkään meinannut ehtiä vaikka juoksin maanisesti. Kyllä oli upea tunne kun vihdoin ehti ja onnistui. Pätkää 5-16 rampattiin erinäisissä pätkissä, vähän pidemmissä ja lyhyemmissä. 17-19 oli sitten jo aika haastava ton 18 takia, mutta valssilla siitä ja jotenkin vain putkeen. Meidän aksatreenit olivat siinä.
Oli kyllä ihan mielettömän kivat reenit! Maijakin sanoi, ettei ole aikaisemmin Ceciliä noin innoissaan ja nopeena nähnyt. Kyllä sitä itsekin huomasi, että likka antaa parastaan.

Käytiin me Cecilin kanssa mätsärissäkin keskiviikkona. Koiria oli Koneen kentällä aivan mielettömästi eli aika myöhää päästiin kotiin, kun iltamätsäri oli kyseessä.

Meidän parina oli pk collie uros. Tuomari Ate Kolulahti mietti pitkään kummalle heittää sinisen ja kummalle punaisen. Aluksi oli antamassa Cecilille sinistä, mutta pysähtyikin hetkeksi ja vaihtoi nauhat. Nauhakehässä ei ollut enää mitään saumaa. Tulos näin ollen PUN ei sij.

Mulla oli reissu Savonlinnaan torstaina, jolloin Riitta tuli meille hoitamaan kauhukolmikkoa kerä Fiiliksen. Perjantaina palasin illalla pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen.
Fiilis oli ihan "O.O" kun Spidi tuli haistelemaan ja puskemaan uutta kaveria. Muuten kyllä meni vallan loistavasti. American Horror Storyn toka tuottari pyöri koko yön ja lopulta lähdettiin Riitan kanssa joskus viideltä aamulla lenkille.



Käytiin sitten seitsemältä nukkumaan. Lyhyiden unien jälkeen matka jatkui Oulunkylään Dobberienmajalle tokopäivään. Riitta tuli hengailemaan ja kuvaamaan.

Tokopäivä oli ihan jees. Nimestään huolimatta kesti ikävä kyllä vain tunnin, eli ei mitenkään hirveästi ehditty tekemään. Olin ilmoittanut Cecilin kisavalmiisiin/kisoihin tähtääviin, mutta hajonta oli silti joukossamme hyvin suuri.

Harjoiteltiin Anu Koivun ohjauksella kaukoja, mitä en ole ennen ottanut, kun ei AVO ole ajankohtainen. Sitten tehtiin jotain noutotreenejä. Mä en tajunnut, että otetaan yhtään avoimen luokan liikettä, joten mulla ei tietenkään kapulaa ollut mukana. Hienosti likka kuitenkin toi reilusti painavampaa kapulaa, kuin mihin on tottunut.
Yksi luoksetulo tehtiin ja loput tehtävät oli lähinnä koiran rietämistä kun tämä istuu/on maassa/seisoo. Aika perusharjoituksia, mitkä olivat kieltämättä hieman tylsiä. Ei harmikseni tehty yhtään seuraamista, paikkista tai oikeastaan ainuttakaan kunnollista liikettä. Hyvää häiriötreeniähän toi periaatteessa oli, muttei käteen tuntunut jäävän mitään erikoisempaa.

Samana päivänä mentiin Riitan kera sitten vielä treenaamaan agilityä ja tokoa Jasun kanssa. Aksassa otettiin irtoamistreenejä. Koiran piti suorittaa itsenäisesti neljä aitaa. Me ei hirveästi ton tyylisiä olla otettu, joten Riitta jäi loppuun lelun kanssa. Kokeiltiin me ilmankin, mutta Cecil ei ymmärtänyt mitä siltä halutaan.
Toinen irtoamistreeni oli sellainen, että on yksi suora putki ja yksi putki J:nä ja koiran täytyy suorittaa molemmat itsenäisesti niin, että ohjaaja jää ensimmäisen putken suulle. Tämäkin tuotti suuria ongelmia alkuun, mutta lopulta se meni vallan mainiosti!

Siirryttiin tokoilemaan. Riitta ja Jasmine teki luoksepäästävyyden Cecilille. Kyllä se sivulla pysyi, mutta aijettä miten sen etujalat steppas. Pääasia että malttoi.
Paikkista ei tehty, mutta Riitta liikkuroi meille melkein kaikki ALO liikkeet. Cecil oli kyllä jo hieman väsynyt mikä näkyi.


Jäävissä on vieläkin vaikeuksia Cecilin epävarmuuden takia. Aikaisemmin se ei oikein suostunut menemään maahan, jolloin käskin sitä maahan, joten nyt se sitten tarjoaa aina maahanmenoa. Et pitäis vaan treenata jääviä enemmän ja saada Cecil jotenkin erottamaan eikä veikkaamaan, kun jostain syystä käskysanaa se ei ota huomioon.


Ennen lähtöä tehtiin vielä pikaiset keppitreenit. Oon nyt harjoitellut lähinnä niin että itse kävelen takaperin, mutta otin mä nyt sitä sivultakin.



Sunnuntaina herättiin Riitan kanssa ikävän myöhää ja tuli mieletön kiire paimennukseen. Heitin Riitan himaan ja matkasin kohti Someroa. Eksyin kyllä ihan 6-0, mutta lopulta löysin paikalle tunnin myöhässä.

Sillä Cecil otti sen epävirallisen taipparin, niin harjoituskertoja on 1 ennen itse taipparia. Treenikerta meni mielettömän hyvin! Koutsikin sanoi, että tää tais olla tää oikein liikkuva likka. Ja kyllähän sitä liikettä olikin. Cecil keräs lampaat hyvin mulle, kun seisoin toisella puolella laidunta ja kierteli niitä muutenkin hyvin eikä enää ajautunut helposti minun luokseni, niin kuin aikaisemmilla kerroilla. Jäi tosi hyvät vibat ja tulevan taipparin läpipääsystä olin aivan varma.

Paimennustaipparissa oli sellainen harjoitusarvostelija, joka ei ole ennen Ceciliä nähnyt. Cessu irtosi hyvin, mutta kyseli ihan liikaa että mitäs nyt tehdään. Todella onnettomat pisteet saatiin, mutta uusintakoetta suositellaan. Lampaanpaskat kyllä taas maistui, tosin sitä veteli kaikki, mutta että välillä kun se jäi syömään niin lammaslauman sitten jätti. Ja kun kielsin tiukasti ja useampaan otteeseen, niin vähän jäi vaisuksi.

Kiinnostus lampaisiin - 2 "Kiinnostunut -> hiukan jännittyy lampailla, kaipaa tukea, jää vajaaksi"
Taipumus hallita lampaita - 1 "Puutteellinen hallintakyky, jättää lauman"
Henkinen kestävyys - 1 "Ei päästy toteamaan 'pehmeä'"
Yhteistyökyky/Ohjattavuus - 3 "Molempien kokemattomuus aiheuttaa ristiriitatilanteita, koira kysyi neuvoa ja tukea."

"Pehmeä nuori ja kokematon koira."
Hylätty

Se, että Ceciliä sanottiin pehmeäksi oli kyllä yllätys. Tiesin kyllä itsekin taipparin aikana, ettei läpi tule menemään. Oma-aloitteisuus tuntui jäävän sinne harjoituskerran puolelle. Taidetaan käydä nyt sitten treeneissä ja saada varmuutta enemmän koiralle ja ehkä sitten ensi keväällä käydään toi taippari hoitamassa ja sitten ehkä jonain kauniina päivänä se paimennuksen esikoe.




Tänään ohjatuissa tehtiin sitten Agirotu 2013 MAXI joukkuerataa hieman muunneltuna, putket oli vähän erilaisilla mutkilla, pari vikaa estettä jätettiin kokonaan pois ja tuli vähän erilaisia ohjauskuvioita eri asetteluilla. Aluksi tehtiin muutamassa pätkässä ja sitten vedettiin kokonaan. Oli kyllä tosi jotenkin edistynyt fiilis, kun saatiin 5min tutustua rataan ja tehdä omat ratkaisumme radan suorittamiseen, kukaan ei neuvonut miten teet minkä kohdan, vaan mietit ja hahmotat ihan itse.

Treenit oli hurjan kivat! Odotellessa tehtiin keppejä hieman. Cecil alkaa selkeästikin hahmottamaan jotenkin keppien ideaa. Voin kulkea rinnalla ja se jo hieman pomppii. Toki käsiavusta ei vielä piiitkään aikaan päästä eroon, mutta alkuhan se tuokin. Kun vauhtia tulee vähän lisää eikä käsiavun tarvitse enää olla niin voimakas, yhdistän ne loput kuusi puikkoa, niin on sitten kaksitoista kasassa.

Sitten kun päästiin taas tekemään rataa, niin tarkoituksena oli vetää se putkeen. Toi koko ratahan on pitkälti suora, eli sai juosta aivan maanisesti. Jalkoja ei oo pahemmin poltellu noin paljon. Näin ratkaisuksi lähettää kolmoselta neloselle ja vitoselle niin, että teen persjätön. Juoksin kuin hullu ja pääsin leikkaamaan just ja just. Seiskalla sitten takaaleikkaus, mikä epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä. Otettiin sitten pieni pätkä uudelleen ja takaaleikkauskin saatiin onnistumaan. Toinen mahdoton yhtälö oli kasilta kympille. Ihmeellisellä huitomisella ja käskytyksellä sain koiran irtoamaan ja lähdin spurttaamaan kahdelletoista. Siitä eteenpäin ei enää mitenkään jalat jaksaneet. Suora on liian pitkä ja koira tulee liian vauhdilla, etten päässyt etenemään tarpeeksi pitkälle koiran päästessä ulos putkelta. Matkaa oli varmaan 15m, ei Cecil irronnut vikalle putkelle sitten niin millään. Se käännähti joka kerta putken suulla ympäri ja jäi tuijottamaan minua. Hurjan kivaa oli silti" Yritettiin 12-15, muttei kertaakaan saatu sitä virheettömästi läpi. Otin sitten vikan putken itsenäisenä, eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Kivasti kyllä meni, vaikka loppu vähän hyytyikin.

Halusin saada ajatuksia vähän muualle, niin käytiin treenaamassa tokoa ja agilityä Jannin kanssa. Paikkis oli jotain aivan katastrofaalista. Likka vaan valui mun luokse. Kävin nappaamassa sen syliin ja laitoin takaisin maahan. Ja sit se tuli sieltä taas. Ja vielä tiesi ettei niin saa tehdä! Katsoi niin "8<<"-ilmeellä kun koira voi vaan katsoa. Kyllä se sen sitten pysyi, mutta kävin välillä palkkaamassa ja asento oli niin kiero että käärmeetkin olis ollut kateellisia.
Jotain pieniä seuraamispätkiä ja sitten estehyppyä. Nyt jäi kivan kauaksikin. Harjoiteltiin me ihan vähän noutoakin HSKH:n omalla (järjettömän syödyllä) kapulalla, jottei se totu vain ja ainoastaan niihin meidän omiin. Enhän mä vielä mitään erikoista siltä vaadi. Kunhan hakee mielettömällä vauhdilla luvan kanssa ja tuo käteen asti niin palkka lentää.

Aksaakin ihan hieman. Otettiin tämmöistä pientä pätkää.

Ihan eka kerta meni aivan mielettömän hyvin! Jäin suoraan putken eteen, jolloin Cecil joutui tulemaan itsenäisesti noi kaksi ekaa estettä, mitkä ovat kyllä aika mielenkiintoisessa kulmassa. Siitä sitten valssilla putkeen ja käännös mun luokse neljänneltä esteeltä.
Sitten se alkoi tökkimään sen ekan loistavan kerran jälkeen. Kulma olikin yhtäkkiä hirveän vaikea. Enkä sitten enää saanut sitä sellaiseen hyvään linjaan odottamaan mun ohjausta. Siirryin sitten kahden hypyn väliin ja ohjasin siitä sitten. Tossakin oli aluksi pieniä ongelmia, mutta sitten se meni. Videomatskuakin löytyy! Tossa vaan huomaa sen, että mä olin niin riemastunut onnistumisesta, että juoksin koiran eteen ja meinasin vetää päin putkea.


Williamin labratulokset tulivat jo. Niiden piti tulla vasta tulevalla viikolla tai sitä seuraavalla, mutten todellakaan valita nopeudesta. Mitä nopeammin tää tilanne saadaan selvitetyksi sen parempi. Eläinlääkärin viestistä olennaisimmat pätkät:

Verinäytteen perusteella Williamilla ei ole haimatulehdusta eikä haiman vajaatoimintaa (haimatulehdus aiheuttaa yleensä äkillisen oksentelutaudin/ kipuilun/ voimattamuuden ja haiman vajaatoiminta olisi voinut puolestaan selittää Williamin laihtumisen). B12-vitamiini on normaali, mutta folaatti on alhainen.
Veren folaattipitoisuus laskee vasta vaikean ja pitkäaikaisen imeytymishäiriön seurauksena. Muutos viittaa ohutsuolen alkuosan sairauteen.
Pelkän verinäytteen perusteella ei voi tehdä kuitenkan yksinään diagnoosia, vaan suosituksena olisikin nyt aiemmin mainitut röntgenkuvat ja vatsaontelon ultraäänitutkimus. Joskus lisätutkimuksena myös suoliston tähystys ja biopsioiden otto suolistosta.--

Epäilynä on tällä hetkellä ikävä kyllä kasvain--

-- Kun tämä oireilu on saatu kuriin, vaihtaisin ruoan hitaasti viikon sisällä toiseen valmisteeseen (esim. jokin allergiaruoka tai runsaammin energiaa sisältävä ruoka). Vitamiinikuuri olisi myös suositeltavaa esim. Aptus Multidog pakkauksen ohjeen mukaan ilman reseptiä apteekista.
Toivottavasti folaatti saataisiin myös nousemaan vitamiinikuurilla (muuta hoitokeinoa ei oikeastaan ole folaatin nostamiseksi). Matolääkekuuri perheen jokaiselle koiralle on myös suositeltavaa esim. Axilur 5 päivää.

Kävimme ostamassa sellaista läskimömmöä että oksat pois. Trikitkin saivat lisää lihaa, mutta Wipelle ostettiin sellaista 70% rasvaa sisältävää lihaa, että jospa paino lähtisi nousuun sitten kun folaatti-arvot ovat kunnossa. Aptus Multidogia myös löytyy. Koin helpommaksi ostaa pillereinä sen, mutta pillerit ovat yllättävän isoja ja 1pilleri/5kg elopaino, niin niitä joutuu popsimaan ihan kunnolla. Onneksi William ei pahemmin kysele, jos se on piilotettu ruokaan.
Axiluria myös tarttui käteen kolme pakettia. Koirat on kyllä tosin madotettu 2-3vk sitten (unohtamatta Spidiä!), mutta kaiken varalta ihan kaikille.
Perjantaina käydään sitten vielä ostamassa jotain erikoisruokaa Williamille. Yritettiin nyt apteekista jotain safkoja katsoa, mutta kaikki ruoat oli lähinnä tähdätty iho-ongelmista kärsiville ja sairaaloisen lihaville koirille. Mun taas pitäis saada koira lihoamaan. Eläinkaupat onneksi aukeavat vklän jälkeen, niin jostain sitten käydään etsimässä jotain todella hyvää pienelle pojalle.

Huomenna lähtee soitto Viikin pieneläinsairaalaan ja varaillaan sitten aikoja ultraan ja röntgeniin.

Ajoin Ojankoon ohjattuihin. Tehtiin takaaleikkausta ekaa kertaa kai. Cecil ei ihan aluks älynny sitä ja lopulta sinne meni avustamaan aidan toiselle puolelle, että se koira ymmärtää irrota kunnolla eteen, vaikka mä jäänkin taakse. Apulainen jäi sitten palkaksi aina leikkimään likan kanssa. Sitten tehtiin kivaa hyppyneliöä, missä vedettii valssilla ja takaakiertoa ja kaikkea kivaa. Putkijarrutusta myös harjoiteltiin niin, että koira jarrutettiin putken suun kohdalle, vetää suoran putken kääntyy vasemmalle ja hyppää aidan -> palaa ohjaajan luokse. Oikealle puolelle tehtiin samaa, mutta siellä ei mitään estettä ollut. Ens kerralla tehdään ensimmäistä kertaa rataa treeneissä.

Ollaan kuulemma kehitytty, mikä oli kiva kuulla! Cecil irtoaa paremmpin ja vauhtia on tullut lisää, myös minuun.

Lähdin tsuppailemaan Tervakoskelle Riitan luokse hetkeksi. Riitta hoiti siellä koiria, niin menin vähän pitämään seuraa, treenaamaan ja hengailemaan.

Kivaahan siellä oli! Käytiin uimassa, pitkillä metsälenkeillä ja nurtsikentällä treenaamassa tokoa.



Williamin älä-seuraa-näin -seuraaminen. Saman pätkän aikana se välillä oli todella kaukana ja välillä nojas niin hemmetisti että polvi hakkas koiraa ihan jatkuvasti. Toistaiseksi en tohon uskalla puuttua, kun William on vähän mitä on. Ettei sillä sitten mene into kokonaan pois ja ala taas ahdistumaan käskyistä. Viime vuonnahan se oli melkein niin, että jos sanoin edes istu niin koira näytti jo niin pelokkaalta ettei mitään rajaa. Musta on kyllä tosi kiva, miten paljon se on piristynyt tässä ja on taas innokas pikku-wipetin.

Riitta ohjaili Wiltsua meidän minimaalisen pienissä näyttelytreeneissä. Hyvää harkkaa, kun hänhän Wiltsun esittää Helsinki KV:ssä. Huomattiin kans jotain jännää, että Williamin "väärä" puoli on oikeastaan parempi puoli, vaikka siinä onkin tuo vähän isompi musta läikkä. Wiltsulla on hassusti valkosta ja vaaleaa naamassa "oikealla puolella" niin pään muoto näyttää vähän eriskummalliselta.

Sagurkin pääsi tietenkin tekemään kaikkea hauskaa! Treenattiin hieman tokoa, otettiin kaikki liikkeet hyppyä ja paikkista lukuunottamatta. Miekkonen oli oikein iloinen. Seuraaminen useammassa kohdassa oli kyllä taas sellasta että koira on viissataa metriä mun edellä. Muutaman palautuksen jälkeen näytti jo normaalilta Sakke -seuraamiselta.


Koska mätsäri oli tiedossa ja hömppänäyttelyjuttuja on kuitenkin kiva treenata, niin tehtiin sitten niinkin. Sagurin kanssa olen nyt jaksanut treenata tota edestä esittämistä, kun se tuntuu parhaiten sille sopivan. Sakke pysy ryhdikkäänä ja jotenkin kummallisesti on opetellut asettelemaan itse itsensä, mikä on ihan käsittämätöntä, kun en ole koskaan sitä opettanut. Luonnonlahjakkuus!


Cecilin kanssa tehtiin kaikki ALO-liikkeet enemmän tai vähemmän putkeen, lukuunottamatta hyppyä. Likalla oli aluksi ihan liikaa energiaa ja edisti pirusti, mutta kyllä sekin siitä sitten. Jäävät on vähän hitaat vielä, mutta muutenhan noi on jo valmiit. Paikkista otettiin Riitan kanssa niin että Fiilis oli reunassa, Fiiliksen äippä Leena keskellä ja Cecil reunassa. Päätin etten käy kertaakaan palkkaamassa, tiedän että se pysyy. Ja niin se pysyikin. Lopussa sitä vaan alkoi ärsyttämään se ympärillä pörräävä kärpänen, mitä se yritti tappaa näykkimällä närkästyneen näköisenä ilmaa.


Superpalkkaaaa! Cecilin lempparijuttu on olla sylissä, niin tää oli kyllä ihan liian kivaa hänestä!
Koska Cecililläkin on näyttely edessä tän kuun lopulla, niin harjoiteltiin tietenkin senkin kanssa hieman säätämistä. Korvat on edelleen ihan hassut, mutta muuten ihan ookoon näköinen! Hieman se on polvikulmia saanut, onneksi!


Käytiin me mätsärissäkin. Oli jännä tunkea 5 koiraa Golfiin ja 4 kevaria, but we did it! Sagur esiintyi ensimmäistä kertaa mätsärissä veteraaneissa. Meidän parina oli Fiiliksen mamma Leena ja joku englanninspringerspanieli. Sagur sai joukosta sinisen nauhan ja sijoittui toiseksi! Sagurin tulos siis SIN2.



William esiintyi kivasti, mutta oli hyvin huonovointinen. Wiltsu oli ollut jo hieman aikaisemmin selkeästikin huonovointinen. Se joi vettä maanisesti ja puklasi osan ulos kehästä. Normaalilta se muuten vaikutti toistaiseksi. Wiltsun tulos oli PUN ei sij.


Cecilillä oli myös hyvin huono olo, mutta löysä vatsa sillä oli ollut ensimmäistä kertaa ja tätä oli jatkunut hetken. Hirveät liisterilöllöt tuli ennen kehää.
Hienosti kuitenkin esiintyi, tuomarilta tosin tuli kommenttia Cecilin keveistä korvista, mikä ei ollut ihmekään, sillä ulkomuototuomari oli kyseessä ja vielä collieihin löyty arvosteluoikeudet. Cecil SIN ei sij.

Mutta tähän eläinlääkäriasiaan. Tuntuu että kaikkea typerää ja huolestuttavaa sattuu koko ajan :(

Wiltsu alkoi myös sitten oksentelemaan ja näin, Cecilinkään vatsan tilanne ei tuntunut oikein helpottavan. Lähdin sitten aikaisin eläinlääkäriin ja siellä sitten tehtiin perustarkastus.

Cecilissä ei ole mitään epänormaalia, edes sen käytöksessä. Kaikki oli normaalia, paino oli hyvä, kunto oli hyvä, eikä Cecil ollut kuivunut ripuloinnista huolimatta (ihopoimut palautuneet normaalisti, limakalvot kosteat ja vaaleanpunaiset), vatsaontelossakaan ei ollut mitään epämääräistä eikä aristanut koskemista.
Ei mitään kummallista. Lämpötilakin otettiin ja se oli just se 38,6 vai mitäköhän. Ei sillä ollut kuin vatsa vähän kuralla. Cecil sai antibiootteja tohon vatsajuttuun.

Williamin tilanne taas oli huolesuttava. Tammikuussa William painoi 26kg, nyt se punnittiin kahdesti, sillä lukema oli niin hirvittävä ettei sitä voinut alkuun uskoa. 17kg.
Sitä voi varmaan ihmetellä, että miten ihmeessä tollasta ei ole huomannut. Mutta ihan oikeasti ei sitä huomaa, kun tuijottaa sitä koiraa kaikki päivät. Sitä jotenkin tottuu että aah se on tämmönen hoikka.

Williamille on hirveästi tässä lisätty ties kuinka pitkään annoksia, ostettu energisempää ruokaa. Annettu rasvaisempaa lihaa ja enemmän. Mutta ei, ei se ole tässä lihonut. Kyllä sen huomasi että se on laiha, mutta en olisi koskaan voinut kuvitella sitä noin alipainoiseksi. Wiltsu on niin pirun normaali ollut aina, ei sitä oikeen osaa selittää miten uskomattomalta tämä tuntuu.

Painon vuoksi mä sanoin heti, että siinä koirassa on pakko olla vikaa. Että onkohan sillä sitten imeytymisongelmia vai mitä, mutta sitä ei voida vielä selvittää, kun ensin pitää saada ripulointi ja oksentelu loppumaan. Oksennus on hyvin sitkeää ja se eilen oksenteli aivan mielettömän usein.

Wiltsulta otettiin sitten erinäisiä verikokeita ja vastaavia. Jos mitään selitystä ei löydy, William ultrataan ja röntkataan kasvaimen varalta. Kun emän puolelta niitä tapauksia löytyy reilusti.

William oli oksentanut verensekaista oksennusta ja on ollut vaisu. Uloste on ollut vesiripulia. -- Yleistutkimuksessa William oli pirteä. Suun limakalvot olivat vaaleanpunaiset ja hieman nihkeät. Ihopoimu palautui vain aavistuksen normaalia hitaammin. -- William ei aristanut vatsaontelon tunnustelua eikä havaittu epänormaaleja massoja.

Lemmikin verikokeista tutkittiin laaja verenkuva puna- ja valkosoluarvoineen.--

Arvoissa nähtiin tulehdussolujen nousu (granulosyytit) ja hieman alhainen albumiini-arvo. Muut veriarvot olivat normaalit.

Verinäytteistä lähetetään tutkittavaksi myös imeytymisarvot (haima-arvot, B12-vitamiini + golaatti) ulkopuoliseen laboratoriaan huomattavan laihtumisen vuoksi.

Semmoista siis. Albumiini oli Williamilla 23, kun sen pitäisi olla 25-44. LYM oli 8,6 kun sen kuuluisi olla 12-30. Ja sitten ne GRA(nulosyytit) oli Williamilla 13,6 kun normaalisti sen pitäisi olla 3-10. Tuo tulos viittaa lääkärin mukaan siihen, että on bakteeriperäinen tulehdus. Muut olivat normaalit.

Heitin koirat sitten himaan ja kävin hakemassa lääkkeet. Näillä eväillä toistaiseksi jatketaan.

Maanantaina oli taas agia. Otettiin alkuun pientä radanpätkää, mihin kuului aita, pussi, putki, pöytä ja lopulta aidan suoritus takaakierrolla. Cecil teki tosi hienosti! En kuitenkaan vielä uskaltanut ottaa pussia täysin umpinaisena, joten sitä pidettiin hieman raollaan. Hienosti se sieltä juoksi, joten ens kerralla taidetaan ottaa pussi ihan umpinaisena.
Pitäis noita treenata sitten lisää ja myös sitten valmiiksi jo kontakteja, mitä ei olla koskaan kokeiltu. Harmittaa kyllä, etten mä voi lähteä treenaamaan agia ominnokkineni, sillä koulua on vielä 2vk jäljellä ja tää työn määrä on aivan kolossaalinen. On ollut niin pirunmoinen kiire, etten ole tännekään kerennyt kirjoittaa ennen tätä päivää. Mut onneks päästään sit kesälomalla treenaamaan usein ja suorittamaan agista tulleita kotitehtäviä! Nyt mua vaan pelottaa, että jäädään jotenkin jälkeen ja toimitaan jonkunlaisena taakkana, mutta ehkä se siitä.

Harjoittelimme myös u-putkea ja aitaa. Sinne piti lähettää molemmilta puolilta ja mä jotenkin sekosin aina askeleissani kun lähetin oikealta puolelta kun mun pitäis kääntyä ja vaihtaa kättä. Kuivaharjoittelin sitten noiden epäonnistumisien jälkeen ja taidan sen nyt hanskata. Ensi treeneissä voisikin sitten ottaa tota heti alkuun ja testata että miten se menee.
Ja loppuun vielä hyppytekniikkaa, eli olikohan siinä viisi tai neljä aitaa peräkkäin ja pumpit siivekkeiden välissä. Koiran tarkoituksena oli vetää ne kaikki välit yhdellä loikalla. Meidän koutsi piteli Ceciliä kun menin aitajonon päähän, asetuin kyykkyyn selkä koiraa päin ja sanoin hiljaa "tule". Cecil tuli kyllä, muttei mitenkään esimerkillisesti. Kuulemma vaikutti hyvin hämmentyneeltä. Näitäkin pitää ottaa lisää joskus tulevaisuudessa.

Huomenna on jälleen treenit ja muistaakseni tulee kontaktit, putken kuolleet kulmat ja keppitreeniä!

Ja tähän hirveä huoli asiaan:
Lähdettiin treeneistä aika vauhdilla, sillä treenit veny jälleen myöhäisemmäksi kuin oli tarkoitus. Mun piti juosta Ojangosta bussipysäkille erittäin pienessä ajassa, sillä seuraava bussi olisi tullut vasta joskus kymmenen jälkeen. Olisin kai ollut himassa vasta vähän vaille yksitoista, joten se ei houkutellut. Hölkäten rennosti saa muutenkin kivat loppulämpät Cecilille, eli tietenkin sellaista kivaa tasaista ravia, ettei siitä koirallekaan pahaa olisi! Sen lisäksi satoi jo aika kivasti, enkä tiennyt että miten mä löydän bussipysäkille siinä pimeydessä.

Cecil oli ihan normaali, mut sit yhtäkkiä likka alkoi "kaatuilemaan". Mulla hyppäs sydän kurkkuun. Se jotenkin kierähti istumaan joka toisella askeleella, ihan niin kuin olisi lipat vetänyt tai vastaavaa, mutta kierähti aina istuma-asentoon ja piti takajalkaansa koholla. Mä katsoin tuhat kertaa kaikki tassut ja vielä perusteellisemmin sen koholla olevan. Mä levittelin varpaita ja yritin tunnustella sitä jalkaa, että mistä tää kaatuilu johtuu. Vedin sitä jalkaa suoraksi ja takaisin koukkuun, mut ei mitään hyödyllistä tapahtunut. Se vaan katsoi mua todella surullinen ilme naamallaan.

En mä tiennyt mitä mä olisin voinu tehdä. Olin keskellä ei mitään, lähimmälle bussipysäkille on saatananmoinen matka, eikä mulla oikeestaan ole ketään kelle soittaa. Ja jos mä sit soittaisinkin jollekin, niin miten mä voin selittää missä mä olen "haloo, tääl on Rebecca mä oon jonkun tien varrella, täs menee moottoritie Kehä III ja toisella puolella kaks muuta kaistaa mut en tiedä minne ne menee ja tääl on siltoja" - sama kuvaus käy miljoonaan muuhunkin kohtaan Vantaalla.

Cecil ei pystynyt kävelemään, se kyllä yritti (vaikka käskin sitä koko ajan maahan kun olin varma et se on joku kyynpurema, jolloin kaikenlainen liikkuminen on haitallista), mutta ei siitä mitään tullut. Mä sit päätin kantaa sen.

Jaksoin kantaa sitä jonkin matkaa, mutta sitten voimat loppuivat kesken. Mä yritin niiiiiiin kovasti pakottaa itteeni, mutta kädet eivät enää totelleet. Yritin vielä sit kuitenkin, mutta meinasin useampaan otteeseen pudottaa ton likan asfaltille, kun kädet eivät vaan enää toimineet, ei sitten niin millään, poltteli lihaksia mielettömästi ja selkään sattu. Likka kuitenkin painaa se reilu 20kg, et en mä mun heikoilla voimilla tota kykene raahaamaan monta kilsaa. Kello oli 21.35 kun lopulta luovutin ja itkuisena soitin Jannille ja annoin about noi paskat ohjeet mistä edellä vitsailin, et oon täällä jossain voitko tulla hakemaan ja kyyditä mut Viikin eläinlääkärille. Janni lupautui hommaan, mistä olen niin tavattoman kiitollinen. Kiitoksia ihan oikeasti tuhannesti.

En pysty edes kuvailemaan sitä epätietoisuuden ja epätoivon tunnetta, sä et vaan voi tehdä mitään koirasi eteen, se vaan on siinä ja sitä sattuu, mut et osaa auttaa sitä. Kaikenlisäksi ei edes tiedä että mikä sillä on, et miten sitä oloa helpottais. En ole ikinä tuntenut oloani niin avuttomaksi ja toivottavasti mun ei koskaan enää tarvitse.

En uskaltanut liikkua mihinkään, sillä epäilin kyyn puremaa, kuten tossa edellä mainitsin. Alueella on nähty kyitä ja pari kyytapausta on kai käynytkin jo muistaakseni. Tosin en voinut käsittää, että miksi mikään kyy olisi liikkeellä tommosella säällä, mutta muuta en keksinyt. Verta ei tullut mistään, joten se ei mikään sirpale voinut olla, en nähnyt mitään kiviä tai tämmösiä mitkä olis voinu painaa, jalka ei ollu turvoksissa eikä se aristellut säärtäänsä. Koitin taas ottaa pari askelta, mut sama meno jatku.

Meidät löydettiin tunnin etsimisen jälkeen, mut koska olin jonkun Kehä III laidalla, ei autoa voinut siihen parkkeerata. Janni jätti autonsa kauemmaksi ja auttoi mua kantamaan Cecilin sit yhtä mäkeä ylös, mentiin autoon ja ajeltiin kohti Viikin eläinlääkäriä.

Eläinlääkärillä saimme odotella jonkin aikaa. Kello taisi tässä vaiheessa olla kohta 00, en edes muista kunnolla. Siellä oli kaikki porukat hoitamassa yhtä kiireellisempää tapausta, mikä oli kyllä täysin ymmärrettävää, sillä lattioilla ja matoilla oli sen kiireellisen tapauksen verta aivan saamaristi. Mua lohdutettiin sillä, että kyy se ei ainakaan voi olla, sillä jalka ei ole vieläkään turvonnut. Kylhän se joo hetkeks lohdutti, mut sinällään taas ahdisti se, että jos se ei ole kyy niin mikä hitto sillä on siinä jalassa. Kaikenlaiset kauhuskenaariot kummitteli jo mun mielessä, et onko sillä jokin hiusmurtuma, mut toisaalta et mistä se olis damagea ottanut... Itkusta ei meinannut tulla loppua, Cecil kuitenkin jaksoi nuolla ne kyyneleet pois mun poskilta aina kun niitä siihen valui. Tää kyllä itketti mua entistä enemmän :Dd.

Joskus kello yhden aikoihin yöllä Ceciliä tultiin katsomaan. Sitä jalkaa putsailtiin ja paineltiin, sieltä sit löytyi se vika.
Jonkun varpaan välissä, lähellä sitä isointa hikirauhasta (? termit taas hallussa mut ehkä ymmärrätte mihin mä viittaan) oli porautunut sisälle jokin ohut, mutta silti jämäkkä, objekti. Sellainen tikun tapainen, mutta ei oikeastaan minkään värinen. Se muistutti ihan mielettömästi jotain palasta kissan viiksestä tai jotain. Te, joilla on kissoja ja ootte löytäneet pudonneita viiksikarvoja, saatte ehkä jonkinlaisen käsityksen siitä mitä mä tarkoitan. Sellanen jämäkkä, teräväkärkinen, haalea juttu oli siis kyseessä.
Se sit nappailtiin irti ja se oli siinä. Cecil kyllä meinas vetää lääkäriä turpaan, mutta mitään kummempaa ei sattunut. Cecil käveli täysin normaalisti ja oli samanlainen "8DDDD" kuin aina ennenkin. Sanottiin, että ei siinä mitään myrkkyä ainakaan ole, ja että mitään pisto/puremakohtia ei raajasta löydy ja tunnustelemalla ei ainakaan mitään damagea ole jalkaansa ottanut eikä mitään revähdystäkään tunnu olevan, että se tais olla vaan sit se ihme juttu siinä välikössä. Mut et jos jotain sattuu niin tulkaa heti sit taas, mut et on tosi varmoja, että toi kaikki oli vain ja ainoastaan siitä ihme kepukasta.

Mä itkin aivan helvetisti, paljon enemmän kun koko päivän aikana yhteensä, kun päästiin kotiin. Mä olin niin järjettömän helpottunut. Cecil tuntui vaan olevan todella väsynyt, olihan sillä treenit takana ja sitten vielä hengailu motarin varrella ja el. lääkärillä. Pojat taas katto hirveen huolestuneena mua et mikä hitto sille nyt tuli.

Et päästiin sitten näin helpolla, kun ei oo yhtään tässä oireillut ja ollut tismalleen samanlainen kuin aina ennenkin. Mun on kuitenkin pakko keksiä jokin muu kävelyreitti Ojangosta himaan, sillä mä en kestä sitä metässä rämpimistä enää tän jälkeen, etenkin kun niitä kyitä siellä on, vaikkei tällä kertaa kyystä ollutkaan kyse.
Luojan kiitos ajotunnit on alkanu ja keskiviikkona on viimeinen teoriatunti, et jospa sais sen auton pian niin ei tarvis enää tämmösistä asioista huolehtia!

Joo-o. Olipas jännä käydä Sagurin kanssa eläinlääkärissä ensimmäistä kertaa jossain muussa mielessä kuin rokotuksien vuoksi.

Sagur on hieman alle viikon ajan rapsuttanut itseään normaalia enemmän. En aluksi hoksannut kiinnittää tähän mitään sen suurempaa huomiota. Mutta sitten Sagur aloitti poikkeuksellisen järsimisen, sen huomasi nopeasti. Sagur järsi kuumeisesti eturaajojaansa. Tämä ei ole koskaan hyvä merkki ja aiheuttaa hallaa hyvin nopeasti. Tästä seurasi hirveä vahtiminen, jatkuva kyttääminen ja kieltäminen. En tiennyt mikä sillä oli hätänä, mitään vierasta en tuntenut tai nähnyt. Sagurilla ei ole ollut mitään muita oireita, se ei ole aristanut tassujaan, ei ole vaikuttanut sen kävelyyn tai mihinkään muuhun telmimiseen.

Viimeisimpinä päivinä Sagurin eturaajoissa on tuntunut jotain aivan järkyttävän epämääräistä, jotain mustaa, rakeista, hilseilevää, rupista. Mä leikkasin välittömästi siltä "säärikarvat" pois ja kävin hakemassa apteekista jotain rasvaa, mikä helpottaa koirilla ihon kutinaan ja sen lisäksi haisee, että maistuu niin kamalalta, ettei koira nuolisi/pureskelisi itseään. Tämä auttoi huomattaavsti ja mustuus katosi parissa päivässä.

Saatiin tälle päivälle eläinlääkäri aika. Ajattelin ettei siinä ehkä ole sen kummempia, raajat näyttivät huomattaavasti paremmilta. Iho oli edelleen todella hilseilevä kyllä, mutta mustuus oli poistunut ja iho palautti normaalin värinsä. Se oli nimittäin yhdessä vaiheessa ihmeellisen violetti.

Lääkäri oli hurjan mukava. Teki aluksi perustutkimuksen. Sydän kuulosti normaalilta, imusolmukkeissa ei vikaa, eikä vatsa tuntunut kummalliselta, mitään epänormaalia ei löytynyt. Otti sitten näytteitä ja totesi seuraavaa:

Sagurin ihon omat bakteerit, mitkä siis suojaavat, pitävät haitalliset bakteerit poissa yms. ovat räjähdysmäisessä kasvussa. Täten aiheuttanut tulehdusta eturaajoissa ja järkyttävää hilseilyä. Syytä ei tuohon tiedetä, pitäisi ottaa verikokeita ja näytteitä, että jos takana onkin jokin vajaatoiminta (suoritetaan hieman myöhemmin suosituksesta, eka kokeillaan tälleen oldschool ja jos se ei toimi niin sitten on oikeasti syytä huolestua).
Sagurille määrättiin sitten seuraavaa: reseptishamppoo, millä pestään kolmesti viikossa eturaajat. Sen pitää antaa vaikuttaa 10-15min ennen sen pois pesemistä.
Kerran viikossa hilseshamppoopesu. Tämä koskaa nyt aivan jokaista lemmikkiä mitä talosta löytyy, vaikkei hilsettä tai mitään oireita olisikaan. Ihan vaan varotoimenpiteenä pestään jokainen elikko kerran, Sagur sitten koko "kuurin" ajan joka viikko 1-3 kertaa (tekee varmaan hyvää turkille.... mutta noh ei voi mitään).
Sen lisäksi jokaiselle elikolle täytyy siunata yksi ampullipaketti. Ampulleja on kolme paketissa ja kaikki kolme käytetään yhdelle elukalle. Tämäkin ihan varotoimenpiteenä siltä varalta, että noi innostuneet bakteerit ja hilse leviäis noihin muihinkin. Ampulleja annetaan joka toinen viikko.

Toki sitten koko kämpän hullu imurointi, pölyjen pyyhkiminen joka nurkasta ja koirien nukkumapaikat on pakko pestä perusteellisesti.

Sagurin lääkkeet pääsen hakemaan apteekista huomenna. Tänään saavuttiin eläinlääkäristä niin myöhää kotiin, ettei se ollut enää auki. Samalla pitäisi käydä ostamassa uutta hoitoainetta, koirien hoitoaine loppui juuri ja tota tullaan tarvitsemaan, ettei iho kuivu noista pesuista tyysti.
Sagur on nyt pesty. Kyselin vähän kaikilta tutuilta, jotka opiskelevat eläinlääkäriksi ja parilta kaverilta, jotka opiskelevat biologiaa. Mitä mun kannattais tehdä? Järki sanoo minulle jo heti, että kannattaa vaan leikata turkki pois. Märällä turkilla ei vaan voi liikkua ulkona ja jos joudun pahimmassa tapauksessa sen kolmesti pesemään niin en mä todellakaan voi sitä joka kerta föönata. Sillähän menee turkki sekä iho rikki sellaisesta.
Niinpä kävi näin:


Yhtä komea ukko se on edelleen. Täytyy pukea sille lenkille takki päälle, että tarkenee. Enää ei ole karvoja pelastamassa sitä kylmältä.
Tässä vielä lähikuvaa siitä, miten rankan hilseilevä se turkki oli ennen pesua. Eihän se todellakaan yhdestä pesusta sen kummemmaksi muuttunut, mutta huomattavasti parempi.

Noi kaks muutakin pitäis pestä jossain vaiheessa... ja sitten se Spidi. Kukaan niistä ei hilseile tai ole näkynyt muutakaan epänormaalia, mutta lääkärin määräyksestä ja parempihan se on ottaa varman päälle! Näinä hetkinä sitä tajuaa, että kyllä neljässä lemmikissä on oikeasti suuri homma.

Kivaa on kuitenkin se, että Cecilin tilauspanta tuli tänään! Tilasin pinkin, nahkaisen MLP-pannan, mistä tulee sitten Cecilin tokopanta :) Erottaa paremmin millon tehdään duunia ja milloin sluibaillaan.