Kipaistiin Riitan luona moikkaamassa Fiilistä ja Gleetä. Cecil sai jäädä kotiin, ettei elo kävisi liian ahtaaksi, mutta pentu pääsi mukaan. En voisi kyllä olla pennusta ylpeämpi, miten se hanskas aivan jokaisen tilanteen ja jopa uuteen laumaan sopeutumisen.
Moira hengaili Riitan kanssa välillä töissä, ettei sille tulisi liian pitkää yksinoloaikaa. Se leikki Mustissa ja Mirrissä, haahuili siellä ja nukkui vaikka välillä siellä on aikamoinen härdelli. Se myös sai rällätä pitkin poikin. Sisällä se leikki kovasti Fiiliksen ja Gleen leluilla, mistä välillä sai nahkasisaruksiltaan pahoja katseita :D Meistä tehtiin myös ihana julkaisu minkä näkee TÄÄLTÄ

Pari Ojankoreissua
Cecilin kanssa ollaan jatkettu sillä linjalla, että juostaan tiuhaa ravia, jotta lihaskunto palaa. Samaten se on saanut veetää rallia pitkin mettiä ja pusikoita. Liikkuvuus on ollut likalla hyvää. Kipastiin Riitan ja nahkiaisten voimin Ojangossa muistaakseni kai parisen viikkoa sitten. Otettiin ihan pieniä pätkiä tokoa ja leikittiin kentällä.
Kokeilin treenata myös hieman Fiilistä lievittääkseni agikuumetta! Tuli kyllä aivan mieletön fläsäri ja hyvänolontunne tosta touhusta :D En malta odottaa jospa vuodenvaihteen jälkeen (tietenkin Cecilistä riippuen) pääsisi jo vaikka varovasti aloittelemaan ja keväällä ehkä jopa taas kisaamaan! Käveltii sitten vielä 5km lenkki loppuun, missä koirat sai vähän ralleilla ympäriinsä pitkin poikin.
6.10 käytiin samalla kokoonpanolla treenaamassa, mutta nyt myös Moira pääsi mukaan! Lähinnä vaan maskotiksi fiilistelemään kenttää, tottumaan siihen että jossain koirat haukkuvat ja siihen että kentällä tekee joku. Mimmi oli aika huikea! Leikittiin kentällä, otettiin kasvukuvaa ja treenattiin suoraa putkea. Myyris tajusi sen todella nopeasti ja juoksikin sitä läpitte kuin vanha tekijä! Cecilin kanssa jatkettiin leikkimislinjalla ja muutamalla hassulla tempulla.
Yhteislenkki/Community run 4.10 - omistajan hölötykset
Osallistuin ensimmäiseen yhteislenkkiin. En ole pariin viikkoon juossut hieman flunssaisen olon vuoksi. Tiesin että olen varmaan hieman heikossa hapessa, mutta lihasten löysyys yllätti. Kävin urheiluhierojalla viime viikolla ja hän varoittelikin siitä, että saattaa se "terävyys" puuttua hetken. Vaikka olin välineurheillut parhaani mukaan, niin silti tyhmästä päästä kärsi koko keho. Vaikka minulla oli tuulen- sekä vedenpitävä takki, kosteutta siirtävä pitkähihainen sekä pitkät kalsarit, kompressiosäärystimet, fleece, hikipanta, kaulahuivi ja muutenkin olin itseni täyteen pakannut, niin ei jotenkaan käynyt pienessä mielessäkään ottaa vaihtovaatteita. Mulla menee kuitenkin se reilu tunti Helsingistä nykyisin kotiin, niin ei hitsi vie mikä jäätyminen iski! Ensi viikon lauantaina on 10km rupeama Helsinki City Trailissa ja toivottavasti siihen mennessä olen omaksunut mm. aivojen käytön ja maalaisjärjen :DLyöttäydyin hitaimpaan ryhmään ja pidin kunnialla häntäpäätä. Nenä valui, mutta hengittäminen sujui ja muutenkin juoksu tuntui hyvältä. Harmittaa että Suunto oli jäänyt kotiin lataukseen, niin en tiedä vauhtia tai sykettä. Edellä mainittu terävyys puuttui ja pohkeet väsyivät todella nopeasti kaiken sen siksakkailun vuoksi :D Lopulta ne tuntuivat painavan melkein sementtiä. Onneksi meidän ryhmänjohtajat pistivät koko meidän ainakin 20 päisen hitaimpien ryhmän oikomaan tietyissä kohdissa Paloheinän pusikoissa, sillä aurinko alkoi hiljalleen laskemaan. Reissu olisi huipentunut Paloheinän mäkeen, minkä mä kuitenin skippasin kun en kokenut olevan aivan täysissä voimissa. Tunnistin vaan, että jalat leikkaa kiinni ja painoin loppuakohti liian lujalla temmolla (mistä mulle sanottiinkin), niin bensa loppui :D
Kuvassa näkyy tuo vähän yli tunnin polkujuoksulenkki taukoineen päivineen. Ja sitten vielä tuo aivan ihana Paloheinän mäki
Tunnisteet: agility, kaverit, kuvia, polkujuoksu, riekkuminen, toko
Lauantaina 28.6 lähdettiin Riitan töiden jälkeen kohti Tervakoskea ja Koiruuksien-kenneliä. Olin vienyt Sagurin hoitoon äidilleni, sillä yhdellä nartuista oli alkamassa juoksut.
Siellä odottivat greyhound Pipa ja sk colliet Leena, Jaana ja Meeri. Mukana mulla oli vain Cecil ja Riitalla Fiilis, joten koiralauma oli "vain" 6 koiraa. Yhden yön ajan siellä oli myös sk collie Petteri, joka oli ollut Riitalla hoidossa viikon ajan ja joka palautettiin Joannalle luonnetestipäivän yhteydessä.
Luonnetestipäivästä lisää linkin takana.
Säät eivät suosineet aluksi ollenkaan. Satoi ja ukkosti melkein joka vaiheessa, mutta uhmasimme luonnonlakeja menemällä uimaan, kun ulkona oi 13 astetta lämpöä. Cecil oli aluksi varsin innoissaan koirakavereista, mutta sitä alkoi hyvin nopeasti potuttamaan urakalla se, että annan huomiota muille koirille. Eniten pallottelin Pipaa, sillä isosilmäinen, itsepäinen ja huomionkipeä greyhound oli jo viime vuonna vienyt sydämeni.
Cecilin vaatimuksesta vesileikit jatkuivat vielä muutaman minuutin ajan videon lopettamisen jälkeen ;D
Treenailimme ja uimme sitten sateessa. Parina päivänä sade yltyi kuitenkin niin kovaksi, että jäimme sisälle katsomaan leffoja ja pallottelemaan koiria.
Cecil rakastaa tunnetusti juustonaksuja, joten keksimme juustonaksuhaasteen, missä pitää odottaa, että Cecil tarttuu syöttiin mikä roikkuu naamasta. Oli aika kuumottavan tuntuista, kun näkee miten koira on juuri iskemässä juustonaksuun kiinni :---D
Leena kuulemma osaa laulaa niin se tietenkin pääsi testaukseen! Ja kyllähän se osasi vastoin kaikkia odotuksia :D Varoitus: video sisältää kauhuleffan ääniä taustalla, koiran mölinää ja hysteeristä nauramista.
Leenalla olikin ihan oma peti!
Cecil oli oikein tyytyväinen järjestelyihin. Musta tuntuu, että Fiilis ei niinkään.
"Olen pieni koira vain, jos olen hievahtamatta, niin eihän ne mua tässä huomaa"
Riitta treenas aivan vähän Cecilin kanssa tokoa, jotta nähtäis miten suhtautuu toiseen ohjaajaan. Olihan se vähän hämillään, mutta paremmin jo menee! Riitta otti myös huvikseen "kehätreeniä" ja Cecil olikin oikein pätevä :D Asetteli itse itsensä ja seisoi kuin tatti.
Keskiviikkona menimme extemporesti mätsäriin Hyvinkäälle Leenan, Fiiliksen, Cecilin ja Meerin kanssa. Kehät menivät todella pahasti päällekäin melkein koko ajan, mutta onneksi käsiä riitti.
Cecil oli PUN- ihan mielettömän hyvällä esiintymisellä! Harjoittelimme edeltävänä päivänä vapaana esiintymistä ja se vaikutti todella toimivalta, kun Cecilillä on taipumuksena kurotella liikaa, jolloin kirahvi-lookki on liian lähellä todellisuutta. Tuomari kehui Ceciliä pari kehässä paljon, mutta nauhakehissä emme enää pärjänneet. Parikehässä tuomari sanoi minulle vain yhden sanan ja se oli "tyylikästä" :D vaivannäkeminen siis ilmeisesti kannatti.
Esitin veteraanien parikehässä Fiiliksen äidin Leenan. Riitta jatkoi Leenan esittämistä sitten nauhakehissä. Leena oli lopulta BIS3! Muille sileää.
Viikonloppuna meitä odottikin Agirotu 5.7 ja Karjaan näyttely + Agirodun 6.7 toinen päivä. Alla pari kuvaa vähän tunnelmista. Linkkien takaa pääsee kisapäivien postauksiin!
Ekassa taas vähän jouduttiin odottelemaan ennen B-radan alkamista. Alemmista vasemmanpuoleisin on otettu melkein välittömästi A-radan jälkeen ja oikeanpuoleinen rähjäinen selfie vauhdikkaan B-radan jälkeen!
Lisää kuvia täällä
Tiivistelmä häppeningeistä!
Keskiviikkona tehtiin ohjatuissa MINI SM-joukkuerata.
Muuri tuotti ongelmia, sillä koiran linjaa piti hieman pyöristää, sillä muuten muurin palikat putoaa. Kakkoselle harjoiteltiin pitkästä aikaa pakkovalssia, mutta linjan pyöristäminen ei silloin oikein luonnistu. Jäinkin sitten ykkösen ja kakkosen väliin.
Jätettiin kepit väliin, sillä niitä pystyy hyvin treenaamaan radan ulkopuolisena. Treenirengas on HI-HA:ssa todella basic, eli rengas on ketjuilla kiinni raameissa. Cecil teki ekalla oikein, mutta olin myöhässä. Sitten se äkkäsi tulla välistä ja sen se kerkesi kerran tekemään. Jäin sitten vahtaamaan renkaan viereen että menee oikean kohteen välistä, jonka jälkeen tulikin mieletön kiire seiskalle päällejuoksuun.
Loppurata olikin aika simppeli, jos 14-16 ei lasketa mukaan. Okseri on vähän ikävä, etenkin kun sen jälkeen pitäis tiukka käännös saada aikaiseksi. Cecil ei pudottanut rimoja! Olin aika varma että okserissa joku heilahtaa, kun käännytään viidelletoista, mut ei! Osasin ajoittaa valssin ajoissa ja merkkasin 16 joten iloisesti se menikin! Turhankin usein mulle käy niin, että valssaan myöhässä ja siitä tulee niin epätoivoisen laaja siitä kaarroksesta.
Torstaina mentiin treenaamaan Claudian kanssa tokoa Helsinkiin. Olen tosiaan etsimässä Cecilille tokoon toista ohjaajaa. Cecil kaipailis semmoista ihan tosissaan iloista ja osaavaa handleria. Me ei oikein Cecilin kanssa tokoon sovita, kun ollaan molemmat epävarmoja :D
Treenaamattomuus näkyi Cecilissä. Se oli myös hieman ihmeissään siitä, että kuka tämä kummallinen täti on ja mitä se musta haluaa. Claudia teki enemmän tai vähemmän ALO-liikkeet, tosin reilusti helpotettuna, kun Cecil ei selkeästikään ollut ihan samalla aukeamalla. Yllättävän hyvin meni kuitenkin ensimmäiseksi kerraksi, etenkin kun ottaa huomioon, että Claudia on Sössölle vieras ihminen ja tokoa viimeksi treenattiin puol ikuisuutta sitten. Pitäis nyt itse ottaa itteeni niskasta kiinni, että saisi maahanmenot jne sellaiseksi mitä ne joskus olivat - nopeita.
Perjantaina kipaistiin Jeminan kanssa treenaamassa aksaa!
Rata oli yllättävän hankala. Aluksi sitä vähän katsoi että hohhoh eihän tässä ihmeellistä, mutta rata oli tavattoman raskas ja nopeatempoinen!
Meille suuria ongelmia tuotti 5-7. En meinannut millään keksiä mitään hyvää tapaa tehdä sitä. Paras olisi varmaan ollut heittää kutonen niin, että koira kiertää oikean siivekkeen (esteen edestä katsottuna), mutta semmoista ei osata niin oli vaan pakko kierittää koiraa :D
Ei tosiaan mitään tyylipuhtainta suoritusta ollenkaan.
Lauantaina mentiin taas Jeminan kanssa treenaamaan! Tällä kertaa ratana I-luokan hypäri!
c. Reetta Mäkelä
Tehtiin tosin ysille muutos! Vaihdettiin rengas okseriksi, sillä rengas oli toisella puolella kenttää ja painoi kuin synti + se ei ole rikkoutuva eikä kumpikaan meistä tuntenut oloonsa kauhean mukavaksi sen ajatuksen kanssa.
Rata oli aika trolli siinä määrin, että siinä sai itse juosta alituisesti ihan täysiä - ei ollut kontakteja hidastamassa ja keskeltä löytyy suora putki.
Isoimmat ongelmmat tuotti alun valssi ja putkijarru. Molemmat ongelmat liittyivät siis hyvin läheisesti suoraan putkeen :D En vaan tajunnut aluksi edes jarruttaa ja videolta näkeekin lopputuloksen: Cecil ei käänny ajoissa ja kaartaa niin kaukaa että pituuden suorittaminen on mahdotonta. Enkä millään lukuisista yrityksista huolimatta osannut ajoittaa valssia niin, että Cecilin linja putkelle oli kaikkea muuta kuin suora. Oli vähän semmoinen "toivotaan toivotaan" -tilanne.
Kuvista ja videosta kiitoksia Jeminalle!
Ensi viikonloppuna onkin luonnetesti ja samalla ollaan menossa Riitan kanssa Tervakoskelle kaitsimaan koiria. Koska Tervakoski sattui olemaan sopivan lähellä Janakkalaa ja treenit ovat mennään paljon paremmin kuin olisin osannut kuvitella, niin meidät tullaan näkemään Agirodussa molempina päivinä todennäköisesti. Olin ilmoittanut Cecilin SM Openiin ja sitten vielä ihan normistartille. Sunnuntaina ollaan ehkä jommassakummassa joukkueessa. Näillä näkymin ALO:ssa, mutta jos yöpaikka menee jo lauantaina, niin voi olla että joudutaan jättämään väliin.
Tunnisteet: agility, kuvia, lainacecil, ratapiirroksia, toko, videot
Snap it, work it, quick - erase it
7 kommenttia Lähettänyt Rebecca klo lauantaina, tammikuuta 11, 2014Treenit olivat hurjan kivat! Rata oli oikein kiva, vaikka lukuisat suorat vähän hirvittivätkin. Ehdin kuitenkin useimmiten yllättävän hyvin tilanteisiin.
Tokalla pakkovalssi tuotti hieman ongelmia. Jäin joko liian kauaksi aikaa ihmettelemään koiran menoa, jolloin kolmosen jälkeinen persjättö on liian myöhässä; vaihtoehtoisesti hosuin liikaa ja lähdin liian aikaisin liikkeelle -> koira ei hyppää. Rata rullasi ihan ookoosti 9-10 välille asti. En tajunnut missään vaiheessa jarruttaa ennen ysihyppyä, joten C pariin otteeseen sen hypätessään otti myös ykkösen. Jarrutin jyrkästi ja vedettiin sitten kymppikin.
Keinu paineisti Ceciliä. Mä päätin ihan suosiolla palkata sen ja laskea keinu alas, vaikka periaatteessa keinu osattais suorittaa itsenäisesti. Paineistumisen näki keinun jälkeisellä radalla: näki niin koiran ilmeestä ja käytöksestä. Onneksi se ei kuitenkaan muuttanut koiran tekemistä traagisesti, mutta C oli selkeästi hieman hermostunut.
Päätin kokeilla jotain minulle täysin uutta esteellä 15. Normaalisti olisin varmaan pyörähtänyt ympäri, mutta päätin kokeilla moovssia minkä olin lukuisista aksavideoista nähnyt ja toimihan se yllättävän hyvin! Mutta se ei toiminut, koska eksyin valssaamisen ansiosta puomin väärälle puolelle... :D Siinä vaiheessa multa pääsi semmoinen parkaisu "eeihheij oon väärällä puolella, oon väärällä puolella."
Joten mun piti tehdä siinäkin pakkovalssi. Mulle tämä tuotti ongelmia, en edes hahmottanut aluksi kunnolla miten se tehdään. Sen verta peruskauraa se on joo, että mun olis pitänyt tietää se.
Sitten olikin enää aivan törkeä kiire, nopeasti koira takaakiertoon ja hirveellä kiireellä painaa eteenpäin. Juoksin aivan täysiä ja olinkin ehtinyt yllättävän hyvin. Väistin ennen putkea tarpeeksi kauas, ettei koira hyppää päälle. Yritin juosta jo takaisin ja koiran olisi pitänyt irrota, mutta tää ei taas ihan onnistunut :D Vikaan pätkään kameralla heiluva Riitta palkkasi lelulla loppuun jolloin tää onnistui!
Enää kolme aksakertaa jäljellä. Ollaan kuitenkin jatkamassa valkkuryhmässä jatkossakin :) Eli huhtikuun loppuun asti. Harmittaa kyllä sinällään, ettei tulla pääsemään kokonaisia ratoja, kun keppien treenaaminen on hidasta. Jos olisi törkypaljon rahaa, niin voisi ilmoittautua keppikurssillekin.
Yöllä käytiin Riitan kanssa treenaamassa lähikentällä hieman tokoa. Tein vaan älyttömästi liikkeellelähtöjä; aluksi kaikki oli hyvin ja sitten koirasta alkoi näkymään paineistuminen. Aina kun Sössön ilme muuttui epämukavaksi, tein aina piristävän luoksarin. Tätä lähinnä jankattiin ja jätettiin siihen.
Tunnisteet: agility, ratapiirroksia, toko, videot
Olin huomannut, että meille oli tullut joku paketti! En todellakaan muistanut, että Hurtta (& co.) lupasi lähettää pienen paketin meille! Yllätyin kyllä todella, kun avasin sen. Paketissa oli reilusti enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. Ja mukana oli söpö lappu "[o]ikein hyvää uutta vuotta!"

Kuvan jellona on suoraan kuin jostain kauhuelokuvasta; siinä on 19 vinkuvaa osaa joten taitaa olla sanomattakin selvää, ettei Cecil saa riepotella sitä muualla kuin treenikentillä :D muuten hajoaa viimeisetkin järjen rippeet multa.
Käytiin eilen Maijan ja aussiekaksikon kanssa treenaamassa tokoa. Kyllä, tokoa. Siitä taitaa olla 3kk kun viimeksi mentiin vartavasten treenaamaan tokoa Cecilin kanssa minnekään. Noh, sen kyllä huomasi, ettei olla aikoihin mitään kunnollista otettu, ellei lasketa mun ja Riitan satunnaisia pikaisia yötokoja.
Estehyppy oli se millä aloitettiin. Sössöllä oli vähän aksamoodi päällä. Haukkui, eikä muistanut pysähtyä suoraan esteen taakse, vaan valui esteen sivulinjalle. Haukkumalla tosin Cecil ei päässyt tekemään mitään. Mä en siedä sitä, jos koira ääntelee millään tavalla tokossa, joten sama päti tähänkin.
Lopulta ekalla käskyllä ei edes mennyt. Joka kerta kun jätti hyppäämättä, niin lähdin kävelemään ja otettiin uudelleen.
Koira ei vaan muistanut, tai muuten vaan oli keskisormi pystyssä. Päätettiin siis helpottaa, joten Maija palkkasi Sössöä toisella puolella, jotta likka hyppäisi keskelle. Lopulta palkkasin sitä itse esteen edestä kunhan likka oli hypännyt yli. Kai se olisi muutaman toiston kuluttua näyttänyt taas siltä miltä pitäisi, muttei liikaa kerralla.
Seuraaminen voi vitsi tota virran määrää! Pomppyhyppyloikkaloikka. Kun sain rauhoitettua niin seuraaminen oli ihan perusmeitä! Eli ihan hyvää! Tosin Maija totesi että ensimmäisen pätkän alussa C poikitti silmiinpistävästi, muttei enää muissa pätkissä. Mun pitäisi itse harjoitella tempoa, sillä kun saan sen oikean temmon päälle niin kaikki on hyvin, mutta kun mun tempo heittelehtii, niin Cecilistä tulee hieman epävarma ja jätättää.
Seuruutin monia pätkiä ja Maija seuruutti yhden kokonaisen kaavion. Kaikki meni hyvin.
Seuruusta seis, maahanmenoa ei edes otettu. Jatkossa liikkeellelähdöt eri jalalla kuin seuraaminen. Cecil jätätti alussa, kun oli kerännyt aika paljon painetta ja muuttui taas epävarmaksi. En kyllä tiedä miksi se paineistui nyt, kun ei se äsken seuraamisessa ollut yhtään ahdistunut. Maija antoi lähtökäskyn, mä lähdin kävelemään ja koira jäi. Se hieman hiipi sieltä, muttei uskaltanut tulla ihan luokse asti. Odoteltiin että se tulee mun rinnalle, Maija seuruutti vielä hetken ja antoi käskyluvan. Pysähtyi hyvin.
Jatkossa pitää tehdä hirveästi liikkeellelähtötreenejä ja vetää aina ihan törkeät bileet siitä. Se lähtee hyvin normaalisti liikkeelle, mutta kun ollaan jonkin aikaa treenattu, niin se ei tule kunnolla mukaan ja näyttää taas ihan piessyltä. Eli niitä sitten jatkossa paljon.
Ruutu ihan ensimmäistä kertaa koskaan. Hetsasin lelulla törkeästi, jätin lelun ruutuun ja sitten vaan lähetys juuri ja juuri ruudun ulkopuolelta ja sitten hieman kauempaa. Tää oli Cecilistä ihan parasta, kun se ei tajua sen liittyvän tokoon... :D Tosin ei meidän kohdalla tule liittymäänkään pitkään aikaan.
Paikkamakuu med Nauru. Vieressä vielä treenasi joku omia koiriaan, joten häiriö oli riittävä. Cecil ei paikkiksessa ollut lainkaan paineissa. Mua hämmentää se, miten se kisoissa on aivan itku kurkussa ja näyttää niin hakatulta kun koira voi ikinä näyttää. Mutta nyt treeneissä kaikki oli hyvin ja se napitti ihan normaalisti, eikä edes näyttänyt hakatulta kun kävelin välillä luokse palkkaamaan. En kyllä ymmärrä mitä ton päässä liikkuu.
Vaikka tokomasennus iski muutama kuukausi sitten, on nyt taas pieni innostuksen puuska iskenyt. Taidan kuitenkin ensin vain kasvattaa Cecilin itsevarmuutta nyt tokon suhteen tekemällä kaikesta reilusti helpompaa ja minimoimalla virheet sitä kautta.
Tavattoman epäonnistuneet tokot ja loistava lenkki
0 kommenttia Lähettänyt Rebecca klo torstaina, lokakuuta 03, 2013Käytiin Iidan, Riitan ja Elenan kanssa treenaamassa ja lenkillä. Ihan kivasti kolmikolla meni ja Iida kuvasi meidän treenejä ja lenkkiä.
Mulla iskee ihan tosissaan kyllä tokomasennus. Jos otin liikkeitä ilman liikkurointeja, kaikki oli fine. Heti kun liikkuroitiin niin jopa Cecilin liikkeellelähdöt oli epävarmat. Vasemmalle käännökset on kokonaan unohdettu ja jäävät on aivan jäätävät. Hinkkasin hieman vasemmalle käännöksiä ja lopetin hirveisiin bileisiin heti kun yksi onnistui. Ei kyllä paljon millään hihkuttu. Ajattelin loppuun ottaa vähän noutoa, koska se on semmoinen liike mitä toi on aina rakastanut.
Mutta tänään ei rakkautta riittänyt noudolle. Se meinasi karata Fiiliksen luokse, lähetin sen kapulalle ja se sitten hirveän hitaasti toi sen mun lähelle muttei mulle. Sylkäisi pois, käskin tuomaan käteen, toi vähän lähemmäs, sylkäs pois, käskin taas, sit se toi sen hitaasti käteen. Kokeilin uudelleen. Meinaa lähteä Fiiliksen perään, otin takaisin perusasentoon, kokeilin vielä, meinasi lähteä Riesan perään ja jouduin karjumaan sen takaisin, kun likka oli ihan keskisormi pystyssä. Cecil pääsi sitten loppuajaksi venttailemaan aidan viereen.
Kun muut olivat lopettaneet treenauksen otin sen rottatytön sieltä ja tein sen kanssa jotain pientä. Likka oli jo ihan pahoittelevalla asenteella ja ihan hereillä. Hirveästi sitten biletettiin, tehtiin aika lyhyt seuraaminen, pari kertaa jäävät ja luoksari.
Loppuaika vietettiinkin sitten jollain Paloheinän pelloilla. Heiteltiin koirille palloa ja siellä ne sitten rälläs. Pallo kyllä kärsi pahasti.
Maanantain ohjatuissa tehtiin jotain kisaradan pätkää. Mulla oli jotenkin mieli ihan maassa, joten erityisen hyvin eivät treenit menneet. Rata oli kokonaisuudessaan aika suoraviivainen, mutta nurkan kolme hyppyä ja takaaleikkaus/persjättö renkaalle oli hankala. Etenkin kun renkaan jälkeen tuli suorittaa seuraava este todella tiukasta kulmasta.
Kipastiin Jasminen poppoon + mun nuorisojoukon kera Inkoossa Kopparnäsissä lenkkeilemässä. Täältä löytyy lisää kuvia.
Tänään käytiin vähän treenaamassa tokoa ja agilityä. Tarkoituksena oli ottaa kisanomaiset treenit, vaikkei mihinkään kisoihin nyt ollakaan menossa. Jotenkin se tilanne on Cecilille hämmentävä, ettei se näytä tietävän mitä se tekee. Joten otetaan nyt roima hyppäys taaksepäin ja palataan kisakentille ehkä sitten talven jälkeen tai vastaavaa :) Heti kun joku on liikkuroimassa Cecil alkaa tekemään epäpuhtaasti ja tarjoaa hirveästi mulle. Sinällään se itse tarjoaminen ei ole paha piirre, mutta kun se ei kuuntele siinä vaiheessa enää ohjeita, vaan tarjoaa mulle sitä mitä se osaa parhaiten.
Otin sitten namit käyttöön ja pidettiin jokaisen liikkeen lopuksi semmoiset rapsutusbileet ettei mitään rajaa.
Loppuun otin vielä lyhyesti aksaa. Otin muutamia parin esteen pätkiä. Treenasin takaakiertoa ja takaaleikkausta. Sitten vielä irtoamista niin että on kaksi suoraa putkea ja niiden päässä yksi aita. Cecilin piti vetää suora putki, hypätä aita ja tulla toisesta suorasta putkesta takaisin. Aluksi tämä oli tavattoman vaikeaa, mutta kun aitaa siirrettiin lähemmäksi putkia niin johan alkoi lyyti kirjoittamaan! Keppejä myös treenattiin hieman, menee jo hieman paremmin!
Rahanpuutteen vuoksi Sagurin jalostustarkki ja Cecilin tokokoe joudutaan nyt sitten perumaan. Mutta parempi ehkä näin. Ei sieltä kokeesta olisi mitään järkevää tullut. Toki jalostustarkki harmittaa mielettömästi, etenkin kun seura olisi ollut aivan mahtavaa, mutta tuleehan onneksi noita.
Puolikuntoisena kävästiin Riitan kanssa Ojangossa. Mä otin Cecilin kanssa ALO liikkeitä, vaikkei mitenkään koemaista treeniä tehty. Riitta teki vieressä luoksaria Fiiliksen kanssa samalla kun Cecil teki paikkista. Välimatka koiraan oli lyhyt, jolloin onnistuin viskomaan koiralle pirtsakammin nameja. Rento paikkis vaikka vierestä lähtikin koira pinkomaan ohjaajansa luokse.
Ne jäävät ne jäävät ne jäävät! Nyt se meni sentään maahan kunnolla ja vaihdoin ihan kokonaan seiso-käskyn stopiin. Tuntuu toimivan paljon paremmin. Sitten se on alkanut ennakoimaan, jolloin tehtiin tiheäpalkkaista perusseuraamista, jotta se normi kiva seuraaminen tuntuu pikkucolliesta yhtä kannattavalta kuin ne jäävät! Kyllä mulla palasi usko näihinkin liikkeisiin.
Muut toimiikin sitten ihan kivasti! Olen päättänyt että annan itselleni luvan enää treenata kerran ennen ensiviikon koitosta ja sitten annan vaan olla.
Koska tokoilua oltiin otettu tarpeeksi ja aksa houkutteli, niin kokeiltiin me vähän sitäkin! Oli pieni ja mielettömän helppo rata, missä ei tarvinnut luojan kiitos kamalasti juosta kun en järkevän näköisesti siihen edes kykene. Cecil ei kyllä ihan vauhdikkaimmillaan ollut, mutta kivaa sillä tuntui olevan!
P.S. Muistakaapas kysellä!
Viime maanantaina Wiltsu vietiin Viikin pieneläinklinikalle. Lääkärin mukaan William on juuri nyt ihanteellisessä kunnossa. Porukat ihastuivat sen iloiseen luonteeseen. Tiedot otettiin ylös ja William jäi sinne 8-15 ajaksi.
Ei löytynyt mitään poikkeavaa, verikokeitakin otettiin ja nyt epäillään kilpirauhasen liikatoimintaa kun vajaatoimintaa ei kyllä ole missään elimessä. Suurin iloisuus on se, että Williamilla ei olekaan kasvainta! Masentavaa taas on toki se, ettei vieläkään tiedetä mikä sillä on.
Nyt täytyy sitten ulostetta tutkia, eli pitää sitä kerätä muutamalta päivältä ja lähettää sinne tutkittavaksi. Jotenkin vähän ällöä hommaa, kun sitä pitää jääkaapissa säilöä... Että nyt vian on pakko olla ruokavaliossa. Se on voinut yhtäkkiä tulla allergiseksi jollekin tai vastaavaa, eikä siksi ruoka imeydy aivan niin kuin pitäisi. Eli vaihtoehtoina on nyt sitten barffaus (mikä olisi aivan mahtavaa) tai sitten se, että trikit jatkaa sillä millä on aina vetänytkin ja Wiltsulle ostettais jotain hypoallergeenistä ruokaa. Tai sitten vähän molempia. Mutta että ennen kuin tähän mihinkään uskaltaa juuta tai jaata sanoa, niin pitäisi odottaa niitä labratuloksia.
Ohjatussa agissa katsottiin missä vaiheessa kontaktit on. Ja keppejä myös katsottiin, muttei ne oikein ole meillä millään mallilla, niin kehitystä ei pahemmin ole tapahtunut. Välistävetotreeniä oli myös. Kolme aitaa rinnakain ja sieltä sitten kumpaakin suuntaan vedeltiin. Cecilillä oli lievästi sanottuna vähän virtaa, kun se ei ollut koko päivänä päässyt tekemään mitään. Aluksi se vaan sääti jotain ja sitten keskittyi kun käskin tiukemmin. Sitten likka kyllä tajusi sen ja veti hienosti kaikki kolme molempiin suuntiin.
Olimme sopineet Maijan ja Oonan kanssa, että meidän ohjattujen jälkeen treenattais jotain rataa, mikäli Cecil jaksaa. Ja jaksoihan se, kun ei näyttänyt missään tuntuvan.
Melkein koko rata saatiin tehtyä! Otettiin pätkä 1-3 ja sitten keinu (4) itsenäisesti. Seuraavaksi piti saada tuo kiva aitasuora tehtyä. Otettiin kuitenkin Cecilille tuohon putki mukaan, eli se oli siinä ensin. Mun täytyi jäädä tarpeeksi kauas, että ehdin juosta ton tyttösen kanssa, mutta en mä kyllä mitenkään meinannut ehtiä vaikka juoksin maanisesti. Kyllä oli upea tunne kun vihdoin ehti ja onnistui. Pätkää 5-16 rampattiin erinäisissä pätkissä, vähän pidemmissä ja lyhyemmissä. 17-19 oli sitten jo aika haastava ton 18 takia, mutta valssilla siitä ja jotenkin vain putkeen. Meidän aksatreenit olivat siinä.
Oli kyllä ihan mielettömän kivat reenit! Maijakin sanoi, ettei ole aikaisemmin Ceciliä noin innoissaan ja nopeena nähnyt. Kyllä sitä itsekin huomasi, että likka antaa parastaan.
Käytiin me Cecilin kanssa mätsärissäkin keskiviikkona. Koiria oli Koneen kentällä aivan mielettömästi eli aika myöhää päästiin kotiin, kun iltamätsäri oli kyseessä.
Meidän parina oli pk collie uros. Tuomari Ate Kolulahti mietti pitkään kummalle heittää sinisen ja kummalle punaisen. Aluksi oli antamassa Cecilille sinistä, mutta pysähtyikin hetkeksi ja vaihtoi nauhat. Nauhakehässä ei ollut enää mitään saumaa. Tulos näin ollen PUN ei sij.
Mulla oli reissu Savonlinnaan torstaina, jolloin Riitta tuli meille hoitamaan kauhukolmikkoa kerä Fiiliksen. Perjantaina palasin illalla pitkän ja väsyttävän päivän jälkeen.
Fiilis oli ihan "O.O" kun Spidi tuli haistelemaan ja puskemaan uutta kaveria. Muuten kyllä meni vallan loistavasti. American Horror Storyn toka tuottari pyöri koko yön ja lopulta lähdettiin Riitan kanssa joskus viideltä aamulla lenkille.
Käytiin sitten seitsemältä nukkumaan. Lyhyiden unien jälkeen matka jatkui Oulunkylään Dobberienmajalle tokopäivään. Riitta tuli hengailemaan ja kuvaamaan.
Tokopäivä oli ihan jees. Nimestään huolimatta kesti ikävä kyllä vain tunnin, eli ei mitenkään hirveästi ehditty tekemään. Olin ilmoittanut Cecilin kisavalmiisiin/kisoihin tähtääviin, mutta hajonta oli silti joukossamme hyvin suuri.
Harjoiteltiin Anu Koivun ohjauksella kaukoja, mitä en ole ennen ottanut, kun ei AVO ole ajankohtainen. Sitten tehtiin jotain noutotreenejä. Mä en tajunnut, että otetaan yhtään avoimen luokan liikettä, joten mulla ei tietenkään kapulaa ollut mukana. Hienosti likka kuitenkin toi reilusti painavampaa kapulaa, kuin mihin on tottunut.
Yksi luoksetulo tehtiin ja loput tehtävät oli lähinnä koiran rietämistä kun tämä istuu/on maassa/seisoo. Aika perusharjoituksia, mitkä olivat kieltämättä hieman tylsiä. Ei harmikseni tehty yhtään seuraamista, paikkista tai oikeastaan ainuttakaan kunnollista liikettä. Hyvää häiriötreeniähän toi periaatteessa oli, muttei käteen tuntunut jäävän mitään erikoisempaa.
Samana päivänä mentiin Riitan kera sitten vielä treenaamaan agilityä ja tokoa Jasun kanssa. Aksassa otettiin irtoamistreenejä. Koiran piti suorittaa itsenäisesti neljä aitaa. Me ei hirveästi ton tyylisiä olla otettu, joten Riitta jäi loppuun lelun kanssa. Kokeiltiin me ilmankin, mutta Cecil ei ymmärtänyt mitä siltä halutaan.
Toinen irtoamistreeni oli sellainen, että on yksi suora putki ja yksi putki J:nä ja koiran täytyy suorittaa molemmat itsenäisesti niin, että ohjaaja jää ensimmäisen putken suulle. Tämäkin tuotti suuria ongelmia alkuun, mutta lopulta se meni vallan mainiosti!
Siirryttiin tokoilemaan. Riitta ja Jasmine teki luoksepäästävyyden Cecilille. Kyllä se sivulla pysyi, mutta aijettä miten sen etujalat steppas. Pääasia että malttoi.
Paikkista ei tehty, mutta Riitta liikkuroi meille melkein kaikki ALO liikkeet. Cecil oli kyllä jo hieman väsynyt mikä näkyi.
Jäävissä on vieläkin vaikeuksia Cecilin epävarmuuden takia. Aikaisemmin se ei oikein suostunut menemään maahan, jolloin käskin sitä maahan, joten nyt se sitten tarjoaa aina maahanmenoa. Et pitäis vaan treenata jääviä enemmän ja saada Cecil jotenkin erottamaan eikä veikkaamaan, kun jostain syystä käskysanaa se ei ota huomioon.
Ennen lähtöä tehtiin vielä pikaiset keppitreenit. Oon nyt harjoitellut lähinnä niin että itse kävelen takaperin, mutta otin mä nyt sitä sivultakin.
Sunnuntaina herättiin Riitan kanssa ikävän myöhää ja tuli mieletön kiire paimennukseen. Heitin Riitan himaan ja matkasin kohti Someroa. Eksyin kyllä ihan 6-0, mutta lopulta löysin paikalle tunnin myöhässä.
Sillä Cecil otti sen epävirallisen taipparin, niin harjoituskertoja on 1 ennen itse taipparia. Treenikerta meni mielettömän hyvin! Koutsikin sanoi, että tää tais olla tää oikein liikkuva likka. Ja kyllähän sitä liikettä olikin. Cecil keräs lampaat hyvin mulle, kun seisoin toisella puolella laidunta ja kierteli niitä muutenkin hyvin eikä enää ajautunut helposti minun luokseni, niin kuin aikaisemmilla kerroilla. Jäi tosi hyvät vibat ja tulevan taipparin läpipääsystä olin aivan varma.
Paimennustaipparissa oli sellainen harjoitusarvostelija, joka ei ole ennen Ceciliä nähnyt. Cessu irtosi hyvin, mutta kyseli ihan liikaa että mitäs nyt tehdään. Todella onnettomat pisteet saatiin, mutta uusintakoetta suositellaan. Lampaanpaskat kyllä taas maistui, tosin sitä veteli kaikki, mutta että välillä kun se jäi syömään niin lammaslauman sitten jätti. Ja kun kielsin tiukasti ja useampaan otteeseen, niin vähän jäi vaisuksi.
Kiinnostus lampaisiin - 2 "Kiinnostunut -> hiukan jännittyy lampailla, kaipaa tukea, jää vajaaksi"
Taipumus hallita lampaita - 1 "Puutteellinen hallintakyky, jättää lauman"
Henkinen kestävyys - 1 "Ei päästy toteamaan 'pehmeä'"
Yhteistyökyky/Ohjattavuus - 3 "Molempien kokemattomuus aiheuttaa ristiriitatilanteita, koira kysyi neuvoa ja tukea."
"Pehmeä nuori ja kokematon koira."
Hylätty
Se, että Ceciliä sanottiin pehmeäksi oli kyllä yllätys. Tiesin kyllä itsekin taipparin aikana, ettei läpi tule menemään. Oma-aloitteisuus tuntui jäävän sinne harjoituskerran puolelle. Taidetaan käydä nyt sitten treeneissä ja saada varmuutta enemmän koiralle ja ehkä sitten ensi keväällä käydään toi taippari hoitamassa ja sitten ehkä jonain kauniina päivänä se paimennuksen esikoe.
Tänään ohjatuissa tehtiin sitten Agirotu 2013 MAXI joukkuerataa hieman muunneltuna, putket oli vähän erilaisilla mutkilla, pari vikaa estettä jätettiin kokonaan pois ja tuli vähän erilaisia ohjauskuvioita eri asetteluilla. Aluksi tehtiin muutamassa pätkässä ja sitten vedettiin kokonaan. Oli kyllä tosi jotenkin edistynyt fiilis, kun saatiin 5min tutustua rataan ja tehdä omat ratkaisumme radan suorittamiseen, kukaan ei neuvonut miten teet minkä kohdan, vaan mietit ja hahmotat ihan itse.
Treenit oli hurjan kivat! Odotellessa tehtiin keppejä hieman. Cecil alkaa selkeästikin hahmottamaan jotenkin keppien ideaa. Voin kulkea rinnalla ja se jo hieman pomppii. Toki käsiavusta ei vielä piiitkään aikaan päästä eroon, mutta alkuhan se tuokin. Kun vauhtia tulee vähän lisää eikä käsiavun tarvitse enää olla niin voimakas, yhdistän ne loput kuusi puikkoa, niin on sitten kaksitoista kasassa.
Sitten kun päästiin taas tekemään rataa, niin tarkoituksena oli vetää se putkeen. Toi koko ratahan on pitkälti suora, eli sai juosta aivan maanisesti. Jalkoja ei oo pahemmin poltellu noin paljon. Näin ratkaisuksi lähettää kolmoselta neloselle ja vitoselle niin, että teen persjätön. Juoksin kuin hullu ja pääsin leikkaamaan just ja just. Seiskalla sitten takaaleikkaus, mikä epäonnistui ensimmäisellä yrittämällä. Otettiin sitten pieni pätkä uudelleen ja takaaleikkauskin saatiin onnistumaan. Toinen mahdoton yhtälö oli kasilta kympille. Ihmeellisellä huitomisella ja käskytyksellä sain koiran irtoamaan ja lähdin spurttaamaan kahdelletoista. Siitä eteenpäin ei enää mitenkään jalat jaksaneet. Suora on liian pitkä ja koira tulee liian vauhdilla, etten päässyt etenemään tarpeeksi pitkälle koiran päästessä ulos putkelta. Matkaa oli varmaan 15m, ei Cecil irronnut vikalle putkelle sitten niin millään. Se käännähti joka kerta putken suulla ympäri ja jäi tuijottamaan minua. Hurjan kivaa oli silti" Yritettiin 12-15, muttei kertaakaan saatu sitä virheettömästi läpi. Otin sitten vikan putken itsenäisenä, eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Kivasti kyllä meni, vaikka loppu vähän hyytyikin.
Tunnisteet: agility, kaverit, mätsärit, paimennus, paimennustaipumuskoe, sairastellaan, toko

