Lauantaina Oona tuli meille aika aikaisin aamulla. Oltiin suunniteltu Ojankoreissua, joten sinne siis.

Harjoiteltiin jotain pientä ja sitten pikkuisia ratoja otettiin molempien kanssa. Sagurin kanssa keskityttiin keppeihin ja välistävetoihin. Wiltsun kanssa myös treenattiin välistävetoja ja se oli oikeastaan se "suurin" juttu nyt, vaikka toki tehtiin paljon muutakin.
Sagur tajusi nopeammin kuin Wil. Sen kanssa tehtiin semmoista neljän aidan välistävetoja. Oona veti Sagurin kanssa, niin näen paremmin sen liikeradan. Oon niin käsi ohjaamisessa :D mutta jossain välissä mä itsekin kokeilin. Wiltsulla kesti vähän kauemmin tajuta. Hyvin meni ekasta sit tuli hyvin mua päin ja sit kun yritin lähettää uudelleen, niin se jo meni sitten jossain aivan muualla. Tehtiin kahdella aidalla ja sekin tuntui aivan ylivoimaiselta välillä. Palkkasin sitten siitä keskeltä, jolloin Wil näytti ymmärtävän, että kaikki ei ole ohi vaan vielä pitää jatkaa. Muutaman kerran tehtiin niin ja sit en enää heittänyt lelua siitä viimeisestä aidasta läpi. Ja sit kun sekin alkoi menemään eniromaisesti niin otettiin kolmas aita messiin.

Uudella koneella ei ole mitään ohjelmia eikä Youtube suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön, joten nää tulee tämmösissä ihme pätkissä lagaavasta vimeosta. Sagur meni niin hienosti Oonan kanssa noita keppejä ja muita, että videota on nyt lähinnä Sagurin ja Oonan yhteistyöstä!



Mäkin yritin kokeilla noita keppejä, mutta mun ensin pitäisi paremmalla ajalla kuivaharjoitella paljon enemmän :D siksi oli vähän kiire, kun ajateltiin sittenkin mennä pyöriskelemään Winneriin ryhmäkehiin. Kepeistä vielä sen verran, etten ole niitä harjoitellut aikoihin ja sen kyllä huomasi. Se liike oli mulla niin jäistä. Onneksi Oona tietää mitä tekee niin Sagurin kepeistä tuli jotain! Tosi alussahan nuo ovat, mitä kolme kertaa ehkä harjoiteltu. Mutta selkeästikin alkaa jo hiffaamaan 8)

Williamin kanssa otettiin viereisellä kentällä aidoista ja putkista muodostuvaa rataa, missä rimat olivat puoliksi maassa. Meni ihan kivasti, mutta mulla itsellä noi liikkeet tuottaa silleen vaikeuksia, muttei kukaan ole seppä syntyessään. Mukavasti sitten meni loppupeleissä.
Videota Wiltsun kahden aidan vedosta.


Oona otti kasvukuvan Williamista vielä lopuksi.

12kk 2vk


Sunnuntaina herättiin aika aikaisin. Oltiin edellisenä päivänä trimmattu ja harjattu, aamulla sitten pestiin raajat ja vähän tota vatsaa ja lähdettiin Voittajaan. Paikalla vielä poikaa trimmattiin ja muuta. Mentiin kehään tosi kiireellä, pennut loppuivat yllättävän nopeasti. Aluksi meidät merkattiin poissaolleiksi, mutta onneksi saimme tulla kehään vielä. Tuomarina tosiaan Jaana Hartus ja hänellä oli oikeana kätenään harjoitusarvostelija Anita Naif Al-Bachy. Junioriuroksia oli se 8, liikutti onneksi kahdessa osassa niin mahtui kunnolla liikkumaan. Yksilöarvostelussa kokeili jokaisen sentin läpi. Katsoi purennan ja paineli kalloa, näpräsi korvia, paineli runkoa ja näpräsi raajoja, sen lisäksi sääti häntää. Aina kun Hartus pääsi koirassa eteenpäin, harjoitusarvostelija näpräsi melkein samat asiat. Eli kopelointia tuli kaksinkerroin. Wil käyttäytyi tosi kivasti mielestäni.

Tuloksena oli EH ja arvostelu kuuluu näin

"Erittäin hyvän tyyppinen juniori, jolle toivoisin hieman enemmän maskuliinisuutta. Kokoon sopiva raajaluusto. Runko saa vielä täyteläityä. Oikea muotoinen nuoren koiran pää joka saa vielä vahvistua. liikkuu keveästi mutta vielä kapea edestä ja takaa"

Arvostelu on ihan ok. Kyllähän tuo EH harmittaa, mutta joo. Wil ei ole niin kehittynyt. Nyt vaan mietin että viitsiikö sitä enää minnekään viedä tuon ikäisenä, kun nähtävästi junnuksi liian kuikelo. Jospa se sitten olis vähän erilainen ja täyteläisempi kuhan tosta miehistyy.


Kuvia tulee myöhemmin heti kun porukka ehtii laittamaan niitä nettiin.



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.