En ole postissa vielä kuvia tai muita kivoja saanut, mutta ne ovat varmasti tulossa. Hokasin kuitenkin tuossa hetki sitten, että KoiraNettiin oli ilmestynyt Wiltsun luustokuvauksien ja silmäpeilauksen tulos.

Jos joku muistaa, niin minähän mainitsin, että Williamilla todettiin erittäin lievä CRD, A/B lonkat ja kyynärnivelet 0/0.

Tuli muutos! Hyvin iloinen sellainen! Ei sillä, A/B lonkat ovat todella hyvät, mutta SKL:n porukat katteli että ei kyllä nää on A/A:t! Eli parempaan suuntaan meni :) Muuten tulokset pysyivät muuttumattomina

Vuosi 2011 on mennyt erittäin nopeasti. Tuntuu myös siltä, ettei oikein olla tänä vuonna mitään saatu aikaiseksi :D vuodesta 2012 pitää tulla parempi, päätin sen juuri. Otan itseäni niskasta kiinni ja alan treenaamaan useammin ja varmemmin. Sama juttu tottistelun ja hakun kanssa, hirveän vähän ollaan käyty tänä vuonna treeneissä, tottistreeneissä ei olla käyty kertaakaan.

Anyways, joulu meni meillä ihan hyvin ja rauhallisesti. Koirat saivat leluja ja herkkuja, niin kuin sai Spidikin. Minä sain uudet putken, mistä olen hyvin iloinen. Olen päässyt kuvailemaan Ninan frettejä ja tänään pääsin räpsimään kohti myös Ninan koiraa Hekaa, kun he piipahtivat täällä. Täältähän tän päivän kuvat löytää. Vesileimattomat Ninan ottamia.

Käveltiin aika tuttu metsäreitti, löydettiin kuitekin toissapäivänä kiva vihreä nurmikenttä, missä sitten heiluttiin. Sagur ja Wil tyypilliseen tapaansa painivat ja Heka pyysi keppiä :D tosin Hekakin taisi jossain vaiheessa innostua juoksemisesta. Kolmikko veti ihan suunnitellun oloista kuviota. Aluksi kolmikko juoksee kasassa, kaikki kääntyvät ympäri, sen jälkeen yksi juoksee suoraa takaisin, kaksi kaartaa vastakaisille reunoille ja juoksevat keskimmäisen perässä :D



Viljami on kasvanut Sakarin ohi, joten Sakke kehitti uuden tavan. Se menee myttyyn ja heittää Williamin alakautta ilmaan tai minne ikinä. Tekniikka on muuten hyvä, paitsi että Wil on niin kung fu, että se yleensä ehtii hypätä jo toiselle puolelle.

Riekkumisen jälkeen otin kaikki ALO liikkeet Sagurin kanssa paitsi paikkiksen ja hypyn. Kyllä musta alkaa tuntumaan vähän nyt siltä, et meidän on pakko se alokas kohta korkata :D ollaan niin ikuisuus näitä nyt renkslattu ja kyllä nää alkaa olemaan sen verran varmoja, et on pakko uskaltaa. Joskus vielä. Ens vuonna.

Williamin kanssa on nyt sit taas tota murkkuilua ilmassa, kaikki tuntuu olevan nyt tosi vaikeeta. Tai en tiedä mitä toi nyt on, mut jotain se on. Toivottavasti menee pian ohi.


Alkoi tulla aika kylmä, niin mentiin kiertelemään. Aurinkokin alkoi jo hieman laskemaan.
Lunta ei näy eikä kuulu, ainoa joulukuumainen elämys oli miinus asteet ja siitä johtuva jää. Aika kämästä ellen sanoisi. Mä nautin talvesta, nautin kylmästä, nautin lumesta. Ja niin nauttii toi colliekaksikkokin. Mä vieläkin elättelen toivoa siitä, että joku hullu takatalvi iskisi ja sit olis lunta taas polviin niin kuin normaalistikin :D




No mitäs me ollaan tänä vuonna saatu aikaiseksi
Sagurin kanssa käytiin:
niissä rally-kisoissa, kolmessa
käytiin myös yhdessä möllitokossa
jopa yhdessä mölliagissa
ja yhdessä näyttelyssä.

Williamin kanssa käytiin:
mätsärissä
pentunäyttelyissä
ja virallisissa

eipä oikein muuta. Mitäs nyt vois pyrkiä 2012

Sagur:
ainakin RTK1.
RTK2 olis kans aika kiva
startataan se toko ALO
startataan myös veteraanikehissä

William:
mennään agikurssille
ehkä jopa johonkin mölliagiin?
möllitokokisakin olisi kiva
mennään muutaman kerran kehään..
..ehkä jopa ulkomaille asti

Ainakin on realistinen lista! On nyt semmonen litania et tommoset pystyy toteuttamaan.



Hyvää ja rauhallista joulua sekä menestyksekästä uutta vuotta kaikille blogimme lukijoille!



Kuvien Nina H, lisää

Perjantai-iltana ajattelin tehdä molemmista pojista videot. Projektit venyivät ihan näin lauantaiyöhön asti, mutta eipä se haittaa! Toiseen jäi turhan pitkä pätkä loppuun ja toinen taas ei loppunutkaan niin harmonisesti kuin olisin toivonut.

Vuoden kuvat videoina molemmista. Olen itse napsaissut pari kuvaa, mutta suurin kiitos kuuluu henkilöille Roosa L, Linda T, Anni T, Petra S, Saana P, Jasmine L, Nina H ja Krista R!




Sen kunniaksi että meidän blogilla on 75 lukijaa (mitä en voi vieläkään käsittää) ajattelin pistää pystyyn kyselypostauksen. Voi kysyä ihan mitä tahansa kunhan ei mene liian henkilökohtaiseksi :D

Aikaa on 1.1.2012 asti! Teen vastauspostauksen sitten erikseen tuon pvmän jälkeen.


kuvan c. Saana P.

Eli tosiaan kuvia Voittajasta. Kiitoksia hurjasti kaikille kuvaajille 8)


Kuvan Linda Toivonen
Mulle sanottiin että ollaan samannäköisiä.



Näiden kahden kuvan Ilona K
William harjoitusarvostelijan ja tuomarin lääpittävänä. Kyllä oli iloinen kun kuusi kättä näprää ja rapsuttelee.

täältä löytyy loput

Lauantaina Oona tuli meille aika aikaisin aamulla. Oltiin suunniteltu Ojankoreissua, joten sinne siis.

Harjoiteltiin jotain pientä ja sitten pikkuisia ratoja otettiin molempien kanssa. Sagurin kanssa keskityttiin keppeihin ja välistävetoihin. Wiltsun kanssa myös treenattiin välistävetoja ja se oli oikeastaan se "suurin" juttu nyt, vaikka toki tehtiin paljon muutakin.
Sagur tajusi nopeammin kuin Wil. Sen kanssa tehtiin semmoista neljän aidan välistävetoja. Oona veti Sagurin kanssa, niin näen paremmin sen liikeradan. Oon niin käsi ohjaamisessa :D mutta jossain välissä mä itsekin kokeilin. Wiltsulla kesti vähän kauemmin tajuta. Hyvin meni ekasta sit tuli hyvin mua päin ja sit kun yritin lähettää uudelleen, niin se jo meni sitten jossain aivan muualla. Tehtiin kahdella aidalla ja sekin tuntui aivan ylivoimaiselta välillä. Palkkasin sitten siitä keskeltä, jolloin Wil näytti ymmärtävän, että kaikki ei ole ohi vaan vielä pitää jatkaa. Muutaman kerran tehtiin niin ja sit en enää heittänyt lelua siitä viimeisestä aidasta läpi. Ja sit kun sekin alkoi menemään eniromaisesti niin otettiin kolmas aita messiin.

Uudella koneella ei ole mitään ohjelmia eikä Youtube suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön, joten nää tulee tämmösissä ihme pätkissä lagaavasta vimeosta. Sagur meni niin hienosti Oonan kanssa noita keppejä ja muita, että videota on nyt lähinnä Sagurin ja Oonan yhteistyöstä!



Mäkin yritin kokeilla noita keppejä, mutta mun ensin pitäisi paremmalla ajalla kuivaharjoitella paljon enemmän :D siksi oli vähän kiire, kun ajateltiin sittenkin mennä pyöriskelemään Winneriin ryhmäkehiin. Kepeistä vielä sen verran, etten ole niitä harjoitellut aikoihin ja sen kyllä huomasi. Se liike oli mulla niin jäistä. Onneksi Oona tietää mitä tekee niin Sagurin kepeistä tuli jotain! Tosi alussahan nuo ovat, mitä kolme kertaa ehkä harjoiteltu. Mutta selkeästikin alkaa jo hiffaamaan 8)

Williamin kanssa otettiin viereisellä kentällä aidoista ja putkista muodostuvaa rataa, missä rimat olivat puoliksi maassa. Meni ihan kivasti, mutta mulla itsellä noi liikkeet tuottaa silleen vaikeuksia, muttei kukaan ole seppä syntyessään. Mukavasti sitten meni loppupeleissä.
Videota Wiltsun kahden aidan vedosta.


Oona otti kasvukuvan Williamista vielä lopuksi.

12kk 2vk


Sunnuntaina herättiin aika aikaisin. Oltiin edellisenä päivänä trimmattu ja harjattu, aamulla sitten pestiin raajat ja vähän tota vatsaa ja lähdettiin Voittajaan. Paikalla vielä poikaa trimmattiin ja muuta. Mentiin kehään tosi kiireellä, pennut loppuivat yllättävän nopeasti. Aluksi meidät merkattiin poissaolleiksi, mutta onneksi saimme tulla kehään vielä. Tuomarina tosiaan Jaana Hartus ja hänellä oli oikeana kätenään harjoitusarvostelija Anita Naif Al-Bachy. Junioriuroksia oli se 8, liikutti onneksi kahdessa osassa niin mahtui kunnolla liikkumaan. Yksilöarvostelussa kokeili jokaisen sentin läpi. Katsoi purennan ja paineli kalloa, näpräsi korvia, paineli runkoa ja näpräsi raajoja, sen lisäksi sääti häntää. Aina kun Hartus pääsi koirassa eteenpäin, harjoitusarvostelija näpräsi melkein samat asiat. Eli kopelointia tuli kaksinkerroin. Wil käyttäytyi tosi kivasti mielestäni.

Tuloksena oli EH ja arvostelu kuuluu näin

"Erittäin hyvän tyyppinen juniori, jolle toivoisin hieman enemmän maskuliinisuutta. Kokoon sopiva raajaluusto. Runko saa vielä täyteläityä. Oikea muotoinen nuoren koiran pää joka saa vielä vahvistua. liikkuu keveästi mutta vielä kapea edestä ja takaa"

Arvostelu on ihan ok. Kyllähän tuo EH harmittaa, mutta joo. Wil ei ole niin kehittynyt. Nyt vaan mietin että viitsiikö sitä enää minnekään viedä tuon ikäisenä, kun nähtävästi junnuksi liian kuikelo. Jospa se sitten olis vähän erilainen ja täyteläisempi kuhan tosta miehistyy.


Kuvia tulee myöhemmin heti kun porukka ehtii laittamaan niitä nettiin.



Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.