Viime viikon maanantaina treenit menivät ihan hyvin, ensimmäistä kertaa S haki ukkoja metästä. Se ei aluksi jaksanut innostua ollenkaan. Maalimiehet olivat aika lähellä ja ukko ravas ohi niistä. No sitten laitettiin kauemmaksi, sillä Sagur ei ilmeisesti vaivaudu, mikäli maalimiehet ovat hirveän lähellä. Noh, sitten laitettiin kauemmaksi ja johan tuli vauhtia.
Tänään Sagur oli aika loppupäässä, mikä sopi ihan hyvin. Ei haitannut vaikka oli pimeää, S ei kuitenkaan "mörköjä" pelkää ja toimii ihan yhtä hyvin pimeällä kuin valoisalla. Toimin itse pariin otteeseen maalimiehenä, ennen kuin oli minun ja Sagurin vuoro. Pakko sanoa, että oikeasti nautin siitä!
No mutta niin, Sagur oli hyvässä vireessä tänään. Otin sen ulos autosta ja se tais jotenkin heti jo tietää, että kohta tehdään jotain kivaa. Eka maalimies syötti sitä hiukan ja hiipi ison kiven taakse. Otin lähetysasennon ja lähetin koiran. Se otti pari askelta ja jäi tuijottelemaan mun kättä. Istahti ja rupesi haukkumaan. Otin pari kertaa uusiksi, muttei jostain syystä vieläkään toiminut. Ei tainnut ymmärtää sittenkään mitä siltä halutaan. Kuiskin sille "ukko" sanaa ja astelimme lähemmäksi piilossa olevaa maalimiestä. Ja sitten taas hieman lähemmäksi. Sitten se löysi sen. Sai palkan ja menin koiran luokse. Annoin maalimiehen vielä hetken palkata, ennen kun kutsuin koiraa. Menimme takaisin keskilinjalle ja lähetin koiran. Nyt se tiesi mitä pitää tehdä ja lähti todella nopeasti pusikkoon etsimään ukkoa. Ei mennyt kauaa, kun se jo sen löysi. Maalimies oli varmaan reilu 15-20m päässä. Sama juttu ja sitten taas keskilinjalle. Siitä lähetin jonnekin pimeyteen Sagurin, jonkun aikaa kuului suhinaa ja sitten S löysikin. Se meni todella hyvin ja lopetimme siihen.
Tunnisteet: haku
Tänään kävästiin Heidin & Terran kanssa liitelemässä.
Treenit menivät hyvin. Harjoittelimme takakiertoja ja saksalaisia. Saksalainen oli mulle ihan uus juttu, takakiertoa ollaan aikaisemminkin kokeiltu. Heidi näytti mulle hyvää esimerkkiä ja pääsin nopeasti jyvälle. Sagur pääsi vielä nopeemmin jyvälle ja teki radat hienosti!
Tuossa näkyy yksi niistä pienradoista, joita harjoittelimme (epäselvähkö, mutten parempaa saa tehtyä touch padilla). Näkyy aitaa, putkea ja A-estettä. Otettiin jälleen baby-A:lla, koska se on parempi tällä hetkellä. Sitten kun osaa kontaktit nopeasti, hyvin ja oikein, niin voisi lähteä sitten totuttelemaan isompaan.
Sagur kiihdytti putken kohdalla, muilla se ei vielä ole hirveän nopea. Ei tosin haittaa, nyt kun ollaan molemmat vielä niin kankeita agin suhteen, niin on helpompi lähteä ohjaamaan, kun koira ei viiletä salamannopeudella :D Sitten kun lähtee kunnolla rullaamaan, niin nopeuskin varmasti kasvaa.
Heidi näytti kanssa valssaamisen ja musta se vaikutti todella mahtavalta. Pari kertaa kokeilin ilman koiraa. Koiran kanssakin meni hyvin, vaikka taisin vetää itse turhan ison "kierroksen", Sagur älysi heti mitä pitää tehdä. Jossain vaiheessa mokasin ja koira pääsi kiertämään vähän hassusti. Jotenkin jäädyin ja ohjauksen takia sitten koirakin meni sekaisin. Teimme kanssa toisen radan Sagurille, missä sen piti tehdä takakierto, hypätä aita, hypätä toinen aita ja mennä U:ksi muotoiltuun putkeen ja palata minun luokseni (jäin seisomaan putken alkuun itse).
Takakierrot meni hyvin ja sen hypyn jälkeen tein sen saksalaisen, jossa taisinkin jossain vaiheessa mokata. Noh sitten tosiaan sen käännöksen jälkeen himmee hyppy toiselle aidalle ja siitä juoksu putkeen. Itse en putken kohdalla ns "juossut koiran kanssa" vaan jäin putken alkupäähän odottamaan. Tekniikkaa tuli siis kovasti lisää, oli todella kiva oppia uusia juttuja!
Terraakin sain kokeilla ja se oli kivaa. Tehtiin hiukan haastavampi rata, muttei kuitenkaan niin haastava, etten selviytyisi siitä ohjaamisesta. Vauhtia löytyy tytöstä niin julmetusti, sai ihan kunnolla juosta. Mikä oli kyllä jees, sillä itse urheilijana nautin spurttaamisesta (Terran kanssa tuli hiki!). Neitoa on huomattavasti helpompi ohjata, kun liikkeiden ei tarvitse olla niin järjettömän selkeät. Kunhan vaan vähän kättä heilutteli sinne minne halusi, niin se oli jo menossa. Aivan ihana :D
Joskus mekin sitten Sagurin kanssa!
Liitelyn jälkeen otettiin vähän tokoa. Sagurin kanssa otin pari jäävää ja pieniä seuraamispätkiä. Tokoa en viitsinyt kuitenkaan sen enempää treenata, joten sitten mentiin Ässän kanssa sivummalle ja tehtiin jotain mistä Ässä nauttii. Temppuja.
Kumartamista, pyörimistä, jalkojen välistä pujottelua, hyppäämistä käskystä, haukkumista käskystä, kiertää mut ympäri ja ympäri ja ympäri... Pojalla oli järjettömän hauskaa! Mietinki, että pitäis opettaa tolle jotain uusia temppuja, koska sillä nousee nopeesti vire, kun se esim kumartaa, pyörii ynn. Voisi etsiskellä jotain temppukirjoja ja temppujen opetteluohjeita netistä, niin olisi jotain uutta pientäkivaa.
Kiitoksia hurjasti jälleen Heidille mahtavasta seurasta :)!
Ensinäkin wou, tämä on minun 50 postaus tähän blogiin!
No mutta niin. Tänään käytiin Heidin ja Terran kanssa Ojangossa treenaamassa. Sagurin kanssa kokeiltiin taas kujakeppejä ja alkaa menemään jo paremmin! Viime viikolla Sagur aina jätti kepin välistä, mutta nyt sai kaikilla kolmella yrityksellä oikein. Vauhti on kanssa nopeampi. Sitten kun saadaan vauhdikkuutta, eikä tarvitse niin paljoo apuja, niin sitten vois jossain välissä kokeilla vaikeuttaa. Toistaiseksi tämä riittää oikein hyvin, turha sitä lähteä kiirehtimään.
Keppien lisäksi harjoittelimme pientä rataa, missä oli neljä aitaa ja putki. Kolme aitaa peräkkäin, sen jälkeen syöksy putkeen, pieni kurvi ja sitten viimeinen aita. Ekalla kerralla Sagur hyppäsi putkenkin yli :--D jotenkin oudosti leikkasi edestäni ja hyppäsi putken yli, kiersi putken ja lopulta syöksyi putken sisälle. Hienosti haki tällä kertaa niitä esteitä itse, eikä pyrkinyt olemaan minussa enää kiinni. Edistystä on tapahtunut, enkä voisi ylpeämpi olla. Mahtavat onnistumisen fiilikset oli kyllä.
Ojangossa alkoivat tunnit ja olimme sitten lähdössä pusikkoa päin harjoittelemaan paikallamakuuta. Nainen (jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista..) kysyi mistä kennelistä Terra ja Sagur ovat ja sitten kerroimme. Siitä syttyi kiva keskustelu. Naisella on belgitervu ja kaksi collieta. Menimme sitten treenaamaan vapaalle tokokentälle ryhmä seuruuta ja muuta vastaavaa. Sagur teki aluksi erittäin hyvin, mutta oli kuitenkin erittäin väsynyt, enkä hirveäsi sen kanssa viitsinyt mitään ottaa, sillä motivaatiota en saanut enää nameilla enkä lelulla nostettua eikä koiraa enää kiinnostanut. Saimme kuitenkin aikaiseksi Sagurin kanssa pari onnistunutta seuraamispätkää, ennen kuin lahnaus alkoi. Liikkeestä maahanmeno oli kyllä koominen, hyvin meni maahan vauhdista joo, muttei mennyt kunnolla maahan, vaan jäi leikkiinkutsu asentoon. Korjailin sitä siinä ja yritettiin uudestaan, joka kerta sama juttu. Sitten tehtiin avuilla kerran niin että onnistui, sen jälkeen en kys. jäävää enää ottanut.
Tallaisella meninigillä Sagur vietti loppupäivän. Aika naatti.
Perjantaina kokeilemaan ensimmäistä kertaa hakua.
Kiva päästä katsomaan muiden pk-treenejä, kun en ole ennen nähnyt irlinä pk-actionia.