Heidin ja Terran kanssa mentiin HSKH:n kentille treenailemaan agia ja tokoa. Toko meni aika jäisesti, mutta toistoja toistoja. Agi meni tosi jeessisti, hurjasti on tullut enemmän vauhtia!

Ensiksi otettiin tokoa ja siinä ekaksi otettiin paikalla makuu.
Sagur pysyi todella lyhyitä aikoja. Palkkasin sitä usein ja liikuin sen ympärillä. Aina kun se lähti paikaltaan niin noukkasin sen kainaloon ja asettelin sen takaisin siihen asentoon. Koira oli todella innoissaan ja halusi hirveästi tehdä kaikkea. Jossain välissä se juoksi Heidin luokse himmeetä vauhtia ja jäi siihen kiehnäämään. Kainaloon, omalle paikalle, asetetaan makuu asentoon, annetaan käsky ja poistutaan. Tätä saikin toistaa. Ei mennyt hirveen herkästi perille tämä. Sen ilme oli tosin näkemisen arvoinen. Korvat lurpsahtivat ja häntä heilui vienosti, naamalla oli niin hämmentynyt ilme :D. Lopulta se sit juurtu siihen maahan kiinni, ei tainnu enää nouseminen houkutella, kun mamma tulee ja kaappaa.
Otettiin seuruuta, ne menee ihan hyvin. Mua ärsytti se, miten kierroksilla se kävi. Ei se ole muualla kuin tuolla ojangossa huutanut tuohon malliin ja ollut noin vaikea. Käännökset olivat karmaisevat, veti kaameet lenkit. Pitäis huomenna tehdä paljon käännösharjoituksia ja vahvistaa imuttamalla, niin saisi terävät ja nopeat käännökset.
Luoksetulossa varasti, sit kannoin koiran takaisin ja sit tehtiin uusiksi, tuli hyvin, vinotti eteen, niin korjasin.
Liikkeestä jäävät ei toimi, takapakkia mennään tässä. Tehdään ne nyt eri tavalla ja sit menee varmasti paremmin, kun mennään askel taaksepäin, niin lopulta pääsee monta askelta eteenpäin. Iltalenkillä vielä noita harjoiteltiin ja nyt sit pieniä pätkiä harjoitellaan usein, niin eiköhän sit nekin ala muuttumaan sulavammaksi.
Tokohyppyä harjoiteltiin pitkästä aikaa, se meni ihan kivasti ja koira hokasi selkeästikin mitä pitää tehdä. Kovasti on porukka väsäillyt pahvisia, niin mäkin voisin jonkun pahvisen väsätä, niin pystyis treenaamaan muuallakin kuin varsinaisilla treenikentillä.

Sitten loppuun agia. Sagur oli niin innoissaan siitä ja veteli itsekseen putkea ja jäi tuijottamaan minua että "hä eikö me nyt sit mennä seuraaville esteille?". Paikalla pysyy alussa hyvin ja hienosti se radanpätkä meni. Takakierto kusi, huomasin videolla, että ohjasin sen niin epämääräisesti siinä (olin liikaa reunassa), ettei mikään ihmekkään, että koira veti siitä mun vasemmalta puolelta koko ajan :D vielä tekniikka hukassa, mutta treenaamalla sekin. Valssaaminen oli ekan ratakerran ihan hukassa, mutta sitten mä taas muistin sen ja alkoi muodostumaan.
Vauhti oli paljon suurempi, Sagurilla oli myös suhteellisen korkealla ne rimat, ei sillä ole aikaisemmin niin ollut, joten se toi koiralle hieman haastetta. Äärettömän hyvin teki kaikki kerrat viimeistä lukuunottamatta, jolloin se sitten syystä tai toisesta rupesi seuraamaan minua, eikä enää irronnut. Mun pitäisi ens kerralla pitää parempi huoli siitä, etten tee liikaa. Meni niin hyvin ja koira jaksoi vielä joten ajateltiin, että vielä kerran ja sit saa riittää :D hyvinhän se meni kahta vikaa estettä (aitaa) lukuunottamatta jollon se juoksi niiden ohi, vaikka aikaisemmin veti ne. Loppuun asti ohjasin, mut ei siinä tosiaan mitään. Kai sitä rupes kyllästyttämään tai jotakin. Tosi mahtavasti teki kyllä muuten, en voisi tyytyväisempi olla. A-esteellä se otti hyvin kontaktin. Ekaa kertaa kokeiltiin rengasta. Aluksi ihan pelkkää rengasta, teki tosi hyvin, otettiin putkelta renkaalle ja hyppäsi välistä vaikka se nami olisi miten ollut. Tukittiin renkaan sivut, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä läpi. Tosi hienosti kyllä meni!

Tässä vielä treenivideo siitä viimeisestä radanpätkästä (: sopii liberty bell march jotenkin niin hyvin tuonne taustalle, leikkasin musiikin vahingossa liian aikaisin, niin jäi vähän vajaaksi, mutta mitäs pienistä.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.