Sagur tosiaan jäi himaan, koska Nomppapompalla on juoksut. William on vielä niin lapsi ettei mistään mitään tajua.

Matka mua aluksi vähän ressasi mua. Oltiin vain kerran aikaisemmin menty ratikalla ja siinäkin vain yhden pysäkin. Nyt joutuisimme menemään 13min ratikalla ja 30min bussilla. Ajattelin, että kuitenkin tulee matkapahoinvointia tolle ja joudun kuuraamaan jotain bussin lattioita.
Ratikassa meni ihan ookoosti. Vähän vikisi. Onneksi oli aamu, eikä kukaan jaksa lauantai-aamuisin lähteä käppäilemään, joten ihmisiä ei ollut liikkeellä kuin muutama.
Päästiin ratikasta ulos hengissä. Vilkaisin taakseni ja sieltä näkyi meidän bussi kärräävän.
Pentu sylissä yritin lyllertää pysäkille, mutten valitettavasti millään ehtinyt. Jouduimme sitten odottamaan 20 min lumisateessa.
Ihmiset jäivät tuijottelemaan, osa katsoi kovin hämmentyneenä merlepoikaani ja osa hymyili leveästi. Jotkut ihmiset tökkivät toisiaan autoissaan liikennevalojen kohdalla ja jäivät tuijottelemaan röllin näköistä penskaa. Se on semmonen katseen kääntäjä, niinkuin pennut nyt yleensäkin.
Menin istumaan lumisille portaille ja nappasin pennun syliin. En millään jaksanut enää seistä. Willilläkin alkoi jo olla kylmä, kun ei pahemmin liikuttu. Lopulta bussi tuli ja näin alkoi ensimmäinen bussimatkamme.

Joo no aikamoista säätöähän se oli, mutta päästiin hyvin istumaan. Otin sen syliin ja siinä vietettiin sitten tovi. Jälleen hieman vikisi, oli vähän levoton. Aina kun bussin ovet aukesi, se väänteli päätään melkein rullalle ja katsoi lumoutuneena ovia. Loppu matkan se tuijotti sitten ikkunasta, katsoi silmät killissä liikkuvia autoja, ihmisiä, lumisadetta, kaikkea mahdollista. Selkeästi Sagurin poika. Sekin rakastaa katsoa autojen ikkunoista.

No mutta, perillä viimein. Lindalla oli Kiana hoidossa, joten mentiin lenkille Williamin, kahden nahkan ja belgin voimin. Se jälleen hieman aristi vieraita koiria, kun olivat isoja ja innokkaita, tykkäsi tosin juosta niiden perässä.
Nitan häntä oli Williamista ihana. Marssi jalat korkealla, keskittyneen näköisenä Nitan takana ja yritti välillä haukata karvoista kiinni. Ei millään ylettänyt.

Nita ja Kiana vietiin sisälle, Noomi otettiin mukaan. Molemmat olivat vapaana. Noomista Wiltsu oli oikein mielenkiintoinen. William sen sijaan tykkäsi Noomista silloin kun käveli toiseen suuntaan. Juoksi pää viidentenä jalkana Noomin perässä ja marssi myös Nompan häntää kohti maanisen näköisenä. Heti kun Noomi kääntyi niin William pysähtyi ja ravasi toiseen suuntaan. Kivasti kuitenkin meni.

Muutama otos päivän kuvasadosta. Kaikkien kuvien Linda T. Lisää kuvia löytyy täältä.






Vintticollie.


Eräs pikkupoika sanoi tänään aamulla äidillensä, että William on söpö kissa. Kyllähän se vähän ilvekseltä näyttää.






Kova haaste. Posetus hieman epäonnistui. Ei malttanut millään pysyä aloillaan. Sisällä menee hyvin eikä mun tarvitse pitää tuota nyrkkiä sen kuonossa kiinni. Rappukäytävässä ollaan myös harjoiteltu, että tottuu erilaisiin pintoihin.

Tultiin takasin ja kivasti ohitti ihmisiä, KUNNES asian pilasi yksi nainen, joka heittäytyi maahan heti meidät nähtyään ja piti jotain ihme meteliä niin että William meni sen luokse. Jäi rapsuttelemaan sitä pitkäksi aikaa kunnes sain Williamin pois siltä. Sen jälkeen William juoksi kahden miehen luokse rapsutusten toivossa. Kiitos vain sinä keltatakkinen nainen! Tämä tekee erittäin hyvää ohitustreenillemme. On upeasti ohittanut koiria, lapsia, pulkkia ja ties mitä muita, mutta nyt lähti ensimmäistä kertaa viikkoihin tuntemattomien luokse.

Paluumatka menikin jo paremmin. Bussiin päästyämme se sammui syliini. Aluksi yritti kovasti pysytellä hereillä, mikä oli aivan naurettavan näköistä, koska pää nuokkui välillä ihan kunnolla. Lopulta antoi väsymykselle periksi ja asettui hyvään nukkumisasentoon syliini. Ratikassa taas vähän sähläystä, mutta ei niin pahaa kuin menomatkalla.
Loppupäivä onkin kulunut sitten nukkumalla.