Lauantaiyönä lähdettiin Lindalle aika extemporena. Meidän piti mennä vasta aamulla, mutta aateltiin kattoa pari leffaa, niin suunnitelmat muuttuivat. Bussissa oli yllättävän paljon väkeä. Matka taittui ihan kivasti, vaikka lauantaihörhöjä liikkuikin Helsingin alueella aika paljon.

Wil oli oikein pätevä! Se ei ollut päivälenkin jälkeen tehnyt yhtään tarpeitaan. Olin ihan varma siitä, että yön aikana pääsee vahinko, mutta ei tullut. Askel sisäsiisteyteen mä luulen.

Aamulla sitten herätys. Jasu tuli pakulla Capon kanssa meitä hakemaan. Sagur ja Capo eivät valitettavasti tulleet hirvittävän hyvin juttuun. Tarkoituksena olisi ensi viikolla lähteä viettämään mun synttäreitä mökille samalla kokoonpanolla (+Luna), mutta Sagur taitaapi jäädä kotiin, kun ei Kapteenia pahemmin sietänyt.

Oli oikein mukavan näköinen nurmikenttä, jonne oli istutettu suojelutreeneihin tarkoitettuja piiloja, tottisesteitä ja mukavasti myös tokoeste! En edes muista millon ollaan Saksan kanssa viimeksi otettu tokoestettä. Oli ihan win olo, kun pääsi pitkästä aikaan sitäkin kokeilemaan.

Ennen riekkumista, otin Wiltsun ulos autosta ja toimittiin häiriönä Nitalle. Willin kanssa otettiin perusasentoa, sivulletuloa, minimaalisia askeleita seuraamista, paikallaoloa ja sellaista. Oli todella kuuma, joten pidin treenituokion lyhyenä. W:n kanssa leikittiin paljon ja pirtsakkanahan se pomppikin kuumuudesta huolimatta. Se on aivan rakastunut tuohon Sagurin saamaan leluun. Williamista otettiin vielä posekuvia. Toisesta korvasta putosi paino, niin on vähän tasapainottoman näköinen.



W takaisin autoon ja Sagur mukaan. Otettiin Saguristakin posekuvat.

Harmittaa niin vietävästi, etten ilmoittanut sitä pääerkkariin :p ehkä sitten ensi vuonna.

Sagurin posetusten jälkeen reenailtiin. Otin jotain pientä, sillä ulkona oli oikeasti todella kuuma ja tuollaisen turkin kanssa läkähtyy helposti. Otettiin pätkä vapaana seuraamista käännösten kera ja liikkeestä maahan.

Meillä olis noi rallykisatkin tässä ihan pian :D kamala jänskätys päällä. Sagur on tehnyt tajuttoman hyvin ja musta tuntuu, että toi vois oikeasti mennä hyvin. Pitäis vaan kattoa ettei toi merkkaa taas tai alan halkomaan hiuksia.





Ja sit treenattiin hyppyä! Aattelin ottaa ihan alusta, kun en uskonut tuon muistavan hypystä enää mitään (ei sen puoleen, en muista mäkään mihin viimeksi jäätiin). Mutta Sagur yllätti! Se ei heti hypännyt pelkällä käskyllä, vaan samalla piti antaa käsimerkki. Yhden toiston jälkeen se sit oli tosi hyvä ja muisti selkeästikin mitä pitää tehdä! Yhdessä vaiheessa meinasi hypätä vielä takasin ja meinasi lähteä ennen käskyä. Hyppiminen on niin hubaa, mutta jakso sit malttaa ja peruuttaa takaisin sivulle.
Tokoeste ei ollut ihan säkää, yksi lauta pois = alle säkäkorkeuden, jättää kys. lauta = yli säkäkorkeudn. Otettiin nyt sitten alle. Hienosti muisti jäädä paikoilleen ja kääntyi rintamasuunta muhun päin. Tapitti kunnes toisin ohjattiin. Mä itse mokasin ja unohdin antaa käskyn seiso, pitäisi nyt muistaa se. En voi käsittää näitä jäätymisiä.



Sitten juoksutettiin vielä koiria. Sagur pääsi viileään ja varjoisaan autoon hengailemaan. Wil innostui hieman ravaamaan Nitan ja Capon perässä. Pikkumiehelle kävi hassusti, kun se juoksi niiden perässä, koirat hyppäsivät veteen ja Wil ei ilmeisesti tainnut tajuta, että siellä oli vettä :D puoli koiraa täysin märkänä. W katsoi aivan depiksissä ympärilleen. Viilensi kuitenkin kivasti, oli taas vähän enemmän puhtia.


Kipastiin sitten mäkkärissä ja sen jälkeen ajeltiin Petikkoon. Kaikki kentät olivat täynnä, joten jäätiin tien varteen ja lähdettiin tsuppailemaan jonnekin. Oli todella kaunista ja vihreää! Wiltsu huomasi Capon ihanuuden ja seurasi tätä alituisesti ympäriinsä, siinä ne jotain pientä leikkikin.



Pörröpallero.

Wil, Nitan jalka, Capo ja Nita.

Kuvista kiitoksia Jasmine L ja Linda T. Lindan ottamissa kuvissa vesileima, muut Jasun ottamia. Lisää löytyy täältä.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.