Ei tarvinnut sittenkään säätää alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisi mennyt aivan liian vaikeaksi. Onneksi sain Petran mukaan, se on semmonen suunnistaja ja tiesi muutenkin missä I-HAH:ih kenttä oli, kun treenailee siellä. Taikuri-Taika sheltti tuli mukaan.

Ulkona oli todella kuuma. Sagurin turkki tuntui välillä olevan ihan tulessa, mutta onneksi tuuli suhteellisen paljon ja välillä aurinko meni pilveen. Se joi vettä tajuttomasti, enkä kyllä yhtään ihmettele.
Kuuluimme jälleen siihen ALO II porukkaan, joten meillä alkoi rataan tutustuminen klo 11. Suoritimme radan neljänneksi viimeisinä.
Rata oli todella kiva! Siellä oli paljon käännöksiä ja semmoisia varmoja kylttejä. Muodoltaan sellainen X, jonka päät on suljettu tai ehkä paremman mielikuvan tuottaa teräväkärkinen kahdeksikko.



Oltiin numerolla 37. Lähtökyltin jälkeen tuli liikkeestä maahan, ei moittimista. Hissinä ja nousi suoraan ylös. Sen jälkeen tuli 360 muistaakseni vasemmalle, ei moittimista siinäkään. Tuli täysikäännös oikealle (täytyi tehdä viistosti). En muista pahemmin muita, mutta oli koira eteen, 1 taakse, 2 taakse ja 3 taakse, koira sivulle ilman istumista ja matka jatkuu, saksalainen täysikäännös, pujottelua, juosten seuraamista ja muuta. Kylttejä oli radalla 20 + Lähtö ja Maali kyltit.

Meidän tulos oli 79/100p. ja sijoituksemme oli 31/40.

Ensimmäinen virhe tuli neljännen kyltin kohdalla. Se oli muistaakseni se, missä koiran piti tulla eteen yadayada tai vaihtoehtoisesti se, missä koira eteen ja sen täytyy kiertää vasemmalta. Minusta se tuli tuossa ekassa vaihtoehdossa. Näytin kädellä kaaren ja sanoin eteen. Sagur ilmeisesti katsoi käsiliikkeeni silleen, että se näytti liikkeeltä "kierrä" joten se oli kiertämässä mua, se ei ehtinyt mun taakse, mutta rintamasuunnan ohi meni kuitenkin. Tulihan se sen korjauksen jälkeen eteen ja liike suoritettiin normaalisti. En tajunnut, että tuosta menee 10 pistettä pois (luokitellaan väärin suoritetuksi tehtäväksi) joten en uusinut sitä. Rallyssä saa uusia kaksi kylttiä niin, että siitä tulee vain -3p. Mutta toisaalta, jos olisin uusinut sen ja sekin olisi mennyt päilleen, niin olisi tullut -13p. Mutta joo.
Seuraava virhe tuli kyltissä 10, mitä en todellakaan muista. Hihnan kiristys oli syynä ja siitä tuli 1virhepiste.
Kolmas virhe oli tismalleen samasta syystä ja tismalleen yhtä suuri, kuin tuo ensimmäinenkin virhe. Tuli kyltissä 13. Siinä oli liikkeenä mun mielestä eteen ja siitä oikealta sivulle.

Jännintä oli se, että eteen tuloa sivulta harjoteltiin just ennen meidän kehää ja kys. päivänä + viime aikoina paljon. Se meni hyvin kehänauhan ulkopuolella. Vika on tuskin koirassa, mä en tiedä mitä tein eri tavalla, mutta uskoisin sen käsikaarroksen olevan se juttu, jänskätyspäissäni tein sen jotenkin epäpuhtaasti ja tämä oli tulos. Hyväksytty oli kuitenkin ja tästä on hyvä jatkaa!

Peruuttaen 6 askelta (1, 2, 3)



Lelu jäi taskuun ja eri paria olevat sukat hups.

täällä pari kuvaa. Kuvat on ottanut Petra, kiitoksia kovasti hänelle seurasta ja kuvista (:

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.