Kipasin tänään Sipoossa Heidillä moikkaamassa Sagurin ja Terran lapsukaisia. Penskat ovat jo 5vk vanhoja! Ensi viikolla ne viedään pentutestattavaksi :) sitä odotellessa.

Heidin kanssa kävästiin mäkissä, ennen kuin mentiin heille. Pennut olivat päässeet jotenkin ihmeellisesti pentuaitauksesta ulos, vaikka sen oven blokkaa suuri ja ihmeen painava kivi. Jaksoin jotenkin vaivalloisesti itse pidellä sitä, joten pakko kyllä nostaa kuvitteellista hattuani nelikolle, jotka saivat tuon työnnettyä pois edestä.

Pennuille laitettiin ruokaa, jonka aikana syötiin sitten mäkkituliaiset. Penskat päästettiin sen jälkeen ulos. Ei vitsi mitä piipertäjiä! Juoksentelivat ympäriinsä.

Välillä mietin, että onko pussipiruja jossain piilossa? Pennut päästelivät varsin demonisia ääniä aina välillä. Heti kun polvistuin, Poju-poika tuli mun eteen istumaan. Se oli aivan ihana pieni mies! Pallo tykkäsi hengailla itsekseen. Jahtaili lehtiä, maisteli oksia, tutkiskeli kiviä ja juoksenteli ympäriinsä. Jossain vaiheessa se yritti kiivetä mun syliin kuin mount everestiä. Koko nelikko oli mahtava, täysin erilaiset luonteet ja jokainen loistava omalla tavallaan. Odotan innolla mitä noista kasvaa, mahtavia lapsukaisia. Ainakin pääsen yhtä narttua seuraamaan usein, koska se jää Heidille.


Terra-poliisi meni välillä poliisiksi kun leikit muuttuivat rajuksi. Pennut kuuntelivat äitiänsä nätisti kaksi sekuntia, kunnes innostuivat uusiksi.

Mitäs nyt sitte?

Vois alkaa bustaamaan tätä.

Kaksi saa paremman tuloksen.

Pallon kanssa oli kiva leikkiä leopardisorsalla.




Lisää kuvia täällä

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.