Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään


Hurjan iso kiitos Nealle tunnustuksesta! En tiedä kenen näkökulmasta tätä pitää katsoa, niin tähän tulee kompromissiksi vähän kaikkien.

Mä annan tunnustukseni Katille, Veeralle, Juulialle, Miiralle, Josefiinalle, Jannille, Viiville ja Jasminelle.

1. Wiltsulla on sukkafetissi. Oon harjottanut sitä sillä, että kohotan jalkaa ja sanon sukka, jolloin se vetää sukan jalastani. Wiltsusta se on hurjan kivaa, eikä mun tarvitse vaivautua. Se keksi ton sukkapöllimisen ihan pikkusena. Jalat aina paleli öisin, kun joku varas kävi vetämässä ne pois. Nyt se pöllii käskystä.

2. Sagur kerjää huomiota niin, että hyppää sohvalle, istuu siinä ja tuijottaa todella intensiivisesti, kunnes se huomataan. Sit kun sitä sattuu vilkaisemaan se alkaa vilkuttamaan. Kun sen luokse menee se rojahtaa sun päälle ja örisee tyytyväisenä.

3. Williamin uusin juttu on Spidin korvan kirputtaminen.

4. Sagur on monien äänien mies. Koska koira kuin omistajansa, ulistaan samalla äänen korkeudella yhdessä ja siitä hiljalleen ulistaan lujempaa. Se on idioottimaisin leikki ikinä, mutta! Ps. Äiti vihaa sitä :-----DD

5. Wil on ikuisesti onnellinen. Jatkuvasti "8DDDDDDd". Se on myös niin käsittämättömän avoin, ettei toista. Se on eritavalla avoin kuin Sagur. Sagur menee luokse, mutta William käyttäytyy ihan kaikkia kohtaan tismalleen samalla tavalla. Superavoin.

6. Silloin kun kukaan ei näe, kolmikko hyppää mutsin sänkyyn. Sagur nukkuu pitkälteen, Wiltsu on sen kanssa selät vastakain ja Spidi nukkuu pitkänä joko niin, että pitää päätänsä Sagurin reiden päällä tai keränä sen kainalossa.

7. Koirat käyvät arkisin aamulla 10-20min pituisen kierroksen, ellei koulu ala myöhempää.

8. Sagur on yhden ihmisen koira. Missä ikinä mä olen, Sagur on aina siellä. Se seuraa mua kuin varjo. Kun dataan, se nukkuu mun tuolin takana, koska sitä inhottaa ahtaat paikat. Kun mä nukun, se nukkuu joko mun kainalossa (jos on tilaa) tai sitten mun sängyn vieressä. Wil vahtaa kyllä kovasti missä kukakin menee ja seurailee, mutta se malttaa. Sagur taas ei.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.