Rehvittiin Laeka nimistä siperianhusky narttua ja hänen omistajaansa eilen. Oli kyllä vähintäänkin mielenkiintoista, kun ei saanut missään kävellä kun porukat suksineen oli jo häätämässä pois, vaikkei ladulla tai edes siinä tiellä oltu. Aina se on tätä, kesällä pyöräilijät, talvella hiihtäjät. Oli silti aivan huippua, kunhan päästiin hiihtäjistä!
Käytiin koirapuistoissa, oltiin siellä jonkun aikaa. Laeka ja William löysivät toisensa aika nopeasti, mutta kaksikko innostui leikkimään myös muiden kanssa. Lähdettiin sitten kävelemään siinä toivossa, että löydettäisiin joku paikka, missä ei olisi hiihtäjiä tai muutenkaan eloa.
Kyllä sellainen paikka löytyi hyvin, mutta pari kertaa hiihtäjät tulivat sinnekin, vaikka lunta oli melkein polviin :D se oli kuitenkin hyvä paikka ja viihdyttiin siellä jonkin aikaa. Lapsilla oli oikein hauskaa.
Wil ja Laeka hyppivät ympäri hankia, juoksivat ja tyytyivät myös väkivaltaiseen repimisleikkiin. Välillä kaksikko piti taukoa, upottivat päänsä lumeen tai vaihtoehtoisesti söivät lunta. Ralli alkoi uudelleen aika pian.
Alettiin sitten jäätyä, jatkettiin matkaa sit kallioille. Oli siellä joku erittäin pieni polku, mitä pitkin pääsi tosi mukavasti. Riekkuminen sen kuin jatkui.
Pysähdyttiin sit hetkeks, otettiin kuvia molemmista koirista. Sen aikaa kun otin kuvia Laekasta Wil oli sidottu puuhun. Se sit alkoi ulvomaan kuin viimeistä päivää. Samaa hirveetä, kipeen kuulosta ulvontaa, mitä se harrasti Lahdessakin välillä. Kyllä oli taas niin susimainen meininki Wiltsun kanssa.
Lisää kuvia täällä.
Ei oikein mitään muuta kuulu. Ollaan treffattu Valo kelpietäkin. Oli oikein hauskaa!
Seuraava nly on varmasti huhtikuussa Lahdessa. En enää kyllä jaksa uskoa EH:ta parempaan, mutta eipä sitä koskaan tiedä :D
Tunnisteet: kaverit