Koko hiihtoloman ajan on ollut todella huono ilma. Harmaata, sateista, loskaista. Tänään kuitenkin aurinko astui esiin, mikä piristi kovasti. Pilvetkin väistyivät tieltä.
Mentiin Ninan kanssa lenkkeilemään, jätin Sagurin kotiin koska en jaksanut keskittyä kahteen koiraan ja kuvaamiseen. Meidän täytyi vältellä suurimpia teitä, sillä hiihtäjät ovat meillä päin äärimmäisen äkäisiä :D Kentällä oli käytännössä mahdoton kävellä, sillä sinne upposi hetkessä reisiä myöten. Koirat sen sijaan pystyivät rennosti kävelemään lumen päällä.
Käveltiin toistaiseksi vielä tutuilla alueilla, mutta mentiin sitten toiselle puolelle mikä olikin hieman tuntemattomampaa aluetta. Hyvin pian kuitenkin huomasin, ettei minulla ollut enää mitään hajua missä päin maailmaa olimme. Jatkoimme pientä polkua pitkin mäkeä ylös, yritimme etsiä jotain tietä ja kyllähän tie löytyikin! Ikävä kyllä löysimme itsemme aika kaukaa, nimittäin Etelä-Haagasta, jonka alapuolella meni joku motari. Joku juna-asema olisi kuulemma ollut suht lähellä, mutta päätimme sittenkin mennä bussilla. Päädyimmekin menemään kahdella. Tässä tuli samalla kivasti pyörittyä kaupunkimaisemissa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Wiltsu käyttäytyi oikein mallikkaasti ja rauhallisesti :)
Loput kuvat täällä
Tunnisteet: kaverit
Treffailtiin Valoa ja Ramua tänään. Oli todella kaunis ilma, vaikka olikin hyvin kylmä. Onneksi kerrospukeutuminen on pop! Harmi vaan, etten tajunnut suojata puhelintani millään. Se ei hyväksynyt latausyrityksiä tuntiin kun valitteli, että akku on ylikuumentunut/kylmentynyt. Kyl se sit taas siitä suostui yhteistyöhön, mut erittäin vastahakoisesti.
täällä loput
Oli kyllä hyvin mukava lenkki :) kiitoksia molemmille seurasta!
Tunnisteet: kaverit
Eilen Riitta tuli koirineen tänne lenkkeilemään. Koska on koeviikko, niin päästiin aika aikaisin liikkeelle. Sää oli aika xtreme. Ratikatkaan eivät toimineet kunnolla kun pyrytti niin kamalasti :D onneksi kerrospukeutuminen auttoi, eikä sinällään ollut kovin kylmä.
Oli kyl hieman haastavaa kävellä, lunta oli satanut järkyttävästi, mutta pääasia on, että koirat pystyivät hihhuloimaan miten tykkäsivät!
Kiitoksia hurjasti Riitalle mahtavasta seurasta :)
Loput kuvat täällä
Tunnisteet: kaverit