Koko hiihtoloman ajan on ollut todella huono ilma. Harmaata, sateista, loskaista. Tänään kuitenkin aurinko astui esiin, mikä piristi kovasti. Pilvetkin väistyivät tieltä.

Mentiin Ninan kanssa lenkkeilemään, jätin Sagurin kotiin koska en jaksanut keskittyä kahteen koiraan ja kuvaamiseen. Meidän täytyi vältellä suurimpia teitä, sillä hiihtäjät ovat meillä päin äärimmäisen äkäisiä :D Kentällä oli käytännössä mahdoton kävellä, sillä sinne upposi hetkessä reisiä myöten. Koirat sen sijaan pystyivät rennosti kävelemään lumen päällä.






Käveltiin toistaiseksi vielä tutuilla alueilla, mutta mentiin sitten toiselle puolelle mikä olikin hieman tuntemattomampaa aluetta. Hyvin pian kuitenkin huomasin, ettei minulla ollut enää mitään hajua missä päin maailmaa olimme. Jatkoimme pientä polkua pitkin mäkeä ylös, yritimme etsiä jotain tietä ja kyllähän tie löytyikin! Ikävä kyllä löysimme itsemme aika kaukaa, nimittäin Etelä-Haagasta, jonka alapuolella meni joku motari. Joku juna-asema olisi kuulemma ollut suht lähellä, mutta päätimme sittenkin mennä bussilla. Päädyimmekin menemään kahdella. Tässä tuli samalla kivasti pyörittyä kaupunkimaisemissa ja julkisissa kulkuneuvoissa. Wiltsu käyttäytyi oikein mallikkaasti ja rauhallisesti :)



Loput kuvat täällä

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.