Mentiin koirapoppoon kanssa eilen Sipooseen tervehtimään Sagurin vaimoketta Terraa ja niiden pentuja Brontoa, Astraa ja Marttaa. Bronto ja Sagur on niin saman näköisiä ja Bronto taitaakin olla tällä hetkellä kutakuinkin Sagurin kokoinen. Niiden erottaminen toisistaan välillä vaikeaa :D kieltämättä tuli hieman hämmentynyt fiilis, kun ei aina tunnistanut omaa koiraansa.

Oltiin aluksi pihalla. Sagur ja Martta kulkivat paljon yhdessä tutkien ympäristöä yhdessä. Bronto ja Astra hieman vierastivat aluksi Saguria ja Williamia, mutta pian rohkaistuivat eikä kaksikkoa enää pelottanut kaksi puolivierasta urosta.
Menimme sitten pellolle. Oli tosi kiva ja lämmin sää! Kevät on nyt sit vihdoin tulossa, koiratkin nauttivat älyttömästi. ylhäällä ja vasemmalla Sagur ja oikealla tytär Astra
tytär Martta

poika Bronto

Terra


täällä lisää kuvia. Myöhemmin tulee vielä enemmän mm yhteiskuvia :)

Käytiin myös tossa sunnuntaina Kiian ja Pepsin kanssa lenkillä. Oli äärettömän kuuma päivä kyllä :D aurinko porotti järkyttävällä voimalla. Oli hieman ongelmallista löytää rauhallista juoksutuspaikkaa, kun hyvän ilman ansiosta kaikki olivat ulkona liikkeellä. Onneksi yhdelle pienelle nurtsikentälle mahtui hieman riehuttamaan ja suurin osa auringonottajista olivat poistuneet kallioilta siihen mennessä kun lähdimme nurmikentältä.


Ollaan muuttamassa aika piakkoin pois täältä. Ei mitään hajua miten elukat suhtautuu, mutta reippaina poikina toivottavasti tottuvat uusiin maisemiin nopeasti.

0 Comments:





Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.