Joku niin huono idea oikeasti mennä julkisilla Petikkoon :D mutta niin me vaan Riitan kanssa suksittiin aamulla sinne. Mulla oli mukana vain William ja Riitalla Fiilaripiilari.
No mitäs, aamu kahdeksalta oli lähtö ja kolmella bussilla viimein pääsi sinne minne pitikin. piti sitten kävellä pari kilsaa sinne paikalle.
Koiria ei ollut mitenkään älyttömästi, isoja taisi olla vähän reilu 20. Oli kaksi tuomaria kerralla, yksi tsekkasi ekan ja toinen tokan. Sit ne yhdessä mietti että mitä annetaan ja kummalle. Ihan kätevä tapa!
Koska Riitta on reipas niin tyrkkäsin Williamin sille. Riitta esitti Wiltsun hienosti parikehässä, mutta mä sitten nauhakehässä kun Wiltsu ja Filtsu sai molemmat punaiset.
Meidän tulos oli PUN-. William esiintyi vallan mainiosti! Kuten kuvistakin huomaa, että nurmikko oli äärimmäisen mutainen. Ei se sinällään haitannut, mutta se oli hyvin liukas. Parikin ihmistä kaatui kumoon ja useat liukastelivat. Onneksi muta ei koirien menoa haittaa!
Kehien jälkeen menimme juoksuttamaan vielä koiria, metsässä vasta vetistä olikin. Ihan serenameininki. Onni on kumisaappaat!
Onneksi William on niitä koiria jotka keskittyvät siihen mihin juoksevat..
Kiitoksia mielettömästi mahtavasta seurasta jälleen kerran :)
Mätsärikuvat löytyvät täältä
Tunnisteet: kaverit, kuvia, mätsärit, riekkuminen