Sateesta huolimatta osallistuin Sagurin ja Williamin voimin SDY:n järjestämään mätsäriin. Osallistujia oli säästä huolimatta! Petra sai suostuteltua minut junior handleriinkin missä pyörähdin Petran Taika-sheltin kanssa. Taitaapi jäädä ekaksi ja vikaksi ikinä kun ikä ei kohta enää salli :D William oli Petralla lainassa. Me taidettiin Taikan kanssa olla JH5 tai JH6. William ja Petra olivat hienosti JH2!
William ja Sagur oli molemmat ilmoitettu luonnollisesti isoihin koiriin. Wiltsu sai sinisen nauhan, sillä se liikkeessä veti yhdessä vaiheessa niin että etu- ja takaliikkeet näyttivät todella ahtailta. Sagur sai hienosti punaisen. Tämä taisi olla muutenkin Sagurin viimeinen kerta isoissa koirissa, kun herra on ensi kuussa veteraani-ikäinen!
Sagur ei punaisten kehässä enää pärjännyt, mutta William pärjäsi mielettömän kivasti sinisten kehässä olemalla toinen! Päivän saaliina Sagurilla PUN- ja Williamille SIN2. Saatiin mielettömän söpö ruusuke, näytepusseja, ruokakupin ja kolmiotussin (tajuttoman kätevä!).
Jäimme sitten vielä ahmimiskilpailuun. Isoille ja pienille koirille oli oma luokkansa. Isot koirat olivat omilla linjoillaan, laskettiin kolmeen ja sit piti linjalta syödä 8 makkarapalasta. Koska en voi olla kahdella koiralla samaan aikaan, Petra ohjasi Saguria. Ukko taisi olla neljäs! William hienosti pääsi TOP3 ja sai alennuskuponkin ruokaan.
Olimme me vähän uitettua tuon reissun jälkeen mutta oli se sen arvoista. Hieno tapa viettää viimeisiä 1. jakson rentoutumispäiviä kun koeviikko alkaa tuossa tiistaina :)
Tunnisteet: mätsärit
Btw, mä olen aina luullut että olet +18-vuotias! Hämmästyin todella, kun luin tuolta nettisivulta että olet -95. :D
Cecil on kyllä hieno collienalku, sitten joskus kun se itse pentuja saa (kun kuitenkin on sijoituskoira?), haluan olla niitä näkemässä. ;)