/(typo korjattu Cecilin arvostelusta, olin sen suoraan Facesta tänne laittanut ja sinne kirjoitin ennakoivalla tekstillä joten selkäänsä on nyt muuttunut selkälinjaksi)

Olimme tänään Cecilin kanssa Lahden RN:ssä, ensimmäistä kertaa isoissa pennuissa, viimeistä kertaa pentuluokassa.

Aamu ei kyllä lähtenyt hyvin käyntiin. Mä nukuin pommiin, olin jotenkin onnistunut unissani hakemaan pöydältä huutavan puhelimen sänkyyn ja jotenkin vierimään sen päälle. Iloisesti sitten nukuin liian pitkään, kunnes lopulta heräsin seitsemänteen soittoon. Kymmenessä minsassa nopeasti loput kamat kasaan, hampaiden pesu ja vaatteiden vaihto. Kovasta kiireestä huolimatta mitään ei unohtunut kotiin!

Pentuja oli 16, uroksia 9 ja narttuja 7. Tuomarina oli Eeva Resko.

Cecil kokoomakehässä pisti vähän leikiksi. Yleensä se on ravannut oikein rauhassa ja kauniisti, mutta nyt oli vaan liian kivaa ja edessä oli vielä rakas sisko Tata, niin kyllä sitä piti vähän hypehdellä kojoottimaisesti.
Yksilöarvostelussa normaaliin tapaan jännitti se, miten paljon Cecil tulee tuomaria rakastamaan, paljon, hyvin paljon, vai aivan hillittömästi. Resko ei onneksi ollut mitenkään poistyöntävä ja otti ihan avosylin vastaan Cecilin pusut. Tyttö ei aluksi meinannut millään pysyä paikoillaan kun tuomari kävi sitä läpi. Onneksi lihapullan voima on vahva, niillä sai Cecilin keskittymään vain siihen seisomiseen.

Ravailtiin edestakaisin ja sitten ympäri. Liikkui tosi mukavasti ja rauhallisesti. Palattiin sitten tuomarin eteen seisomaan, siinä sitten vierähtikin tovi.




Kuvista kiitoksia Emma T ja Nina H.

Meidät käteltiin ensimmäisten joukossa ulos. Kävin hakemassa arvostelun, yllätty kyllä positiivisesti! En voisi yhtään tyytyväisempi olla :) löysi koirasta juuri ne virheet mitä siinä on.

Hyvän tyyppinen, hyvät mittasuhteet omaava narttupentu. Hyvä pää, alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hieman pyöreät silmät. Melkoisen kevyet haja-asentoiset korvat. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hyvä runko ja selkälinja. Kaula voisi kiinnittyä kauniimmin lapoihin. Riittävät takakulmaukset. Kaunis vaivaton ravi. Oikeanlaatuinen karva. PEK-

Nyt sitten vuorossa onkin kehätauko, en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Keskitytään nyt muihin juttuihin Cecilin kanssa, pääasiassa tokoon.
Loput Lahtikuvat löytyy täältä

8 Comments:

  1. Vilma said...
    Mä tykkään kyllä hirmuisesti Cecilin karvanlaadusta, se on juuri oikean pituinen ja kuvien perusteella (heh) se näyttää juuri sellaiselta laadukkaalta karhealta ja vettä hylkivältä karvalta. Tollasen mäkin nahkaihmisenä voisin ottaa! :D
  2. Anonyymi said...
    Kivoja kuvia! Mietin tässä vain, että onko sulla jotain sukujuuria ulkomailta kun sukunimesi on Saleh? Rececca nimikään ei ole kovin suomalainen, vaikka niitä kyllä täällä toisinaan tapaa. :) Cecil on kaunis.
  3. Katja said...
    Ihana Cecil... <3 Kauniilta menolta näyttää noiden kuvien perusteella. :)
  4. Rebecca said...
    Vilma, sillä on kyllä näppärä turkki! Se on kyllä osittain oikeanlaatuinen. Vieläkin sillä tuppautuu olemaan kyljissä tollasta lyhyempää sänkeä, mikä on lähinnä vain todella silkkistä. Sen sijaan toi muu karva (selän päällä, housut, hännässä) on todella karheaa ja oikeanlaista. Kävi siis tuuri, että tuomari nappas juuri selkäkarvoista ja niiden perusteella totesi että hyvä karvanlaatu. Olen kuitenkin luottavainen, että kyllä se tosta vielä hyväksi muuttuu kauttaaltaan kunhan vähän kasvaa!

    Anonyymi, tuli vähän puun takaa toi kysymys, mutta joo onhan mulla. Olen siis vain puoliksi suomalainen. Mun äiti on englantilainen ja omaa edelleenkin brittien kansalaisuuden. Äidin äiti on kreikkalainen (kreetan saarilta) ja äidin isä on puoliksi irakilainen ja puoliksi englantilainen (asunut kuitenkin koko elämänsä Englannissa). Isäni taas on ihan kokonaan Suomalainen.

    Katja, kiitoksia kovasti :)
  5. Nea said...
    Hienon arvostelun ootte kyllä saanut! :)
  6. Rebecca said...
    Nea, jep :) Olin ihan hurjan tyytyväinen. Vien ehdottomasti kys. tuomarille Cecilin uudelleen sit virallisiin kehiin.
  7. Jenni said...
    Cecilin turkkiin olen itsekin tykästynyt.:) Mun makuun pk colliella on liian tuuhea turkki, mutta Cecilillä sitä on sopivasti.:) Tosi kaunis!
  8. Rebecca said...
    Cecil kiittelee :)




Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.