Ei tässä muuta voi kuin iloita! Cecilin lonkathan meni B/B:nä, kyynärnivelet 0/0:na ja silmät niin että ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia.

Muuten pysyi samana, paitsi että lonkat tuli A/A:na takaisin!

Bloglovin ei antanu mun ottaa blogia itelleni ellen tee postausta joten tää oli vähän pakollinen postaus. Tähän samaan mä tulen päivittämään tänään myöhemmin agitreeneistä jotain, joten tämä ei tule jäämään näin turhaksi!

Koska Googlen kautta ei pysty kohta enää seuraamaan. Heinäkuussa koko Google followers juttu katoaa kaikilta, joten kiirehtikää, mikäli ette halua menettää seuraamianne blogeja.

Mut pidemmittä puheitta:
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Päivittelyä 22:44.
Agissa oli tosi kivaa! Otettiin alkuun putkea ja putkeen lähetystä kello kolmesta ja kello yhdeksästä. Me ei olla otettu tollasia lähetyksiä Cecilin kanssa kertaakaan, joten olin todella skeptinen onnistumisprosentista. Mulle tuli vähän noottiakin siitä, että luota nyt vaan siihen koiraan kyl se menee. Ja kyllähän se menikin ja vauhdilla!

Sit otettiin ekaa kertaa keppejä ja mä käytin ekaa kertaa kai kujakeppejä. Cecil jätettiin toiselle puolelle ja kutsuttiin läpi. Se tajus sen tosi nopeesti ja innostu hommasta. Saatiin kivoja neuvoja keppien harjoitteluun, et ehkä jopa mä saan ne opetettua noiden kujakeppien avulla

Otettiin vielä kontakteja. Cecil ei ihmetellyt puomia yhtään ja hienosti tajus 2on2offit. Otettiin niin että etutassut maassa ja takatassut puomilla ja sama toisinpäin. Hienosti oli paikoillaan ja pääsin jo vähän liikkumaan.

Rengas oli Cecilistä kammottava. Sillä likka ei ole ennen rengasta edes nähty, se suoritti irrallaan olevan renkaan, mitä koutsi piti ilmassa. Joka kerta se kiers joko koutsin tai renkaan. Sit se tuli epävarmasti läpi kerran ja sit aika ookoosti pari muutakin kertaa. Mä olin suorastaan yllättynyt että toi vähän aristeli sitä. Rengas on kyllä nyt ehdottomasti sellainen, mitä pitää treenata paljon enemmän tulevaisuudessa.

Keinuakin kokeiltiin. Aluksi koutsi hakkasi keinua maahan, jotta koira tottuu siihen ääneen, mutta ei Ceciliä kyllä kiinnostanut. Sitten koira ohjattiin keinulle ja keinu laskeutuu koiran painosta sellaisen ämpärin päälle ja sit sen ämpärin päälle palkataan. Cecil veti tosi nätisti ne pari kertaa ja todella reippaasti kaksi viimeistä kertaa. Se selkeästikin tajusi sen homman! Tuli varmasti, muttei mitenkään hipsuttaen tai ylivarovasti.

Treeneistä jäi kyllä mielettömän hyvä fiilis! Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla.

Maanantaina oli taas agia. Otettiin alkuun pientä radanpätkää, mihin kuului aita, pussi, putki, pöytä ja lopulta aidan suoritus takaakierrolla. Cecil teki tosi hienosti! En kuitenkaan vielä uskaltanut ottaa pussia täysin umpinaisena, joten sitä pidettiin hieman raollaan. Hienosti se sieltä juoksi, joten ens kerralla taidetaan ottaa pussi ihan umpinaisena.
Pitäis noita treenata sitten lisää ja myös sitten valmiiksi jo kontakteja, mitä ei olla koskaan kokeiltu. Harmittaa kyllä, etten mä voi lähteä treenaamaan agia ominnokkineni, sillä koulua on vielä 2vk jäljellä ja tää työn määrä on aivan kolossaalinen. On ollut niin pirunmoinen kiire, etten ole tännekään kerennyt kirjoittaa ennen tätä päivää. Mut onneks päästään sit kesälomalla treenaamaan usein ja suorittamaan agista tulleita kotitehtäviä! Nyt mua vaan pelottaa, että jäädään jotenkin jälkeen ja toimitaan jonkunlaisena taakkana, mutta ehkä se siitä.

Harjoittelimme myös u-putkea ja aitaa. Sinne piti lähettää molemmilta puolilta ja mä jotenkin sekosin aina askeleissani kun lähetin oikealta puolelta kun mun pitäis kääntyä ja vaihtaa kättä. Kuivaharjoittelin sitten noiden epäonnistumisien jälkeen ja taidan sen nyt hanskata. Ensi treeneissä voisikin sitten ottaa tota heti alkuun ja testata että miten se menee.
Ja loppuun vielä hyppytekniikkaa, eli olikohan siinä viisi tai neljä aitaa peräkkäin ja pumpit siivekkeiden välissä. Koiran tarkoituksena oli vetää ne kaikki välit yhdellä loikalla. Meidän koutsi piteli Ceciliä kun menin aitajonon päähän, asetuin kyykkyyn selkä koiraa päin ja sanoin hiljaa "tule". Cecil tuli kyllä, muttei mitenkään esimerkillisesti. Kuulemma vaikutti hyvin hämmentyneeltä. Näitäkin pitää ottaa lisää joskus tulevaisuudessa.

Huomenna on jälleen treenit ja muistaakseni tulee kontaktit, putken kuolleet kulmat ja keppitreeniä!

Ja tähän hirveä huoli asiaan:
Lähdettiin treeneistä aika vauhdilla, sillä treenit veny jälleen myöhäisemmäksi kuin oli tarkoitus. Mun piti juosta Ojangosta bussipysäkille erittäin pienessä ajassa, sillä seuraava bussi olisi tullut vasta joskus kymmenen jälkeen. Olisin kai ollut himassa vasta vähän vaille yksitoista, joten se ei houkutellut. Hölkäten rennosti saa muutenkin kivat loppulämpät Cecilille, eli tietenkin sellaista kivaa tasaista ravia, ettei siitä koirallekaan pahaa olisi! Sen lisäksi satoi jo aika kivasti, enkä tiennyt että miten mä löydän bussipysäkille siinä pimeydessä.

Cecil oli ihan normaali, mut sit yhtäkkiä likka alkoi "kaatuilemaan". Mulla hyppäs sydän kurkkuun. Se jotenkin kierähti istumaan joka toisella askeleella, ihan niin kuin olisi lipat vetänyt tai vastaavaa, mutta kierähti aina istuma-asentoon ja piti takajalkaansa koholla. Mä katsoin tuhat kertaa kaikki tassut ja vielä perusteellisemmin sen koholla olevan. Mä levittelin varpaita ja yritin tunnustella sitä jalkaa, että mistä tää kaatuilu johtuu. Vedin sitä jalkaa suoraksi ja takaisin koukkuun, mut ei mitään hyödyllistä tapahtunut. Se vaan katsoi mua todella surullinen ilme naamallaan.

En mä tiennyt mitä mä olisin voinu tehdä. Olin keskellä ei mitään, lähimmälle bussipysäkille on saatananmoinen matka, eikä mulla oikeestaan ole ketään kelle soittaa. Ja jos mä sit soittaisinkin jollekin, niin miten mä voin selittää missä mä olen "haloo, tääl on Rebecca mä oon jonkun tien varrella, täs menee moottoritie Kehä III ja toisella puolella kaks muuta kaistaa mut en tiedä minne ne menee ja tääl on siltoja" - sama kuvaus käy miljoonaan muuhunkin kohtaan Vantaalla.

Cecil ei pystynyt kävelemään, se kyllä yritti (vaikka käskin sitä koko ajan maahan kun olin varma et se on joku kyynpurema, jolloin kaikenlainen liikkuminen on haitallista), mutta ei siitä mitään tullut. Mä sit päätin kantaa sen.

Jaksoin kantaa sitä jonkin matkaa, mutta sitten voimat loppuivat kesken. Mä yritin niiiiiiin kovasti pakottaa itteeni, mutta kädet eivät enää totelleet. Yritin vielä sit kuitenkin, mutta meinasin useampaan otteeseen pudottaa ton likan asfaltille, kun kädet eivät vaan enää toimineet, ei sitten niin millään, poltteli lihaksia mielettömästi ja selkään sattu. Likka kuitenkin painaa se reilu 20kg, et en mä mun heikoilla voimilla tota kykene raahaamaan monta kilsaa. Kello oli 21.35 kun lopulta luovutin ja itkuisena soitin Jannille ja annoin about noi paskat ohjeet mistä edellä vitsailin, et oon täällä jossain voitko tulla hakemaan ja kyyditä mut Viikin eläinlääkärille. Janni lupautui hommaan, mistä olen niin tavattoman kiitollinen. Kiitoksia ihan oikeasti tuhannesti.

En pysty edes kuvailemaan sitä epätietoisuuden ja epätoivon tunnetta, sä et vaan voi tehdä mitään koirasi eteen, se vaan on siinä ja sitä sattuu, mut et osaa auttaa sitä. Kaikenlisäksi ei edes tiedä että mikä sillä on, et miten sitä oloa helpottais. En ole ikinä tuntenut oloani niin avuttomaksi ja toivottavasti mun ei koskaan enää tarvitse.

En uskaltanut liikkua mihinkään, sillä epäilin kyyn puremaa, kuten tossa edellä mainitsin. Alueella on nähty kyitä ja pari kyytapausta on kai käynytkin jo muistaakseni. Tosin en voinut käsittää, että miksi mikään kyy olisi liikkeellä tommosella säällä, mutta muuta en keksinyt. Verta ei tullut mistään, joten se ei mikään sirpale voinut olla, en nähnyt mitään kiviä tai tämmösiä mitkä olis voinu painaa, jalka ei ollu turvoksissa eikä se aristellut säärtäänsä. Koitin taas ottaa pari askelta, mut sama meno jatku.

Meidät löydettiin tunnin etsimisen jälkeen, mut koska olin jonkun Kehä III laidalla, ei autoa voinut siihen parkkeerata. Janni jätti autonsa kauemmaksi ja auttoi mua kantamaan Cecilin sit yhtä mäkeä ylös, mentiin autoon ja ajeltiin kohti Viikin eläinlääkäriä.

Eläinlääkärillä saimme odotella jonkin aikaa. Kello taisi tässä vaiheessa olla kohta 00, en edes muista kunnolla. Siellä oli kaikki porukat hoitamassa yhtä kiireellisempää tapausta, mikä oli kyllä täysin ymmärrettävää, sillä lattioilla ja matoilla oli sen kiireellisen tapauksen verta aivan saamaristi. Mua lohdutettiin sillä, että kyy se ei ainakaan voi olla, sillä jalka ei ole vieläkään turvonnut. Kylhän se joo hetkeks lohdutti, mut sinällään taas ahdisti se, että jos se ei ole kyy niin mikä hitto sillä on siinä jalassa. Kaikenlaiset kauhuskenaariot kummitteli jo mun mielessä, et onko sillä jokin hiusmurtuma, mut toisaalta et mistä se olis damagea ottanut... Itkusta ei meinannut tulla loppua, Cecil kuitenkin jaksoi nuolla ne kyyneleet pois mun poskilta aina kun niitä siihen valui. Tää kyllä itketti mua entistä enemmän :Dd.

Joskus kello yhden aikoihin yöllä Ceciliä tultiin katsomaan. Sitä jalkaa putsailtiin ja paineltiin, sieltä sit löytyi se vika.
Jonkun varpaan välissä, lähellä sitä isointa hikirauhasta (? termit taas hallussa mut ehkä ymmärrätte mihin mä viittaan) oli porautunut sisälle jokin ohut, mutta silti jämäkkä, objekti. Sellainen tikun tapainen, mutta ei oikeastaan minkään värinen. Se muistutti ihan mielettömästi jotain palasta kissan viiksestä tai jotain. Te, joilla on kissoja ja ootte löytäneet pudonneita viiksikarvoja, saatte ehkä jonkinlaisen käsityksen siitä mitä mä tarkoitan. Sellanen jämäkkä, teräväkärkinen, haalea juttu oli siis kyseessä.
Se sit nappailtiin irti ja se oli siinä. Cecil kyllä meinas vetää lääkäriä turpaan, mutta mitään kummempaa ei sattunut. Cecil käveli täysin normaalisti ja oli samanlainen "8DDDD" kuin aina ennenkin. Sanottiin, että ei siinä mitään myrkkyä ainakaan ole, ja että mitään pisto/puremakohtia ei raajasta löydy ja tunnustelemalla ei ainakaan mitään damagea ole jalkaansa ottanut eikä mitään revähdystäkään tunnu olevan, että se tais olla vaan sit se ihme juttu siinä välikössä. Mut et jos jotain sattuu niin tulkaa heti sit taas, mut et on tosi varmoja, että toi kaikki oli vain ja ainoastaan siitä ihme kepukasta.

Mä itkin aivan helvetisti, paljon enemmän kun koko päivän aikana yhteensä, kun päästiin kotiin. Mä olin niin järjettömän helpottunut. Cecil tuntui vaan olevan todella väsynyt, olihan sillä treenit takana ja sitten vielä hengailu motarin varrella ja el. lääkärillä. Pojat taas katto hirveen huolestuneena mua et mikä hitto sille nyt tuli.

Et päästiin sitten näin helpolla, kun ei oo yhtään tässä oireillut ja ollut tismalleen samanlainen kuin aina ennenkin. Mun on kuitenkin pakko keksiä jokin muu kävelyreitti Ojangosta himaan, sillä mä en kestä sitä metässä rämpimistä enää tän jälkeen, etenkin kun niitä kyitä siellä on, vaikkei tällä kertaa kyystä ollutkaan kyse.
Luojan kiitos ajotunnit on alkanu ja keskiviikkona on viimeinen teoriatunti, et jospa sais sen auton pian niin ei tarvis enää tämmösistä asioista huolehtia!

Pidettiin viiden collikan lenkki. Mukaan tuli Riitan molemmat koirat mun oman poppoon lisäksi. Alkuperäinen suunnitelma oli kaljulle vetskulenkille, nyt kun Nannikin on veteraani ja ajeltu, mutta nuorisokin pääsi messiin.

Käveltiin siellä täällä ja lapsoset sai juosta vapaana. Jossain vaiheessa otettiin kaikista rakennekuvatkin. Kaikki kuvat on nähtävissä täällä






Kiitoksia Wiltsun esittämisestä Riitalle.

Wiltsu, Nanni, Fiilis, Sagur ja Cecil. Muut kattoo sinne minne pitäiskin paitsi mun trikit tuijottaa mua eikä namia.

Pääsette näkemään kans vähän tätä säätöä mitä tää yhteiskuva piti sisällään:


Tajuttiin kyl nopeesti et tää asettelu ei toiminut. Cecil hivuttautui aina lähemmäs ja lähemmäs Fiilistä niin ettei Fiiliksestä lopulta näkynyt mitään. Sen lisäksi toi likka istuu niin leveesti ettei Sagur mahtunut kiinni...



Nanni oli sitä mieltä et "HUOH voisko sen kuvan jo ottaa"


... Ja Cecil taas sitä mieltä että hän menee kyllä maahan sorge.

Kyllä Goleman tietää kirjassaan Tunneäly!

Huh kylläpä oli pitkä päivä. Lähdettiin kuudelta jo matkaan, kun bussit kulkee vähän vammasesti. Voi kuitenkin olla, että ens kerralla lähdetään myöhemmällä, uskoisin että sillä vielä ehtisi. 22.14 takasin kotiin ja pojat ulos, kyllä väsyttää!

Meidät jaettiin kahteen pienempään ryhmään. Aluksi tehtiin pussia. Cecil ei millään jaksanut odotella pussin toisessa päässä, vaan varasti joka kerta ja kiersi pussin. Koutsi piti sitten Cecilistä kiinni pussin toisella puolella ja mä siirryin pussin toiseen päähän, jota yksi meidän ryhmäläisistä piti vähän raollaan. Cecil tuli tosi nätisti läpi sen kummempia ihmettelemättä. Sitten pussin suuta vähän laskettiin niin että se osuu vähän päähän ja selkään. Sen enempää ei pussia otettu.

Harjoiteltiin sit kans vähän hyppyä, tosin ilman puomia. Cecil osasi hienosti juosta läpi, mutta se ei oikeen meinaa irrota lelulle syystä että lelu on tylsä kun se ei liiku. En ole aikaisemmin edes huomannut tuollaista, että kuollut lelu on vammanen ja et sen pitää liikkua. Ei siinä silleen mitään tässä vaiheessa, kun mähän voin ite jatkaa sitä liikettä juoksemalla lelu kädessä eikä siinä mitään. Tosin onhan tuolla jossain tennispallo homehtumassa, et sehän liikkuu heitonkin jälkeen.
Läpijuoksun lisäksi otettiin vielä takaakiertoa molemmilta puolilta. Meni ihan mukavasti :) Hyvin älysi, mut mä en. Yhdessä vaiheessa vasemmalta ohjatessa mulla oli oikea jalka edessä vasemman sijaan. Tajusin sen kyllä itsekin heti kun olin sen tehnyt, jotenkin niin refleksinomaista!

Sitten siirryimme toiseen pikkuryhmään missä harjoiteltiin putkea ja pöytää. Putkihan on Cecilille tuttua hommaa viime kesästä, mutten sitten yhtään kyllä tiennyt että muistaako se siitä yhtään mitään. Putki oli täydessä mitassaan suorana. Ceciliä pideltiin toisella puolella ja kutsuin sen. Cecil tuli tosi innokkaasti joten tehtiin loput niin, että mä lähetin sitä eri etäisyyksiltä ja vielä putken eri puolelta. Ihan loppuun otettiin vielä putkea niin että se oli vähän vähemmän suora. Ei siinäkään mitään ongelmia.

Pöytää en oo itsekään treenannut pieneen ikuisuuteen. Viimeksi Sagurin kanssa silloin kauan sitten. Pöydällä oli targetti ja sen päälle heiteltii aina namia kun koira pysyi. Cecil hyppäs pöydälle rohkeasti sen kummempia ihmettelemättä ja pysyi myös nätisti.

Ihan loppuun treenattiin vielä luoksetuloa. Ryhmäläiset rivissä ja kaksi kerrallaan kutsui koiraansa luokse n. 5-10m etäisyydeltä. Tää oli ihan hyvää treeniä tokonkin kannalta. Cecil pysyi sivulla vaikka tänne käskyjä kuului muualta ja tuli luokse myös ihan tyypilliseen tapaan sitten kun oma vuoromme koitti.

Jälleen oli puoli kuudelta lähtö Terhin ja Jedin kyydillä kohti Someron paimennuskoulua.

Aamiaisen jälkeen pian oli jo meidän vuoro, meitä taisi olla paikalla 12 tai 13 ja olimme numerolla kolme. Olin aika optimistinen Cecilin suoritukseen viime kerran perusteella, mutta toisin kävi.
Cecil lähti aluksi ihan hyvin matkaan, tällä kertaa ensimmäisellä kierroksella lampaita oli 9 kipaletta, eli reilusti enemmän kuin viimeksi. En muista tuotiinko sitten jo tokalla uudet lampaat vai kolmannella, niitä oli sitten enää kai viisi. Ensimmäisellä kierroksella oli vielä liina kiinni, eikä kukaan vielä päässyt ohjaamaan lampaita niinkuin normaalisti, eli ohjaaja lampaiden eteen ja koira toiselle puolelle. Tyttönen oli tyypilliseen tapaan kiinnostunut, mutta nyt tuli jotain niin mahdottoman mukavaa eteen, ettei sitä mitenkään voinut sivuttaa.

Nimittäin lampaan papanat.



Ekalla kiekalla se ei ollut niiiiin kiinnostunut jätöksistä ja keskittyi tekemiseenkin onneksi. Silti oli aika laiskaa ja nenä usein maassa. En oikein tiedä mitä mä olisin tehnyt niissä tilanteissa :|, kun koiraa ei sinällään viitsi kieltääkään, ettei siltä mee motivaatio kokonaan tohon hommaan etenkin kun ollaan näin alussa, eikä tuoda pois ennen jotakin onnistumista. Kannustaminen auttoi ensimmäisellä kierroksella unohtamaan sen paskan syömisen.

Idioottimaisena ihmisenä, mulla oli tosi ärsyyntynyt fiilis tokalla kiekalla jo valmiiksi. Cecil kuunteli vielä vähemmän ja oli entistä tiiviimmin maassa kiinni, mikä tietenkin lisäsi mun turhautumista. Yritin olla kannustava, mutta en mä pysty koiralta piilottamaan niitä mun todellisia tunteita.
Se meni kyllä aika pahasti reisille. Kielsin sitä entistä enemmän ja lopulta vaan jätin siihen. Mua turhauttaa mun oma turhautuminen. Onneksi kakkoskierroksen jälkeen tuli tauko, niin sain kasattua ajatuksiani. Käytiin kans syömässä lounasta, joten ehkä siinä "hyvä ruoka, parempi mieli" - sanonnassa on jotain perää kun mieli koheni reilusti.

Kolmannelle kierrokselle otin sitten vielä ton sauvankin messiin ihan sitä varten, että jos se alkaa nappailemaan niitä papanoita sieltä, niin mä voin lämästä siihen viereen tai tehdä muuten jonkun kieltoliikkeen. Tiedän että koirani kestää sen, ja niin se kestikin. Ei tarvinnut kuin kaksi kertaa tavallaan herättää toi penska, niin johan se rupes toimimaan.

Se meni sit oikeesti hyvin!


Taipparit meillä on nyt sit 26.6 ja William on ilmoitettu paikkupäiville (ja taipparin ottaa siinä mahdollisesti mikäli kaikki menee hyvin) 21.7. Saa nähdä milloin Sakke-ukkokin pääsis kokeilemaan :)

Terhi otti vielä Cecilistä 1v rakennekuvaa.

Loput kuvat löytyvät täältä

Riitta tuli Fiiliksen kanssa käymään. Treenattiin ihan pikapikapikaisesti aluksi hyppyä. Tai oikeastaan Riitta treenas, me vaan hengailtiin ja otettiin minimaalisia seuraamispätkiä. Cecilillä on kiinnostus tokoon ihan nollassa, niin taidetaan pitää pientä taukoa tosta lajista.

Lähdettiin käymään meillä heittämässä estehyppykamat ja sit suunnattiin kallioille ja pusikkoon. Taidettiin kaks tuntia vaan kävellä ympäriinsä siellä metsässä




Cecil näyttää Riitan sanoin 30cm säkäkorkeudeltaan suuremmalta tässä kuvassa :---D Onneksi illuusion luo tosiasiassa se, että Cecil roikkuu puoliks tolla tukilla ja Fiilis on nätisti silleen niinkuin pitääkin.



Siirryimme sitten vielä pelloille, missä otettiin paikkista. Loppuaika menikin sitten tennispalloja jahdatessa.

Fiilis hirrrrveenä ja hurrrrjana vesipetona pulahti jonnekin ja Cecil oli tyypilliseen tapaan ihan mukana, muttei uittanut muuta kuin puolet eturuumiistaan.

Loput kuvat löytyvät täältä

Kaverini Saana, joka on myös piirtänyt tämän blogin otsikkokuvan, piirsi nyt myös profiilikuvat koirille! Kuvia klikkaamalla pääsee kys. koiran tietosivulle (kotareille).

Haettiin agipaikkaa Cecilin kanssa ja meidät kutsuttiin sitten testitilaisuuteen maanantaina. Kuten oon muistaakseni edellä todennut, että oltiin silloin luustokuvauksissa, joten se ei ihan toiminut. Tänään se testitilaisuus sitten oli järkätty vain meille.

Cecil oli tyypilliseen tapaan ihan jeejeejee kun ohjaajamme saapui kentälle tervehtimään. Valkku kehui heti alkuun Cecilin avoimuutta ja sosiaalisuutta.

Minua pyydettiin käskemään koiraa odottamaan, menemään sopivan välimatkan päähän ja kutsumaan koiraa luokse. Multa kysyttiin heti alkuun, että pysyykö se. Mä vastasin rehellisesti etten usko. Se kyllä tietää ettei saa varastaa luokse, mut se varastaa silti. Sen näkikin tossa testitilaisuudessa, että se tuli luvatta vähän ujon näköisenä luokse. Palautin sen maahan odottamaan kahdesti. Kolmas kerta näemmä toden sanoi sillä Cecil malttoi odottaa paikallaan siihen asti että sain kutsuttua sen. Cessu juoksi sivulle hyvällä vauhdilla, vaikkei tuolla todellakaan pääpointtina ollut mikään tokomainen toiminta.

Sitten valkun häiriökoira otettiin esille odottamasta ja minua pyydettiin kulkemaan Cecilin kanssa heidän ympäri, jonka jälkeen me pysähdymme ja meidät kierretään ympäri. Cecil ei vilkaissutkaan valkkariin kun kiersimme seuraten heidät ympäri ja taisi meidän odotellessa vilkaista valkkaria kerran.

Agiohjaaja Juuso totesi, että hän on nyt nähnyt jo tarpeeksi ja tervetuloa joukkoon. Cecil kiipesi vaihteeksi taas syliin ja sai paljon kehuja. Treenit meillä alkaakin jo maanantaina! Oon kyllä todella innoissani :)