USB eli Piuha rikastutti lenkkiämme eilen iltapäivällä kera omistajansa Emman. Otin junnut mukaan ja lapsoset pääsivät leikkimään nurtsikentälle, josta jatkettiin hetkeksi metsään. Mä otin vähän damagea kun olin unohtanut aikaisemman sateen ja liukastuin kallioilla. Ei siinä muuten mitään, mutta polvet ovat auki ja kamera kärsi hommassa. Ainakaan mitään hirveän kauheeta ei kameralle tapahtunut; vvs on lommoilla ja pop up on täysin paskana. Mut et vvsn kärsiminen ei oo kauheeta enkä mä sillä pop upilla hirveästi mitään olis tehnytkään. Toki jatkoa ajatellen niin ei tota romukasaa voi varmaan edes myydä eteenpäin. Paitsi ehkä jollain eurolla.






Tänään sovittiin Riitan kanssa että mennään trikkityttöjen voimin Ojankoon treenaamaan aksaa ja tokoa ennen tokon SM-kisoja. Lähdettiin oikein hyvällä mielellä, mutta jotenkin rupes päätä särkemään koko homma molemmilla.

Onnistuminen tuli tokossa! Treenattiin ihan vaan seuraamista aluksi. Kestävyyttä ollaan harjoiteltu ja hyvin se jaksaa edelleen. Nyt myös piristyksekseni kontakti pysyi juoksupätkänkin ajan! Se on aina välillä sen juostessa pudottanut, mutta nyt se pysyi.
Treenattiin myös paikkista. Kävin vähän väliä palkkaamassa ja joka palkkakerran jälkeen menin kauemmaksi. Sitten harjoiteltiin jääviäkin vaihteeksi, seisominen on edennyt paljon nopeammin kuin maahanmeno. Loppuun otinkin vielä estehyppyä, mikä on alkanut luonnistumaan jo varsin sujuvan näköiseksi. Paikkikseen vielä lisää varmuutta ja liikkeestä maahanmeno sujuvaksi ja luoksarin loppu nätimmäksi niin sitten ollaankin valmiita.

Agissa taas tuli raju epäonnistuminen. Riitta oli tuonut mukanaan ykkösluokan radan. Me tehtiin Cecilin kanssa siitä vain pätkä, vaikka periaatteessa meidän olisi pitänyt onnistua koko siinä hommassa, sillä mitään erikoisia kuvioita ei siihen sisältynyt. Aluksi meni ihan hyvin kolmen aidan sarja ja putki, mutta pituudesta Cecil kieltäytyi, sitten se kieltäytyi A:sta ja lopulta hyppäämästä ollenkaan.

= Cecil taitaa olla jumissa. Ja pahasti.

Oon yrittänyt aina parhaani mukaan huoltaa sitä, venytellä oikeaoppisesti, tehnyt kunnon lämpät (kävellään aina ennen treenejä ja treenien jälkeen se 30-40min tai hölkätään kevyesti) muttei se ilmeisesti riittänyt. Riitta vielä tutki koiraa ja totesi että tuntuu tiukalta lantion seudulla. Eli huomiset ohjatut jää välistä ja suuntaamme urheilukoirahierojalle.

4 Comments:

  1. Emma said...
    Ei hitto, toimiikse kamera kuitenki ihan normaalisti? Mietin et jos on jotain takuuta tai jotain semmosta jäljellä niin kyllähän se kannattaa korjata ja sit vaikka myydä, tuskin kukaan rikkinäistä ostais :D

  2. Rebecca said...
    Ei siin oo mitää jäljellä, just meni takuu 17pv :''D Ja siis et muuten toimii ihan normaalisti joo, jatkoinhan mä kuvaamista! Et huomasin tänää et se pop up salama oli paikoiltaan ja sit yritin käskyttää sitä nousemaan mut ei tapahtunut mitään. Sit laitoin sen paikoilleen väkivallalla ja nyt se näyttää normaalilta, mut ei se pop up mistään kuitenkaan nouse enää.
  3. Jonna said...
    Penteleen kamerat ja lihasjumit! Toivottavasti apu löytyy molempiin vaivoihin B)!
  4. Rebecca said...
    Khylläh!




Copyright 2006| Blogger Templates by GeckoandFly modified and converted to Blogger Beta by Blogcrowds and Rebecca S. Header picture Saana P. and silhouette Yasmin E.