Ihan tosi mahtavat agitreenit! Tehtiin tosi lyhyehköä rataa ja teemana oli kontaktit. A:ta oli kanssatreenailijoiden toiveesta hieman madallettu, joten se ei ollut yhtä jyrkkä. Muuten ihan normit esteet kentällä!

Radalla oli kaksi mahdollista loppua. Koska keinutreeni on aina tervetullutta niin treenattiin mielummin sitä pätkää. 4 ja 5 oli oikeasti paljon lähempänä toisiaan että mahdollisuutena oli valssi tai sitten persjättö jos onnistuu. Oon piirtänyt ihan väärin ton, mutten jaksa enää korjata. Pahoittelen. Ohjaaja siis siirtyy puomin oikealle puolelle tosi sujuvasti nelosen valssin jälkeen.

Tai ainakin pitäis. Mä en suoriutunut. Olin kauheen myöhässä ja sit kun olin ajoissa niin heiluin muuten vaan hölmösti. Saatiin kyllä homma lopulta toimimaan ja voi että se meni makeesti ja vauhdilla! Pöytääkin päästiin treenaamaan pitkästä aikaa. Otettiin se tosin itsenäisenä kun en oo laiskuuttani sitä kauheasti hinkannut. Hyvin se sen silti muisti.

Kivasti meni. Mä päätin sit ihan loppuloppuloppuun ottaa toi rata tota pidemmän kautta, siinä tulee kaikkea kivaa kuten suoraa putkea ja muuta, mikä toisi putkihullulle Cecilille kivan loppuhuipennuksen treeneihin. Meni aivan superkivasti! Kunnes päästiin putkelle.

Putkella piti persjättö tehdä, mä tietenkin kiihdytin niin nopeaksi kuin pääsin. Jotain outoa kuitenkin tapahtui. Cecil tuli jostain syystä sitten hieman päin. Likka juoksi myös pirun lujaa. Ei Cecil osunut kuin aivan olemattomalla voimalla mua pohkeeseen, mutta molemmilla oli vauhti niin suuri, että mä sitten lensin kuin leppäkeihäs.

Ei siinä mitään. Palkkasin koiran ja sit huomasin myöhemmin että mun jalka oli ihan veressä. Multa kysyttiin että sattuko mua. Vastasin rehellisesti että ei. Mä kuuntelin parannusvinkit ohjaamiseen ja sain neuvoja vielä omaan liikkumiseen, siirryin sen jälkeen pakkaamaan kamoja hyvällä moodilla. Oltiin tokavikoa ja treenit lopullaan, joten paikalla ei ollut mun lisäksi enää kuin yksi treenaaja. Tuijotin sitten hetken mun jalkaa. Iho ihan säpäleinä. Veri vuotaa pitkin säärtä. Ei mua vieläkään sattunut, mutta tajusin että pian sattuu.

Hyville ystäville ei ole mikään ihme tämäkään insidentti, hakkaan itseäni jatkuvasti hiekkaan tai keppeihin tai kulmiin. Huuhtelin sitä ihan kunnolla heittämällä vettä päälle, mutta se vuoti heti taas veriseksi. Yritin loppulämppää tehdä, mutta jalka ei vaan taivu. Himaan ajaminen oli tuskaa. Puolessa välissä matkaa rupesi tuntumaan aivan uskomattoman pahalta. Jarrutuksissa vinkaisin kivusta, kun ei tota vaan kestä.

Himassa vielä huomasin, että ton kaiken veren ja ihon ja sohjon alla on yksi kivenmurikka. Sitä sai ihan kunnolla kaivaa tuolta, kun se oli kunnolla jumissa. Jalka on onneksi nyt jo niin puutunut, ettei pahemmin enää tunnu. Onneksi sain treenikaverilta kiristyssiteen, että sillä saa ainakin olon miellyttävämmäksi!