En edes tiedä mitä treeneissä tapahtui.

Olin opetellut radan hyvin ennen treeneihin menoa ja tietenkin tutustuin hyvin myös rataan paikan päällä. Olin ekana vuorossa ja hain koiran. Oli tosi hyvät fiilingit, et nyt tehdään tosi nätisti tätä rataa.

Epävarmuus. Se on se mikä koituu kaiken kohtaloksi. Tajusin aika nopeasti, että mun suunnitelmat jo 2 ei toimi tai se on aivan liian monimutkainen ja tarpeeton. Sekoilin aivan jatkuvasti putkien ja hyppyjen kanssa. 3-6 kohdassa olin rynnimässä tyylillä jo 21/9 esteelle ja sama toisinpäin. Kun piti 20-21 niin meinasin lähteä juoksemaan vitosen suuntaan.

Muuri tuotti myös ikäviä ongelmia. Mähän päätin valssata siinä, mutta se oli käsittämättömän hidasta ja epävarmaa - jouduin käskemään koiraa käteen aivan mielettömästi. Mulle tosin todettiin myöhemmin, että kisatilanteessa tommonen ratkasu olis aivan järjetön, koska *insert-litania-parempia-vaihtoehtoja-tähän* olisi ollut paljon fiksumpi ja varmempi. Tottahan se oli :D en tajua miksi mun aivot on nyt kietoutuneet typeriin ratkaisuihin kiinni.       c. Juha Orenius

Suurinta hämmennystä tuotti 12-13. Aluks koitin ihan normaalilla välistävedolla, mutta koiraa oli aivan mielettömän vaikea kääntää, sillä väli oli todella pieni. Jarru oli sitten avainsana tässä! Jarrutin aluksi kerran ja kolhasin itse estettä (törkee räminä ja rima alas). Seuraavalla yrittämällä mä jarrutin aivan törkeän voimakkaasti. Koira oli juuri ponnistamassa, mutta pysähtyi kuin seinään. Multa, kuten koutsiltakin, tuli vähän semmonen "oho", kun Sössö reagoi yllättävän voimakkaasti jarrutukseen. No lopulta Cecil oli tekemisestään yhtä epävarma kuin minä ja siitä nyt ei mitään hyvää seurannut :D Kyllä me jotenkin saatiin se puskettua läpi, muttei kehuttavasti.

Suurin ongelma oli kuitenkin radan unohtaminen. Sen sijaan, että missään vaiheesa kunnolla keskityin koiraan tai ohjaamiseen, mä keskityin seuraavaan esteeseen. Moneen otteeseen mä lopulta vaan pysähdyin, tuli totaalinen black out, vaikka olin jopa paremmin kuin yleensä tutustunut rataan.

Hirveästi videomatskua ei ole, kun vakkarikuvaaja oli itsekin treenaamassa!

Temppuilua

Ihme on tapahtunut! Mä lueskelin mun "blogiurani" ihan ensimmäisiä postauksia ekoilta vuosilta ja huomasin, että mulla oli Sagurin kanssa aina hirveitä temppuprojekteja :D Että opetin häpeämistä ja kumartamista, valojen sammuttamista, laskemista ja ties mitä!

Cecilin kanssa olin ottanut sellaisen linjan, etten opeta mitään turhaa. Ikävä kyllä kaikki "turhan" opettaminen on yllättävän hyödyllistä, sillä se opettaa koiralle koordinaatiota+oman kroppansa hallintaa ja ne ovat koirastakin aika hauskoja. Olen myös tajunnut, että Cecil ei käytä kekseliäisyyttään, vaan tukeutuu tuttuihin ja turvallisiin asioihin.
Temput aktivoivat koiraa ja tämän olin ikävä kyllä unohtanut. Se on nyt "kostautunut" kun yksinkertaistenkin aivotyöskentelyä vaativien juttujen oppiminen vie C:ltä yllättävän kauan. Tietynlaiset asiathan se oppii todella nopeasti, mutta toisenlaiset vievät pidemmän ajan. Oppiminen kuitenkin yleensä nopeutuu, kunhan koira tajuaa käyttää aivojaan ja sitä nyt tässä treenataan!

Jos se joskus kurreilun ja kuolemisen keksii, niin videotakin voisi heitellä :D