Oli hyvin kiireinen viikko, mutta onneksi viikonloppuna oli hyvin aikaa! Olimme sopineet Ellin kanssa, että menemme neljän hengen ryhmänä treenaamaan Espoon Agimestaan rally-tokoa ratatreeninä. Paikalla oli MES ja ALO koirakoita, joten laitoimme molemmat vaihtoehdot esille. Meille aloittelijoille oli myös muutama AVO-kyltti eksynyt - niin päästään hieman tutustumaan niihin jo!
Cecil suoritti kanssani radan kerran ja siitä löytyy videota alta. Perusasennoissa ja eteentuloissa on vinoutta mutta keskityn nyt vain aluksi siihen tekemisen meininkiin ja siihen että toi on ihan parasta tekemistä. Itseäni kun ei traagisesti häiritse. Oon kyllä superylpeä Mösöön, sen vasemmalle kääntyminen on parantunut huimasti!
Tehtiin myös sivussa muutaman kerran keppejä. Jätin targetin ja lähettelin koiraa keppien molemmilta puolilta. Oli kiva päästä treenaamaan pitkästä aikaa niitä irrallisena! Oikean välin hakeminen on parantunut huimasti ja löytää oikean kohdan vaikeistakin kulmista. Haasteeksi jää edelleen se viimeinen välikkö. Hirveästi kun tekisi mieli varastaa palkalle.
Moiran kanssa tehtiin rata kahdessa pätkässä ja vedin sen kanssa superbileet pätkien välissä (sekä pienen huilitauon). Kyllä se on reipas pieni likka! Videota ei ole, mutta ehkä jossain vaiheessa. Paljon vielä palkkausta ja hurjasti keskittymiskyvyssä on kesken. Mutta eipä tässä ole mikään kiire! Tosi kiva on huomata, että se ei ota enää niin järjettömästi häiriötä muista koirista ja ennen kaikkea se, että Moikku leikkii treenikentällä hurjan hienosti!
Kipastiin myös Riitalla kylässä koko köörillä. Mulla oli myös William mukana! Se ei olekaan nähnyt Riittaa saatika Fiilistä pitkään aikaan. Enkä ole aivan varma, että onko se nähnyt Gleetä sitten sen pentuaikojen. Riipastiin 2,5h metsälenkki ja kyllä koirilla oli mukavaa! Wiltsukin oikein muotitietoinen kurahaalarissaan. Katsoo jos ensi viikolla kerkeis kans vetää vähän pidempää rundia jollain kaveriporukalla, ennen kuin Wipetin menee ensi viikon jälkeen takaisin kotiinsa äidilleni.